Hyppää sisältöön

Tukea ja tietoa kotiutuvalle varusmiehelle

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 23.2.2017 15.42
Tiedote

Varusmiespalveluksen päättyminen tulee vastaan nopeammin kuin ajattelitkaan. Jos palveluksen aloittaminen on monelle suuri elämänmuutos, niin myös paluu siviiliin kannattaa pohjustaa hyvin.

Varusmiehen on tärkeää tarkastella omaa elämäntilannettaan jo hyvissä ajoin ennen kotiutumista.

– Kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä esimerkiksi sosiaalikuraattoriin, sitä ei kannata jännittää tai viivytellä lainkaan. Hänen kanssaan voi yhdessä pohtia omia tulevaisuuden suunnitelmia, työntekoa ja opiskelua, kannustaa varusmiestoimikuntien pääsihteeri, upseerikokelas Liisa Karvonen.

Yhteiskunta tarjoaa palveluksen jälkeisen elämän rakentamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi erilaisia mahdollisuuksia ja tukipalveluja. Kokosimme alle reserviin siirtyvälle varusmiehelle tietoa kouluttautumisesta, työllistymisestä, tuista ja terveydestä.

Hae koulutukseen yhteishaussa

Yhteishaut järjestetään vuosittain helmi–maaliskuussa ja syys–lokakuussa. Yhteishaussa voi hakea useaan koulutukseen samalla lomakkeella. Keväällä voi hakea ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen sekä korkeakouluihin eli yliopistoon ja ammattikorkeakouluun. Yhteishaku toisen asteen koulutuksiin päättyy 14.3. Haku korkeakouluihin alkaa tämän jälkeen 15.3. Lisäksi syksyllä on mahdollista hakea joihinkin korkeakouluihin.

Alle 25-vuotiaan kannattaa hakea koulutukseen. Mikäli olet vailla työtä etkä ole hakenut vähintään kahteen koulutusohjelmaan kevään yhteishaussa, et ole oikeutettu työmarkkinatukeen.

Korkeakoulujen kevään yhteishaun koulutuksista osa on haussa jo tammikuussa. Kevään yhteishaussa on yleensä tarjolla enemmän koulutusaloja ja opiskelupaikkoja kuin syksyn haussa.

Suurin osa koulutusohjelmista edellyttää koulutodistusten lisäksi pääsykokeen läpäisyä. Pääsykokeisiin valmistautuvalle varusmiehelle voidaan myöntää esimerkiksi yövapaita tai pidennettyjä iltavapaita, jotta tämä saa paremman opiskelurauhan. Mikäli luet pääsykokeisiin, kysy rohkeasti eri mahdollisuuksista perusyksikkösi vääpeliltä tai kirjurilta. Jos pääsykoe osuu varusmiespalveluksen ajalle, koepäivälle tulee hakea lomaa. Jos olet käyttänyt kaikki lomapäiväsi, päivälle on mahdollista anoa vapautusta muusta palveluksesta (VMP).

Yhteishaku tehdään osoitteessa opintopolku.fi. Opintopolusta löydät myös hyödyllistä lisätietoa, vinkkejä alan valintaan sekä hakuajat eri koulutuksiin. Tutustu hyvissä ajoin koulutustarjontaan esimerkiksi oppilaitosten sivuilta. Joissakin koulutusohjelmissa voit saada opintopisteitä myös varusmiespalveluksessa suoritetusta koulutuksesta. Näitä voivat olla esimerkiksi johtajakoulutus, ensiapukurssit ja lääkintätehtävät. Säästä siis palveluksessa saamasi todistukset, jotta voit hakea hyväksi lukemista.

