Hyppää sisältöön

Kainuun prikaatiin uusia aliupseereita vuoden alusta

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 7.1.2019 14.58
Tiedote
Sotilaat kuuntelevat kouluttajaa korkeassa polviasennossa

Puolustusvoimien saamasta sadasta uudesta aliupseerista Kainuun prikaatiin kohdentuu 19 eli lähes viidennes.

- Kaikki uudet aliupseerit suunnataan perusyksiköihin lähelle asevelvollisia ja heidän koulutustaan. Olemme lisäksi palkanneet vuoden vaihteessa perusyksiköihin 45 määräaikaista sopimussotilasta. Aliupseereiden ohella meille kohdennetaan yksi uusi siviilivirka, toteaa prikaatin komentaja prikaatikenraali Tuomo Repo.

Parantuva perusyksiköiden henkilöstötilanne säteilee pikkuhiljaa positiivisesti myös kaikkiin muihin prikaatin työyksiköihin.

- Kaksikymmentä uutta valtion virkamiestä on merkittävä resurssilisäys prikaatille ja melkoinen piristysruiske myös koko Kainuun talousalueella. Kiitän esimiehiäni saamastamme tuesta. Tulevaisuutemme näyttää valoisalta.

Tavoitteena on, että kaikki uudet aliupseerit saadaan rekrytoitua kevään kuluessa. Joulun alla kotiutuneista varusmiehistä puolestaan rekrytoitiin uudet määräaikaiset sopimussotilaat perusyksiköihin.

- Näillä menetelmillä pystyimme aloittamaan vuoden tehokkaasti itse asiassa jo ennen kuin tammikuun alokkaat aloittavat palveluksensa. Edeltävä viikko on hyödynnetty uuden kouluttajahenkilöstön tiiviillä perehdyttämisellä.

Suomen puolustus perustuu kärkisuorituskykyjen ohella asevelvollisuuteen ja koulutettuun laajaan reserviin. Sodanajan joukkojen henkilöstön tulee olla sekä laadultaan että määrältään riittävä. Myös Kainuun prikaatin toiminnan ja jatkuvan menestyksen kivijalka on henkilöstö - asevelvolliset sekä palkatut siviilit ja sotilaat.

Sotilaat seuraavat vierestä kun oranssiliivinen kouluttaja opettaa heitä

Asevelvollisten palaute erittäin hyvää

Prikaatin kouluttamat varusmiehet ja reserviläiset ovat motivoituneita, osaavia sekä toimintakykyisiä. He muodostavat yhdessä palkatun henkilöstön kanssa suorituskykyisiä sodan ajan joukkoja.

Asevelvolliset antavat koulutuksestaan erittäin hyvää palautetta. Esimerkiksi maanpuolustustahto, koulutuksen laatu, yleisarvio palveluksesta sekä luottamus joukon omaan suorituskykyyn ovat mittauksissa olleet jo pitkään reippaasti yli neljän (asteikko 1-5). Asevelvolliset ovat koulutukseensa ja eloonsa prikaatissamme tyytyväisiä.

- Erityisen iloinen olen siitä, että varusmiehet antavat henkilökuntamme arvosanaksi huikean korkean arvosanan 4,5. Arviointi kertoo siitä, että palkatun väkemme asenne ja suhtautuminen omaan sodan ajan henkilöstöönsä on kunnossa.

Hoikankankaalla tehdään töitä aidosti yhdessä ja yhteistuumin päämäärien saavuttamiseksi. Palkattu henkilöstö on palveluksessaan kovilla: tiukentuneet valmiusvelvoitteet, uudistuva koulutusjärjestelmä, tiivistyvä kansainvälinen toiminta, lisääntyvä materiaalimäärä sekä koulutuksemme volyymit ja vaativuus aiheuttavat joskus työpaineen kasaantumista.

 

Sotilaat kahdessa jonossa korkeassa polviasennossa valmiina käskynantoon

Myös työilmapiiriä seurataan

Puolustusvoimissa henkilöstön työilmapiiriä seurataan vuosittain. Tänä vuonna työilmapiirikyselyn kahdestatoista summamuuttajasta kuudessa henkilöstö Kajaanissa antoi paremman arvioinnin kuin vuosi sitten. Kun edellisenkin vuoden arvio on korkea, voidaan sanoa, että henkilöstö voi pääosin hyvin. Erityisiä vahvuuksiamme ovat henkilöstön tieto tulostavoitteista, oman työtehtävän selkeys, me-henki ja esimiestyö kaikilla tasoilla.

Kohdistamme henkilöstöön liittyvät tukitoimet saamamme palautteen perusteella. Näyttöä tuloksellisista tukitoimista on viljalti, mutta loppuviimein työilmapiirin ratkaisee aina työyhteisö - esimies, alaiset ja vertaiset - itse.

Koulutuksemme hyvästä laadusta ja korkeista työilmapiirikyselyn tuloksista huolimatta on todettava, että palkatun henkilöstömme määrä on tehtäviimme nähden ollut niukka. Erityisesti perusyksiköiden kouluttajatilanne on ollut pitkään huolestuttava. Nyt asiaan on tullut parannusta, mikä on kohdistettu täysin kouluttajaportaaseen.

Sotilaat keskustelevat, jonkinlainen laite heidän vieressään

´