Radio Kipinä Podcast K3 J4 - Mosaiikkisodankäynti
TOMMI KANGASMAA:
Puhetta puolustuksesta ja Puolustusvoimista. Minä olen Tommi Kangasmaa ja tänään puhutaan mosaiikkisodankäynnistä. Meillä on vieraana täällä tänään everstiluutnantti ja valtiotieteiden tohtori Juha Mälkki Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta. Tervetuloa Juha!
JUHA MÄLKKI:
Kiitoksia.
TOMMI KANGASMAA:
No mehän Juha itseasiassa käynnistettiin nämä Radio Kipinän podcastit tuossa muutama vuosi sitten. Puhuttiin suomalaisesta sotataidosta ja täytyy toki todeta tässä kuulijoille, että jos sotataidosta ja doktriineista puhutaan, niin ehkä parempaa puhujaa me emme tänne kyllä saa tästä valtakunnasta. Mitenkä näet Juha tuon podcastin, että onko siitä maailma muuttunut eteenpäin?
JUHA MÄLKKI:
Joo ensinnäkin kiitoksia taas luottamuksesta ja kutsusta tulla puhumaan näiden tärkeiden asioiden äärelle. Silloin kun suomalaisesta sotataidosta keskusteltiin, sitä teemaa vähän otettiin auki, oltiin kovin erilaisessa maailmassa silloin. Meillä oli vasta ensi näkymää siihen, että mitä esimerkiksi Ukrainassa tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Meillä oli vähän jo näkymään siitä, että mitä Lähi-Idässä tapahtuu, mutta mihinkä tässä nyt on kuluneiden vuosien aikana ajauduttu, niin tokihan tässä on myös aika paljon ollut paineita siihen sotataidolliseen ajattelun muutokseen ja sehän ei ole suomalaista tämä paine, vaan tämä on maailmanlaajuista. Siinä mielessä ollaan taas vähän päivittämässä myös itseämme siihen, että missä sotataidollisessa kehyksessä tässä oikeastaan nyt liikutaan.
TOMMI KANGASMAA:
No tähän liittyy hyvin tämä mosaiikkisodankäynnin termi, joka minulle pomppasi tässä vasta vähän aikaa sitten itselleni eteen. Kyseessä on käsittääkseni amerikkalainen käsite mosaic warfare, mutta mistä tässä on kysymys?
JUHA MÄLKKI:
Jo kun ensimmäistä kertaa minä tämän kuulin niin en tietenkään mieltänyt sitä millään lailla sotataidolliseksi konseptiksi. Mosaiikkihan on lattia ja mosaiikkisodankäynti minulle tuli ensimmäinen mielleyhtymä, että se on jonkinlainen taistelukuvaus, joka löytyy mosaiikkilattiasta. Mutta tämähän oli varmaankin näiden konseptin kirjoittajien jonkinlaisena tavoitteena, että ensimmäinen mieliyhteys on se mosaiikkilattia, yksittäinen mosaiikkipala. Mosaiikkihan on ranskankielinen mosaic termi ja latinaksi ja se tarkoittaa koristelua. Koristelua, mikä on tehty pienistä neliön muotoisista kivistä, mutta eihän tässä ole kyse varsinaisesti edes mistään niin kuin sisustus asiasta, vaan tässä on kyse sodankäynnistä. Tästä pitäisi niin kuin ymmärtää ja mieltää, että tähän käsitteeseen pääsee parhaiten käsiksi siten, että mieltää että tässä nyt tarkastellaan taistelukentällä toimivia organisaatioita tai järjestelmiä. Yksinkertaistettuna mosaiikki sodankäynnissä ja sen konseptissa jokainen mosaiikkipala edustaa jonkinlaista aselavettia, asejärjestelmää, sensoria tai niiden yhdistelmää. Mutta tämä on hyvin laaja-alainen ja monenlaista kiinnostusta herättävä konsepti ja on hyvä, että tätä päästään vähän avaamaan tässä meidän podcastissa.
TOMMI KANGASMAA:
Hyvä, puhut tosiaan, että tämä on palasten summa, mutta mosaiikkisodankäynti sanana niin myös varmasti arveluttaa sinua siinä, että onko tämä niin kuin sotataidollinen asia, vai onko tämä joku doktriinialinen asia vai perus fundamentti. Onko sota muuttumassa voimakkaasti ja tämä on se juttu millä nyt tätä muutosta ajetaan? Miten tämä menee?
JUHA MÄLKKI:
Niin ainahan, kun lähdetään tekemään muutosta, on se ihan mikä tahansa asevoima, jopa ihan yritys kaupallisella puolella. Niin kun lähdetään tekemään muutosta, niin sinähän aina pyritään positiiviseen tavoitteeseen tai lopputulokseen ja asevoimien uudistuksessa on aina kyse nopeudesta ja ketteryydestä ja niiden lisäämisestä. Ja sitten totta kai myös paremman yhteistyön saamisesta asevoimien eri osien välillä. Siis tämähän on itsestään selvää aina, kun lähdetään muuttumaan, mutta tässä on ehkä pikkuisen laajempi tämä tavoite, repertuaari siinä mielessä, että toki tässä on tekniikka isossa roolissa, mutta kyllä tässä on myös ihan se, että millä lailla taistellaan. Eli me puhutaan taistelutavasta myös taustalla ja se on sellainen kehys, että kun sitä lähteä sorkkimaan, niin kyllä se väistämättäkin lähtee tavallaan muuttamaan vähän niin kun kaikkea, mitä asevoimat edustaa. Aluksi tietenkin taktisella tasolla ja se, että kuinka pitkälle tällä konseptilla tullaan sitten pääsemään, niin se on sitten lähivuosina nähtävissä, mutta kyllä se nyt jo tällä hetkellä näyttää siltä, että et kyllä tästä jonkinlaista doktrinaalista muutosta on jo näköpiirissä ja ehkä tulevaisuudessa edessä. Tämän kautta kyllä se on totta, että se on mahdollista, että ihan tämmöisiin perus fundamentaalisiin doktrinaalisiin puolin tästä lähdetään myös muutosta tekemään.
TOMMI KANGASMAA:
No jos tätä ajatellaan tavallaan myös muiden tieteiden kautta, ajatellaan tätä filosofisesti tätä sotataidon tämänhetkistä olemusta, vaikka Yhdysvaltain asevoimilla. Minkälaisessa filosofiassa he taistelevat tällä hetkellä, noin niin kuin lyhyesti kuvattuna, ja onko tämä todellakin semmoinen filosofinen muutos?
JUHA MÄLKKI:
Sodankäynnistä me harvoin puhutaan sotataitoa filosofiana, mutta jos lähdetään niin kuin tietoteoreettisesta ylipäätään sotataitoa pilkkomaan, niin tavallaan teoreettisiin perus fundamentteihin, niin Yhdysvallat on ollut sitoutunut kovin erilaiseen tapaan käydä sotaa kuluneiden 20-30 vuoden aikana. Jos vertaa tähän uuteen mosaiikkikonseptiin, niin se edustaa vähän erilaista painotusta, jos näin voi sanoa. Siinä mielessä heillä perus fundamenttien pohjalta niin on selkeästi ollut vääntöä erilaiseen toteutukseen. Sotataidon alalla ja saralla tämä tarkoittaa sitä, että kun muuttuu esimerkiksi se, että onko taistelukenttä täysin hallittavissa vai ei, niin se jo ohjaa aika mielettömästi ja merkittävällä tavalla asevoimien toimintaa ylipäätään. Ja amerikkalaiset eivät näe itseänsä ylivoimaisena taistelukentälle ja kun tämmöinen totuus tulee silmille, niin ei se vanha voi enää siellä pohjalla olla. Se on pakko tehdä jonkinlaista muutosta, eli amerikkalaiset eivät siis todellakaan enää näe, että taistelukenttä on systemaattisesti hallittavissa oleva, eikä systeeminen kokonaisuus, vaan se on energeettinen, se on kaaosmainen jatkuvasti organisointia vaativa ympäristö. Meille suomalaisille tämä on itsestään selvää. Aina me ollaan pidetty taistelukenttää sotana ja kaaosmaisena, mutta Yhdysvalloissa tämä asia on nyt tullut silmille, viimeisten muutaman vuoden aikana. Eli nyt ei heilläkään ole enää tätä totaalista hallinnan tunnetta enää sotataidollisestikaan.
TOMMI KANGASMAA:
Jos kerran Yhdysvallat on alkanut katsoa maailmaa sotanäyttämönä siten, että heillä ei tätä ylivoimaa ole, niin kuin kuvaat, siinä määrin kuin ennen. Kuitenkin ne asejärjestelmä kokonaisuudet on siis ilmeisesti rakennettu sille ylivoimalle. Voitko vähän kuvata että mitä tarkoittaa tämmöinen asejärjestelmien kokonaisuus, ja miten systeemi rakennetaan sitä ylivoimaa varten? Mitä se tarkoittaa sotataidollisesti?
JUHA MÄLKKI:
No jos lähtökohta asevoimilla on tuommoinen totaaliseen ylivoiman konsepti, dominanssi, on se maalla, merellä, ilmassa tai informaatioulottuvuudessa, niin se tarkoittaa sitä, että se asevoima myös rakennetaan ihan käytännössä siten, että se tavallaan on jo valmiiksi turvattu sen osaset. Sen puolustusjärjestelmän osakokonaisuudet vuorovaikuttavat keskenään ilman minkäänlaista häiriötä, tilannekuvan muodostuu lähes häiriöttä. Käytännön tasolla se tarkoittaa sitä, että asejärjestelmä kokonaisuudet on rakennettu eräänlaiseksi palapeliksi, eli ne sopii tiettyyn paikkaan, niitä ei tarvitse niitä paloja siirrellä mihinkään muualle. Se on vähän niin kuin semmoinen täydellinen palapeli, jossa tietty palanen kuuluu tiettyyn paikkaan ja kokonaisuus näyttää hienolta. Mutta nyt jos ollaankin, niin kuin missä Amerikka tällä hetkellä on, että he joutuvat hyväksymään, että joku voi tuhota sen yhden palapelin palikan. Se ei välttämättä siis pysty toimimaan enää se tietty osanen, koska sitä häiritään, se voidaan tuhota ja siihen voidaan vaikuttaa. Palapelin osasten välinen kommunikaatio häiriintyy ja se tarkoittaa, että se kokonaisuus on silloin haavoittuva. Ja tämähän on se perus tavallaan leikkisä vertaus mitä he haluavat tällä hetkellä korostaa Yhdysvalloissa, että palapelin palaset, tavallaan ne reunat pitää hiota sellaiseksi, että palapelin palaset eivät enää ole tavallaan vaihdettavissa vaan yhteen paikkaan, vaan sen pitää olla kuin mosaiikin pala, eli se yksi pala pitää olla laitettavissa ihan mihinkä tahansa siihen kokonaisuuteen. Eli se pitää olla jatkuvasti liikuteltavissa, siirrettävissä eri osaset, suhteessa toisiinsa.
TOMMI KANGASMAA:
Ja korvattavissa varmastikin. No tämähän siis liittyy siihen, mitä mainitsit terminä emergency, joka ymmärtääkseni tarkoittaa siis sitä, että asioita ilmestyy hallitsemattomasti, josta ympäristön olosuhteista syntyy jotain ja se on emergenttia ja kaaosmaista, kuten sanoit. No kuka tämän heidän täydellisen ketjunsa on rikkonut? Miksi tämä taistelukenttä sitten on muuttunut emergentiksi ja kaaosmaiseksi ja miksi heidän täydellinen systeeminsä ei enää heidän mielestään ole olemassa? Kuka sinne tulee väliin?
JUHA MÄLKKI:
Tämähän on puolustuspolitiikkaa ensisijaisesti ja globaalia politiikkaa. Voimasuhteet näkyvät sotataidossa ja sotataidollisessa ajattelussa. Yhdysvallat eivät ole enää yksipuolista sodankäyntiä toteuttava taho maailmassa, vaan he ovat havainneet, että he joutuva myös kaksipuoleiseen toimintaan ja toimintaympäristöön. Eli se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Neuvostoliitto oli aikaisemmin se heidän ainoa todellinen uhka vielä 80-luvulla, mutta sen jälkeen ei hirveästi näitä vastaavia ole ollut, mutta nyt he ovat tunnistaneet sen, että heillä on suurvaltoja vastassa. On se sitten Kiina, Venäjä tai muu vastaava, jolla on kykyä vaikuttaa ihan täsmäiskuilla. On se sitten maa-, meri- tai ilmatasoilla tai kyberulottuvuudessa, se tekee heidät haavoittuvaksi, joten heidän on pakko keksiä jotain sellaista, joka antaa myös vastauksen tämmöistä potentiaalista uhkaa vastaan.
