Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko
Puolustusvoimat
 
Haku kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen on käynnissä ympäri vuoden. Toimintavalmiushakemukset käsitellään Porin prikaatissa hakeutumisjaksojen mukaisesti. Jaksoja on neljä vuodessa. Kaikkiin jakson aikana tulleisiin hakemuksiin vastataan samaan aikaan ja toimintavalmiuspäätökset pyritään postittamaan hakijoille kuukauden kuluttua kunkin hakujakson päättymisestä.

Järjestäjä: Porin prikaati

Maavoimien reserviupseerikurssi 257 toimeenpannaan Reserviupseerikoulussa Haminassa 7.11.2020 - 14.2.2021.

Järjestäjä: Maasotakoulu

pe 13.11.2020–
pe 20.11.2020

Konsertissa kuullaan useita kuorolle ja orkesterille sovitettuja teoksia, kuten kantaesitys Suma Qamaña kuorolle ja big bandille.

Järjestäjä: Ilmavoimien soittokunta

Maavoimien vaikuttamisharjoitus MVH 20 järjestetään Rovajärvellä 18.-27.11.2020.

Järjestäjä: Maavoimat, Maasotakoulu

Kaartin jääkärirykmentin johtama Sapeli 20 -taisteluharjoitus järjestetään Uudenmaan ja Länsi-Suomen alueella 27.11.-4.12.2020.

Järjestäjä: Kaartin jääkärirykmentti