Hyppää sisältöön

Ilmavoimat Red Flag -harjoitukseen Alaskaan lokakuussa

Ilmavoimat
Julkaisuajankohta 15.8.2018 15.38
Tiedote

Ilmavoimat osallistuu ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain ilmavoimien järjestämään Red Flag -ilmaoperaatioharjoitukseen 4.-19.10.2018 Alaskassa. Suomesta harjoitukseen lähtee kuusi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää. Eielsonin lentotukikohtaan tukeutuvan suomalaisen harjoitusjoukon vahvuus on enimmillään noin 70 henkilöä.

Hornet-monitoimihävittäjiä vuoristomaisemassa

Alaskassa ja Nevadassa järjestettävät Red Flag -harjoitukset lukeutuvat maailman vaativimpiin ilmaoperaatioharjoituksiin. Alaskan suurilla harjoitusalueilla voidaan harjoitella ilmakomponentin toimintaa kokonaisuudessaan mahdollisimman realistisessa ympäristössä. Harjoitus sisältää laajoja yhteisoperaatioita (Combined Air Operations), ilmasta maahan ja ilmasta ilmaan -toimintaa, elektronista sodankäyntiä sekä ilmatankkauksia. Hävittäjien lisäksi harjoitukseen osallistuu johtokoneita, ilmatankkauskoneita, häirintäkalustoa, simuloitua ilmatorjuntaa sekä helikoptereita.

Harjoitusvastustajana toimii Yhdysvaltain ilmavoimien aggressoriyksikkö, joka pyrkii jäljittelemään teknologisesti edistyneen vastustajan kalustoa ja taktiikkaa. Aggressoriyksikkö käyttää F-16 Fighting Falcon -hävittäjiä sekä esimerkiksi häirintään tarkoitettua lentokalustoa. Harjoitusvastustajalla on käytössään myös simuloitua ilmatorjuntaa.

Varsinaisen Red Flag Alaska 19-1 -harjoituksen (4.-19.10.2018) lisäksi ilmavoimat osallistuu ennen harjoitusta (24.9.–3.10.2018) ja sen jälkeen (22.–26.10.2018) kahdenvälisesti Yhdysvaltain ilmavoimien kanssa Alaskassa järjestettäviin Distant Frontier 1 ja Distant Frontier 2 -harjoituksiin. Osallistuminen Red Flag -harjoitukseen korvaa tänä syksynä ilmavoimien vuosittaisen Ruska-ilmaoperaatioharjoituksen. Kaluston ja henkilöstön siirtolennot Suomesta Alaskaan alkavat syyskuussa. Harjoitukseen osallistuu Suomesta yhteensä 110 henkilöä, rotatoitavan harjoitusjoukon vahvuus Eielsonissa on enimmillään noin 70 henkilöä.

Suomalaisten F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjien lisäksi Red Flag Alaska 19-1 -harjoitukseen osallistuu Yhdysvaltain ilmavoimien F-16 Fighting Falcon -hävittäjiä, A-10 Thunderbolt II -maataistelukoneita sekä valvonta-, johto- ja ilmatankkauskoneita, Yhdysvaltain merivoimien elektroniseen sodankäyntiin erikoistuneita EA-18G Growler -koneita, Yhdysvaltain merijalkaväen F/A-18D Hornet -monitoimihävittäjiä sekä Etelä-Korean ilmavoimien F-15K Slam Eagle -monitoimihävittäjiä. Harjoitukseen osallistuminen tuo Suomen ilmavoimille arvokasta kokemusta, sillä Red Flag -harjoitukseen muodostettavaa toimintaympäristöä ei sellaisenaan ole mahdollista toteuttaa kotimaassa.

Suomen osallistumista Red Flag -harjoitukseen on valmisteltu jo pitkään. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan ilmavoimat ovat osallistuneet harjoitukseen aiempina vuosina. Alaskan Red Flag -harjoituksen osalta tutustuminen ja jatkosuunnitteluperusteiden kartoitus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008, jonka jälkeen ilmavoimat on osallistunut harjoitukseen tarkkailijana useita kertoja. Tämän syksyn harjoituksen yksityiskohtainen suunnittelu aloitettiin vuoden 2016 alussa.

Osallistuminen Red Flag -harjoitukseen sisältyy puolustusvoimien vuoden 2018 harjoitussuunnitelmaan, joka perustuu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (TP-UTVA) joulukuussa 2017 tekemään linjaukseen Suomen osallistumisesta kansainväliseen koulutus- ja harjoitusyhteistyöhön.

Red Flag -harjoituksia on järjestetty Alaskan osavaltiossa sijaitsevissa Eielsonin ja Elmendorf-Richardsonin lentotukikohdissa vuodesta 2006 lähtien. Alaskassa järjestettäviin Red Flag -harjoituksiin osallistuu keskimäärin 100 ilma-alusta ja 1500 henkilöä. Nevadan osavaltiossa sijaitsevasta Nellisin lentotukikohdasta käsin Red Flag -harjoituksia on toteutettu vuodesta 1975 alkaen.

 

Lisätiedot: eversti Timo Herranen, Karjalan lennosto, puh. 0299 800 (vaihde)

´