Radio Kipinä K3 J1 - Taistelijan perustyökalu - Rynnäkkökivääri 62 modernisointiprojekti

TOMMI KANGASMAA:
Tämä on Radio Kipinä - puhetta puolustuksesta ja Puolustusvoimista. Minä olen Tommi Kangasmaa ja tänään puhutaan taistelijan perustyökalusta rynnäkkökivääri 62 -uudistusprojektista ja sen tutkimuksesta. Vieraana meillä on tänään kapteeni Pekka Määttänen, joka oli asiantuntijana tässä RK-62 uudistusprojektissa. Hän on Kaartin jääkärirykmentistä. Tervetuloa Pekka!

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kiitos! 

TOMMI KANGASMAA:
Tähän alkuun haluan vähän kreditoida meidän aktiivisia reserviläisiämme, sotilasmestari Olli-Pekka Kiukkosta ja panssarijääkäri Eemeli Pitkästä, joiden kanssa olen käynyt keskusteluja tähän aiheeseen liittyen. Ne ovat olleet kovasti minulle hyödyksi, koska he ovat asiantuntijoita näissä asioissa niin kuin Määttäsen Pekkakin. Ja minä taas vähemmän. No Pekka, olet koulutukseltasi opistoupseeri, mutta myös poliisi. Voitko vähän kertoa tästä yhdistelmästä? Se ei ole kovin yleinen Puolustusvoimissa. 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Joo ei välttämättä. Meitä ei taida olla kuin pari kappaletta enää tällaisia, jotka jäivät Puolustusvoimien eikä jäänyt Poliisiin. 90-luvulla päätin katsoa, että minkälaista se poliisin homma voisi olla ja päätin hakea kouluun ja pääsin. Kävin koulun ja olin sitten täällä Helsingissä töissä kaksi puolen vuoden pätkää, toinen tuossa Pasilassa ja toinen Itäkeskuksessa. Viihdyin kyllä, mutta intti veti paremmin puoleensa.

TOMMI KANGASMAA:
 Ja kun olit tuolla Kaartin jääkärirykmentissä, niin meillä on itse asiassa vielä yhteistä uraakin takana, ja olet varmasti yksi valtakunnan parhaita asutuskeskustaistelun kouluttajia ja myös koulutit siellä sotilaspoliiseja, mikä lienee luonnollista tässä yhdistelmässä. Minä vuonna tulit Puolustusvoimien palvelukseen?

PEKKA MÄÄTTÄNEN: 
Marraskuussa -87, eli tässä taitaa olla 30 vuotta. Menin silloin Kainuun prikaatiin ja sain sieltä kersantin paikan. Yliopisto-opiskelut jäivät sitten siihen ja siitä lähtien ollut tässä paketissa. Kaksi ja puoli vuotta vierailin tuossa Poliisi organisaatiossa.

TOMMI KANGASMAA:
Hyvä, taistelijan perustyökalut tosiaankin rynnäkkökivääri. Puolustusvoimat asettaa varmasti tälle työkalulle vaatimuksia ja siihen vaatimus määrittelyyn liittyy tämä projekti. Siitä se ehkä käynnistyi, jotain piti tehdä uusiksi, mutta minkälaisia vaatimuksia tähän rynnäkkökiväärille asetetaan?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Se miten me lähetään tällä hetkellä ajattelemaan niitä rynnäkkökiväärin vaatimuksia, tai sitä suorituskykyä, mitä sieltä pitää tulla siinä vaiheessa, kun me osutaan maaliin. Eli se mitä se patruuna aiheuttaa, me läpäiseekö se tarvittavan määrän suoja välineitä tai suojavarustusta, mitä vastapuolen taistelijalla on. Sieltä lähdetään sitten kelaamaan taaksepäin, että me päädytään sitten patruunan ja varmaan siitä patruunasta lähdetään sitten rakentamaan asetta sen ympärille niin, että sitä asetta pystytään käyttämään ja pystytään kouluttamaan ja se on toimintavarma, luotettava ja tarpeeksi tarkka. Rynnäkkökiväärin ei tarvitse olla tarkkuuskivääri, vaan se on taistelijan perustyökalut, että sen pitää olla riittävän tarkka. 

