Radio Kipinä - kausi 3, jakso 7 - Sotamuseo 

 

Tommi Kangasmaa:
Tämä on Radio Kipinä. Puhetta puolustuksesta ja Puolustusvoimista. Minä olen Tommi Kangasmaa ja tänään puhutaan Sotamuseosta ja vähän sotahistoriaa siinä sivussa. Vieraana meillä on tänään täällä Harri Huusko, Sotamuseon johtaja. Tervetuloa Harri!

Harri Huusko:
Kiitos!

Tommi Kangasmaa:
Sekä Lauri Haavisto, joka on Sotamuseon näyttelypäällikkö - tervetuloa Lauri! 

Lauri Haavisto:
Kiitos!

Tommi Kangasmaa:
Tähän alkuun varmaan kuulija haluavat tietää, että minkälaisista taustoista, näin lyhyesti, Sotamuseoon tullaan hommiin? Harri kerro vähän, miten olet päätynyt museolle 

Harri Huusko:
No aikoinaan lähdin opiskelemaan historiaa Helsingin yliopistoon, valmistuin sieltä ja ajauduin tuonne sota-arkistoon töihin. Siellä tein jonkinnäköisen uran pätkän, josta sitten aikoinaan päädyin tänne Sotamuseoon kokoelmapäälliköksi ja nyt kymmenisen vuotta olen ollut museon johtaja. 
Tommi Kangasmaa:
No mites Lauri?

Lauri Haavisto:
2001 tulin 22-vuotiaana kesätöihin Sotamuseoon Suomenlinnaan avoinnapitäjäksi ja opiskelin samalla yleistä historiaa Helsingin yliopistossa. Ja nyt 20-vuotta myöhemmin, pieni koukkaus Tykistömuseon kautta tuolla Hämeenlinnassa, niin olen ollut kymmenisen vuotta näyttelypäällikkönä Sotamuseossa. 

Tommi Kangasmaa:
Hyvä, no Sotamuseo Harri. Mikä Sotamuseo on, miten sinne pääsee, missä se on?

Harri Huusko:
Joo tossa onkin vähän hankala kysymys. Mehän ollaan hieman hajasijoitettuna. Ollaan oltu sitä toki ennenkin, mutta tällä hetkellä meidän päänäyttely sijaitsee Suomenlinnassa. Meillä on siellä kaksi maneesirakennusta ja Vesikko, jota tosin ei koronatilanteen takia ole voitu pitää auki tänä kesänä. 

Meillä on lisäksi sitten varastoalueita. Tuossa Vantaalla meillä on Museoviraston kokoelmakeskus, meillä on siellä työpisteitä ja tiettyjä kokoelman osia ja sitten on tuolla Keski-Suomessa Tampereen kupeessa muutama varastoalue. Tässä tämä niin kuin lyhyesti. Mutta tosiaankin yleisö löytää meidät tänä päivänä Suomenlinnasta ja aiemminhan me olimme Kruunuhaassa Maurinkatu ja Liisankatu rakennuksessa. 

Tommi Kangasmaa:
No sinä mainitsit tämän Vesikon. Mikäs Vesikko on? 

Harri Huusko:
Vesikkohan on ainut suomalainen sukellusvene, joka on jäljellä niistä viidestä, joita meillä sodan aikana oli käytettävissä. Ja sehän tietysti on museon sukellusvene. Avattu yleisölle muistaakseni kesällä 1974. Meidän, voi sanoa, suosituin yksittäinen kohteemme.

Tommi Kangasmaa:
No miten te olette auki?

Harri Huusko:
Me olemme auki päivittäin kaikkina viikon päivinä tällä hetkellä, kello 11 ja kello 18 välillä. 

Tommi Kangasmaa:
Ja voiko sinne tilata itselleen ihan erityisen kierroksen, jos näin haluaisi?

Harri Huusko:
No normaalitilanteessa kyllä, mutta tämä korona-juttu on tehnyt sen, että emme valitettavasti voi tällaisia ryhmätilauksia ja opastuskierroksia johdetusti vetää. 

Tommi Kangasmaa:
No teillä on paljon mielenkiintoista esineistöä ja satoja tai tuhansia tarinoita. Lähdetään liikkeelle siitä mikä tekee Sotamuseosta erityisen ja varmaan Lauri ehkä haluaa tässä kohtaa aloittaa, kun tässä keskusteltiin, että teillä on monenlaista asiaa, kuten Törniin liittyviä, presidentti Koivistoon liittyviä asioita ja niin edelleen. Monenlaista tarinaa. Lähdetään liikkeelle tarinoista. Kerro Lauri, mitä Sotamuseossa on?

Lauri Haavisto:
Sotamuseosta tosiaan löytyy kaikki itsenäisyyden aikana käydyt sodat ja sitten tietysti myös tämä toisen maailmansodan jälkeinen aika, muun muassa kriisihallinta ja rauhanturvaaminen ja toki varusmiespalvelu löytyy meiltä näyttelystä Suomenlinnasta. 
Ja kun miettii niitä tarinoita, mikä on kaiken ydin ja suola siinä museokäynnissä niin se on se aito esine toki, mutta siinä aidon esineen takana täytyy olla jokin tarina, joka on mielenkiintoinen. Meillä on Lauri Törnin kunniamerkit ja meillä on todellakin presidentti Koiviston pikakivääri. Mutta meillä on myös niitä vähän vähemmän tunnettuja, mutta yhtä tärkeitä esineitä. Nostan tässä esimerkiksi Ragnar Nyströmin asetakin, hän oli jääkäri, joka palveli myös vuoden -18 sodassa sisällissodassa ja hän haavoittui siellä niin pahasti, että häneltä amputoitiin toinen käsi. Hänen uniformunsa, joka hänellä silloin oli päällä, on kokoelmassa näyttelyssä. Eli se on leikattu auki se takin hiha ja siinä näkyy vielä ne jäljet ja näkyy se koko taistelun hurjuus. 

Myöhemmin Nyström oli hyvin menestyvä laivavarustaja ja eli hyvin pitkään ja mikä myös liittyy siihen esineeseen, että se on edes saatu meille myös talteen - elikkä 60-luvulla hän itse lahjoitti tämän asetakin sotamuseon kokoelmiin. Joten siinä on mielenkiintoinen tarina, todella traaginen ja aika hurja tässä tapauksessa, mutta mielenkiintoinen tarina joka on pystytty varmentamaan ja se on nyt tallessa Sotamuseon kokoelmissa. Mutta näitä tarinoitahan olisi sitten tuhansia tähän lisää. 

Tommi Kangasmaa:
No kerro vähän noista Törnin kunniamerkeistä. Miten ne päätyivät Sotamuseoon? 

