Hyppää sisältöön

EUTM Mosambik –operaation ajankohtaiskatsaus

Maavoimat
Julkaisuajankohta 5.8.2022 14.29
Uutinen
Suomalainen rauhanturvaaja käsittelee aseistusta Mosambikissa.

EU:n sotilaallinen koulutusoperaatio EUTM Mosambik (EUTM MOZ) kouluttaa 11 mosambikilaista yksikköä käytettäväksi erikoisjoukkoina taistelutehtäviin maan pohjoisosassa sijaitsevassa Cabo Delgadon maakunnassa. Neljä kokenutta suomalaissotilasta on palvellut operaatiossa sen käynnistysvaiheesta alkaen.

Mosambik on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä maista. Maan yli 30 miljoonainen väestö kasvaa nopeasti, kuten monelle Afrikan maalle on tyypillistä. Maan pohjoisrannikolta löydetty mittava maakaasuesiintymä voi kuitenkin tarjota mahdollisuuden muutokseen.

Mosambikilaisilla on vuosikymmenien kokemus sodasta ja väkivallasta itsenäistymisen jälkeen käynnistyneestä pitkästä sisällissodasta lähtien. EUTM MOZ -operaation turvallisuusriskeissä korostuvat etelässä järjestäytynyt rikollisuus ja kidnappaukset, ajoittain holtittoman vasemmanpuoleisen liikenteen riskit, sadekauden aikana Intian Valtamereltä iskevät trooppiset hirmumyrskyt sekä terveysuhat. Aseellisen vaikutuksen ja terrorismin uhka kasvaa pohjoiseen siirryttäessä.

Uusia tuulia EU:n koulutusoperaatioihin

EU käynnisti operaation lokakuussa 2021 Mosambikin hallinnon pyynnöstä, jotta maan asevoimat (FADM) saavuttaisi kyvyn ylläpitää turvallisuutta köyhässä Cabo Delgadon maakunnassa, jossa islamistikapinalliset ovat terrorisoineet paikallista väestöä vuodesta 2017 lukien. Väkivaltaisuuksissa on kuollut tuhansia ihmisiä. Lisäksi kriisi on aiheuttanut mittavan pakolaisongelman.

Operaatio kouluttaa kerrallaan kahta yksikköä: merijalkaväen erikoisjoukkokomppaniaa Katemben tukikohdassa pääkaupungin lähistöllä ja maavoimien erikoisjoukkokomppaniaa Chmoiossa, keskisessä Mosambikissa. Operaatio kouluttaa lisäksi ilmatulenjohtajat, jotka integroidaan osaksi yksikköjä 16 viikon mittaisen koulutusjakson viimeisessä vaiheessa.

Erikoisjoukkojen tukiaseistus kulkee mukana.

EUTM MOZ -operaatiossa sovelletaan ensi kertaa nykyisessä muodossa ja laajuudessa EU:n uutta rahoitusmekanismia. Sillä tuetaan operaation kouluttamien yksiköiden varustamista mittavalla, 89 miljoonan euron suuruisella varustetuella. Erikoisjoukkokoulutuksen lisäksi operaatiolla on velvoite antaa yksiköille koulutusta varustuksen käyttöön ja huoltoon.

Operaation tulee myös varmistaa, että koulutetut yksiköt kunnioittavat ihmisoikeuksia ja sodan oikeussääntöjä, ja että materiaalituki kohdentuu oikein ja sitä käytetään EU:n tarkoittamalla tavalla.

Suomalaiset palvelevat vaikuttavissa tehtävissä

Suomi osallistuu operaatioon kolmella upseerilla ja yhdellä aliupseerilla, joilla kaikilla on aiempaa kokemusta sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävistä. Suomalaissotilaat työskentelevät operaation päätehtävän kannalta merkityksellisissä tehtävissä operaation johtoesikunnassa, joka sijaitsee maan pääkaupunki Maputossa, Etelä-Afrikan rajan tuntumassa.

Suomalaisten lisäksi operaatiossa palvelee sotilaita kahdeksasta Euroopan maasta. Noin puolet EUTM:n sotilaista on portugalilaisia. Tämä onkin etu koulutustehtävissä, sillä lukuisten maassa puhuttujen paikallisten kielten lisäksi portugali on maan ja sen asevoimien virallinen kieli.

Osallistuminen operaatioon on osa Suomen kontribuutiota EU:n sitoumukselle ja luonteva jatkumo valtiojohdon linjaukselle läsnäolon kasvattamisesta Afrikassa. Operaation osallistuminen tarjoaa Puolustusvoimille hyvän näkymän useiden eurooppalaisten maiden erikoisjoukkokoulutukseen ja -toimintaan. Lisäksi osallistuminen mahdollistaa hyvien käytäntöjen jakamisen ja niistä oppimisen. Operaatio tarjoaa hyvän alustan tuottaa suomalaisille upseereille ja aliupseereille kokemusta toiminnasta kansainvälisessä esikunnassa kriisialueella.

Operaation apulaiskomentaja ja Suomen osaston kansallinen vanhin, eversti Pertti Kelloniemi

´