TOMMI KANGASMAA:
Tästä RK-62:sta on joskus puhuttu vähän negatiiviseenkin sävyyn, että sitä sanotaan ratakivääriksi. Mitä tällainen puhe tarkoittaa?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Meillä on semmoinen onnellinen tilanne Suomessa, että meillä on vuosikymmeniä ollut ehkä taistelijalle liian tarkat aseet, voisi sanoa näin. Että tämä rynnäkkökivääri 62 on tehty tällaisesta neuvostoliittolaisesta AK-perheestä, niin se on tavallaan tehty vähän paremmaksi, juuri varmaankin materiaalien ja noiden eri valmistustoleranssien vuoksi. Ja sitten se patruuna, mikä Lapua on tehnyt meille, niin se on taas sitten Lapua-laatu ja nämä yhdistelmät tekevät siitä sellaisen, että tämä ase on vähän tarkempi, tai itse asiassa aika paljon tarkempi, kuin siihen aikaan, kun 60-luvulla, kun tätä asetta on oikeasti sitten alettu käyttämään. Verrattuna sitten moneen muuhun muun maan armeijassa käytössä olevaan aseeseen.

TOMMI KANGASMAA:
Voiko ase olla liian tarkka? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN: 
No ei oikeastaan. Joissain tilanteissa se tarkkuus rupeaa syömään sitä luotettavuutta tietyssä mielessä, että se kun sinulla on liian tarkka ase, sinä joudut tekemään siitä toleranssista liian tiukat, jolloin sitten se ei mahdu tavallaan hiekkaa väliin. Tähän venäläiseen versioon mahtuu hiekkaa väliin, mutta silti se on onnistuttu pitämään aika tarkkana.

TOMMI KANGASMAA:
Yleensä kuitenkin tuota meidän rynnäkkökivääriä luotettavana aseena?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Pidän.

TOMMI KANGASMAA:
No miten sitten vaatimusmäärittelyissä, kun mennään tähän modernisointiprojektiini, niin suhtauduttiin esimerkiksi aseen painoon? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Paino on tällä hetkellä se juttu mihin taistelijan varustuksessa ylipäätänsä yleensäkin kiinnitetään huomiota. Painolle me ei voida tehdä hirveästi, kun se ase on raudasta tehty tai teräksestä jyrsitty ja sitten laitetaan piippu ja kaikki muut osat, mitkä ovat myöskin painava. Niin ei hirveästi pystytä siihen vaikuttamaan. Tässä projektissa yritettiin pitää se paino mahdollisimman lähellä sitä alkuperäistä ja kohtalaisen hyvin onnistuttiinkin siinä. Ehkä vähän tuli painoa lisää, mutta se taas, että missä se paino on, suhteessa esimerkiksi rynnäkkökivääri 95:n, ja lisävarusteisiin verrattuna esimerkiksi nyt 62 M2 versioon ja siihen kiinnitettäviin lisävarusteisiin, niin se gramma lähempänä vartaloa tuntuu kevyemmältä, kuin se gramma siellä piipun päässä.

TOMMI KANGASMAA:
Eli paino on siis yksi vaatimusmäärittelyn keskeinen juttu, sen ymmärtää hyvin. Kun tätä projektia lähdettiin miettimään, niin varmasti kaikki vaihtoehdot olivat avoinna? Se ei ollut välttämättä, jos oikein ymmärsin, niin pelkästään se meidän vanhan rynnäkkökivääri modernisointi. Oliko meillä mietittynä vaihtoehtoja muista rynnäkkökiväärimalleista tai niin edelleen, jotka täyttäisivät näitä vaatimusmäärittelyjä ja miten tämä ajattelu lähti liikkeelle?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Meillä Kaartin jääkärirykmentissä ei tiedetä isoa kuvaa, mitä Maavoimien isossa kuvassa tapahtui. Eli minä en tiedä, suoraan sanottuna, että oliko siellä mitään vaihtoehtoja. Meille se vaihtoehto oli lähteä kehittelemään, joko 95:n rungosta tai sitten 62:n rungosta ja me valittiin se kevyempi 62:n runko, koska me tiedettiin, että niitä on sitten enemmän varastossa kuin mitä 95:n runkoja ja niitähän on tehty 60-luvulta 90-luvun alkuun käsittääkseni. 62 malleja oli paljon käytettävissä, siksi me lähdettiin ottaa se 62 käyttöön. Että siitä se loppujen lopuksi meidän kohdalta lähti.