Lauri Haavisto:
Törnin kunniamerkit on saatu Lauri Törnin sukulaisten lahjoittamina museolle hänen menehdyttyään Yhdysvalloissa. Eli sitä kautta olemme saaneet ne esille. Siinä on hänen suomalaiset kunniamerkkinsä ja suurin osa yhdysvaltalaisista, mutta ei kaikkia. Me emme ole ihan varmoja, mitä niille muille tapahtui. Mutta ne on olleet meidän kokoelmissa. Lisäksi Lauri Törnin uniformu, baretti ja sotilaslakki ja muuta vastaava vielä Törniin liittyvää lisäksi esillä. 
Ja tähän voin sanoa, että Lauri Törni on niitä henkilöitä, meillä on tietysti Lauri Törnin historia esillä siellä, että hän palveli niin Suomen, Yhdysvaltain kuin Waffen-SS-joukoissa toisen maailmansodan aikana ja Yhdysvaltojen armeijassa toisen maailmansodan jälkeen. Niin kun siinä on ne kolme kuvaa ja hänen tarinansa esillä ja kolmen eri armeijan mitalit, niin yhdysvaltalaisille ja venäläisille vierialijoille se on kaikkein hankalimmin selitettävä vitriini. Eli miten voi olla, että hän on palvellut niin Yhdysvaltojen armeijassa kuin Wafen-SS-joukoissa. Hän saattaa olla jopa ainoa SS-mies, joka on haudattu Arlingtonin hautausmaalle Yhdysvalloissa, joten siinä on mielenkiintoinen tarina, mutta se kertoo sitä Suomen historian ja toisen maailmansodan historian monimutkaisuudesta, että se on haastavaa kertoa, miten on oltu eri maiden armeijassa, ketkä on liittolaisia ja mitä on tapahtunut sodan jälkeen 

Tommi Kangasmaa:
Eikö ollut niin, että myös Koivisto palveli Törnin joukoissa ja hänen konekiväärinsä on teillä myös. Eikös se ole hänen itsensä lahjoittama? 

Lauri Haavisto:
Palveli kyllä. Se on pikakivääri, mutta ei Koiviston itsensä lahjoittama. Lahjoitus tarina menee niin että tämä pikakivääri, Emma lempinimeltään. Siitä mistä tämä lempinimi tulee, se tulee Emma-laulusta sieltä ennen sotaa, en rupea sitä laulamaan tässä näin, mutta tosiaan siinä on sellainen gramofonin levyn muotoinen lipas, niin siitä tulee se lempinimi. Joka tapauksessa, hän käytti sitä jatkosodassa ja jatkosodan jälkeen oli se pelko, että Neuvostoliitto miehittää Suomen, niin muun muassa Mauno Koiviston käyttämä pikakivääri piilotettiin sitten sodan jälkeen. 
Vasta 90-luvulla, kun Neuvostoliitto oli romahtanut niin, Sotamuseon työntekijät kertoivat, että tällainen vanha asemestari, joka tiesi mihin mahdollisesti olisi piilotettuna nämä, niin lähtivät etsimään niitä. He löysivät sieltä useamman pikakiväärin ja muitakin aseita, ja tämä tarinan mukaan yksi niistä tunnistettiin Koiviston kivääriksi siinä, kun Koivisto sanoi, että siinä on nenäliina siinä aseen tukissa. Kuuleman mukaan hän oli silloin ottanut sen esiin sieltä, sen nenäliinan jossain tilanteessa. Ja siellä oli tosiaan rypistynyt nenäliina, joka on niin huonossa kunnossa, että se ei enää voi olla näyttelyssä, se on tuolla kokoelmissa. Mutta ase ja tällainen leipälaukku tai kantolaukku, joka oli otettu Neuvostosotilaalta, on esillä.
 Ja tosiaan Koivisto itse kävi useasti katsomassa tätä asetta. Muistan hyvin hänet näyttelystä ja joskus hän ja Lennart Meri olivat siellä katsomassa, siis Viron entinen presidentti ja tosiaan he olivat katsomassa tätä Koiviston asetta ja kertovat sitten tarinoita siitä. Se on aika hurja ase ja se on niitä harvoja aseita, josta voidaan kertoa todellakin, että kenelle se on kuulunut. Elikkä se on siinä mielessä todella mielenkiintoinen esine ja yksi meidän kokoelmien keskeisimpiä näyttelyesineitä.

Tommi Kangasmaa:
Onko se näytillä myös museossa?

Lauri Haavisto:
On, se on näytillä museossa. Tosiaan se liina, se nenäliina oli aikaisemmin näytillä, mutta se ei ole enää, mutta ase itsessään on Suomenlinnassa. 

Tommi Kangasmaa:
No entäpä Marskin ajoneuvo? Siitä olen kuullut, että se on myös Sotamuseon hallussa. Mikä tämä kuuluisa ajoneuvo on? 

Lauri Haavisto:
Meillä on tosiaan Marskin Rolls-Royce Silver Ghost, 1915 on muistaakseni malli. Se tosiaan oli Marskin ajoneuvo tuossa Suomen itsenäisyystaistelun aikana, samoin myös Rudiger von der Goltzin joka oli saksalaisten joukkojen komentajana, myös hänen ajoneuvonsa. Ja tosiaan se ajoneuvo on siitä mielenkiintoinen, että tarinan mukaan se vietiin ensimmäisen maailmansodan aikaan Pietariin ja Itämeri oli tuolloin suljettu meri ja siis kallis vienti sekä kallis auto. Ja tosiaan tämä upea Rolls Royce Silver Ghost vietiin Pietariin ja se päätyi sitten sieltä eri välikäsien kautta punaisille, sieltä sitten valkoisille ja lopulta sitten Marskille.
Ja se on tosiaan SA1 eli Suomen armeijan ykkösajoneuvo, ensimmäinen museoajoneuvo ja todella tuota noin, se on ajokunnossa, se on restauroitu ja sillä pystyisi ajamaan, mutta ei kyllä olla ajettu, ainakaan tähän mennessä minä en ole päässyt vielä ajamaan. Ehkä tulevaisuudessa. Mutta se on tosiaan näytillä ja silläkin on tällainen mielenkiintoinen ja pitkä historia sitten takana. 

Tommi Kangasmaa:
Haluaisin palata vielä tuohon Vesikkoon taakse päin, koska se on hirvittävän mielenkiintoinen myös. Meillähän ei enää Puolustusvoimilla sukellusveneitä ole, mutta toisessa maailmansodassa niitä oli ja yksi tosiaan jäljellä. Harri, taidat olla Vesikon asiantuntija?

Harri Huusko:
No en varsinaisesti, meillä on huomattavasti parempikin kuin minä, Joutsin Juha, joka tuntee meidän laivaston alukset ja muutkin asiat todella hyvin. Mutta olen toki Vesikon kanssa tekemisissä ollut.  Vesikon alkuhistoriahan lähtee siitä, että Saksaltahan ensimmäisen maailmansodan jälkeen kiellettiin sukellusveneaseet. He sitten 30-luvulla he alkoivat vähän venyttämään omatuntoaan ja aloittivat tällaisen salaisen kehittämistyön, elikkä Saksan sotalaivastolla oli tällainen peiteinsinööritoimisto, jossa tämä suunniteltiin ja Suomessa kaikessa hiljaisuudessa telakassa Turussa rakennettiin. Saksan laivastohan testaili tätä paattia tuolla Airistolla parisen vuotta muistaakseni. Sitten he päättivät, että he eivät tätä tarvitse ja he myivät sen Suomen laivastolle. Se muistaakseni tuli vuonna 1933 meidän käyttöön. 
Sodassahan Vesikko kunnostautui siinä mielessä että, kyllähän siinä muutkin sukellusveneet kunnostautuivat, mutta Vesikko kuitenkin pystyi torpedoimaan aluksen pohjaan, muistaakseni kuljetusalus Vyborgin, tuossa jatkosodan aivan alkuvaiheilla Suursaaren edustalla. 