TOMMI KANGASMAA:
No sitten tietysti varmaan, jos he ajattelevat näin, että he ovat palaamassa tämmöiseen kaksipuoleiseen potentiaalisen sodankäynnin maailmaan, jossa on vastus koventunut ja heidän ketjunsa eivät toimi. Niin onko tämä mosaiikkisodankäynti nyt niin kuin yhdessä teknologian kanssa aiheuttanut jonkinnäköisen muutoksen? Voitko kuvata sitä muutosta, että miten sitten he reagoivat tähän tilanteeseen? Minkälaista muutosta haetaan?
JUHA MÄLKKI:
Niin kuin tässä aikaisemmin oli puhettakin, niin muutos on välttämätöntä ja ehkä sen merkittävin on haavoittuvuuden ymmärtäminen ja sellaisen konseptin löytäminen mitä täällä mosaiikki konseptilla yritetään paikantaa, että saataisiin tämä resilienssi tähän järjestelmään sellaiseksi, että sitä ei voi enää lamauttaa ihan yksittäisillä iskulla. Se tarkoittaa sitä, että sitä koko heidän puolustusjärjestelmästä, etenkin siinä taktisella tasolla, pitää tulla niin joustava, että yksittäisten osien tuhoaminen ei kaada sitä. Mikä ehkä kaikista tärkeintä on se että, he myös uskaltavat lähteä enemmän liikkeelle siitä, että se tilannekuva voidaan ja pitää myös muodostaa siellä taktisella tasolla. Eli nyt ei enää voi luottaa siihen globaalin tilannekuvaan, strategisen tason tilannekuvaan ja sen eheyteen, vaan heidän on pakko olla myös luottaa siihen, että taktisella taistelukentällä oleva tilannekuva pitää saada muodostettua taktisen tason omien järjestelmien kautta. Tässä suhteessa niin merkittävää muutosta on. Ennen vanhaa puhuttiin tästä liikesodankäynti ideologiana, että tilannekuva on selvin siellä, missä käydään taistelua ja jokainen myös vastaa siitä omasta tilannekuvastaan ja tämä on minun mielestä aika kiinnostava ja merkittävä muutos. Meille suomalaisille, edelleen sanottuna, ei tässä ole mitään uutta. Meillähän on tämä sama ideologia ollut aina käytössä, eli meillä se, joka taistelee niin sehän vastaa siitä, että mitä hän näkee ja vastaa sen tilannekuvan välittämisestä ylemmille johtoportaille. Mutta amerikkalaisessa logiikassa tämä tarkoittaa myös teknologista kehitystä siihen suuntaan, että saadaan se painopiste tilannekuvan muodostamiseen järjestelmissä myös siirrettyä sinne alaspäin. Niin että, ne taktiset toimijat voivat itse tehdä työtä sen eteen, mitä he näkevät ja mitä he eivät näe.
TOMMI KANGASMAA:
Mainitsit teknologian tuossa ja se on kiinnostava pointti tässä valtavassa kokonaisuudessa, koska näyttää siltä, että teknologia aiheuttaa suuria paineita myös ajaa sitä muutosta riippumatta välttämättä siitä sotilaallisesta tilanteesta, eli tulee käyttöön teknologioita, tekoälyä droneja, 5G teknologiaa, avaruussodankäyntiä ja muuta. Näetkö, että teknologia on kuitenkin tässä palvelijan roolissa, vai onko se herra roolissa tässä muutoksessa?
JUHA MÄLKKI:
Näin iso muutos on aina teknologiasidonnainen. Mitään tämmöisiä suurvaltakonsepteja ei tehdä ilman välitöntä kytkentää teknologioihin. Ja se on toisaalta suurvaltojen etuoikeus, heillä on myös riittäviä resursseja, että siinä mielessä, kun ne lähtevät kehittämään konseptia niin heillä on myös resursseja kehittää samalla järjestelmiä, ihan asejärjestelmien kuin koko puolustusjärjestelmää. Teknologiselta kannalta pienillä mailla tässä on vähän erilainen soveltamispakko, että on pakko soveltaa olemassa olevilla kyvyillä. Mutta kyllä tämä iso teknologian muutospaine tällä hetkellä on. Voi sanoa, että paljon on jo tehtyä kehitystyötä ja tavallaan, kun siirrytty tässä konseptissa eteenpäin. Eli tässä aikaisemmin puhuttiin verkoston sodankäynnistä ja verkostoista ylipäätään, niin se sama ideologia on omalla tavallaan siirtynyt tähän mosaiikkikonseptiin, mutta paljon jalommassa muodossa, eli samalla kun teknologia on kehittynyt tästä 90-luvun ja 2000-luvun alun verkostosta, niin nythän me puhtaan pilvistä ja tässähän se on tarkoituksena myös hyödyntää sitä nykyteknologiaa. Niin, kuten he itse puhuvat:”from networks to combat clouds”. Se kertoo aika lailla siitä, että tämmöinen perinteinen verkostopohjoisuus on vähän niin kuin jäämässä tavallaan taustalle ja uudenlaiset teknologiat, mitä tässä nyt on viime vuosina otettu käyttöön, niin halutaan valjastaa paljon tarkemmin myös militari käyttöön.
TOMMI KANGASMAA:
No jos ajatellaan nyt autonomiaa, niin onko tämä sodankäynnillisesti niin radikaali muutos, että tuodaan autonomista päätöksentekoa, jopa niin että vähennetään merkittävästi ihmisen roolia. Onko mosaiikkisodankäynti ensimmäinen autonomian sodankäynnin filosofia, tapa tai doktriini?
JUHA MÄLKKI:
Tämä on todella tärkeää kysymys. Tämä menee jo tämmöisellä moraaliseettiselle puolelle. Tästä on paljon ollut puhetta jo siinä vaiheessa, kun Hollywood julkaista näitä robottisodankäyntiin viittaavia elokuviaan. Se on herättänyt aika paljon keskustelua ja ajatuksia siitä, että voiko tämä olla ihan todellisuutta. Ja tässä nyt ollaan sen edessä, että aletaan miettiä, että mikä on tekoälyn, keinoälyyn ja ihmisen välinen suhde. Missä se rajapinta oikeasti on? Tämähän ei ole varsinaisesti ensimmäinen konsepti, jossa puhutaan tämmöisestä keino- ja tekoälyn käytöstä, mutta onhan se tullut huomattavasti isommalla painotuksella nyt tähän mukaan. Aikaisemminkin on puhuttu automatisoinnista ja on ollut tämmöistä censor to shooter tyyppistä kehittämistä tehty jo tosi pitkään, jos on haluttu varmistaa esimerkiksi tulikommentointi ja datavirran kulkeminen puolustushaarojen välillä. Eli maa- ja merivoimien, maa- ja ilmavoimien välillä, että on pystytty tulikomentoja välittämään, että saadaan ne ampumatarvikkeet tavallaan niin kuin tilattua, niin ettei se puolustushaaran rajapinta tee sitä mahdottomaksi. Mutta kyllähän tämä menee paljon pidemmälle tässä automatisoinnissa ja näyttäisi siltä, että se johtuu ihan käytännönsyistä. Kun aikaisemmin tässä puhuttiin tästä taktisesta tilannekuvasta, niin kun jokainen toimija enemmän tai vähemmän vastaa siitä omasta tilannekuvasta ja sen muodostamisesta, se tarkoittaa sitä, että tarvitaan entistä enemmän niitä sensoreita sinne taistelukentälle taistelujohtajien tueksi. Haasteeksihan muodostuu tietenkin se, että kun jatkuvasti organisaatioita pienennetään, esikuntarakenteita supistetaan, entistä vähemmän ihmisiä tekemässä työtä. Mutta samanaikaisesti näyttää siltä, että entistä enemmän dataa taistelukentästä halutaan nimenomaan juuri sinne, missä sitä henkilövoimaa on entistä vähemmän. Ja tämä yhtälöhän on tosi vaikea. Amerikassa ovat itse asiassa havainneet, että ei tämä ihan tällä hetkellä kovin helppo asetelma ole ja tällä hetkellä on valtava määrittelytyö käynnissä siinä, että jos ne yrittävät löytää ratkaisun siihen, että missä se keinoäly voisi todellisuudessa auttaa sitä taktista johtajaa. Oli se pataljoonan komentaja tai komentaja tasoinen upseeri ja sen esikunta, niin missä maissa, mikä voisi olla se keinoälyn toiminnan taso, joka tosiasiallisesti tukisi nyt tässä, esimerkiksi tilannekuvan kuvan saamisessa ja jopa ihan tämmöisestä mekaanisten maalittamiseen liittyvissä yksityiskohtaisessa laskentatuessa. Todella isosta muutoksesta kyse siinä suhteessa.
TOMMI KANGASMAA:
Se on varmasti näin. yhden jutun katsoin, missä DARPA eli Yhdysvaltojen teidän tutkimuslaitosta vastaava organisaatio, oli käyttänyt tätä tekoälyä vastakkain taistelevien joukkojen, niin kuin skenaarion ja vaihtoehtojen antamisessa komentajalle, ja todenneet sen aika tehokkaaksi ratkaisuksi. Mutta puhuit myös siitä sensorien levittämistä kentälle. Tarvitaan enemmän näkymää, tarvitaan enemmän sensoreita, mutta sensori voi myös olla asejärjestelmä ja se voi myös tuhota jotain ja olla silti sensori. Eli kun puhutaan näistä tappoverkoista, kill webs, niin kuin tässä mosaiikkisodankäynnissä on tuotu termi esiin, niin näetkö, että tämä tekoäly voisi olla komentaja, joka pitää taivaalla tai jossain merellä näitä tappoverkkoja koko ajan käynnissä lennokkien avulla ja tekee tuhoamispäätöksiä ja reagoi tilanteisiin. Voidaanko tällainen tempaista irti siitä komentajan kokonaisuudesta? Hän vain sanoo, että laittakaa tappoverkko tuonne, pitäkää se siellä.
JUHA MÄLKKI:
No heti se ensimmäinen mielikuva tuossa on aika pelottava. Eli puhuttiin tästä moraaliseettisestä puolesta. Ihmisenhän pitää kantaa vastuu, eli ne isoimmat päätökset pitää tehdä ihminen, ei saisi ammattisotilas varsinkaan siirtää sitä inhimillisen päätöksenteon vastuuta koneelle. Mutta siinä vaiheessa, kun otetaan esillekin tämä mistä puhuit, se ajatus siitä kill web -logiikasta. Aikaisemminhan ollaan puhuttu kill Janesta, tämmöisestä tietystä loogisesta ketjutuksesta, jossa ensiksi havaitaan ja sitten sen jälkeen tehdään jonkinlainen analyysi ja tehdään päätös tavallaan toiminnasta, jonka jälkeen sitten toimitaan, ja sitten vielä arvioidaan sitä tulosta, että tarvitseeko jatkaa tätä vaikuttamista. Tämä on se vanha John Boidin luuppi, sen tyyppisestä johtamisen syklistä myös puhutaan. Mutta tämä kill Jane, joka on korvattu, sillä web:lla, niin mitä se tarkoittaa on, että on syötetty tietyt algoritmit jonkinlaiselle älylle, joka sitten pystyy sen tietyissä rajoissa tekemään niitä päätöksiä siitä, että esimerkiksi minkälaisia ampumatarvikkeita käytetään mitäkin kohdetta vastaan. Se on enemmänkin sellainen, niin kun teknisten asioiden nopeaa päätöksentekoa. On saatettu syöttää sellaista tilannetta, että me tarvitaan tuhota se vastustajan komentoajoneuvo ja jos joku sen havaitsee, niin siinä vaiheessa toki ihminen sitten hyväksyy, että se on oikeasti se komentoajoneuvo, painaa painiketta, jonka jälkeen tämä jonkinlainen kill web tavallaan arpoo nopeasti, että millä järjestelmällä sitä vastaan nyt käydään ja lähettää jopa sen tulikomennon siinä vaiheessa. Minä näkisin tämän optimiratkaisuna, mitä tämä kill web vois ehkä palvella, ihan näitä sotilasjohtajia.
TOMMI KANGASMAA:
No puretaanko nyt sitten kadettikoulun opetuksessa kohtapuolin tämä Kill Jane opettaminen, ajattelu vaikutusperustaisesta taistelusta, eli siitä että on ketju, joka päättyy siihen, että joku asejärjestelmä vaikuttaa haluttuun kohteeseen. Muuttaako tämä nyt sitten opetusta jotenkin, purkaako se sen vanhan? Unohdetaanko vanha?