TOMMI KANGASMAA:
Eli maavoimat antoi teille selkeän tehtävän. Se on oltava nykyinen rynnäkkökivääri ja siitä on tehtävä modernimpi ja parempi. 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Joo me saatiin lupa kokeilla, että mihin me pystytään. Varsinaista projektia ei siinä vaiheessa ollut vielä. Saatiin toimeksianto, että kokeilkaa, mitä saattaa aikaseksi. Sehän on unelmatilanne tällaiselle meikäläisen kaltaiselle kouluttavalle tutkimusupseereille. Siitä me lähdettiin sitten pyörittämään sitä, että mitä me halutaan tai mitä me haluttiin, mitä tiedettiin. Sieltä lähdettiin sitten pikkuhiljaa osa kerrallaan viemään sitä asiaa eteenpäin.

TOMMI KANGASMAA:
Eli palautan nyt tämän takaisin sinne vaatimusmäärittelyyn. Eli rajaus tuli siitä, että se on tämä ase. Annettiinko sille sellaisia vaatimusmäärittelyitä testattavaksi, mietittäväksi tai kokeiltavaksi, että sen olisi pitänyt pystyä enempää, kuin silloin, kun se rakennettiin?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei varsinaisesti. Meillä ei ollut tarkoituksena vaihtaa patruunaa ja se ase-patruuna yhdistelmä on toimiva, se on hiottu kuntoon nyt tässä monen kymmenen vuoden aikana. Ja sitä ei missään tapauksessa kannattanut ruveta muuttamaan. Se oli tarpeeksi tehokas, mitä siinä vaiheessa silloin 2010 ja 2011 ajateltiin ja ei se siitä ole muuttunut miksikään käytännössä. Kyllä se edelleen on tehokas. Siihen mitä siellä maalin päässä tapahtuu, niin siihen ei tarvinnut puuttua.

TOMMI KANGASMAA:

Tuliko teille sellainen ajatus tai vaatimus, että nyt on modernisoitava ase, niin että se käy kaikkien käteen? Erikoisjoukkojen käteen edelleen vai oliko edelleen kysymys rivitaistelijan aseesta?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Me ajateltiin lähinnä rivintaistelija-aseena, koska erikoisjoukoilla oli niihin aikoihin muita asioita mielessä ja käytännössä se, että kielletään, soveltuu parhaiten, niin me lähdettiin siitä, että se soveltuu kaupunkijääkäreille tai rakennetulla alueella pääkaupunkiseudulla taistelevalle, sotilaspoliisisille. Eli sieltä ne lähtökohdat on tullut. Kun 95:sta modernisoitiin 2000-luvun alussa, jonka sinä varmaan itsekin muistat vielä, niin silloinhan se lähdettiin taas ajattelemaan myöskin silleen, että se on kaupunkijääkärille tai erikoisjoukkosotilaille ja sen jälkeen sitten muut joukot ottivat sen vaan käyttöön. Että se sopii myöskin muille. Ja tässä tilanteessa, koska me ei tehty vielä siinä alkuvaiheessa kellekään muulle kuin itsellemme sitä kokeilua, niin me lähdettiin siitä, että se on kaupunkitaistelijalle. Kyllä se hyvin mahtuu myöskin kaikkien muiden tavallisten jalkaväkitaistelijoiden käteen.

TOMMI KANGASMAA:
 Sen verran, kun puhutaan tästä kaupunkitaistelusta, niin onko sinun mielestäsi rynnäkkökivääri edes oikea ase kaupunkitaistelu ympäristöön?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kyllä se aika lailla on, että jotkut puhuvat haulikosta ja haulikon käytöstä rakennusten sisällä, mutta siinä on rynnäkkökiväärin tehokkuutta, sitä tehoa, mitä se aiheuttaisi. Se suorituskyky mitä sillä saavutetaan, sitä on tosi vaikea lyödä millään muulle. Konepistooli olisi täysin riittämätön, vaikka se olisi pieni ja kätevän kokoinen rymyttäessä tuolla tuolla komerossa. Okei, rynnäkkökivääri on tosi vaikea hakata tässä rakennetun alueen taistelussa kaikesta huolimatta, koska sinun pitäisi pystyä rakennuksessa ampumaan yhden metrin päästä ja myöskin sitten 200 metrin päähän samalla aseella.

