Hyppää sisältöön

Suomen maanpuolustus nojaa hyvään kuntoon – teknologia avuksi kunnonkohotustalkoisiin

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 25.6.2019 13.36
Tiedote

Varusmiesten ja reservin liikunta- ja hyvinvointidata otetaan tarkasteluun Puolustusvoimien, Suunnon ja Tiedon pilottihankkeessa. Asevelvollisten osallistuminen hankkeeseen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Kaksi sotilasta vuoristossa auringonlaskussa

Suomen maanpuolustus nojaa laajaan, hyväkuntoiseen reserviin. Viime aikoina trendinä on kuitenkin ollut, että sekä alokkaiden, että reservin fyysinen kunto on ollut laskusuunnassa. Varusmiesten fyysisen suorituskyvyn lasku on merkittävä yhteiskunnallinen haaste sekä maanpuolustuksen että yksilön näkökulmasta.

Puolustusvoimat, Tieto ja Suunto pyrkivät vastaamaan tähän haasteeseen tarjoamalla asepalveluksessa toimiville liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvää mittaustietoa, sekä samalla yksilölle mahdollisuuden itse seurata ja kehittää kuntoaan. Hankkeessa kerätään ja käytetään yksilöiden itsestään mittaamaa dataa sekä hyvinvointiin ja käyttäytymiseen liittyvää tietoa. Hankkeessa toteutettava data-alusta tarjoaa turvallisen paikan varusmiehen suoritukseen vaikuttavien tietojen keräämiseen. Tiedon jakaminen Puolustusvoimien käyttöön perustuu varusmiehen antamaan lupaan – ketään ei tarkkailla salaa, ja asevelvollinen voi pyytää poistamaan hänestä kerätyn tiedon.

Puolustusvoimissa pystytään vaikuttamaan aina yhden ikäluokan osalta lähes koko miespuoliseen joukkoon, sekä vapaaehtoisten naisten ryhmään kerrallaan. Liikunta- ja hyvinvointidatan yhdistäminen ja sen tarjoaminen varusmiesten omaan käyttöön, sekä luvan kanssa eri tahoille luovuttaminen, eli luvittaminen, antaa varusmiehille mahdollisuuden tehdä datan avulla omaa terveyttään edistäviä ratkaisuja itsenäisesti tai terveydenhuollon ammattilaisten avulla. Data-alusta antaa myös varusmiehille mahdollisuuden hallita omaa dataansa laajasti. Ennen tätä pilottia varusmiesten käytössä ei ole ollut ratkaisuja, joka mahdollistaisi monipuolisen, eri lähteistä tulevan datan keräämisen ja sen käytön luvittamisen.

”Oikein tehtynä valistus- ja koulutustyö tuo kauaskantoisia vaikutuksia reservin kuntoon ja tätä kautta myös henkilöiden itsestään huolehtimiseen koko elämän ajan. Pienikin muutos hyvinvointiin on kansanterveyden ja kansantalouden osalta merkittävä asia. On hienoa, että pystymme tässä ekosysteemipilotissa valjastamaan datan auttamaan tämän haasteen ratkaisemisessa”, kertoo Fredrik Jansson Tiedolta.

”Pilotti täydentää Puolustusvoimien meneillään olevaa koulutusuudistusta sekä Koulutus 2020 -hanketta. Haluamme vaikuttaa asevelvollisiin ja reserviläisiin motivoimalla heitä pitämään huolta kunnostaan ja tarjoamalla siihen työkaluja. Pitkällä aikavälillä näemme tässä mahdollisuuksia kerätä anononymisoitua dataa, joka muodostaa kattavan poikkileikkauksen ikäluokan hyvinvointitasosta, riskiryhmistä sekä hyvinvointia kohottavien toimenpiteiden vaikutuksesta.”, kommentoi eversti Timo Viinikainen Puolustusvoimista.

”Suunto on yli 80 vuotisen historiansa aikana ollut pitkään vaikuttamassa suomalaiseen urheiluun ja hyvinvointiin. Tämä hanke yhdistää parhaimmat osapuolet tärkeän tavoitteen taakse, ja haluamme edesauttaa datan keräämistä ja analysointia Suunto-urheilukellojen avulla. Tavoitteenamme on motivoida ihmisiä aktiiviseen liikkumiseen tuotteidemme eri toiminnallisuuksien kautta”, toteaa Seppo Aaltonen Suunnolta.

Yhteistyöhanke on osa Sitran reilun datatalouden hanketta, jossa kokeillaan uusia palveluja hyödyntämällä henkilötietoja ihmisen myöntämällä luvalla. Puolustusvoimien, Suunnon ja Tiedon pilottiprojekti käynnistyi keväällä 2019 ja jatkuu noin vuoden. Hankkeessa kehitettävä hyvinvointidatan luvittamisen ja hyödyntämisen viitekehys on sovellettavissa monilla eri osa-alueilla, kuten terveydenhuollossa, työhyvinvoinnissa ja peruskouluissa.

”Puolustusvoimien hanke osoittaa, että tarvetta reilulle datataloudelle löytyy yhteiskunnan joka sektorilta. Odotamme innoissamme tuloksia ja toivomme, että pilotti laajenee tulevaisuudessa osaksi jokaisen varusmiehen koulutusta”, toteaa Markus Kalliola Sitrasta.

Lisätietoja:

Timo Viinikainen, digitalisaatiojohtaja, eversti, Puolustusvoimat, 0299 800 (vaihde)

Fredrik Jansson, Principal Consultant, Tieto, [email protected], 040 344 6631; Tiedon viestintä, [email protected], 040 570 4072

Martin Österberg, Head of Communication, Suunto, 045 217 1400

Markus Kalliola, Johtava asiantuntija, Sitra, [email protected], 050 359 1499, https://www.sitra.fi/aiheet/reilu-datatalous/

´