JUHA MÄLKKI:
No en näkisi, että tässä vaiheessa niin ihan kaikkea voidaan lähteä eikä pidäkään lähteä purkamaan. Tulee muistaa, että sotilasorganisaatiot ovat niin kuin mikä tahansa massiivinen organisaatio, jonka pitää toimii tietyllä logiikalla. Se miten se päätöksentekojärjestelmä siinä toimii niin, sen pitää jatkossakin toimia tuolla idealla. Sehän toki perustuu siihen havainnointiin, tilannearviointiin, päätöksentekotoimintaan. Ihmisorganisaatiot toimivat sillä tavalla, mutta sitten kun me tarvitaan tämmöistä erittäin nopeaa päätöksentekokykyä, juuri noissa taktisen tason taistelutilanteissa, jossa informaation määrä on mieletön ja tilannekuvan voi olla epäselvä, koska vastustaja on voimakas, se tekee kaikkensa suojatakseen omat kriittiset kohteensa ja se vaikuttaa jatkuvasti meidän omaan järjestelmään. Ja amerikkalaiset ovat lähteneet siitä ajatuksesta että, tuo taktinen taistelukenttä tarvitsee paljon enemmän tukea, mitä se aikaisemmin on tarvinnut. Vähän niin kuin työnnetään sinne sitä kykyä enemmän ja tässä suhteessa nämä kill webit tulevat käyttöön, mutta en todellakaan näkisi, että taktisen tason yläpuolella tässä vaiheessa, niin tarvetta lähteä vielä tällaiselle samanlaiselle muutos syklillle, ainakaan tässä alkuvaiheessa. Se johtuu pelkästään siitä, että sotanäyttämöt on laajoja, isoja alueita ja ihmistä tarvitaan edelleenkin miettimään sitä, mitä kone ei pysty laskemaan, eli ennakoimaan sen, että mitähän se vastustajan komento oikeastaan tällä hetkellä oikein ajattelee. Toki se kone voi vähän tukea sitä, antaa vaihtoehtoja, mutta kyllä se ihminen on paras ihmisen vastustaja edelleenkin.
TOMMI KANGASMAA:
Onko tämä ainoastaan Yhdysvaltain asevoimia koskeva? Onko tämä mosaiikkisodankäynti myös pöydällä venäjällä, Kiinassa, Intiassa ja niin edelleen?
JUHA MÄLKKI:
Tämä on, niin kuin tässä mainitsitkin, niin tämä Yhdysvaltain DARPA johtajaa tätä kehittämisestä. Sehän tulee tuosta termistä Defense Advanced Research Projects Agency ja tämä taho ajaa sitä muutosta ja johtaa Yhdysvaltojen asevoimien kehittämistyötä, jos näin voi sanoa niin kuin isona raamina. Mutta mahdollisesti ja todennäköisesti jok’ikinen asevoima pyrkii ihan siihen samaan, mitä tässä konseptissa on ilmaistu. Ja jos ne eivät pyri, niin välttämättä näillä asevoimilla ei ole menestyksen mahdollisuuksia ja tulevaisuudessa, ja voisi sanoa jopa nykyaikaisella taistelukentällä. Eli tämä muutos on kyllä maailmanlaajuinen siinä suhteessa ja täytyy todeta, että raha tässä ratkaisee, että meillä ei ole kuin suurvalloilla tällä hetkellä resursseja, riittävää rahoitusta, että pystyy hallitsemaan näin valtavien isoja kokonaisuuksia ja niihin liittyvää muutosta.
TOMMI KANGASMAA:
No tämä on kyllä mielenkiintoinen myös meidän näkökulmasta, jos sanot että suurvalloilla on resurssit ja edellytykset tähän mosaiikkisodankäynnin voimakkaaseen kehittämiseen. Miten meillä Suomessa? Itse istut varmasti keskeisellä paikalla katsomassa ja näkemässä, miten tämä sotataidollinen kehitys menee. Mitä mosaiikkisodankäynti tarkoittaa meille?
JUHA MÄLKKI:
Niin, meillähän on siinä mielessä etua täällä pienenä Suomen kansakuntana ja asevoimana, että meillä ei ollut oikein missään vaiheessa sellaista käsitystä, että me ollaan taistelukentällä ylivoimaisia. Meillä on aika monen sadan vuoden perinne siitä, että me ollaan totuttu taistelemaan alivoimaisena ylivoimaa vastaan. Ja me ollaan myös Suomessa pitkän aikaa jo harjoitettu tuota verkostoitumista, verkottunutta sodankäyntiä. Siitä on ollut meille todella paljon puhetta jo pitkän aikaa, ja meillä on siinä mielessä myös etulyöntiasema, että me ei olla rakennettu sellaista asevoimaa, jossa jokaisella puolustushaaralla olisi samanlaisia tai samankaltaisia suorituskykyjä. Meillä puolustushaara toimii automaattisesti keskenään ja keskitetysti. Toinen tukee toista, puolin ja toisin, eli siinä mielessä me ollaan totuttu tähän tällaiseen niin kuin mosaiikin omaiseen toimintaan jo aikaisemmin. Ja meidän rakenteita on jouduttukin kehittämään hyvin resilientiksi siinä suhteessa, että me ei olla laskettu sen varaan, että tietty järjestelmä toimii ja se ei tarvitse mitään korvaavaa tai mitään täysin rinnakkaista järjestelmää. Me ollaan tehty hyvin paljon vastaavan näköistä kehitystyötä.
TOMMI KANGASMAA:
Olemme pitkäjänteisesti pitäneet sen oma juttumme ja tavallaan siitähän on tullut taas trendikästä, siitä meidän jutusta. Se ei liene ollut trendikäs 15 vuotta sitten tämä meidän tapamme taistella, vai oliko?
JUHA MÄLKKI:
No sanotaanko näin, että näissä isoissa kehityslinjoissa, mitä Yhdysvallat on johtanut, niin tuota ja täytyy muistaa se, että he kävivät terrorismin vastaista sotaa aika pitkänkin aikaa 9/11 tapahtumasarjan jälkeen ja silloinhan heillä tämä effect based operations konsepti oli voimakas ja ja eli voimakkaana, ja on edelleenkin isossa merkityksessä niitä vastustajia vastaan, jolla ei ole tätä maa-, meri- ja ilmadomaneiden hallintaa, eikä kykyä vastata Yhdysvallan dominanssiin. Mutta kyllähän tämä nyt on muutos joka tavallaan läpileikkaa vähän niin kuin kaikkialla, tällä hetkellä, että jokainen tässä on vähän niin kuin varautuu siihen kaksipuoleisuuden mukaiseen toimintaympäristöön. Ja meillä todellakin on se etulyöntiasema, että me ollaan me paljon tehty kehitystyötä siitä, että meidän Puolustusvoimat on yksi kokonaisuus.
TOMMI KANGASMAA:
No mutta juostaanko me sitten näiden konseptien perässä tavallaan, että me kuitenkin harjoitellaan kansainvälisesti paljon, NATO-maiden kanssa esimerkiksi, ja tuota heillä on käytössä erilaisia konsepteja. Me halutaan pitää tämä meidän oma mosaiikkimainen taisteluajatuksemme, mutta samaan aikaan meidän pitäisi toimia muiden kanssa. Näetkö, että me tavallaan tukeudutaan tähän konseptien muutokseen ja erilaisuuteen?
JUHA MÄLKKI:
No sanotaanko niin päin, että Yhdysvalloillahan on kyky ja resurssit muuttaa asevoimiaan jatkuvasti. Heidän konseptien kehittämisen sykli on aika uskomattoman nopea, he on vähän sellainen asevoima, että ne pystyy viidessä vuodessa keikauttamaan toiselta laidalta toiselle laidalle koko heidän sotataidollisen ajattelunsakin. Toki pitää aina muistaa se, että ihmisiähän se on Yhdysvalloissakin asevoimat täynnä, eli että siinä vasta kun yksi konsepti tulee, niin se toinen saattaa jäädä puolitiehen jo ennen kuin seuraavaa tehdään. Mutta heille on luonteenomaista tämmöinen niin sanottu transformatiivinen toiminta. He kehittää toimintaansa isolla syklillä ja kun muu maailma, ja etenkin Yhdysvaltain tapauksessa läntinen maailma, yrittää totta kai parhaansa mukaan adaptoitua. Ja siksi on olemassa NATO-organisaatio, joka on semmoinen sulatusuuni siinä Yhdysvaltojen kehitystien ja muun läntisen maailman välissä. Ja NATO sitten yrittää sopeuttaa ja sulauttaa, niin että miten saadaan tämä yhdysvaltalainen näkemys suhteutettua tähän näiden muiden toimijoiden näkemykseen. Mehän ollaan tavallaan tässä kehitystyössä mukana, osana länsimaita ja tuota, mutta se mikä tässä täytyy aina muistaa, on se että, me ensisijaisesti rakennetaan omaa itsenäistä puolustustamme ja se on se vara, mihin me lasketaan tämä meidän puolustuksemme. Se miten me liitymme muiden konsepteihin, niin tarkoittaa sitä, että mikäli me apua haluamme saada vastaan, niin meidän pitää myös pystyä ymmärtämään, että miten se apu mahdollisesti meille annetaan. Joten meidän pitää vähintäänkin ymmärtää, miten se avun vastaanotto on mahdollista ja millä reunaehdoilla sitä mahdollista apua voisimme saada. Ja siksi meidän pitää ymmärtää mihin suuntaan näitä konseptuaalisia suunnitteluja oikein viedään, että me emme ole niin sanotusti täysin ulkopuolella tästä läntisestä yhteisöstä.
TOMMI KANGASMAA:
No kuka tätä taistelutaidon ja sotataidon ja konseptoinnin ajatustyötä meille tekee? Kuka täällä pohtii ja tekee samaa työtä kuin, vaikka DARPA. Onko se teidän tutkimuslaitos?
JUHA MÄLKKI:
No meillä on ehkä siinä mielessä tämmöinen vähän resilientti tämä meidän järjestelmä, että meillä tehdään jatkuvasti yhteistyötä. Meillä on maanpuolustuskorkeakoulu, joka tekee jatkuvaa kehitystyötä, sitten meillä Puolustusvoimien esikunnat tekee ihan pääesikunnasta lähitien. Sitten meillä on tämä tutkimuslaitos. Meillä ei ole niin sanotusti yhdessä korissa kaikki munat, vaan me vähän niin, kun kehitämme yhdessä, me myös toimimme yhdessä ja saamme jatkuvasti kokemusta siitä, mitä me teemme. Tässä suhteessa me ollaan paljon verkottuneen, kuin mitä tuommoinen iso suurvalta tietenkin, joka ei tietenkään ehkä myöskään voi olla.
TOMMI KANGASMAA:
No kun mainitsi tuon suurvallan, palataan siihen Yhdysvaltoihin takaisin siinä mielessä että, siellä ymmärtääkseni merijalkaväki on kaikkein joustavin ottamaan uusia asioita vastaan. Heillä on myös kaikki puolustushaarat siellä merijalkaväen sisällä: on laivastoa, on ilmavoimia, maavoimia yhdessä. Näetkö että Yhdysvallat yrittää ratkaista tätä hyvin itsenäisten ja vähän keskustelevia puolustushaarojen ongelmatiikkaa tässä, jonka me olemme jo ratkaisseet, vai onko se jotain enemmän?
JUHA MÄLKKI:
Tämä on todella hyvä pointti tuo merijalkaväki, koska se on vähän semmoinen Yhdysvaltain asevoimat miniatyyrikoossa parhaimmillaan. Totta kai heillä taktiikka jo valmiiksi perustuu kovin erilaiseen, ja myös perinne, erilaiseen, sodankäynti- ja taistelutapaan, mitä yleisesti maavoimilla on. Eli he ovat vähän erilaisia siinä suhteessa. Ensimmäinen lähtökohta on, että heidän pitää lähteä hyökkäämään alueelle, jossa voi olla asetelma niin, että he ovat alivoimaisia. Ja merijalkaväen taistelutapa on erilainen, jos pitää verrata muuhun Yhdysvaltojen maavoimien käyttämiin taktisiin toimintatapamalleihin. He on myös käyttänyt tämmöistä liike sodankäynnillistä ideologiaa jo kauan, ja uskoisin, että he ei yrittää vähän siirtää sitä kulttuuria tavallaan laajemminkin. Että se voisi koskea yhtä lailla heidän maa-, meri- ja ilmavoimien sekä erikoisjoukkueita, tavallaan puolustushaarallisia kokonaisuuksia. Se on todellakin heillä haasteena se, että ne ovat kovin kaukana toisistaan ja liiankin itsenäisiä ja omia toimintojaan myös järjestelmätasolla ylläpitäviä. Se, että onnistuuko tämä, niin sen aika näyttää, mutta kovasti niin tällaista kehittämisintegraatiota työtä pyrkivät tekemään, että hatun nostamisen paikka kyllä kieltämättä, että uskaltavat lähteä näin valtavan kehitystyön äärille.