TOMMI KANGASMAA:
Sitten kun tätä vaatimusmäärittelyä tehtiin, ja mietittiin tätä kokonaisuutta, niin lienee selvää, että meillä näitä aseita varastot olivat täynnä. Minkälaiseen ajatukseen perustuu se, että kun sitä asetta ei enää valmisteta, niin silti lähdettiin sitä modernisoimaan. Oliko meillä siis selvästi tietoa ja ajatus siitä, että varaosat ja huoltoa on mahdollista, vaikka tämä vanha ase modernisoidaan.

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kyllä minulla on semmoinen käsitys, että meillä on varaus ja riittävästi. Mutta nämä ovat niitä asioita, joita minulle ei kerrota, eikä minun sitä tarvitse tietää varsinaisesti. Kyllä se järjestelmä on antanut ymmärtää, että varaosia on ja että me pystytään käyttää tätä asetta pitkälle 2030-luvulle asti. Sillä me ostettiin aikaa eli mahdollisuuden, että nyt voidaan miettiä sitten ehkä tulevaisuutta. 

TOMMI KANGASMAA:
Pystymme varustamaan jokaisen taistelijan tällä modernisoidulla aseella? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei. Tämä on tarkoitettu etupäässä ensilinjan jalkaväkitaistelijalle. Tämä ei ole tarkoitettu jokaiselle taistelijalle. Että, jos kertausharjoituksissa ei tulekaan sitten rynnäkkökiväärin 62M-versiota, niin ei kannata pettyä, koska ne jaetaan vaan tietyille joukkueille.

TOMMI KANGASMAA:
Hyvä. Te saitte nämä vaatimusmäärittelyt, vasen ja oikea raja oli määritelty, se on tehtävä tällä vanhalla aseella, niitä on varastossa ja varaosia riittää. Lisäksi väline on kunnossa ja se soveltuu tehtäviinsä, mutta sitten te kuitenkin lähditte pohtimaan, että miten siitä saadaan se modernisoitu ja parempi. Miten tämä projekti ja ajatusmaailma lähtivät teillä käyntiin?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Taas palataan siihen, mitä sanoin. Puhuttiin siitä rynnäkkökivääri 95:n modernisoinnista, mihin lisättiin ensimmäistä kertaa optinen tähtäin tähän meidän rynnäkkökivääriin. Mehän ei oltu tehty sitä aikaisemmin. Ne olivat vain ja ainoastaan yksittäiskappaleita, joitakin koeversioita tehty vuosien varrella. Nyt järjestelmällisesti laitettiin kaupunkijääkäreiden ja erikoisjoukkojen aseisiin punapistetähtäin tai suurentava optiikka tai taktinen valo tai sitten laserosoitin. Sieltä kun se tehtiin 2000-luvun alussa, niin sen jälkeen jossain tuossa 2007 alettiin Kaartin jääkärirykmentissä miettiä, että mitä sitten? Meidän pitäisi ruveta miettimään seuraavaa askelta, että ei voi elää 20 vuotta taas tällä samalla. Niin sieltä 2007 me ruvettiin tuossa Santahaminassa sitten miettimään, mitä ominaisuuksia, sillä aseella tulisi olla ja miten me voidaan sitä muuttaa tarvittaessa, että me saadaan se ase paremmin kaupunkitaistelijalle sopivaksi. Sieltä sitten loppujen lopuksi 2011 saatiin toimeksianto, että kokeilkaa, mitä te saatte. Ka siitä se lähti. Se lähti alun perin ihan vaan tämän meidän rykmentin omana projektina ja sitten 2015 se muuttui sitten valtakunnalliseksi projektisi, kun me viimein saatiin ne osat vaihdettu.

TOMMI KANGASMAA:
Minkälaisella porukalla tätä tutkimustoimintaa tehtiin?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Sanotaan, että kyllä se aika yksissä käsissä oli siinä kaikkien muiden töiden ohessa. Meitä on tutkimusupseereita tuossa kaartissa minä ja tämmöinen yliluutnantti Juha-Pekka Koivusilta, joka oli kanssa tässä ideoimassa mukana, mutta käytännössä se oli mulla käsissä sitten se projekti.  Apuna oli sitten Kaartin jääkärirykmentin henkilökunta. Porukalla sieltä tuli ideoita ja he kokeilivat niitä varsinaisia koemalleja ja antoivat palautetta ja sitten kehiteltiin siitä lisää. Ilman sitä rykmentin henkilökuntaa tätä projektia ei olisi ikinä tullut. Meillä on ihan hyvä ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö tuossa saarella. 