No Suomihan joutui sitten luopumaan sukellusveneistä rauhansopimuksen myötä sodan jälkeen ja nämä muut kaikki veneet sitten romutettiin ja tästä Vesikostakin periaatteesta oli olemassa jo myyntipäätös, mutta sitten se päätös kumottiin, koska silloinen sotatietolaitoksen johtaja, sukellusveneveteraanit halusivat, että yksi näistä paateista jäisi tänne Suomeen ja se onnistuttiin pelastamaan. Se oli tuolla Katajanokalla aikoinaan ja se laitettiin viiteen palaan ja vietiin tuonne Suomenlinnaan ja 70-luvun alussa, niin kuin taisin tuossa mainita, se avattiin sitten yleisölle.

Sehän on aivan todella hieno kohde meillä ja sehän oli aika heikkoon kuntoon tuossa päässyt. Meillä oli aika iso korjausprosessi kymmenen vuotta sitten, jossa alusta ensinnäkin nostettiin noin 80cm ylöspäin, jottei merivesi enää huuhtele sen köliä ja sitten se maalattiin uuteen, tai ei varsinaisesti uuteen, vaan vuoden -44 asuun. Eli se on vähän särmemmän näköinen ja tällä lailla sitä varusteltiin. Sitä on sitten kehitetty sisältä ja parhaillaankin Laurin tiimi siellä sitä näyttelyä kehittää. Kaikkiaanhan Vesikossa meillä on mielestäni vieraillut yli miljoona kävijää. 

Tommi Kangasmaa:
Sehän on paljon

Harri Huusko:
Se on paljon. 

Tommi Kangasmaa:
Mutta sehän ei taida olla siinä sotamuseon yhteydessä, vaan siinä lähistöllä. Onko sinne vaikea löytää siitä museolta?

Harri Huusko:
Ei ole vaikea löytää, mutta että kun jatkaa sinne Somenlinnaan ikään kuin sisemmälle ja menee siitä Tykistölahden ylitse, niin se näkyy siinä sillalla aika hyvin vasemmalla puolella. Ja melkein voi sano, että kesä aikaan näkee sen siitä, että missä jono on, että siitäkin voi jo suunnistaa. Kyllä se löytyy suhteellisen helposti. 

Tommi Kangasmaa:
Pääseekö sinne sotamuseon pääsylipulla myös?

Harri Huusko:
Kyllä. Meillä pääsee yhdellä lipulla kaikkiin kohteisiin.

Tommi Kangasmaa:
Kun puhutaan sotamuseosta, niin väistämättä tulee mieleen asekokoelmat ja teillä on monta harvinaista asetta ja laajuuskin on aika mittava. Voitko vähän Harri aluksi avata, että minkälaista asekokoelmaa teillä on, miten niitä päätyy teille ja paljonko niitä on näytillä?

Harri Huusko:
Huhhuh nyt tuli hyvä kysymys - vaikea vastata. Mutta jos lähdetään aseista liikkeelle, niin ajatellaan vähän, vaikka raskaita aseita ensin. Tykkejähän meillä on ilmeisesti noin puolentoistatuhatta kappaletta, tosin ne eivät kaikki tietenkään ole täällä Helsingissä. Niitä on koristetykkeinä ympäri maata, varuskunnissa ja monissa muissa kohteissa perinnetykkeinä ja sitten meidän varastoalueella myöskin. Tämän meidän tykistön historia on kyllä aika täydellisesti säilynyt. Ehkä on jokin malli joka voi puuttua, mutta minulle ei ainakaan tule mieleen, että olisi, ellei sinulla Lauri tuli mieleen jokin? 

Sitten mennään vähän kevyempään jalkaväen aseistukseen, niin tuota meillä ihan tarkkaa lukumäärää en pysty tästä sanomaan, mutta sellainen 8000-10 000 kappaleen välistä löytyy kiväärikaliiperaalisia aseita. Alkaen tuolta 1800-luvulta, tai on meillä muutama yksilö tuolta 1700-luvultakin mustaruuti-aseita niin sanottuja, mutta sitten 1800-luvun loppupuolelta lähtee jo suhteellisen eheät kokoelmat liikkeelle. Kaikki yleiset mallit mitä meillä on täällä Suomessa käytetty, niin kyllä löytyy täältä kokoelmistamme. 

Ja sitten jonkun verran on asekehitystä koitettu aikanaan ikään kuin tallentaa museoon. Esimerkiksi meidän kotimaiden rynnäkkökiväärin numero yksi ja siitä tietyt mallit, tai eri versiot, on meidän museon kokoelmissa. Ne ovat kaikki tuolla syvällä luolassa Keski-Suomessa, että sinne ei valitettavasti voi yleisöä päästää, että ymmärrätte että se ei ole ihan mikään kirjasto johon voi mennä selailemaan, ne ovat kuitenkin ns. eläviä aseita eli niitä ei ole deaktivoitu pääosaa lainkaan. Näyttelyssähän meillä toki on aseita, ollaan pyritty siihen, että kaikki keskeisimmät on tuolla näyttelyssä, joita ollaan aikoinaan käytetty ja aika hyvin ollaan siinä onnistuttu. Me ollaan kyllä vähennetty aikanaan aika paljon aseita, verrattuna siihen mitä meillä on joskus aikoinaan ollut, ihan turvallisuussyistä tietysti. 

Tommi Kangasmaa: 
Mites Lauri, miten näyttelyyn on valittu aseita ja minkälaisia aseita sinne on valittu?

Lauri Haavisto:
Sanon vielä tähän alkuun sen, että Sotamuseossa olevista esineistä ja aseista ylipäätään meillähän on paljon esineistöä mitä myös lainataan muihin museoihin ja mitä myös sijoitetaan muihin museoihin. Kun puhutaan Sotamuseon näyttelyssä olevista aseista, niin se ei itseasiassa ole pelkästään meidän näyttely, vaan on muitakin näyttelyitä maailmalla ja museoita, joihin on sitten mennyt lainaan tai lahjoitettu aseita. 

Mutta meillä tosiaan on valittu aseet sen perusteella, että miten saadaan paras otanta rajoitettuun tilaan keskeisimmistä aseista ja vielä sellaisia että saisi jonkin henkilötarina mukaan, niin se olisi absoluuttisen upea juttu. Henkilötarinoissa ei ole valitettavasti onnistuttu kauhean hyvin ja se on aika harvoissa aseissa. Se on Mauno Koiviston pikakiväärissä, Simo Häyhän kivääri, lahjakivääri on meillä näyttelyssä eli joissakin onnistuttu, mutta muuten on yritetty vaan valita sellaisia aseita, tietysti RK62 löytyy meiltä näyttelystä, meiltä löytyy Suomi-konepistoolin pari eri mallia, pari Mosin-Nagantin variaatiota sieltä toisen maailmansodan ajalta. Eli näitä joitakin keskeisiä aseita sitten valittu näyttelyyn ja sitten tietenkin, kun puhutaan isommista aseista, niin muutama tykkikonekivääri ja isommista aseista meiltä löytyy yksi panssarivaunu sieltä Suomenlinnan näyttelystä, mutta se on tietysti, kuten puhuin, niin Panssarimuseossahan on paljon Sotamuseon kalustoa, mikä on sitten siellä nähtävillä. Mehän emme pysty kaikkea Helsingissä esittämään. 