TOMMI KANGASMAA:
No mutta väistämättä tulee mieleen tässä, nyt kun puhuit tästä eriytymisestä, niin jos ajatellaan tätä mosaiikkisodankäyntiä ja jokaista mosaiikin palasta. Niiden ymmärtääkseni tulisi keskustella tavallaan keskenään, niin eikö tämä tarkoita myös hyvin radikaalia muutosta tässä asevoimissa siihen ajatteluun? Että tietoa pitää jakaa kaikille, ei ole semmoista need to know basics -tyyppistä ajattelua, vaan on everybody knows everything - kaikki tietävät kaiken, vai?
JUHA MÄLKKI:
No sanotaanko näin, että kun Yhdysvalloilla on ollut todellakin tässä viimeisen parikymmentä vuotta ollut tapana ajatella niin, että se tieto muodostuu siellä verkon kautta, joten kaikilla on se sama tilannetieto. Mutta kun tämä todellakin lähtee vähän eri premisseistä liikkeelle, vähän kuin tuosta meri jalkaväki lähtökohdasta, niin hei ihan tiedä että mitä siellä edessä on. Pitää ottaa taistelukontakti ja mitä tässä konseptissa halutaan korostaa se, että se vastustaja voi olla hyvinkin voimakas, mikä tarkoittaa, että pitää keksiä kaikki keinot, millä sitä tietoa ylipäätään saadaan siitä vastustajasta. Mitä se tekee, missä se on ja mitä se seuraavaksi tekee. Ja tämän taktisen kokonaisuuden ja taktisen taistelukentän hallinta, niin kun se saadaan uuden teknologioiden ja uusien organisaatio muutoksien kautta jotenkin hallintaan, niin se tarkoittaa sitä, että ne pystyvät aina tilannekohtaisesti ne mosaiikkipalat järjestämään vähän niin kuin voittoisalla tavalla ja samalla, kun se jossain kohtaa taistelukentällä järjestyy, niin sitten se voi järjestyä myös jossain muualla, mutta aina vähän omalla tavallaan. Se on semmoinen jatkuvasti muuttuva mosaiikkilauta, mikä siinä heillä on ajatuksena ja taustalla.
TOMMI KANGASMAA:
No onko tämä sitten tavallaan jonkun mielestä haihattelua? Onko tuolla upseereja, jotka ajattelevat, että kaikki tämä tiedon jakaminen ja mosaiikkilauta ja emergenssi ja muu on ihan pötyä? Että ollaan edelleen samojen panssarivaunujen äärellä niin kuin Ukrainassa tykistön ja perinteisten menetelmien. Onko tässä diskurssi keskustelu, väittely tai debatti näiden teoreetikko välillä näkyvissä?
JUHA MÄLKKI:
Sanotaanko, että se tulee näkymään ensimmäisenä siinä, että kun on 20-30 vuotta korostettu sitä että että tulivoimaa on aina käytettävissä ja ilmatilan hallitaan joka tilanteessa, niin ei ole semmoista tilannetta, että kun omia lentokoneita, tai suorituskykyä tuolla ylhäällä, jopa avaruudessa, ole olleet tavalla käytössä, niin onhan se ihan täysin uusi tilanne. Ja se, että ne saa tämän ajattelun pois asevoimien arjesta, niin se on se minkä se ensimmäisenä vaan törmää. Ja törmää myös siihen, että on tottuneet ehkä perinteisesti ihan siihen että heidän suorituskyky, heidän tulivoima riittää kukistamaan sen vastustajan, mutta nyt ollaan uuden äärellä, että siellä ei olekaan välttämättä sitä tulitukea, niin kuin aikaisemmin oli, vaan siellä onkin vastusta, joka voi kukistaa ja ainakin, joissain sotapeleissä mitä nyt on käyttänyt, niin niillä on ollut vielä ensin havaintona se, että tästä tulee aika iso tämmöinen sotataloudellisen ajattelun kampanja samalla, että ne saa muutettua näitä pinttyneitä ajatuksia toisenlaiseksi.
TOMMI KANGASMAA:
Eli tämä vaikutusperusteinen teoria, niin ei kohta ole enää pop?
JUHA MÄLKKI:
Niin tämä on tosi tärkeä pointti. Effect based operations -konsepti on pitkään ollut, viimeiset parikymmentä vuotta, osittain jopa 30 vuotta jossain muodossa olemassa, niin kyllä se edelleen on erittäin tehokas niitä vastustajia vastaan, jolla ei ole sitä maa-, meri-, ilma-, info- ja kyberdomaineiden hallintaa, ja jotka tavallaan on enemmänkin tällaisia heimovastustaja, mutta sitten kun tulee tämä kaksipuoleinen asetelma, niin ei se EBO ole siinä konseptina enää millään lailla tehokas, vaan tällä hetkellä näyttää siltä, että he ovat sitä purkamassa. Tosi kiinnostavaa havaita se, että mosaiikkiteorian ja siihen liittyvä konsepti, niin sitä todellakin perustellaan sellaisella, että se ei perustu tällaiseen kulutukselliseen sodankäyntiin. Ja tätä termiä minä en ollut tavannut pitkään aikaan, koska tämä kulutussodankäynnistä irtautuminen tapahtui heillä edellisellä kerralla 70- luvulla ja osin 80-luvulla ja tosi kauan aikaa sitten. Osittain vielä 90-luvulla siitä oli muutamia mainintoja, mutta sitten se on vaiennut. Kukaan ei enää puhunut siitä, että halutaan päästä irti kulutussodankäynnistä ja nyt näkisin, että edelliset 20 vuotta näin uuden mosaiikkiteorian ja konseptin valossa näyttää siltä, että he on toteuttaneet sitä kulutuksellista sodankäyntiä itse. Ja näin voisi sarkastisenakin todeta, että kulutussodankäyntiin sorrutaan aina silloin, kun siihen on mahdollisuus. Eli jos sinulla on mahdollisuus kuluttaa vastustaja ilman, että se tuottaa mitään perustavanlaatuista riskiä, niin siihen sitten nopeasti mennään, ja sitten kun se ei ole mahdollista, niin on pakko keksiä jotain muuta. Ja silloin on aina vastaus liikesodankäynti. Ja se tarkoittaa astumista johonkin epävarmaan ja sellaiseen että ei kerta kaikkiaan tiedä, että mikä tässä on lopputulos.
TOMMI KANGASMAA:
Ja sitten siellä taustalla on tietysti se minkä mainitsit, tuo maa-, meri- ja ilmaulottuvuuden lisäksi tosiaankin tämä -info ja -kyber, joka on tullut voimakkaasti mukaan ja varmasti näkyy tässä mosaiikissa. Onko siis, kun puhuit siitä, että ollaan menossa pois kulutussodankäynnistä hallintaan, niin onko tämä elektromagneettisen kentän ja informaation hallinta sitten se mosaiikin viimeinen väri? Eli onko se mukana nyt voimakkaasti tuossa sotataidollisessa ajattelussa myös?
JUHA MÄLKKI:
Näkisin niin että, kun tässä on koko ajan puhuttu tästä taktisesta tasosta, niin informaatio- sekä kyberulottuvuus on ehkä sellaisia, joilla saadaan ehkä tämmöinen operatiivinen, osin strateginenkin vaikuttavuus tähän konseptiin. Eli siinä mielessä nämä saadaan siirrettyä tämä tavallisen kineettinen taistelupuoli, ihan sinne taktiselle tasolle. Ei-kineettiset suorituskyvyt tukevat taktista, mutta että se ei-kineettinen on sitten sellainen kokonaisvaltaisesti siinä mosaiikkialustalla. Tavallaan niin kuin ympärillä ja yläpuolella, jolla pystytään sitten painotuksia luomaan ja tukemaan ehkä sitten kun tarvitaan yhä voimakkaampaa ja laaja-alaisempaa vaikuttavuutta, niin se domain sitten hoidetaan siinä vaiheessa käyttöön. Näkisin, että kyber- ja infoulottuvuuksien merkitys tulee kasvamaan aivan huomattavasti siihen verrattuna, mihin me ollaan totuttu tässä omassa ajassamme.
TOMMI KANGASMAA:
Hyvä, mitä seuraavat kaksi viikkoa pitää tässä poikkeuksellisessa tilanteessa Suomessa niin sisällään? Ajatustyölle varmaan riittää vielä enemmän aikaa? Mitä kaksi viikkoa everstiluutnantti Juha Mälkin maailmassa on seuraavaksi?
JUHA MÄLKKI:
No seuraavat kaksi viikkoa menee siinä, että valmistellaan meidän seuraavia isoja harjoituksia ja yritetään saada niihin harjoituksiin sellaista sisältöä, joka vie meidän sotataidollista ajattelua eteenpäin. Harjoittelemalla me saadaan aikaan juuri se todellisuusnäkymä siitä että, mitä me osaamme, mitä me emme osaa ja mitä meidän pitäisi seuraavaksi lähteä kehittämään. Että meidän asevoiman rauhanajan tärkein tehtävä on harjoitella, ja sitä me ollaan tässä tehty edelliset 80 vuotta.
TOMMI KANGASMAA:
Suuret kiitokset haastattelusta Juha.
JUHA MÄLKKI:
Kiitoksia.
Radio Kipinä K3 J1 - Taistelijan perustyökalu - Rynnäkkökivääri 62 modernisointiprojekti
TOMMI KANGASMAA:
Tämä on Radio Kipinä - puhetta puolustuksesta ja Puolustusvoimista. Minä olen Tommi Kangasmaa ja tänään puhutaan taistelijan perustyökalusta rynnäkkökivääri 62 -uudistusprojektista ja sen tutkimuksesta. Vieraana meillä on tänään kapteeni Pekka Määttänen, joka oli asiantuntijana tässä RK-62 uudistusprojektissa. Hän on Kaartin jääkärirykmentistä. Tervetuloa Pekka!
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kiitos!
TOMMI KANGASMAA:
Tähän alkuun haluan vähän kreditoida meidän aktiivisia reserviläisiämme, sotilasmestari Olli-Pekka Kiukkosta ja panssarijääkäri Eemeli Pitkästä, joiden kanssa olen käynyt keskusteluja tähän aiheeseen liittyen. Ne ovat olleet kovasti minulle hyödyksi, koska he ovat asiantuntijoita näissä asioissa niin kuin Määttäsen Pekkakin. Ja minä taas vähemmän. No Pekka, olet koulutukseltasi opistoupseeri, mutta myös poliisi. Voitko vähän kertoa tästä yhdistelmästä? Se ei ole kovin yleinen Puolustusvoimissa.
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Joo ei välttämättä. Meitä ei taida olla kuin pari kappaletta enää tällaisia, jotka jäivät Puolustusvoimien eikä jäänyt Poliisiin. 90-luvulla päätin katsoa, että minkälaista se poliisin homma voisi olla ja päätin hakea kouluun ja pääsin. Kävin koulun ja olin sitten täällä Helsingissä töissä kaksi puolen vuoden pätkää, toinen tuossa Pasilassa ja toinen Itäkeskuksessa. Viihdyin kyllä, mutta intti veti paremmin puoleensa.
TOMMI KANGASMAA:
Ja kun olit tuolla Kaartin jääkärirykmentissä, niin meillä on itse asiassa vielä yhteistä uraakin takana, ja olet varmasti yksi valtakunnan parhaita asutuskeskustaistelun kouluttajia ja myös koulutit siellä sotilaspoliiseja, mikä lienee luonnollista tässä yhdistelmässä. Minä vuonna tulit Puolustusvoimien palvelukseen?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Marraskuussa -87, eli tässä taitaa olla 30 vuotta. Menin silloin Kainuun prikaatiin ja sain sieltä kersantin paikan. Yliopisto-opiskelut jäivät sitten siihen ja siitä lähtien ollut tässä paketissa. Kaksi ja puoli vuotta vierailin tuossa Poliisi organisaatiossa.