TOMMI KANGASMAA:
Tutkitteko te ulkomaisia vaihtoehtoja paljon ja katselitte että nämä ja keskustelitte ehkä ulkomaisten ammattilaisten kanssa?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Juu ehdottomasti. Kaikennäköisillä messuilla, missä on päästy käymään, niin ollaan sitten nähty, että mitä maailmalla tapahtuu. Aseet ovat myöskin minulla harrastuksena ja kiinnostaa etsiä tietoa, että minkälainen se jalkaväen rynnäkkökivääri on ja mihin suuntaan se olisi menossa. Ja yksi syy siihen, että miksi me ei lähdetty haikailemaan mitään uusia aseita oli se, että silloin 2010 kieppeillä me ei nähty mitään muutoksia tulevaisuudessa, ainakaan tuonne 2025 asti että, mitään radikaalia jalkaväen käsiasemarkkinoilla tapahtuisi, eikä ole tapahtunutkaan eikä välttämättä tapahdu radikaaleja asioita tuolla 2030-luvullakaan vielä. Ja siellä me sitten keskusteltiin ulkomaalaisten sotilaiden kanssa ja katsottiin vaihtoehtoja, mitä mikäkin valmistaja tekee ja ruvettiin sieltä sitten ideoimaan, että miksi tämä joku valmistaja, miksi jonkun mana armeijalla on tämmöinen kädensuojus, miksi sillä on tuollainen perä ja mitä muita osia siinä on ja mitä kaikkea siihen, pitää jonkun maan armeijan oppien mukaan pystyä liittämään. Täältä se rupesi pikkuhiljaa kehittymään.

TOMMI KANGASMAA:
No miltä se ulkomaisten aseiden ja ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa näytti se meidän vanha rynnäkkökivääri? Oliko siellä erilaisia asioita, mitkä heidän mielestä oli tärkeitä, kuin ne mitä meillä oli aseessa?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ne perusteet on varmaan aika lailla samat, se että meidän asetta pidettiin ulkomailla kohtuullisen tarkkana, kaliiperia pidettiin tehokkaana, mutta riittävän tehokkaana. Mutta sitten aika monella länsimaalaisille ei ole käsitystä tai kokemuksia tällaisesta AK-pohjaisesta aseesta, että se meidän piti räätälöidä ne kaikki omat ideat sitten ihan täysin jostain AR15-pohjaisesta mallista suoraan tähän AK-pohjaiseen. Siinä oli oikeastaan se hankalin työ. Mihail Kalašnikov ei ole tehnyt asetta silloin 40-luvun lopussa siihen, että aseeseen voitaisiin liittää mitään lisävarusteita.

TOMMI KANGASMAA:
Eli avaatko vähän sitä AR15 ajattelua ja asettaa tarkemmin kuulijoille?

 PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Eli AR15-pohjainen on tämä mitä Yhdysvaltojen asevoimat käyttää ja otti käyttöön silloin 60-luvulla. Eli tämä M16-malli, nykyisin M4, mikä taitaa olla yleisin alusta tällä hetkellä jalkaväkiaseilla. 

TOMMI KANGASMAA:
Onko sellainen ase kompromissi jostain vai oliko se sellainen, mihin te pyritte?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kyllä se aika lailla kompromisseja näiden välineiden tekeminen, kun me tiedetään myöskin se, että meidän ei kannata tehdä vanhaan aseeseen useamman tuhannen euron remonttia, kun me saadaan se uusi ase sillä rahalla. Eli kyllä se rajoitti aika lailla sitä, että ei voi haikailla kuuta taivaalta niin mukavalta kun se tuntuisikin. Että aika paljon pitää miettiä sitä, että kuinka paljon tämä tulee oikeasti maksamaan ja kannattaako meidän lähteä tälle polulle etsimään jotakin tiettyä asiaa.

TOMMI KANGASMAA:
Tuliko jalkaväen tarkastajalta, joka lienee ollut päävastuussa tästä kehittämisprojektista niin, joku tietty raja, että tämän enempää tämä ei Pekka saa maksaa tämä uudistus?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Siinä vaiheessa, kun me tehtiin sitä projektia, sitä alkukehitystyötä, niin ei. Me ajateltiin sitä ihan vaan itse siinä vaiheessa. Kun tämä muuttui 62M -projektiksi, niin siinä vaiheessa ruvettiin miettimään myös rahaa ja se näkyy myöskin siinä mallivalikoimassa.