Tommi Kangasmaa:
No miten tällaiset koesarjat mitä on tehty, joita on hyvin pieni määrä. Onko niitä päätynyt teille?

Harri Huusko:
On joo jonkin verran niitä. Tarkka-ampujan kivääreistä muun muassa on. Muistaakseni jostain erikoisjääkäreiden käyttämästä konepistoolista on jonkinnäköinen koesarja, mutta en pysty sanomaan, kuinka kattava se on, mutta on kyllä. Ja niin kuin äsken mainitsin rynnäkkökiväärin, se ei varsinaisesti ole koesarja, mutta mallisarja, että miten se on kehittynyt tässä se ase tässä vuosikymmenten saatossa.

Tommi Kangasmaa:
Entäpä sotasaalis aseet? 

Lauri Haavisto:
Niitä on näyttelyssä esillä. Tietysti sehän on aina se kysymys ylipäätään, että Mosin-Nagantin kiväärimallit, että ovatko ne sotasaaliita vai ostettuja ja näin poispäin, mutta meillä on esimerkiksi rekyylitön tykki, siis tällaisen neuvostoliittolaisen suunnittelijan suunnittelema rekyylitön tykki, joka saatiin aikanaan Raatteentien taistelussa sotasaaliksi. Tosiaan hän oli hyvin nerokas suunnittelija, mutta joutui sitten Stalinin aikana epäsuosioon ja yhden tarinan mukaan hän joutui niin epäsuosioon, että NKVD-miehet auttoivat hänet portaat alas niin, että hän sitten loukkaantui todella pahoin ja kuoli myöhemmin. Hänen suunnittelemiinsa aseisiin ei uskallettu sitten kajota. 

Siellä on tosiaan myös rekyylitykki, joita saatiin kaksi kappaletta talvisodassa sotasaaliiksi ja toinen niistä on tosiaan esillä tuolla Sotamuseon näyttelyssä Suomenlinnassa ja se toinen kappale meni silloin talvisodan jälkeen sitten Saksaan, missä he sitten kokeilivat tätä rekyylitöntä tykkiä ja käyttivät sitten sitä omassa tutkimuksessaan. Elikkä tavallaan se on yksi sotasaalisase mikä siellä on. Lisäksi siellä on tietysti Maxim-konekiväärin tämä nelikappaleinen versio, joka on vesijäähdytteinen, mikä talvisodan olosuhteissa ei ole mitenkään käyttökelpoinen keksintö, mutta löytyy tosiaan varsin paljon, tai jonkin verran, sotasaalisaseita näyttelyistä, mutta kokoelmissa meillä on tietysti niitä sitten enemmänkin.

Harri Huusko:
Juu, niin kuin kaikki hyvin tietää, niin naapurihan varusti meidän puolustusvoimiamme aika hyvin sodan aikana, jos näin kauniisti sanotaan. Ja tuota, tykistöaseista on hyvin paljon sotasaaliistykkejä, jotka ovat siellä meidän kokoelmissa. Samaten vaunukalustosta hyvin iso osa sodanaikaisesta on sotasaalistavaraa, että kyllä löytyy. Sitten sotasaaliista aika mielenkiintoine setti on tuo meidän sotasaalisliput. Neuvostolaiset sotasaalit joukko-osaston liput, niitähän meillä on muutamakymmen kappale kokoelmissa. Niitä on saatu ihan rintamalta ja osa USA:n sodan jälkeen siirtyneistä upseereista on vienyt niitä sinne ja sitten niitä on saatu takaisin pikkuhiljaa museolle. 

Tommi Kangasmaa:
Päätyikö meille myös Saksasta tai länsiliittoutuneilta aseita, jotka ovat museossa?

Harri Huusko:
Päätyi kyllä, elikkä siellähän on tosiaan STG44 rynnäkkökiväärin esimuoto tai miten sen näkeekään, MP-40 konepistooli, niitä on ihan runsaastikin. 

Tommi Kangasmaa:
Saksalaisia aseita?

Harri Huusko:
Saksalaisia MP-42, MP-43 tai näitä. Näitähän voisi luetella, mutta tosiaan näitä aseita on. Meillä on tosiaan myös muista maista saatuja tai ostettuja aina välillä näyttelyssä, vähän riippuen mikä näyttelyn teema on, ja näin poispäin. Mutta on toki saksalaisia ja neuvostoliittolaisia aseita esillä näyttelyssä. 

Tommi Kangasmaa:
Puolustusvoimilta on varmasti saatu suurin osa aseista, mutta on myöskin varmasti myöskin yksityisenä lahjoituksena poliisilta jne. Tuleeko teille aseita asekätköistä ja yksityisiltä edelleen? 

Harri Huusko:
Ei nyt ole vähään aikaan minun mielestä tullut, että en edes muista, milloin on. Mennään varmaan joitakin vuosia taaksepäin, että yksityisiltä olisi tullut. Muistatko Lauri sinä?

Lauri Haavisto:
Niitä aika vähän, ennen otettiin enemmän, nyt aika vähän. Se prosessi on niin, että Sotamuseoon ei voi suoraan tuoda aseita, eli älkää tulko aseiden kanssa Sotamuseoon.

Harri Huusko:
Joo elikkä Poliisin kautta. 

Tommi Kangasmaa:
Eli jos haluaa lahjoittaa vaarin vanhan aseen niin sitä ei voisi tuoda museoon tiskille?

Lauri Haavisto:
Ei, ei missään nimessä, eli silloin se viedään poliisille ja he ilmoittavat Sotamuseolle, että teillä on tällainen mielenkiintoinen ase, jonka te viette poliisille ja sitten me blokataan sieltä, mistä Poliisi katsoo kaikki aseet. Siellä on muitakin museoita paikalla ja sitten poliisi siellä katsoo, että kuuluuko se meidän kokoelmiin, niin sitten me voimme tarkastaa, että olisiko tässä sellainen henkilöhistoria ja olisiko tämä sellainen jolla olisi jotakin merkitystä kokoelman kannalta. Meillä on aika laajat kokoelmat, että aika vähän on käsittääkseni viime aikoina aseita sitten valittu sieltä

Tommi Kangasmaa:
Onko jotain helmiä, huomio nyt kuulkaa aseharrastajat, joita Sotamuseo haluaisi itselleen ja joita teillä ei ole. 

Harri Huusko:
No tarinahan kertoo, että Simo Häyhän niin sanottu työkaluase saattaisi olla jossakin yksityisessä kokoelmassa, mutta minä en tiedä onko se, mutta tavallaan olisihan siinä sellainen mielenkiintoinen yksilö meidän kokoelmia täydentämään. 

Tommi Kangasmaa:
Häyhän tarkkuuskivääri?

Harri Huusko:
Joo.

Lauri Haavisto:
Kyllä, meidän näyttelyssä on tosiaan tämä Simo Häyhän saama lahjakivääri ruotsalaisilta, mutta tämä ei ole se kivääri jolla hän teki työtään siellä rintamalla. Mutta tosiaan tuo Harrin mainitsema alkuperäinen työkalu puuttuu.

Tommi Kangasmaa:
No kun mainitsit Harri tuossa Panssarimuseon ja sitä että siellä on myös teidän kalustoa, mutta Panssarimuseo on siis erillinen museo, se ei ole Sotamuseon osa. Meillähän on Tykistömuseo ja muutakin. Lapissa on Lapin sodan museo. Mitenkä nämä erilaiset toiseen maailmansotaan liittyvät museot menevät?