TOMMI KANGASMAA:
Hyvä, taistelijan perustyökalut tosiaankin rynnäkkökivääri. Puolustusvoimat asettaa varmasti tälle työkalulle vaatimuksia ja siihen vaatimus määrittelyyn liittyy tämä projekti. Siitä se ehkä käynnistyi, jotain piti tehdä uusiksi, mutta minkälaisia vaatimuksia tähän rynnäkkökiväärille asetetaan?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Se miten me lähetään tällä hetkellä ajattelemaan niitä rynnäkkökiväärin vaatimuksia, tai sitä suorituskykyä, mitä sieltä pitää tulla siinä vaiheessa, kun me osutaan maaliin. Eli se mitä se patruuna aiheuttaa, me läpäiseekö se tarvittavan määrän suoja välineitä tai suojavarustusta, mitä vastapuolen taistelijalla on. Sieltä lähdetään sitten kelaamaan taaksepäin, että me päädytään sitten patruunan ja varmaan siitä patruunasta lähdetään sitten rakentamaan asetta sen ympärille niin, että sitä asetta pystytään käyttämään ja pystytään kouluttamaan ja se on toimintavarma, luotettava ja tarpeeksi tarkka. Rynnäkkökiväärin ei tarvitse olla tarkkuuskivääri, vaan se on taistelijan perustyökalut, että sen pitää olla riittävän tarkka.
TOMMI KANGASMAA:
Tästä RK-62:sta on joskus puhuttu vähän negatiiviseenkin sävyyn, että sitä sanotaan ratakivääriksi. Mitä tällainen puhe tarkoittaa?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Meillä on semmoinen onnellinen tilanne Suomessa, että meillä on vuosikymmeniä ollut ehkä taistelijalle liian tarkat aseet, voisi sanoa näin. Että tämä rynnäkkökivääri 62 on tehty tällaisesta neuvostoliittolaisesta AK-perheestä, niin se on tavallaan tehty vähän paremmaksi, juuri varmaankin materiaalien ja noiden eri valmistustoleranssien vuoksi. Ja sitten se patruuna, mikä Lapua on tehnyt meille, niin se on taas sitten Lapua-laatu ja nämä yhdistelmät tekevät siitä sellaisen, että tämä ase on vähän tarkempi, tai itse asiassa aika paljon tarkempi, kuin siihen aikaan, kun 60-luvulla, kun tätä asetta on oikeasti sitten alettu käyttämään. Verrattuna sitten moneen muuhun muun maan armeijassa käytössä olevaan aseeseen.
TOMMI KANGASMAA:
Voiko ase olla liian tarkka?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No ei oikeastaan. Joissain tilanteissa se tarkkuus rupeaa syömään sitä luotettavuutta tietyssä mielessä, että se kun sinulla on liian tarkka ase, sinä joudut tekemään siitä toleranssista liian tiukat, jolloin sitten se ei mahdu tavallaan hiekkaa väliin. Tähän venäläiseen versioon mahtuu hiekkaa väliin, mutta silti se on onnistuttu pitämään aika tarkkana.
TOMMI KANGASMAA:
Yleensä kuitenkin tuota meidän rynnäkkökivääriä luotettavana aseena?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Pidän.
TOMMI KANGASMAA:
No miten sitten vaatimusmäärittelyissä, kun mennään tähän modernisointiprojektiini, niin suhtauduttiin esimerkiksi aseen painoon?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Paino on tällä hetkellä se juttu mihin taistelijan varustuksessa ylipäätänsä yleensäkin kiinnitetään huomiota. Painolle me ei voida tehdä hirveästi, kun se ase on raudasta tehty tai teräksestä jyrsitty ja sitten laitetaan piippu ja kaikki muut osat, mitkä ovat myöskin painava. Niin ei hirveästi pystytä siihen vaikuttamaan. Tässä projektissa yritettiin pitää se paino mahdollisimman lähellä sitä alkuperäistä ja kohtalaisen hyvin onnistuttiinkin siinä. Ehkä vähän tuli painoa lisää, mutta se taas, että missä se paino on, suhteessa esimerkiksi rynnäkkökivääri 95:n, ja lisävarusteisiin verrattuna esimerkiksi nyt 62 M2 versioon ja siihen kiinnitettäviin lisävarusteisiin, niin se gramma lähempänä vartaloa tuntuu kevyemmältä, kuin se gramma siellä piipun päässä.
TOMMI KANGASMAA:
Eli paino on siis yksi vaatimusmäärittelyn keskeinen juttu, sen ymmärtää hyvin. Kun tätä projektia lähdettiin miettimään, niin varmasti kaikki vaihtoehdot olivat avoinna? Se ei ollut välttämättä, jos oikein ymmärsin, niin pelkästään se meidän vanhan rynnäkkökivääri modernisointi. Oliko meillä mietittynä vaihtoehtoja muista rynnäkkökiväärimalleista tai niin edelleen, jotka täyttäisivät näitä vaatimusmäärittelyjä ja miten tämä ajattelu lähti liikkeelle?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Meillä Kaartin jääkärirykmentissä ei tiedetä isoa kuvaa, mitä Maavoimien isossa kuvassa tapahtui. Eli minä en tiedä, suoraan sanottuna, että oliko siellä mitään vaihtoehtoja. Meille se vaihtoehto oli lähteä kehittelemään, joko 95:n rungosta tai sitten 62:n rungosta ja me valittiin se kevyempi 62:n runko, koska me tiedettiin, että niitä on sitten enemmän varastossa kuin mitä 95:n runkoja ja niitähän on tehty 60-luvulta 90-luvun alkuun käsittääkseni. 62 malleja oli paljon käytettävissä, siksi me lähdettiin ottaa se 62 käyttöön. Että siitä se loppujen lopuksi meidän kohdalta lähti.
TOMMI KANGASMAA:
Eli maavoimat antoi teille selkeän tehtävän. Se on oltava nykyinen rynnäkkökivääri ja siitä on tehtävä modernimpi ja parempi.
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Joo me saatiin lupa kokeilla, että mihin me pystytään. Varsinaista projektia ei siinä vaiheessa ollut vielä. Saatiin toimeksianto, että kokeilkaa, mitä saattaa aikaseksi. Sehän on unelmatilanne tällaiselle meikäläisen kaltaiselle kouluttavalle tutkimusupseereille. Siitä me lähdettiin sitten pyörittämään sitä, että mitä me halutaan tai mitä me haluttiin, mitä tiedettiin. Sieltä lähdettiin sitten pikkuhiljaa osa kerrallaan viemään sitä asiaa eteenpäin.
TOMMI KANGASMAA:
Eli palautan nyt tämän takaisin sinne vaatimusmäärittelyyn. Eli rajaus tuli siitä, että se on tämä ase. Annettiinko sille sellaisia vaatimusmäärittelyitä testattavaksi, mietittäväksi tai kokeiltavaksi, että sen olisi pitänyt pystyä enempää, kuin silloin, kun se rakennettiin?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei varsinaisesti. Meillä ei ollut tarkoituksena vaihtaa patruunaa ja se ase-patruuna yhdistelmä on toimiva, se on hiottu kuntoon nyt tässä monen kymmenen vuoden aikana. Ja sitä ei missään tapauksessa kannattanut ruveta muuttamaan. Se oli tarpeeksi tehokas, mitä siinä vaiheessa silloin 2010 ja 2011 ajateltiin ja ei se siitä ole muuttunut miksikään käytännössä. Kyllä se edelleen on tehokas. Siihen mitä siellä maalin päässä tapahtuu, niin siihen ei tarvinnut puuttua.
TOMMI KANGASMAA:
Tuliko teille sellainen ajatus tai vaatimus, että nyt on modernisoitava ase, niin että se käy kaikkien käteen? Erikoisjoukkojen käteen edelleen vai oliko edelleen kysymys rivitaistelijan aseesta?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Me ajateltiin lähinnä rivintaistelija-aseena, koska erikoisjoukoilla oli niihin aikoihin muita asioita mielessä ja käytännössä se, että kielletään, soveltuu parhaiten, niin me lähdettiin siitä, että se soveltuu kaupunkijääkäreille tai rakennetulla alueella pääkaupunkiseudulla taistelevalle, sotilaspoliisisille. Eli sieltä ne lähtökohdat on tullut. Kun 95:sta modernisoitiin 2000-luvun alussa, jonka sinä varmaan itsekin muistat vielä, niin silloinhan se lähdettiin taas ajattelemaan myöskin silleen, että se on kaupunkijääkärille tai erikoisjoukkosotilaille ja sen jälkeen sitten muut joukot ottivat sen vaan käyttöön. Että se sopii myöskin muille. Ja tässä tilanteessa, koska me ei tehty vielä siinä alkuvaiheessa kellekään muulle kuin itsellemme sitä kokeilua, niin me lähdettiin siitä, että se on kaupunkitaistelijalle. Kyllä se hyvin mahtuu myöskin kaikkien muiden tavallisten jalkaväkitaistelijoiden käteen.
TOMMI KANGASMAA:
Sen verran, kun puhutaan tästä kaupunkitaistelusta, niin onko sinun mielestäsi rynnäkkökivääri edes oikea ase kaupunkitaistelu ympäristöön?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kyllä se aika lailla on, että jotkut puhuvat haulikosta ja haulikon käytöstä rakennusten sisällä, mutta siinä on rynnäkkökiväärin tehokkuutta, sitä tehoa, mitä se aiheuttaisi. Se suorituskyky mitä sillä saavutetaan, sitä on tosi vaikea lyödä millään muulle. Konepistooli olisi täysin riittämätön, vaikka se olisi pieni ja kätevän kokoinen rymyttäessä tuolla tuolla komerossa. Okei, rynnäkkökivääri on tosi vaikea hakata tässä rakennetun alueen taistelussa kaikesta huolimatta, koska sinun pitäisi pystyä rakennuksessa ampumaan yhden metrin päästä ja myöskin sitten 200 metrin päähän samalla aseella.
TOMMI KANGASMAA:
Sitten kun tätä vaatimusmäärittelyä tehtiin, ja mietittiin tätä kokonaisuutta, niin lienee selvää, että meillä näitä aseita varastot olivat täynnä. Minkälaiseen ajatukseen perustuu se, että kun sitä asetta ei enää valmisteta, niin silti lähdettiin sitä modernisoimaan. Oliko meillä siis selvästi tietoa ja ajatus siitä, että varaosat ja huoltoa on mahdollista, vaikka tämä vanha ase modernisoidaan.
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kyllä minulla on semmoinen käsitys, että meillä on varaus ja riittävästi. Mutta nämä ovat niitä asioita, joita minulle ei kerrota, eikä minun sitä tarvitse tietää varsinaisesti. Kyllä se järjestelmä on antanut ymmärtää, että varaosia on ja että me pystytään käyttää tätä asetta pitkälle 2030-luvulle asti. Sillä me ostettiin aikaa eli mahdollisuuden, että nyt voidaan miettiä sitten ehkä tulevaisuutta.
TOMMI KANGASMAA:
Pystymme varustamaan jokaisen taistelijan tällä modernisoidulla aseella?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei. Tämä on tarkoitettu etupäässä ensilinjan jalkaväkitaistelijalle. Tämä ei ole tarkoitettu jokaiselle taistelijalle. Että, jos kertausharjoituksissa ei tulekaan sitten rynnäkkökiväärin 62M-versiota, niin ei kannata pettyä, koska ne jaetaan vaan tietyille joukkueille.
TOMMI KANGASMAA:
Hyvä. Te saitte nämä vaatimusmäärittelyt, vasen ja oikea raja oli määritelty, se on tehtävä tällä vanhalla aseella, niitä on varastossa ja varaosia riittää. Lisäksi väline on kunnossa ja se soveltuu tehtäviinsä, mutta sitten te kuitenkin lähditte pohtimaan, että miten siitä saadaan se modernisoitu ja parempi. Miten tämä projekti ja ajatusmaailma lähtivät teillä käyntiin?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Taas palataan siihen, mitä sanoin. Puhuttiin siitä rynnäkkökivääri 95:n modernisoinnista, mihin lisättiin ensimmäistä kertaa optinen tähtäin tähän meidän rynnäkkökivääriin. Mehän ei oltu tehty sitä aikaisemmin. Ne olivat vain ja ainoastaan yksittäiskappaleita, joitakin koeversioita tehty vuosien varrella. Nyt järjestelmällisesti laitettiin kaupunkijääkäreiden ja erikoisjoukkojen aseisiin punapistetähtäin tai suurentava optiikka tai taktinen valo tai sitten laserosoitin. Sieltä kun se tehtiin 2000-luvun alussa, niin sen jälkeen jossain tuossa 2007 alettiin Kaartin jääkärirykmentissä miettiä, että mitä sitten? Meidän pitäisi ruveta miettimään seuraavaa askelta, että ei voi elää 20 vuotta taas tällä samalla. Niin sieltä 2007 me ruvettiin tuossa Santahaminassa sitten miettimään, mitä ominaisuuksia, sillä aseella tulisi olla ja miten me voidaan sitä muuttaa tarvittaessa, että me saadaan se ase paremmin kaupunkitaistelijalle sopivaksi. Sieltä sitten loppujen lopuksi 2011 saatiin toimeksianto, että kokeilkaa, mitä te saatte. Ka siitä se lähti. Se lähti alun perin ihan vaan tämän meidän rykmentin omana projektina ja sitten 2015 se muuttui sitten valtakunnalliseksi projektisi, kun me viimein saatiin ne osat vaihdettu.