TOMMI KANGASMAA:
Kuinka villejä ajatuksia teillä siinä alkuvaiheessa tuli? mitä kaikkea kokeilitte? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No en tiedä, onko ne miten villejä, mutta siinä se kaikista suurin juttu oli saada perä uusiksi. Että semmoinen 160 senttinen naispuolinen sotilaspoliisivarusmies, kun se ampuu meidän silloisella M05-varustuksella symmetrisestä ampumaotteesta ja pystyasennosta, niin se 95:lla on liian pitkä, jotta hän kykenisi oikeasti tekemään asialle mitään. Se oli se meidän lähtökohta. Meille sanottiin sitten, että maavoimissa on joukko-osastoja, jotka haluavat ehdottomasti taittoperän. Me ajateltiin, että me ei tehdä taittoperällä yhtään mitään, jos me saadaan teleskooppisuus. Sitten se teleskooppi taittoperien kenttäkoe loppu tavallaan siihen, mikä silloin 2011 ja 2012 oli sitten järjestelmän toimista meille ja saatiin sitten tehtyä sitä perää, eli saatiin se teleskooppiseksi. Sitten käden suojus oli meille toinen sellainen juttu, että me saadaan lisävarusteet tulevaisuuttakin ajatellen kiinnitettyä lähemmäs sitä taistelijan vartaloa, eikä pelkästään sitten sinne piipun päähän, mitä se 95:ssa oli. Kyllä me mietittiin sitä, että lyhennetäänkö me piippua ja katsotaan sitten, että saadaanko me lyhyemmällä piipulla suorituskyky paremmaksi silleen, että me saadaan sitä asetta lyhyemmäksi, mutta sitä me ei keretty tehdä, koska meillä alkoi aika loppua kesken. Sitten se, että vaihdetaan kameralta tähtäimet, elikkä etu- ja takatähtäin toisenlaiseksi, että vaihdetaanko kokonaan laatikon kansi, elikkä se takaosa siitä aseesta, ja sitten vaihdetaan siihen tavallaan tämmöinen kääntyvät flip up tyyppinen tähtäin. Tätäkään ei keretty tekemään ja se olisi maksanut sitten taas vähän liikaa, kun tehdään kymmeniätuhansia aseita ja vaihdetaan niihin kaikkiin tällaiset osat. Sitten mietittiin paljon sitäkin, että otetaanko me äänenvaimennin ja muu tämmöinen, mutta sitten se tavallaan meidän M2-versioon äänenvaimentimen tilalle me ruvettiin miettimään sitten murtojarrua, millä me saadaan teräksiä katkottua ampumalla. Mutta ei meillä mitään varsinaisesti s hirveen lentäviä ajatuksia minun mielestä ollut. Kyllä ne aika pitkälti liikkui siinä, mitä maailmalla tapahtuu, mitä maailmalla on, ja yritetään saada niistä ongittua niitä parhaimpia puolia.

TOMMI KANGASMAA:
Tässä on noussut pariinkin kertaan esiin tämä 95-malli eli kiväärin silloinen uudistusversio, joka oli hyvin erilainen. Nyt on tavallaan jännää se, että tämä 95-malli ohitettiin ja ruvettiin kehittämään tätä vanhempaa. Voitko vähän sitä 95:sta kuvailla, että mitä siinä oli uutta ja miksi se ei soveltunut teidän modernisointipohjaksi?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No, 95:n on nimensä mukaan tehty 90-luvulla ja sitä minä en tiedä kuinka paljon sitä on tehty, mutta sitä tehtiin hyvin vähän aikaa. Se oli meille sitten semmoinen high end tuote vielä tuossa 2000-luvun alkupuolella. Ja se on edelleen hyvä kivääri, minä itse tykkään ampua 95:lla tämmöisiä perusammuntoja. Kun 95:sta ja 62:sta kun vertaa, niin se 95:n paino on vähän suurempi. Siinä on tehty sillä lailla, että se rakenne on sellainen että, siinä on painoa enemmän ja siinä on tavallaan vähän etupainoa ja se on toisaalta tietyissä tilanteissa hyväkin, mutta me haluttiin päästä siitä liiasta painosta eroon. Toinen juttu oli se, että 95:sta oli jo modernisoitu. Meillä oli jo ihan hyvä tuote sillä hetkellä, kun me ruvettiin tätä miettiä. Ja sitten me haluttiin katsoa, että onko 62:sta siihen, mutta sitten taas meille annettiin ymmärtää, että sitä 62-kalustoa on olemassa enemmän kuin 95:a. Nämä olivat ne kaksi pääjuttua, minkä takia sitten me aloitettiin sillä 62:lla. 