Harri Huusko:
Hyvä kysymys, kiitos. Eli Panssarimuseo on yksi meidän ns. yhteistyömuseoista. Meillä on kaiken kaikkiaan seitsemän kappaletta virallisesti yhteistyömuseoita. Panssarimuseo, museo Militaria, Sotilaslääketieteen museo, Forum Marinum, Suomen ilmavoimamuseo, Ilmatorjuntamuseo, Jalkaväkimuseo. Ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat saaneet tämän materiaalin meiltä hyvin pitkälti. On heillä toki omiakin kokoelmia jonkin verran. 

Osa näistä museoista toimii Puolustusvoimien vuokraamissa tiloissa, että tätä toimintaa on edes mahdollista ylläpitää. Tietyn määräajan he ovat saaneet niissä olla ja toivotaan ja uskotaan, että jatkossa myös tämä on madollista. Ainakin nyt näyttäisi ihan hyvältä. Ja tekevät todella tärkeätä työtä. Näiden museoiden taustallahan on useimmiten säätiö tai yhdistys, eli he ovat ihan itsenäisiä operatiivisia toimijoita, mutta meiltä tulee tämä tietynlainen ohjaus sitten, mikä liittyy lähinnä esineistön ja kokoelmien kerryttämiseen, niiden tallettamiseen, huoltamiseen ja tällaisiin asioihin. Lisäksi sitten aina määräajoin me sitten näitä yhteystyösopimuksia tarkistellaan. Ensi vuoden aikana on muistaakseni katkolla nämä, mutta ollaan saatu nyt ihan hyvään malliin nämä, että voidaan jatkaa tätä meininkiä. 

Tommi Kangasmaa:
Miten tuo kansainvälinen yhteistyö muiden sotamuseoiden kanssa maailmalla?

Harri Huusko:
Joo, kyllä meillä jonkun verran on. Viimeksi juuri uusittiin tuonne Puolaan yksi lentokoneen lainasopimus, eli sinne on mennyt sellainen Godroun hävittäjäkone, ranskalainen, mikä ei meidän Suomen sotahistorian kannalta ole kovinkaan merkittävä, mutta Puolalle erittäin merkittävä. Se meni sinne viitisen vuotta sitten ja se tulee saamaan hienon paikan Krakovasta kohta valmistuvasta ilmailumuseosta. Tai onhan se museo siellä, mutta uusi tällainen hangaari-rakennus on siellä tekeillä. Englantiin Bobingtoniin lainattiin toissa kesänä yksi T34-panssarivaunu. He keräsivät sinne kaikkia mahdollisia toisen maailmansodan vaunuja ja meillä oli T34/76 eli niin sanottu lyhytputkinen sotka me toimitettiin sinne. Sotamuseo on enää yksi niitä harvoja laitoksia Suomessa, jotka ovat Englantiin toimittaneet panssarivaunuja.

Tommi Kangasmaa:
Kyllä.

Harri Huusko:
Tosin se ei ole taistelukykyinen enää, mutta se on siellä näyttelyssä. Viroon me ollaan myös aikamoisen satsin tavaraa kahdessa erässä lahjoittaneet tässä 2000-luvun alkupuolella. Ja meillä on sitten yhteistyötä pohjoismaiden kanssa, mikä nyt on koronatilanteen ja muutenkin ollut vähän lepotilassa. Mutta yritetään virkistää uudelleen, eli kerran vuodessa ollaan pyritty pitämään tällaisia pohjoismaisia sotilasmuseopäiviä, joissa vaihdetaan kuulumisia ja koitetaan oppia toisiltamme.

Tommi Kangasmaa:
No onko siellä muualla, kun olette varmasti kiertäneet ulkomailla sotamuseoita, niin tiedätte asioista, niin onko siellä suomalaista esineistöä, joka olisi kiinnostava lainata joskus meille?

Harri Huusko:
Nimenomaan suomalaista esineistöä?

Tommi Kangasmaa:
Tai meitä ainakin koskevaa esineistöä. Onko teillä ollut tällaista toiseen suuntaan? Me olemme lahjoittaneet muualle, mutta oletteko te pyytäneet muualta esineistöä?

Harri Huusko:
No, kyllä joo Englannin suunnalta silloin, kun meillä tuossa takavuosina oli yksi toinen vaunuhanke, joka ei koskaan toteutunut, niin silloin vähän kyseltiin tietynlaista kalustoa, mitä oltaisiin kaivattu tänne, lähinnä vaunukalustoa, mutta heillä ei sitten ollut sellaista siellä tarjota meille. Kyllä varmaankin voisi olla tietynlaisia sota-aikaisia neuvostovaunuja tai lentokoneita, tai tämän tyyppisiä juttuja, mitä meillä ei niinkään täällä ole, niin ne olisi kyllä hyviä ja omiaan täydentämään meidän kokoelmiamme. 

Lauri Haavisto:
Ja kyllä olisi upea, kun miettii, kesän -44 taisteluita Stukan lentokone saada jostakin lainaan meille näyttelyyn, mutta muistaakseni niitä on kaksi tai kolme ehjää Stukaa maailmassa, niitä on todella vähän. Runkoja voi olla muutama enemmän. Joitakin tuollaisia voisi olla. Meillähän ei Stukaa ole Suomessa yhtään kappaletta, mikä on aika keskeinen kuitenkin toisen maailmansodan ja Suomenkin ilmasodan historiaa. 

Tommi Kangasmaa:
Kyllä, se on totta. Lento-osasto oli tärkeä meille muun muassa. No tuota, kun ajattelee teidän laajoja kokoelmia ja asiantuntijuutta, niin tuleeko teille pyyntöjä niin kuin tunnistaa esineitä tai vastaava, Poliisilta tai Puolustusvoimilta?

Harri Huusko:
Kyllä tulee ja yleisöltä myöskin, että on löytynyt nurkista jotain ja sitten lähetetään meille kuvaa ja että pystyttekö tunnistamaan. Välillä tunnistustehtävä saattaa olla hyvinkin helppo, mutta välillä saattaa tulla niin mystisiä juttuja, ettei yhtään tiedä, että mistä mahdollisesti edes voisi olla kysymys.
 
Lauri Haavisto:
Kyllä ja ne tosiaan, koska se historian aikajatkumo voi olla kaksi-kolmesataa vuotta, mistä tulee niitä esineitä, niin valitettavasti se ammattitaito ei kyllä suoraan hihasta riitä, että me vastataan mihin kyetään. Sitten meillä on Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto, joka on hyvä tukipiste meille, koska siellä on Suomen parhaat sotahistorian kirjat ja näin. Mutta kyllä tulee aika paljon kysymyksiä ja ne todella voi olla jokin esine, vaikka jokin kypärä ja siinä voi olla joku merkki, joita voitaisi alkaa tutkia. Se on todella vaikea välillä löytää niitä, että onko sellainen ollut (merkki) vai onko se maalattu jälkikäteen ja niin poispäin. Eli siinä ne selvitystyöt voi olla todella monimutkaisia, mutta ihmisten luottamus ja into meidän asiantuntijuuteen on myös hieno asia, koska he olettavat että minä tiedän heti, kun se tuodaan siihen, että vastaus tulee. Aika usein joutuu asiakas vähän pettymään siinä.