Työnhaku

Jos sinulla ei ole tiedossa työpaikkaa palveluksen päätyttyä, ilmoittaudu heti kotiuduttuasi tai jo palveluksen aikana työnhakijaksi TE-palveluiden ohjeiden mukaisesti. Oma aktiivisuus työnhaussa on ensiarvoisen tärkeää, vaikka olisikin ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Töitä kannattaa hakea jo varusmiespalveluksen aikana esimerkiksi iltavapailla tai lomilla. Haku useimpiin kesätöihin alkaa jo alkuvuodesta, ja hakuaikojen suhteen kannattaa olla hereillä. Hyviä sivustoja avointen työpaikkojen etsimiseen ovat esimerkiksi mol.fi, valtiolle.fi ja kuntarekry.fi sekä erilaiset työnvälityssivustot.

Hyvinvointivaltio tukee eri elämäntilanteissa

Kansaneläkelaitos (Kela) voi myöntää valtion rahallista avustusta eri elämäntilanteissa. Opintoraha ja asumistuki ovat tavallisimpia nuorten aikuisten saamia tukia. Moni varusmies on saattanut saada tukea jo palvelusaikanaan sotilasavustuksen muodossa.

Tukia haetaan aina suoraan Kelalta joko verkossa tai paperisella lomakkeella. Jos haluat apua tuen hakemiseen, varaa aika sosiaalikuraattorille ennen palveluksen päättymistä.

Työttömän ja opiskelijan tuet

Kun olet ilmoittautunut työnhakijaksi TE-palveluiden ohjeiden mukaisesti, voit hakea Kelalta työttömälle tarkoitettuja tukia. Näihin kuuluvat työttömyyspäiväraha ja työmarkkinatuki. Työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että työnhakija on työmarkkinoiden käytettävissä – ei siis esimerkiksi varusmies- tai siviilipalveluksessa, opiskelemassa tai sairaalassa.

Huomaathan, että alle 25-vuotiailla on velvollisuus hakea keväisin vähintään kahteen koulutusohjelmaan ja osallistua näiden pääsykokeisiin. Jos et hae koulutuksiin, et ole oikeutettu työmarkkinatukeen. Tukea ei myöskään myönnetä, jos saat opiskelupaikan, jota et ota vastaan. Opiskelupaikan vastaanotettuasi voit hakea opiskelijan tukia: opintorahaa, asumistukea ja opintolainan valtiontakausta.

Yleinen asumistuki

Yleinen asumistuki on tarkoitettu pienituloisille ruokakunnille eli samassa asunnossa asuville henkilöille asumismenojen vähentämiseksi. Tuki myönnetään yleensä vuodeksi eteenpäin. Sen suuruus ja tarve arvioidaan aina uudelleen hakijan tulojen muuttuessa. Muutoksista tulee aina ilmoittaa Kelaan.

Asumistuen suuruuteen vaikuttavat tulot, ruokakunnan aikuisten ja lasten määrä sekä asunnon sijainti. Kelan sivuilta löytyvällä laskurilla voit arvioida mahdollisen asumistuen suuruuden.

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki on ns. viimesijainen tuki. Tämä tarkoittaa sitä, että hakijan tulee ensin selvittää, voiko hän saada muita tukia, ja yrittää huolehtia toimeentulostaan kaikin mahdollisin keinoin. Jos saamasi tuet tai ansiot eivät riitä välttämättömien jokapäiväisten kulujen maksamiseen, voit hakea toimeentulotukea Kelalta.

Nyrjähtikö nilkka palveluksen aikana?

Puolustusvoimat huolehtii varusmiehen vammojen ja sairauksien hoidosta palveluksen aikana. Jos olet sairastunut palveluksen aiheuttamaan sairauteen tai loukkaantunut varusmiespalveluksessa tapaturmaisesti, palveluksen päätyttyä hoitokustannuksista ja korvauksista vastaa Valtiokonttori.

Korvauksien hakemiseksi Valtiokonttorilta

  • käy tutkituttamassa vaiva varuskunnan terveysasemalla ennen kotiutumista
  • tee sotilastapaturmailmoitus Suomi.fi-sivuilla
  • Kansalaisen asiointitili helpottaa asiointia sähköisesti.

Muista hankkia sairauslomatodistus terveysasemaltasi, jos et pysty menemään töihin tai opiskelemaan.

Linkkejä kotiutumisen tueksi

´