TOMMI KANGASMAA:
Mitä sitten siitä 95:sta otettiin tähän 62:lle? Oliko siinä jotakin hyvää verrattuna 62:n, ja jota tuotiin tähän vanhaan aseeseen mukaan? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Enimmäkseen ajatukset, mutta se 95:n tapa laittaa toi tuo optisen tähtäimen jalka sinne sivulle runkoon kiinnitettäväksi, mikä on näissä AK-pohjaisissa oikeastaan ainoa toiminnan vaihtoehto, mitä tuolla maailmalla on tehty. Eli kiinnittää siihen aseen runkoon sivulle se. Tämä oli se ainoa asia mitä me oikeastaan tuotiin tuohon. Sitten taas 62M-projektissa niin muunneltu lisälaite adapteri tuotiin sitten siihen M1-aseeseen, mutta e ei kuulu tähän meidän Kaartin jääkärirykmentin varsinaiseen kehittämisprojektiin. Mutta kyllä se ajatus taktisesta hihnasta, mitä 95:n tehtiin silloin kaksi 2000-luvun alussa, niin se tuotiin myöskin tähän 62:lle.

TOMMI KANGASMAA:
Mikä on taktinen hihna?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Taktiseksi hihnaksi kutsutaan sellaista hihnaa, joka on jotain muuta, kuin tämmöinen perinteinen nahkahihna ja sulkeisia varten. Meillä on tällä hetkellä nyt kahta eri taktista hihnaa, tämä 95:n tehty kolmepiste kiinnitteinen hihna, missä taistelijat pystyvät tavallaan säätelemään siinä tilanteessa vähän paremmin sitä aseen hihnan pituutta lukitsemalla sen tietyllä tavalla. Ja sitten avaamalla, jolloin se pystytään ampumaan hihnan kainalon alla, tai hihnan ympärillä ollen, ilman että pitää ottaa sitä nahkahihnaa sieltä pään ympäri ja päästä sitten vasta ampumaotteeseen. Ja nyt meillä on uudemman ajattelumallin mukainen kaksipiste kiinnitteinen hihna, jota pystyy sitten säätämään hyvinkin helposti tätä pituutta kantopituudesta ampumapituuteen. 

TOMMI KANGASMAA:
Saa sen myös irti hihnasta nopeasti? Muistan itse menneiltä ajoilta, kuinka nahkahihna on aseessa kiinni ja sitten on karttalaukku ja muuta päällä, niin rupeaa menemään hihnat sekaisin.

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
 No itse asiassa, jos taktista hihnaa käyttää oikein, sinun ei tarvitse enää ottaa sitä tavallaan irti siitä itsestäsi, vaan sinä pystyt toimimaan ja pitämään sitä asettaa itsessäsi kiinni kokoajan.

TOMMI KANGASMAA:
95:ssa, jos muistan oikein, oli myös mahdollisuus ampua kiväärikranaatteja, onko tämmöinen ominaisuus myös tässä 62:ssa?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei ole. Kiväärikranaatit taisivat unohtua 2000-luvun alussa, sen jälkeen, kun niistä ei oikeastaan saatu semmoista hyötyä, mitä niistä ensimmäisessä vaiheessa haettiin. 40 millinen kranaattipistooli ajaa meidän ajatusmallin mukaan tällä hetkellä paremmin sen asian. Niitä ei oikeastaan ole kehitetty länsimaissa ollenkaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mutta niitä ei juuri käytetä enää länsimaisissa armeijoissa. 

