Itsenäisen Suomen suorituskykyinen ilmatorjunta juhlistaa 100-vuotistaivaltaan

Itsenäisen Suomen ilmatorjunta täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Vuosikymmenten aikana ilmatorjuntaa on kehitetty vastaamaan ilmauhkaan. Monikerroksiseen ohjus- ja ammusilmatorjunnan torjuntakykyyn, verkottuneeseen ilmapuolustuksen johtamiseen sekä osaavaan henkilöstöön ja asevelvollisiin perustuva ilmatorjunta on tänä päivänä erittäin suorituskykyinen aselaji.

Ilmatorjunta-aselajitoiminnan katsotaan alkaneen 1.7.1925, kun ensimmäinen ilmatorjuntakoulutusta antava yksikkö, Ilmapuolustuskomennuskunta, perustettiin Suomenlinnassa. Perustaminen tapahtui rannikkotykistön komentajana toimineen jääkärieverstiluutnantti Väinö Valveen aktiivisella tuella. 

Ensimmäinen ilmatorjuntapatteri perustettiin 18.6.1926 päällikkönään kapteeni Åke Törnroos. Patteri sai aseikseen kaksi venäläisistä panssarijunista otettua 76 ItK/14 PK (Putilov) -kanuunaa. Näillä tykeillä suoritettiin ensimmäinen tykistöllinen ilma-ammunta 16.9.1927 Suomenlinnan Länsi-Mustasaaressa. Näistä ajoista on kuljettu pitkä matka ilmatorjunnan nykytilaan.

Ilmatorjunnan päätehtävä on torjua ilmasta suuntautuvat hyökkäykset niin puolustusvoimien joukkoja ja kohteita kuin yhteiskunnan kriittisiä kohteitakin vastaan. Tähän haasteeseen nuori aselaji joutui heti talvisodan alkamispäivänä 30.11.1939, kun Neuvostoliitto aloitti kotimaamme pommitukset. Ilmatorjunnan tarve kotimaamme suojaamiseksi osoitti tärkeytensä koko talvi- ja jatkosodan ajan, jossa erityisesti pääkaupunkiseudun suojaaminen Neuvostoliiton suurpommituksilta helmikuussa 1944 oli merkittävä torjuntavoitto Suomen itsenäisyydelle.  

Ilmatorjuntaamme on kehitetty johdonmukaisesti ja kokonaisuutena vuosikymmenten ajan vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla ilmasta suuntautuvaan uhkaan. Merkkipaaluina ovat olleet talvi- ja jatkosotien kotirintaman, erityisesti pääkaupunkiseudun, suojaaminen sekä siirtyminen kylmän sodan aikana ohjusilmatorjunta-aikaan.

Uhkakuva on muuttunut vuosien aikana, ja kuten Ukrainan sodasta näemme, ratkaisevaksi sotilaalliseksi uhkaksi. Aselajin alkuvuosikymmeninä torjuntakykymme perustui tykkikalustoon. 1970-luvun lopulla siirryttiin ohjuskauteen hankkimalla ensimmäiset ilmatorjuntaohjukset Suomeen. Syntyi kerroksellisen ilmatorjunnan ajatus, jossa erilaisilla asejärjestelmillä kyetään vastaamaan erityyppisiä ilmauhkia vastaan. 

Nykyisin kerroksellisuus muodostuu useista eri ammusjärjestelmistä (23 mm ja 35 mm tykit) ja ohjusjärjestelmistä, kuten Ilmatorjuntaohjusjärjestelmät: NASAMS (ITO12), Crotale (ITO90), ASRAD-R (ITO05), RBS70 (ITO05M) ja Stinger (ITO15). Tätä ohjusilmatorjunnan kerroksellisuutta täydennetään uuden korkeatorjuntakykyisen David´s Sling -ohjusjärjestelmän hankinnalla. Tämä kerroksellisuuden ajatusmalli on Suomen ilmatorjunnan vahvuus. 

Nykyaikainen ilmauhka on hyvin monipuolinen, jota vastaan ei voida taistella vain yhdellä asejärjestelmällä. Tämän olemme saaneet huomata myös Ukrainan sodassa. Tarvitaan tutkia havaitsemaan maaleja, ohjusjärjestelmiä torjumaan erikorkeuksilla lentäviä lentokoneita ja helikoptereita sekä ammusilmatorjuntaa torjumaan lennokkeja ja risteilyohjuksia. Ilmatorjunnan kehittäminen on välttämätöntä, jotta uusiin ilmasta kohdistuviin uhkiin voidaan vastata kattavasti. Tällä hetkellä ilmatorjuntaa kehitetään korkeatorjuntakyvyn lisäksi jatkamalla lennokkien torjuntakyvyn kehittämistä.

 
Suomalainen kerroksellinen ilmapuolustus ja sen saumaton yhteistoiminta ilmatorjunnan ja ilmavoimien kesken toimii erinomaisesti. Kerroksellisen torjuntakyvyn varmistaa suomalainen ilmapuolustuksen integroitu johtamismalli, joka tuottaa erinomaisen tilannekuvan ilmauhkaa vastaan kaikille puolustushaaroille ja ilmatorjuntajoukoille. Tässä meillä on paljon annettavaa myös kansainvälisille kumppaneillemme. 

100-vuotias ilmatorjuntamme on hyvässä iskussa, ja sen tulevaisuus näyttää valoisalta. Tänään Suomen ilmatorjunta on uhkaan hyvin vastaava, monipuolinen, nykyaikainen ja kehittyvä aselaji, joka tarjoaa asevelvollisillemme mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä. Ilmatorjunnan tarve kotimaamme puolustukselle on kiistaton oppi Ukrainan sodasta.  

Ilmatorjunnan tarkastaja eversti Mano-Mikael Nokelainen