Tommi Kangasmaa:
Täytyy kyllä sanoa, että kun olin tuottamassa Tuntematonta sotilasta, niin saatiin näitä toisen maailmansodan aikaisia sotilaskypäriä sitten käyttöön ja siellä oli aseharrastaja reserviläisiä, joilla oli valtavat kokoelmat, niin täytyy kyllä sanoa, että oli vaikea tunnistaa, kun he kysyivät että mikä kypärä ja mikä malli. He tiesivät niistä kyllä kanssa kaiken ja niitä oli paljon. Minkälainen määrä teillä on sotilaskypäriä Sotamuseossa? Onko kaikki Suomen käyttämät mallit?

Harri Huusko:
Nyt en kyllä pysty tuohon, siis kyllähän meillä kypäriä paljon on, me tuossa reilu kymmenen vuotta sitten saatiin niitä aikamoinen määrä lisää, kun tuolla Hämeenlinnassa varusvarikolla oli hylättynä yksi teltallinen niitä, 50 000 kappaletta muistaakseni. Pari päivää meillä oli siinä aikaa ottaa niin sanotusti omamme pois. Mutta sen jälkeen mitään tunnistustyötä ei ole kyetty tekemään. Minä tähän ehkä sen verran sanosin, että meillä on viime vuodet ollut aika rajuja isoja muuttoja. Mikä on sitten vienyt fokusta tällaisesta asiantuntijuuden syventämisestä tällaiseen aika arkiseen tavaran siirtelyyn, mikä tietysti on ihan perusteltua ja okei, en minä siitä valita mitään, mutta se on tätä puolta vähän heikentänyt meillä. 

Tommi Kangasmaa:
Mainitsit tuon kypäräteltan, niin onko Puolustusvoimilla edelleen tuolla jossain kaukana metsien kätköissä näitä vanhoja aarteita varastoissa, jotka ovat vaan jääneet sinne lojumaan, vai onko Puolustusvoimat tyhjentäneet kaiken tämän pois?

Harri Huusko:
No tuohon on tietysti, kun ei ole kaikkia paikkoja päässyt millään näkemään, on mahdotonta antaa yleispätevää vastausta, mutta takavuosina about kymmenen vuotta sitten kyllä tuli semmoinen käsky minun mielestä, että tämä kaikki vanhan materiaalin pitäisi pyrkii nyt kartoittamaan ja sitten ottamaan sieltä museolle mikä museo ottaa ja loppu sitten muulla tavalla jälkikäsitellään. Kyllä varmaan jonkun verran vielä voi olla, mutta en usko, että kovin isoja määriä.

Tommi Kangasmaa:
No sotahistoriaa tutkivat ihmiset varmasti ovat aina silloin tällöin kiinnostuneet siitä, että miten hän pääsevät teidän kokoelmia tarkastelemaan ja tutkimaan. Minkälaisen neuvon annatte heille, jotka haluavat päästä enemmän katsomaan niitä?

Harri Huusko:
No tällä hetkellä pyydän kärsivällisyyttä, koska tuota meillä on Maurinkadun muuton jäljiltä vielä materiaalia hyvin paljon muuttolaatikoissa tuolla vantaan kokoelmakeskuksessa ja sitten toisekseen tämä koronatilanne on tehnyt sen, että ei ole voitu tämmöistä ”face to face” asiakaspalvelua järjestää kovinkaan hyvin. En pysty nyt ihan tarkkaa päivämäärää sanoa, milloin niin sanotusti pystytään avaamaan tämä normaali asiakaspalvelu, mutta toivotaan, että mahdollisimman pian tulevaisuudessa.

Tietysti meillä on käynnissä kokoajan kokoelmien inventointia, jossa viedään niitä tietoja meidän aika laajaan tietokantaa ja toivotaan, että jonain päivänä tuolla verkossa myös pystyy julkaisemaan näitä meidän asioita aika paljonkin.

Lauri Haavisto:
Ja tosiaan meidän valokuvakokoelmat ovat varsin hyvin tällä hetkellä käytettävissä.

Harri Huusko:
Se on joo.

Lauri Haavisto:
Se on museon kokoelmien osa, joka on hyvin käytetty. Eli SA-kuvapalvelusta löytyy kaikki, no ei ihan kaikki tk-piirteet tai valokuvaajien ottamat kuvat sieltä talvi- ja jatkosodasta, koska niitä on jouduttu karsimaan raakuuden vuoksi osittain, mutta lähes kaikki löytyy sieltä. Tosiaan meidän kuva-arkisto kyllä toimii, elikkä sieltä saa myös sitten, jos ottaa yhteyttä niin mahdollisuuden mukaan saa sieltä myös sitten kuvamateriaalia myös muilta ajoilta ja toivottavasti myös tulevaisuudessa lanseerattaisiin myös laajemmin näitä Puolustusvoimien kuvia tämmöisten verkkopalveluiden kautta suurelle yleisölle - sellaisiakin suunnitelmia on.

Tommi Kangasmaa:
Minkälainen yhteistyö teillä on sota-arkiston kanssa?

Harri Huusko:
Niin jos tarkkoja ollaan, niin sota-arkisto nimistä laitosta ei ole enää kymmenen vuoteen ollut, että se liitettiin kansallisarkistoon taannoin. No siinä mielessähän sota-arkisto, tai Kansallisarkisto, on meille tärkeä yhteistyökumppani, että siellähän on paljon meidän esineistöä ja toimintoja koskevaa arkistomateriaalia, jota voidaan hyödyntää. Ja sen verran tuota sota-arkiston historiaan liittyy myös Sotamuseo, että meidäthän on aikanaan perustettu sota-arkiston yhteydessä silloin vuonna 1928, kun on annettu perustamisasiakirja, niin me ollaan silloin kuulunut vielä sota-arkistoon. Mutta tuota tosiaan ne asiakirjat ovat nykyään ihan tuolla kansallisarkistossa ja silloin tällöin tarvitsee käydä siellä, mutta niin kuin tuossa äsken mainitsin, että meillä on näitä isoja muuttosiirtoja ja muita tämmöisiä ollut niin paljon, että tämmöistä tutkimuksellista hommaa ei ole kauhean paljon voitu nyt ihan viime aikoina tehdä.

Lauri Haavisto:
Kansallisarkistohan on siitä myös hyvä ottaa esille, koska mitä meille tulee hirveän usein, niin ihmiset ovat kiinnostuneet esimerkiksi isoisänsä tai jonkun sukulaisensa tekemisistä toisen maailmansodan aikana. Sotamuseo ei tallenna paperimateriaalia, elikkä meillä on joitakin, niin kuin Lauri Törni tässä esimerkkinä, näitä myöntökirjoja, mitä hän on saanut mitaleita, niin niitä sen kaltaista paperimateriaa meillä on vähän, hyvin rajatusti. Mutta sitten kaikki sotilaspassit ja kantakirjat ja yms. paperimateriaali, niin on Kansallisarkistossa. Elikkä sieltä sitten ihmisten kannattaa tuota kysyä näitä asioita, mutta meidät sekoitetaan hyvin usein tähän arkistotoimeen. Eli museo tallentaa esineistöä ja arkisto paperimateriaalia, jos tehdään tämmöinen raakajako. 