TOMMI KANGASMAA:
Minkälaisella porukalla tätä tutkimustoimintaa tehtiin?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Sanotaan, että kyllä se aika yksissä käsissä oli siinä kaikkien muiden töiden ohessa. Meitä on tutkimusupseereita tuossa kaartissa minä ja tämmöinen yliluutnantti Juha-Pekka Koivusilta, joka oli kanssa tässä ideoimassa mukana, mutta käytännössä se oli mulla käsissä sitten se projekti. Apuna oli sitten Kaartin jääkärirykmentin henkilökunta. Porukalla sieltä tuli ideoita ja he kokeilivat niitä varsinaisia koemalleja ja antoivat palautetta ja sitten kehiteltiin siitä lisää. Ilman sitä rykmentin henkilökuntaa tätä projektia ei olisi ikinä tullut. Meillä on ihan hyvä ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö tuossa saarella.
TOMMI KANGASMAA:
Tutkitteko te ulkomaisia vaihtoehtoja paljon ja katselitte että nämä ja keskustelitte ehkä ulkomaisten ammattilaisten kanssa?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Juu ehdottomasti. Kaikennäköisillä messuilla, missä on päästy käymään, niin ollaan sitten nähty, että mitä maailmalla tapahtuu. Aseet ovat myöskin minulla harrastuksena ja kiinnostaa etsiä tietoa, että minkälainen se jalkaväen rynnäkkökivääri on ja mihin suuntaan se olisi menossa. Ja yksi syy siihen, että miksi me ei lähdetty haikailemaan mitään uusia aseita oli se, että silloin 2010 kieppeillä me ei nähty mitään muutoksia tulevaisuudessa, ainakaan tuonne 2025 asti että, mitään radikaalia jalkaväen käsiasemarkkinoilla tapahtuisi, eikä ole tapahtunutkaan eikä välttämättä tapahdu radikaaleja asioita tuolla 2030-luvullakaan vielä. Ja siellä me sitten keskusteltiin ulkomaalaisten sotilaiden kanssa ja katsottiin vaihtoehtoja, mitä mikäkin valmistaja tekee ja ruvettiin sieltä sitten ideoimaan, että miksi tämä joku valmistaja, miksi jonkun mana armeijalla on tämmöinen kädensuojus, miksi sillä on tuollainen perä ja mitä muita osia siinä on ja mitä kaikkea siihen, pitää jonkun maan armeijan oppien mukaan pystyä liittämään. Täältä se rupesi pikkuhiljaa kehittymään.
TOMMI KANGASMAA:
No miltä se ulkomaisten aseiden ja ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa näytti se meidän vanha rynnäkkökivääri? Oliko siellä erilaisia asioita, mitkä heidän mielestä oli tärkeitä, kuin ne mitä meillä oli aseessa?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ne perusteet on varmaan aika lailla samat, se että meidän asetta pidettiin ulkomailla kohtuullisen tarkkana, kaliiperia pidettiin tehokkaana, mutta riittävän tehokkaana. Mutta sitten aika monella länsimaalaisille ei ole käsitystä tai kokemuksia tällaisesta AK-pohjaisesta aseesta, että se meidän piti räätälöidä ne kaikki omat ideat sitten ihan täysin jostain AR15-pohjaisesta mallista suoraan tähän AK-pohjaiseen. Siinä oli oikeastaan se hankalin työ. Mihail Kalašnikov ei ole tehnyt asetta silloin 40-luvun lopussa siihen, että aseeseen voitaisiin liittää mitään lisävarusteita.
TOMMI KANGASMAA:
Eli avaatko vähän sitä AR15 ajattelua ja asettaa tarkemmin kuulijoille?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Eli AR15-pohjainen on tämä mitä Yhdysvaltojen asevoimat käyttää ja otti käyttöön silloin 60-luvulla. Eli tämä M16-malli, nykyisin M4, mikä taitaa olla yleisin alusta tällä hetkellä jalkaväkiaseilla.
TOMMI KANGASMAA:
Onko sellainen ase kompromissi jostain vai oliko se sellainen, mihin te pyritte?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kyllä se aika lailla kompromisseja näiden välineiden tekeminen, kun me tiedetään myöskin se, että meidän ei kannata tehdä vanhaan aseeseen useamman tuhannen euron remonttia, kun me saadaan se uusi ase sillä rahalla. Eli kyllä se rajoitti aika lailla sitä, että ei voi haikailla kuuta taivaalta niin mukavalta kun se tuntuisikin. Että aika paljon pitää miettiä sitä, että kuinka paljon tämä tulee oikeasti maksamaan ja kannattaako meidän lähteä tälle polulle etsimään jotakin tiettyä asiaa.
TOMMI KANGASMAA:
Tuliko jalkaväen tarkastajalta, joka lienee ollut päävastuussa tästä kehittämisprojektista niin, joku tietty raja, että tämän enempää tämä ei Pekka saa maksaa tämä uudistus?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Siinä vaiheessa, kun me tehtiin sitä projektia, sitä alkukehitystyötä, niin ei. Me ajateltiin sitä ihan vaan itse siinä vaiheessa. Kun tämä muuttui 62M -projektiksi, niin siinä vaiheessa ruvettiin miettimään myös rahaa ja se näkyy myöskin siinä mallivalikoimassa.
TOMMI KANGASMAA:
Kuinka villejä ajatuksia teillä siinä alkuvaiheessa tuli? mitä kaikkea kokeilitte?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No en tiedä, onko ne miten villejä, mutta siinä se kaikista suurin juttu oli saada perä uusiksi. Että semmoinen 160 senttinen naispuolinen sotilaspoliisivarusmies, kun se ampuu meidän silloisella M05-varustuksella symmetrisestä ampumaotteesta ja pystyasennosta, niin se 95:lla on liian pitkä, jotta hän kykenisi oikeasti tekemään asialle mitään. Se oli se meidän lähtökohta. Meille sanottiin sitten, että maavoimissa on joukko-osastoja, jotka haluavat ehdottomasti taittoperän. Me ajateltiin, että me ei tehdä taittoperällä yhtään mitään, jos me saadaan teleskooppisuus. Sitten se teleskooppi taittoperien kenttäkoe loppu tavallaan siihen, mikä silloin 2011 ja 2012 oli sitten järjestelmän toimista meille ja saatiin sitten tehtyä sitä perää, eli saatiin se teleskooppiseksi. Sitten käden suojus oli meille toinen sellainen juttu, että me saadaan lisävarusteet tulevaisuuttakin ajatellen kiinnitettyä lähemmäs sitä taistelijan vartaloa, eikä pelkästään sitten sinne piipun päähän, mitä se 95:ssa oli. Kyllä me mietittiin sitä, että lyhennetäänkö me piippua ja katsotaan sitten, että saadaanko me lyhyemmällä piipulla suorituskyky paremmaksi silleen, että me saadaan sitä asetta lyhyemmäksi, mutta sitä me ei keretty tehdä, koska meillä alkoi aika loppua kesken. Sitten se, että vaihdetaan kameralta tähtäimet, elikkä etu- ja takatähtäin toisenlaiseksi, että vaihdetaanko kokonaan laatikon kansi, elikkä se takaosa siitä aseesta, ja sitten vaihdetaan siihen tavallaan tämmöinen kääntyvät flip up tyyppinen tähtäin. Tätäkään ei keretty tekemään ja se olisi maksanut sitten taas vähän liikaa, kun tehdään kymmeniätuhansia aseita ja vaihdetaan niihin kaikkiin tällaiset osat. Sitten mietittiin paljon sitäkin, että otetaanko me äänenvaimennin ja muu tämmöinen, mutta sitten se tavallaan meidän M2-versioon äänenvaimentimen tilalle me ruvettiin miettimään sitten murtojarrua, millä me saadaan teräksiä katkottua ampumalla. Mutta ei meillä mitään varsinaisesti s hirveen lentäviä ajatuksia minun mielestä ollut. Kyllä ne aika pitkälti liikkui siinä, mitä maailmalla tapahtuu, mitä maailmalla on, ja yritetään saada niistä ongittua niitä parhaimpia puolia.
TOMMI KANGASMAA:
Tässä on noussut pariinkin kertaan esiin tämä 95-malli eli kiväärin silloinen uudistusversio, joka oli hyvin erilainen. Nyt on tavallaan jännää se, että tämä 95-malli ohitettiin ja ruvettiin kehittämään tätä vanhempaa. Voitko vähän sitä 95:sta kuvailla, että mitä siinä oli uutta ja miksi se ei soveltunut teidän modernisointipohjaksi?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No, 95:n on nimensä mukaan tehty 90-luvulla ja sitä minä en tiedä kuinka paljon sitä on tehty, mutta sitä tehtiin hyvin vähän aikaa. Se oli meille sitten semmoinen high end tuote vielä tuossa 2000-luvun alkupuolella. Ja se on edelleen hyvä kivääri, minä itse tykkään ampua 95:lla tämmöisiä perusammuntoja. Kun 95:sta ja 62:sta kun vertaa, niin se 95:n paino on vähän suurempi. Siinä on tehty sillä lailla, että se rakenne on sellainen että, siinä on painoa enemmän ja siinä on tavallaan vähän etupainoa ja se on toisaalta tietyissä tilanteissa hyväkin, mutta me haluttiin päästä siitä liiasta painosta eroon. Toinen juttu oli se, että 95:sta oli jo modernisoitu. Meillä oli jo ihan hyvä tuote sillä hetkellä, kun me ruvettiin tätä miettiä. Ja sitten me haluttiin katsoa, että onko 62:sta siihen, mutta sitten taas meille annettiin ymmärtää, että sitä 62-kalustoa on olemassa enemmän kuin 95:a. Nämä olivat ne kaksi pääjuttua, minkä takia sitten me aloitettiin sillä 62:lla.
TOMMI KANGASMAA:
Mitä sitten siitä 95:sta otettiin tähän 62:lle? Oliko siinä jotakin hyvää verrattuna 62:n, ja jota tuotiin tähän vanhaan aseeseen mukaan?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Enimmäkseen ajatukset, mutta se 95:n tapa laittaa toi tuo optisen tähtäimen jalka sinne sivulle runkoon kiinnitettäväksi, mikä on näissä AK-pohjaisissa oikeastaan ainoa toiminnan vaihtoehto, mitä tuolla maailmalla on tehty. Eli kiinnittää siihen aseen runkoon sivulle se. Tämä oli se ainoa asia mitä me oikeastaan tuotiin tuohon. Sitten taas 62M-projektissa niin muunneltu lisälaite adapteri tuotiin sitten siihen M1-aseeseen, mutta e ei kuulu tähän meidän Kaartin jääkärirykmentin varsinaiseen kehittämisprojektiin. Mutta kyllä se ajatus taktisesta hihnasta, mitä 95:n tehtiin silloin kaksi 2000-luvun alussa, niin se tuotiin myöskin tähän 62:lle.
TOMMI KANGASMAA:
Mikä on taktinen hihna?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Taktiseksi hihnaksi kutsutaan sellaista hihnaa, joka on jotain muuta, kuin tämmöinen perinteinen nahkahihna ja sulkeisia varten. Meillä on tällä hetkellä nyt kahta eri taktista hihnaa, tämä 95:n tehty kolmepiste kiinnitteinen hihna, missä taistelijat pystyvät tavallaan säätelemään siinä tilanteessa vähän paremmin sitä aseen hihnan pituutta lukitsemalla sen tietyllä tavalla. Ja sitten avaamalla, jolloin se pystytään ampumaan hihnan kainalon alla, tai hihnan ympärillä ollen, ilman että pitää ottaa sitä nahkahihnaa sieltä pään ympäri ja päästä sitten vasta ampumaotteeseen. Ja nyt meillä on uudemman ajattelumallin mukainen kaksipiste kiinnitteinen hihna, jota pystyy sitten säätämään hyvinkin helposti tätä pituutta kantopituudesta ampumapituuteen.