Tommi Kangasmaa:
mainitsit tosiaan tuon SA-kuvan, joka internetistä saa hyvinkin painokelpoisina jopa ne kuvat sieltä, jos oikein ymmärsin. Minkälainen verkkopreesens Sotamuseolla on? Onko teillä omat Facebook-sivut ja twiittaatteko asioista vai mitenkä tämä somemaailma teillä näkyy?

Harri Huusko:
Vastaatko sinä Lauri, kun sinä meillä olet siellä somessa olet enemmän kuin minä. 

Lauri Haavisto:
Joo, sotamuseosta somemuseoon.  Niin tuota noin, tosiaan Sotamuseo sai tässä puolitoista vuotta sitten Facebook-sivuston pitkällisen keskustelun jälkeen pääesikunnan kanssa. Elikkä me ollaan tietysti rajoitettu tässä Puolustusvoimien organisaatiossa, että ketkä saa esimerkiksi Facebook-sivustoja ja ketkä twiittaa, ketkä instagrammaa.  Facebook-sivusto meillä on, ja sitä on yritetty saada nyt nousuun. Pikkuhiljaa ollaan saatu sinne yhä enemmän ihmisiä. 

Instagramista on vielä keskustellut auki, että saataisiinko se - toivottavasti tulevaisuudessa. Tarkoitus on pikkuhiljaa sitten lisätä meidän verkkopreesenssiä. Ja totta kai meidän nettisivuilla meillä on esimerkiksi meidän näyttelyt tehty digitaalisesti. Elikkä vanhoihin näyttelyihin pääsee kävelemään sisään ja lukea ne tekstit siellä ja Vesikkoon pääsee kävelemään sisään ja voi lukea siellä ne tekstit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi muistaakseni. Eli pääsee näihin näyttelyihin sitä kautta sitten sisään. 

Tarkoitus on lisätä tulevaisuudessa, että meillä olisi opastuksia ja muita myös sähköisesti YouTubessa ja muissa palveluissa sitten nähtävillä eri kielillä, eli mikä saisi ihmiset sitten tulemaan, jos ei pääse näyttelyyn, niin pääsisi kuitenkin sitä kautta sisälle tähän asiaan. Mutta minä uskon, että vielä tulevaisuudessakin se on se esine, joita ihmiset haluavat tulla katsomaan sinne näyttelyyn. Tämä digitaalisuus tukee sitä tosi hyvin ja tarjoaa varsinkin tutkijoille paljon mahdollisuuksia, ja tietysti jos on etäisyydet pitkät, niin siinä mielessä, mutta kyllä se aito esine yhä vielä vetää myös puoleensa.

Tommi Kangasmaa:
Se on totta. Some on kuitenkin ehkä tämmöinen missä voisi joitain hauskoja tarinoitakin pistää maailmalle tulemaan. Teillä niitä on. Muistan, kun puhuimme aikanaan esimerkiksi tämmöisestä vuoden -73 tykistönäyttelystä ja Neuvostoliitosta. Hauskoja tarinoita vuosien varrelta, niin voisivat olla hyvää somemateriaalia. Ehkä tässä voisi yhden ainakin kertoa. Mikä tämä -73 vuoden show oli?

Lauri Haavisto:
Joo se se on kiehtova ja se on osoitus siitä, miten tärkeitä itseasiassa museot ovat ja miten niitä pidetään ihan kansainvälisestikin tärkeänä. Eli 1973 Sotamuseo järjesti kenttätykistönäyttelyn tuossa Maurinkadulla, missä sotamuseon silloin sijaitsi, siinä sisäpihalla. Ja tosiaan elikkä Helsingin Kruununhaassa ja tosiaan se näyttely kertoi kenttätykistöstä toisessa maailmansodassa ja kun avajaiset järjestettiin, siellä oli paljon itäblokin maiden suurlähetystön väkeä, niin siviilejä kuin sotilaita oli sitten paikan päällä, ja avajaiset sitten meni hyvin, oli aika riehakkaatkin avajaiset kuulemma ja tuota näyttely saatiin avattua. Viikonloppuna avoinnapito henkilökunta siellä havaitsi, että tämmöisiä siviiliasuisia venäläisiä neuvostokansalaisia kierteli näyttelyssä ja teki muistiinpanoja. Sitten maanantaina pääesikunnasta otettiin yhteyttä 
Sotamuseoon, että Neuvostoliitto on loukkaantunut syvästi tästä näyttelystä, elikkä että siinä valehdella Neuvostoliitosta ja toisesta maailmansodasta. Se mikä erityisesti oli hiertänyt olivat tappioluvut ja sotasaalisluvut, mitkä hiersi Neuvostoliittoa. 

Esitteitä oli painettu valmiiksi, niin esitteistä sitten piti yliviivata. Silloinen nuorempi vahtimestari Markku Palokangas, joka myöhemmin tuli Sotamuseon johtajaksi, ja kenraaliluutlantti Uolevi Poppelius kuulemma yliviivasivat sieltä niitä sotasaalislukuja sitten pois niistä esitteistä ja ilmeisesti niitä esitteitä sitten jaettiin yleisölle. Sen jälkeen painettiin sitten esite, josta oli poistettu nämä kaikki sotasaalisluvut ja tämän jälkeen sitten tuli se, että sotamuseon näyttelyt tultiin etukäteen useiden vuosien ajan katsomaan aina ennen kuin ne avattiin, sitten pääesikunnan toimesta. Ja tosiaan, sinänsä siinä mitään ihmeellistä ole, että ihmiset jotka avaavat näyttelyn niin ihan hyväkin että he tietää, mitä hän avaa, mutta tosiaan tämmöisiä tarkastuskäyntejä ehkä tuli vähän enemmän ja 1979 ja 1989 ei järjestetty talvisotanäyttelyä sitten Sotamuseolla että, ensimmäinen oli sitten vasta -99 oli sitten ensimmäinen, mikä järjestettiin talvisodasta. Neuvostoliitto toisin sanoen katsoi hyvin tarkkaan. 

Pitää muistaa että 1960 oli talvisotanäyttely Sotamuseossa, siellä kävi 10 000 ihmistä elikkä suhteellisen vähän, vaikka talvisota oli lähellä ja ihmiset ei siitä olleet kauhean kiinnostuneita, ja nyt tästä näyttelystä Neuvostoliitto olikin yhtäkkiä todella kiinnostunut ja halusi puuttua siihen. Sillä on merkitystä mitä museot kertovat ja puhuvat näyttelyssään, eli tässä on hyvä esimerkki siitä. Täytyy sanoa, että viime näyttelyn avajaisissa ei enää ollut ketään tarkastamassa meidän näyttelyä etukäteen eli nyt ollaan selvitty tästä traumasta ilmeisesti eteenpäin.

Tommi Kangasmaa:
No tässähän on hyvä aasinsilta sitten tuleviin näyttelyihin, voitko vähän Lauri kertoa mitä on tulossa?

Lauri Haavisto:
Joo tulevissa näyttelyissä, elikkä tämä koronapandemia hauskasti sotki kaiken, koska meidän näyttelyiden suola tosiaan on ollut se, että pääsee kokeilemaan esineitä. Elikkä pääsee kokeilemaan manttelia ja kypäriä ja niin poispäin. Se on se, mihin me ollaan panostettu nyt, että yhä enemmän ja enemmän pääsisi ihmiset kokeilemaan, miltä tuntuu se aito esine. Tässä itse asiassa minun vieressäni on esimerkiksi neuvostoliittolaisen sotilaan mallin 36 kypärä, ja nyt kun tätä esinettä katsoo tässä ja kun sen ottaa käteensä, sinä tunnet sen metallin mistä se on tehty ja käännät ympäri, sinä näet, että neuvostosotilas on talvisodan aikana todennäköisesti repinyt sisukset pois, että piippalakki mahtuu sinne sisälle ja se pysyy lämpimänä. Siellä näkyy reikä siellä kypärässä, missä on ollut ilmastointiaukko, ettei sotilaan pää olisi kuumentunut siinä, niin siitä näkyy, että siinä on ammuttu läpi, todennäköisesti sodan jälkeen vasta.

Tämä on myös hyvä esimerkki siitä, että miksi se on tässä mulla kokeiltavana ja käsiteltävänä, minulla ei myöskään ole valkoiset hanskat käsissä sen takia, että tämä ei ole itse asiassa osa meidän kokoelmia suoranaisesti, vaan tällainen museo numero ja tämä on sellainen kokeiluesine, koska me ei tiedetä tämän premissiä ja näitä meillä on hyvin runsaasti. Niin tämä on se mihin me ollaan panostamassa, että ihmiset pääsisivät kokeilemaan. Ja meidän seuraavan näyttelynkin olisi tarkoitus olla sitten siellä Suomenlinnan tykistömaneesissa teemalla ”olisiko sinusta sotilaaksi” ja tutkittaisi sotilaana olemista, niin sodan aikana, varusmiespalveluksessa kuin eri maiden armeijoissa: minkälaista se oikein on, mitä se vaatii, mitä kysymyksiä se herättää ihmisissä, pystyisinkö itse tuohon tai tekisitkö erilaillatässä tilanteessa? Ja miten tosiaan se ihminen kävelee sen näyttelyn läpi, niin sillä olisi joku käsitys minkälaista on olla sotilaana ja ehkä herää semmoisia kysymyksiä. 

Elikkä me halutaan nykyään myös herättää, että ihmisille jäisi kysymyksiä näyttelyissä käymisen jälkeen, eikä pelkästään niitä vastauksia, että ”hei minun pitää ottaa lisää tietoa tästä”.

Tommi Kangasmaa:
Tuo kuulostaa todella mielenkiintoiselta, siitä voisi puhua pitkäänkin. Jäin tuohon miettimään, että kun te tosiaan myös dokumentoitte, ette pelkästään toista maailmansotaa, vaan senkin jälkeistä sotahistoriaa Suomessa ihan nykypäivään saakka, niin oletteko taistelukamerayksikön kanssa tehneet yhteistyötä? Ovat dokumentoineet viimeisen kymmenen vuotta Puolustusvoimien toimintaa, miltä semmoinen yhteistyö kuulostaisi?

Harri Huusko:
Erittäin hyvältä, eilen minä katsoin juuri YouTubesta tuon Taistelukenttä 2020 ja heräsi paljon ajatuksia siitä, että yhteistyö olisi todella hyvää. Koska siinä sitten nämä sekä ihmiset että esineet ovat in action, ainakin tietyllä tavalla, että näkee miten jutut toimii, niin se on yleisölle todella hienoa ja sitä pysty laajasti sitä verkossa levittää ja näin poispäin.

Tommi Kangasmaa:
Kyllä, jäin miettimään juuri tuohon ”olisiko sinusta sotilaaksi” -näyttelyyn, niin varmasti jotain sieltä sieltäkin päin voisi tulla, mutta te tiedätte sen paremmin. Nyt tehän olette tosiaan siellä Suomenlinnassa, mutta tulevaisuudessa ehkä vaihdatte jälleen paikkaa, saattaa jo vähän painaa hartioissa tuo muuttaminen. Mutta miltä Harri näyttää tuo tuleva paikka, onko sellaista mietitty?

Harri Huusko:
No kyllähän mietitty toki on ja tässä keskellä kaupunkia on eräs tunnettu kohde, joka meillä on ollut jo useampaa kertaa ponnistettavana ja taas toivotaan, että se saadaan tuossa liikkeelle. Siinä aika lähellä pääesikuntaa, sen verran voin tässä salaperäisesti vihjaista, mutta enempää nyt ei voi hankkeesta puhua, kun se ei ole varsinaisesti vielä käynnissäkään. Se käynnistynee joskus ehkä kesän jälkeen, mutta tarkemmin minä en siitä nyt tiedä. Olisin kovin toiveikas ja tuota sanotaan näin, että kyllä Suomi ja Helsinki ansaitsevat tällaisen kunnollisen sotamuseon paraatipaikalta. Nämä asiat ovat kuitenkin semmoisia, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi ja ihmisiä kiinnostaa ne. Sehän näkyy meidän kävijäluvuissa, jatkuvasti ovat kasvaneet viime vuosina. Ja Suomen sotahistoriassa on kuitenkin selvää, että onhan siinä kipeitäkin paikkoja, mutta myös me voidaan käsitellä niitä kaikkia nykyaikana ihan neutraalisti ja tuota noin tyylikkäästi ja tarjota ihmisille tietoa tästä asiasta. Tietysti houkuttimena on nämä alkuperäiset esineet, mutta koitetaan sitä kokonaisuutta, sitä isoa kertomusta tuoda jollain tavalla siinä sitten nimenomaan esille. Että on joku paikka, mistä löytyy tämmöinen kokonaiskuva asioista.

Tommi Kangasmaa:
Hyvä. Tähän lopuksi vielä kysyn perinteisen Radio Kipinän kysymyksen. Aloitetaan Harrista niin mitä seuraavat pari viikkoa pitää Sotamuseon johtajalla sisällään työssä?

Harri Huusko:
No joo, ainakin sähköposti nyt loman jälkeen näytti olevan täynnä kaikennäköisiä kysymyksiä. Sieltä on tulossa tietynlaista materiaalia museolle, joudutaan selvittelemään niitä asioita. Tulosraportin tekeminen, puolivuotisraportin tekeminen on tässä näin ensi viikon asiaa ja sitten tuota erinäköisiä suunnittelujuttuja varmaan liittyy tuohon tulevaan näyttelyyn. Joudutaan Laurin kanssa vähän keskustelemaan ja sitten oikeastaan kohta odottaa, että voisi vähän lomailla taas. 

Tommi Kangasmaa:
Entäs Lauri?

Lauri Haavisto:
Joo nyt kun tämä Radion Kipinän haastattelu on ohi, voi nukkua taas rauhassa yönsä, kun ei tarvitse tätä jännittää, niin se rauhoittaa pariksi viikoksi. Mutta tuota noin, näyttelyn suunnittelu jatkuu ja Suomenlinnassa meillä on näyttelyt auki koko ajan, elikkä niihin liittyvät työt jatkuvat. Tämä korona on aiheuttanut sen, että me ei voi olla kaikki yhtä aikaa paikalla, joka aiheuttaa sitten sen, että etäyhteyksien kautta, joka tekee välillä vähän haastavaksi tätä työntekoa, mutta tosiaan toivotaan, että väki löytää Suomenlinnaan ja tulee sinne runsain mitoin nyt kesän aikana.

Tommi Kangasmaa:
Suuret kiitokset haastattelusta molemmille!