TOMMI KANGASMAA:
Saa sen myös irti hihnasta nopeasti? Muistan itse menneiltä ajoilta, kuinka nahkahihna on aseessa kiinni ja sitten on karttalaukku ja muuta päällä, niin rupeaa menemään hihnat sekaisin.
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No itse asiassa, jos taktista hihnaa käyttää oikein, sinun ei tarvitse enää ottaa sitä tavallaan irti siitä itsestäsi, vaan sinä pystyt toimimaan ja pitämään sitä asettaa itsessäsi kiinni kokoajan.
TOMMI KANGASMAA:
95:ssa, jos muistan oikein, oli myös mahdollisuus ampua kiväärikranaatteja, onko tämmöinen ominaisuus myös tässä 62:ssa?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei ole. Kiväärikranaatit taisivat unohtua 2000-luvun alussa, sen jälkeen, kun niistä ei oikeastaan saatu semmoista hyötyä, mitä niistä ensimmäisessä vaiheessa haettiin. 40 millinen kranaattipistooli ajaa meidän ajatusmallin mukaan tällä hetkellä paremmin sen asian. Niitä ei oikeastaan ole kehitetty länsimaissa ollenkaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mutta niitä ei juuri käytetä enää länsimaisissa armeijoissa.
TOMMI KANGASMAA:
Palataan takaisin tuohon 62:n alkuvaiheisiin. Entä lipas? Oliko ajatuksissa rumpulipasta tai tankolipasta tai vastaavaa ratkaisua?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Me mietittiin siinä itse, että tarvitaanko me lyhyempää lipasta tiettyihin tilanteisiin. Esimerkiksi jos meillä on aseessa etutuki tai vastaavaa, mutta sitten se todettiin, että ei sille tavalliselle taistelijalle oikeastaan ole merkitystä. Rumpulipasta on päästy kokeilemaan ilmatorjuntakivääri ampuma-aseen mukana tulleiden rumpulippaiden vuoksi. Rumpulippaan hyvä puoli on se, että siinä on paljon kapasiteettia ja huono puoli on se, että se painaa aivan tolkuttomasti. Jotkut tykkäsivät siitä, mutta valtaosa meidän käyttäjistä ei tykännyt siitä rumpulippaasta siinä vaiheessa, kun niitä mietittiin ja yksi on myöskin se, että ampumaote muodostui vähän kimurantiksi siinä mielessä, että se sinä et saa tukikättä siihen, vaan tukikäsi joutuu outoon asentoon.
TOMMI KANGASMAA:
No sitten mainitsit punapiste tähtäimen. Mikä tämä on ja mitä etuja sillä saavutetaan? Mihin se tulee kiinni?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Punapistetähtäin on semmoinen optinen tähtäin, joka ei ole käytännössä suurentava. Ja siinä on punainen piste, joka kohdistetaan maaliin, painetaan liipaisinta ja osutaan maaliin. Punapistetähtäimen etuna on se, että taistelijan ei tarvitse ampuessaan katsoa pienen diopteri-reiän läpi ja etsiä sitä jyvää ja etsiä sitä kautta oikeaa tähtäyskuvaa. Punapistetähtäin on vähän leveämmällä aukolla, voidaan pitää molempia silmiä auki ja saadaan tähtäin kuvaa paljon nopeammin, ja näin ollen myöskin saadaan tulen aloitus nopeammaksi.
TOMMI KANGASMAA:
Kuitenkin täytyy sanoa, että ehkä kaikki kuulijat eivät pääse kiinni tähän. Se siis ei ole mikään laser- tähtäin. Se piste ei ilmesty sinne vastustajan maaliin, vaan se piste on siinä optisessa tähtäimessä punainen piste, joka on helpompi kohdistaa vastustajaan. Eli se on tähtäin. No olisiko ollut vielä parempi, jos siinä on tällainen laserpiste vastustajaan, jonka näet?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Näkee ja näkee. Riippuu taas olosuhteista, että näkeekö sitä laseria. Kun mennään tietyille etäisyyksille, tietyille paikoille niin se laserpiste häviää sinne. Ensinnäkin se saattaa hävitä maastoon ja sitä on hankalampi löytää pidemmältä etäisyydeltä. Aseen piipun liikuttaminen aiheuttaa tuolla 200 metrissä todella suuren liikkeen sille varsinaiselle pisteelle. Pisteen löytäminen on hankalaa. Laserosoitin on nopea siinä vaiheessa, kun ammutaan lähelle. Se on kiistatonta. Ei tarvitse tähdätä niin paljon. Sitten jotkut ammattikäyttäjät joskus sano, että siinä vaiheessa, kun heillä on kämppään menossa sisälle kolmesta neljään miestä ja sitten siinä samassa vastustajassa ja sen ympärillä pyörii neljä pistettä. Mikä niistä oli se sinun pisteesi? Se on aiheuttanut vähän hämmennystä tämmöinen pikku yksityiskohta, mutta tämän tyyppisiä haasteita siellä sitten on, mutta ei se ole missään tapauksessa huono väline.
TOMMI KANGASMAA:
Mihin tämä punapistetähtäin tulee kiinni?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Se tulee kiinni siihen optisen tähtäimen jalkaan lähelle takatähtäintä.
TOMMI KANGASMAA:
Eli tämmöinen optisen tähtäimen jalka on siis nyt tässä uudessa versiossa hännässä lisävarusteena, joka on siihen tehty?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
joo, samoin kuin 95:ssa.
TOMMI KANGASMAA:
Tämä on paristopohjainen vehje, luulisin ainakin näin. Huolettaako sinua se, että tulee taas lisää paristohuoltoa taistelijalle?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei varsinaisesti oikeastaan sen enempää mitä me ei pystytä hoitamaan. Kyllä me ollaan mietitty sitä, että jos meillä on tähtäin, joka toimii paristolla, niin meillä on jo järjestelmä olemassa sitä varten, että me saadaan se paristohuolto tehtyä. Itseasiassa nuo nykyiset punapistetähtäimet ovat sellaisia, että jos meidän varusmies joka palvelee 11,5 kuukautta, saisi ensimmäisenä päivänä punapistetähtäimellä varustetun rynnäkkökiväärin, hän pistää sen punapistetähtäimen päälle silloin ensimmäisenä palveluspäivänään ja hän voi rauhassa sammuttaa sen viimeisenä palveluspäivänään jo patteri ei ole vielä edes kulunut loppuun. Eli virrankulutus on näissä nykyisissä punapistetähtäimissä niin pientä, että en minä siitä huolta kanna.
TOMMI KANGASMAA:
Mites sitten ne olosuhteet, toimiiko se 40 asteen pakkasessa Sodankylässä?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Toimii.
TOMMI KANGASMAA:
Se on testattu?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
On.
TOMMI KANGASMAA:
Mitä muuta siihen 62M-malliin tulee kuin punapistetähtäin ja teleskooppiperä?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Itse asiassa se mikä eniten tuotti hankaluutta meille siinä kehitysvaiheessa, se käden suojaus, että miten se kiinnitetään siten, että se suojus pysyy paikallaan, kun rynnäkkökivääri 62:n omiin näihin vanhoihin käden suojaukseen kiinnikkeisiin ei pystynyt luottamaan. Meillä oli kokemuksia siitä jo silloin kun tehtiin 95:sta. Jos muistat semmoisen Picatinnyn, jota käytettiin jossain vaiheessa ja pistettiin siihen esimerkiksi laserosoitin ja kohdistettiin laser ja ammuttiin muutama lippainen, niin jonka jälkeen se rupesi heilumaan niin paljon, että siitä laserista ei olisi ollut mitään hyötyä enää, että se ei pitänyt kohdistuksiaan. Meillä oli tavoitteena sellainen kärjen suojus, joka pitää kohdistuksensa ja joka ei liiku. Loppujen lopuksi sitten onnistuttiin kohtalaisen hyvin siinä, että tämäkin oli suomalaisen insinöörin oivallus, miten se voidaan laittaa kiinni, ja sieltä lähettiin sitten rakentamaan sitä. Meillä oli parikin mallia siihen. Toinen mitä vielä laitettiin, mikä tuli M2 versioon, oli uusi liekinsammutin, johon voidaan laittaa sitten murtojarru, jolla me voidaan sitten katkaista esimerkiksi harjateräksiä ampumalla.
TOMMI KANGASMAA:
Miten tämmöinen murtojarru toimii?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Laitetaan murtojarruissa oleva lovi tuohon harjateräksen kiinni, painetaan liipaisinta ja sitten se patruuna käytännössä ampuu sen poikki.
TOMMI KANGASMAA:
Aika hurjalta tuntuu. Siitäkö ei lähde mitään sirpaleita joka suuntaan ympärille?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Lähtee kyllä, mutta eteenpäin.
TOMMI KANGASMAA:
Eteenpäin kuitenkin. Onko se siis kaikissa näissä rynnäkkökivääreissä se murtojarru päässä?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
M2 -malliin pystytään kiinnittää murtojarru tai äänenvaimennin. Samoin näihin M3 -malleihin. M1 mallissa ei ole laitettu liekinsammutinta.
TOMMI KANGASMAA:
No nyt kun puhutaan M1, M2 ja M3 -malleista ensimmäisen kerran tässä, niin voitko vähän avata mitä nämä ovat ja ovatko kaikki mallit käytössä?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
M1 -malli on se perusmalli tästä modernisoidusta rynnäkkökivääristä. Siinä on uudistettu perä ja sitten siinä on optisen tähtäimen jalka ja käytännössä taktinen hihna, mutta varsinaisesti sitä käden suojusta ja liekinsammutinta ei ole muutettu. Siihen on lisätty lisälaite adapteri, saman tyyppinen kuin rynnäkkökivääri 95:ssa, joka on kiinteästi siinä paikalla. M2 -mallia on tehty vähemmän, mutta se on meidän tavoitemallimme, jota meillä varusmiehet tuolla Santahaminan saarella käyttää. Ja siihen on näiden perään ja optisen tähtäimen jalan lisäksi laitettu vielä tuo uusi käden suojaus, johon voidaan kiinnittää lisälaitteita ja lisäksi siihen on vaihdettu suujarru, siihen käy vanha entinen 62:n sysäyksen vahvistin, mutta siihen pystytään kierteillä kiinnittämään sitten murtojarru. Sitten M3 -malliin on vielä ostettu äänenvaimentimia. M2 ja M3 -mallin ero on ainoastaan se, että M3 -mallia on tehty vain muutamia, kokeilumielessä ja niin ne on värjätty vihreäksi sellaisella päällysteellä, jolla sitten kokeillaan, että onko muitakin vaihtoehtoja päällystää kuin vanha fosfatointi.
TOMMI KANGASMAA:
Koska puhuit Kaartin jääkärirykmentistä, jaetaanko näitä M2 -mallin rynnäkkökivääreitä koulutukseen tuolla Kainuun prikaatissa ja Porin prikaatissa ja niiden edelleen?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
M2:a on käsittääkseni jaossa vain Porin prikaatissa ja Kaartin jääkäriprikaatissa.
TOMMI KANGASMAA:
Onko tarkoitus, että niitä pannaan yleisempään jakoon sitten koulutukseen?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
En tiedä, en pysty sanomaan.
TOMMI KANGASMAA:
Miten sellaiset asiat, kuten esimerkiksi etujalka, jotta se ase voisi vakaasti olla jossain pintatasolla tai muuta. Tällaisiakin on tietysti rynnäkkökivääreissä myös maailmalla. Tutkitteko tämmöisiä vaihtoetoja?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Joo, kyllä. Käytännössä nyt tähän M2 -malliin pystyttäisiin kiinnittämään etujalka ilman, että se vaikutta osumaan. Meillä on paljon edelleen liikkeellä sellaisia kuvia, joissa rynnäkkökivääri 95:ssa on tämmöinen pihtimallinen etujalka, joka tulee piippuun kiinni. Ja silloin 2000-luvun alussa oli kenttäkokeissa saatu havaintoja, että käytännössä sellainen pihti mallinen etujalka heittää osumat 150:lla 15-30 senttiä väärään paikkaan. Se vaikuttaa siihen aseen osumiseen heti kun kiinnitetään piippuun jotakin, niin se vaikuttaa osumaan. Käytännössä se etujalka ei tavalliselle jalkaväkitaistelijalle ei ole välttämätön. Taistelijalle, joka toimii tukiampujana, elikkä hänellä on kivääri, kaukoputki ja suurentava optiikka, niin tämmöiselle taistelijalle siitä olisi hyötyä. Ja ehkä tulevaisuudessa. Mahdollisuus on olemassa.
TOMMI KANGASMAA:
Voisiko se korvata jotain lyhyen tai keskimatkan tarkkuusammunta aseita vai?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Sitä varten tämä tukiampuja on juuri siinä omassa ryhmässään, että hän pystyy näkemään pidemmälle ja hän pystyy ampumaan pidemmälle kuin tavallinen taistelija.
TOMMI KANGASMAA:
no sitten tuolla reserviläissivujen keskusteluissa, kun vähän asiaan perehdyin, niin muun muassa pohdittiin sitä, että miksi aseen vaihdinta eli sitä osaa, jolla säädellään tulinopeutta tai varmistetaan ase, niin ei ole siinä aseen vasemmalla puolella, missä peukalolla voisi kätevästi sitä vaihtaa, vaan se on edelleen oikealla puolella. Miksi se jätettiin sinne oikealle?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Siksi, että olisi menty aserakenteisiin niin syvälle, että me olisi jouduttu muuttaa asetta todella kalliisti. Se ei maksa vaivaa. Se ei ole tuossa Puolustusvoimissa itseasiassa ollut ongelma varmaan useampaan pariinkymmeneen vuoteen se, että vaihdin onkin oikealla puolella. Me ollaan koulutuksella pystytty saavuttamaan se tilanne, että me saadaan sitä käytettyä hyvin. Nyt tässä modernisointivaiheessa alun perin tuolla Kaartin Jääkärirykmentissä, tai silloisessa Etelä-Suomen huoltorykmentin korjaamolla palvelleet herra Pellinen ja Pelia Vauhkonen tekivät sitten semmoisen muutostyön, että kun kokeiltiin erilaisia vaihimia, niin kokeiltiin muun muassa sitä, että tarvitseeko vaihtimen olla sellainen, että me saadaan se luisti, eli niin sanotut liikkuvat, taka-asentoon sen vaihtaminen avulla, mutta me todettiin että ei tarvitse. Me halusimme kuitenkin sellaisen ominaisuuden vaihtimeen, että me pystytään liipaisinsormella käyttämään vaihdinta. Siihen paluu alun perin tehtiin holkista ja popniitista kokeilukappale, joka sitten jalostui nykyiseksi ylimääräiseksi, voisiko sanoa, lipareeksi siihen vaihtimeen, jotta me pystytään käyttämään sitä vaihdinta huolettomasti liipaisinsormella.
TOMMI KANGASMAA:
No liipaisinsormi varmaan tässä projektissa myös kului. Tässä tuli mieleen, että kun oli punapistetähtäintä, etujalkaa, teleskooppiperää ja vaikka mitä modifiointi ja kokeilussa. Montako laukausta tuli ammuttua tämän projektin aikana näillä eri vaihtoehdoilla?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Minä itse olen varmaan ampunut tuhansia ja kyllä nämä meidän kouluttajat, joilla nämä kyseiset kokeilukappaleet ovat, niin ne oli juuri niitä ihmisiä ja niitä sotilaita, jotka haluaa treenata, haluaa omaa ammattitaitoa paremmaksi, jonka jälkeen ne sitten ampuu myöskin. Että kyllä siellä tuhansia ja tuhansia laukauksia on ammuttu.
TOMMI KANGASMAA:
Vietiinkö nämä aseet tässä kenttä testivaiheessa erilaisiin toimintaympäristöihin pohjoisessa Afganistanissa ja niin edelleen?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei, tämä oli ihan alkuvaiheessa, ennen 62M -projektin syntymistä, niin puhtaasti vaan rakennetun alueen taisteluun. Tämä oli meidän Santahaminan saarella tehty.
TOMMI KANGASMAA:
Onko tässä taustalla sinun mielestä se ajatus siitä, että niitä on jo testattu näissä olosuhteissa vai ihan puhtaasti projektin sisäinen ratkaisu?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tuossa yhdessä vaiheessa meille tuli semmoinen pieni erä peräkokeiluun, mitä tehtiin sitten Jääkäriprikaatissa ja Karjalan prikaatissa ja meillä Kaartin jääkärirykmentissä. Tällä haluttiin kokeilla ennen kaikkea juuri, niin kuin sanoit, ilmasto-olosuhteiden vaikutusta erilaisissa paikoissa, mutta sen muovisen perän osalta. Että toimiiko ja kestääkö se muovinen perä. Osoittautui, että kestää ja pystyttiin jatkamaan siitä. Sellainen välivaihe tässä oli.
TOMMI KANGASMAA:
Jos nyt muistelen vähän, niin meille on myös hankittu erä kiinalaisia ja DDR:sia AK:ita. Oliko ne tässä verrokkina missään vaiheessa mukana, vai oliko teillä puhtaasti jo tieto siitä, että nuo syrjään? Tai en tarkoita, että syrjään mutta siis vertasitteko te suorituskykyä näillä modifioinneille, että voitte todeta, että on sen verran parempi kuin tuo AK47. Oliko tässä mitään tällaista vertailua mukana?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No henkilökohtaisesti minun mielestäni 62:n perusmallia ei voi verrata oikeastaan kovinkaan moneen ulkomailla tehtyyn AK:n. Eli meidän ei tarvinnut verrata siinä mielessä. Tiedetään että niitä on ja ne varmaan odottavat pahaa päivää sitten jossain.
TOMMI KANGASMAA:
Mennään sitten tulevaisuuteen. Olet ollut tässä projektissa, kuinka monta vuotta tämä kestikään? Vähän alle kymmenen vuotta?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kahdeksan ja puoli vuotta on nyt tämän vuoden lopussa täynnä.
TOMMI KANGASMAA:
Sinulla on aikamoinen syvä näkemys tähän taistelijan perustyökaluun, mutta miltä se näyttää vuonna 2030?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Rynnäkkökivääri ei välttämättä tule hirveästi muuttumaan. Ei tässä mitään merkkejä ole ilmassa siitä, että mitään radikaalia tulisi tapahtumaan. USA:n asevoimat on tiettävästi laittanut kyselyn teollisuudelle, missä yritetään saada 6,8 mm rynnäkkökiväärin kaliiperia ja jos se realisoituu, että se muuttuu todelliseksi aseeksi, heidän omalla isollakin armeijallaan, niin sitten siinä vaiheessa muuttuu ehkä tämä 5,56x45 kaliiperin asema, mikä on se NATO-maiden rynnäkkökivääri. Meillä ollut kaksi suurta kaliiperia tällä hetkellä, mitkä hallinnoivat. Toinen on tämä mitä me käytetään 762x 39 tämä neuvostoliittolaista valmistetta oleva kaliiberi ja sitten on tämä 5,56:nen ja kyllä sen näiden kahden kaliiperin ympärillä pyörii maailmassa nämä aseet.
TOMMI KANGASMAA:
Voitko vähän avata tätä kaliiperien eroa. Mitä ihmeen merkitystä sillä on, onko se 762, 556 tai 6,8.
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Sillä on eroa sen verran, että jos mulla on 7,62 paksuudeltaan olevan luoti, niin se on todennäköisesti aika painava, joten se aiheuttaisi tiettyjä asioita siinä vaiheessa, kun sillä osutaan. 5,56 luodilla on tietyllä tavalla omat hyvät puolensa ja NATO-maissa käytetään vielä terässydämistä 5,56 kaliiperista luotia. 5,56:n painaa arviolta 3,6 grammaa, meidän oma luoti painaa 8 grammaa. Ja kun sitten pannaan jonoon paperille plussia ja miinuksia eri kaliipereista, niin viivan alle tulee jotakin, mitä halutaan painottaa. Sen perusteella sitten valitaan se kaliiperi ja minä itse näen sen henkilökohtaisesti niin, että kaliiperin valinta on se ensimmäinen juttu, mitä pitää tehdä, jotta me saadaan toimiva rynnäkkökivääri rakennettu. Aseen ja patruunan yhdistelmä pitää sopia yhteen hyvin, ettei voida vaan ottaa kaupasta, että otetaan tämmöinen, kun tämä ja tämä joukko käyttää sitä tai että väri on miellyttävää, otetaan tämä. Me joudutaan aloittaa se ihan toisesta päästä ja ase rakentuu sen kaliiperin ja patruunan ympärille, minun mielestä.
TOMMI KANGASMAA:
No minkä takia sitten Yhdysvalloissa ollaan pohtimassa tätä 6,8 kaliiperia?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tiettyjä kokemuksia on kohta 20 vuotta sotiessa saanut, 5,56 kaliiperilla ei ole ihan sellaista tehoa välttämättä, mitä siellä halutaan. Se on toimiva hyvä kaliiperi edelleen, se on huomattavasti kevyempi, sillähän sitä perustellaan muun muassa. Että patruunan painaa huomattavasti vähemmän kuin tämä meidän kaliiperimme patruuna. Heillä on tavoite saada siitä mahdollisesti tietyllä tavalla tehokkaampi.
TOMMI KANGASMAA:
Liittyykö se jotenkin siihen poikkeamaan, että jos se osuu johonkin, niin se poikkeaa helpommin 5,56:n kuin raskaampien luoti, vai mikä tässä se tehon merkitys sitten on?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tämä on yksi niistä tarinoista 5,56:n ympärillä, että jos se osuu heinään, niin se lähtee vaihtaa suuntaa. Se ei ehkä välttämättä ihan niin radikaali ole se ero, kuten sanoin 5,56 on hyvä kaliiperi, ihan toimiva kuitenkin. Paremmuuksia on vaikea sanoa. Siellä on tiettyjä asioita mitä Yhdysvaltojen asevoimat haluaa painottaa ja sieltä sitten rupeaa tulemaan niitä vaatimuksia siihen patruunalle ja kaliiperille sitä mukaan.
TOMMI KANGASMAA:
Mitäs lisävarusteita näet muutosta lähitulevaisuudessa?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Oikeastaan ne lisävarusteet, mitkä tällä hetkellä ovat maailmalla, niin ne rupeavat olemaan jo tuossa. Ainoa mikä ehkä tulee rynnäkkökiväärinkin jossakin vaiheessa, niin on nämä niin sanotut fuusiolaitteet, missä on lämpötähtäin ja valovahvistin samassa. Mutta tavallisella kenttäarmeijalla, tai no veikkaan, että millään armeijalla ei ole varaa ostaa uusia laitteita jokaiselle taistelijalle. Se, että meillä on varaa ostaa kärkijalkaväkitaistelijalle punapistetähtäin, on jo tosi kova.
TOMMI KANGASMAA:
Entä valovahvistimet. Eikö sellaisia ole ollenkaan?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
On meillä valovahvistimia, mutta me varmaan ruvetaan kohtapuoleen ajattele asiaa niin, että se valonvahvistin on enemmänkin pääkiinnitteinen, että me nähdään sillä valovahvistimella ja sitten käytetään sitä asetta erikseen. Että me ei enää niin orjallisesti kiinnitetä sitä valonvahvistinta aseeseen välttämättä. Tässä on tapahtunut pieni käänne tuossa meidän taistelutekniikassa.
TOMMI KANGASMAA:
Eli maavoimilla on siis kehitysprojekteja varmasti sitten liittyen tähänkin taistelijan kypärään ja niihin liittyviin lisälaitteisiin. Ehkä niistä tehdään sitten oma podcast asiantuntijoiden kanssa. Onko jotain muuta mitä näkisit vielä tulevaisuuden taistelijan perusaseessa? Pitääkö sen keskustella jonkun kanssa? Onko se verkottunut ase?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Itse en näe sitä välttämättä tarpeellisena. Meillä on kuitenkin johtamisjärjestelmiä suunnitelmissa, missä sitten saadaan sitä tietoa leviämään. Se, että onko se ase juuri se, jonka pitää olla osa sitä johtamisjärjestelmää, niin ei välttämättä. Se yksittäisen taistelijan työ on varmaan aika lailla samanlaista, mitä se on ollut vuosikymmeniä ehkä vuosisatoja. Yksittäinen jalkaväkimies, niin se on aika yksinkertaista se, mitä se mies tekee, että aikaa ei hirveästi siinä pahimmassa tilanteessa välttämättä ole millekään muulle.
TOMMI KANGASMAA:
Hyvä. Mitä tekee kapteeni Määttänen nyt seuraavan kahden viikon aikana töissä? Miltä näyttää kalenteri tällä viikolla?
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tällä viikolla aika aikalailla menee muutamien kenttäkokeiden valmistelussa ja ensi lauantaina lähdetään sitten Kaartin jääkärirykmentin harjoitukseen tuonne Kvarniin Ruotsin viikoksi. Siellä minä toimin kouluttajana. Toivottavasti kerkeän vähän treenata itsekin tarkka-ammuntaa muutaman kouluttajan kanssa.
TOMMI KANGASMAA:
Mahtavaa! Kiitoksia haastattelusta Pekka.
PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kiitos.