TOMMI KANGASMAA:
Palataan takaisin tuohon 62:n alkuvaiheisiin. Entä lipas? Oliko ajatuksissa rumpulipasta tai tankolipasta tai vastaavaa ratkaisua?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Me mietittiin siinä itse, että tarvitaanko me lyhyempää lipasta tiettyihin tilanteisiin. Esimerkiksi jos meillä on aseessa etutuki tai vastaavaa, mutta sitten se todettiin, että ei sille tavalliselle taistelijalle oikeastaan ole merkitystä. Rumpulipasta on päästy kokeilemaan ilmatorjuntakivääri ampuma-aseen mukana tulleiden rumpulippaiden vuoksi. Rumpulippaan hyvä puoli on se, että siinä on paljon kapasiteettia ja huono puoli on se, että se painaa aivan tolkuttomasti. Jotkut tykkäsivät siitä, mutta valtaosa meidän käyttäjistä ei tykännyt siitä rumpulippaasta siinä vaiheessa, kun niitä mietittiin ja yksi on myöskin se, että ampumaote muodostui vähän kimurantiksi siinä mielessä, että se sinä et saa tukikättä siihen, vaan tukikäsi joutuu outoon asentoon.

TOMMI KANGASMAA:
No sitten mainitsit punapiste tähtäimen. Mikä tämä on ja mitä etuja sillä saavutetaan? Mihin se tulee kiinni?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Punapistetähtäin on semmoinen optinen tähtäin, joka ei ole käytännössä suurentava. Ja siinä on punainen piste, joka kohdistetaan maaliin, painetaan liipaisinta ja osutaan maaliin. Punapistetähtäimen etuna on se, että taistelijan ei tarvitse ampuessaan katsoa pienen diopteri-reiän läpi ja etsiä sitä jyvää ja etsiä sitä kautta oikeaa tähtäyskuvaa. Punapistetähtäin on vähän leveämmällä aukolla, voidaan pitää molempia silmiä auki ja saadaan tähtäin kuvaa paljon nopeammin, ja näin ollen myöskin saadaan tulen aloitus nopeammaksi.

TOMMI KANGASMAA:
Kuitenkin täytyy sanoa, että ehkä kaikki kuulijat eivät pääse kiinni tähän. Se siis ei ole mikään laser- tähtäin. Se piste ei ilmesty sinne vastustajan maaliin, vaan se piste on siinä optisessa tähtäimessä punainen piste, joka on helpompi kohdistaa vastustajaan. Eli se on tähtäin. No olisiko ollut vielä parempi, jos siinä on tällainen laserpiste vastustajaan, jonka näet? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Näkee ja näkee. Riippuu taas olosuhteista, että näkeekö sitä laseria. Kun mennään tietyille etäisyyksille, tietyille paikoille niin se laserpiste häviää sinne. Ensinnäkin se saattaa hävitä maastoon ja sitä on hankalampi löytää pidemmältä etäisyydeltä. Aseen piipun liikuttaminen aiheuttaa tuolla 200 metrissä todella suuren liikkeen sille varsinaiselle pisteelle. Pisteen löytäminen on hankalaa. Laserosoitin on nopea siinä vaiheessa, kun ammutaan lähelle. Se on kiistatonta. Ei tarvitse tähdätä niin paljon. Sitten jotkut ammattikäyttäjät joskus sano, että siinä vaiheessa, kun heillä on kämppään menossa sisälle kolmesta neljään miestä ja sitten siinä samassa vastustajassa ja sen ympärillä pyörii neljä pistettä. Mikä niistä oli se sinun pisteesi? Se on aiheuttanut vähän hämmennystä tämmöinen pikku yksityiskohta, mutta tämän tyyppisiä haasteita siellä sitten on, mutta ei se ole missään tapauksessa huono väline. 

TOMMI KANGASMAA:
Mihin tämä punapistetähtäin tulee kiinni?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Se tulee kiinni siihen optisen tähtäimen jalkaan lähelle takatähtäintä.

TOMMI KANGASMAA:
Eli tämmöinen optisen tähtäimen jalka on siis nyt tässä uudessa versiossa hännässä lisävarusteena, joka on siihen tehty?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
joo, samoin kuin 95:ssa. 

TOMMI KANGASMAA: 
Tämä on paristopohjainen vehje, luulisin ainakin näin. Huolettaako sinua se, että tulee taas lisää paristohuoltoa taistelijalle? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei varsinaisesti oikeastaan sen enempää mitä me ei pystytä hoitamaan. Kyllä me ollaan mietitty sitä, että jos meillä on tähtäin, joka toimii paristolla, niin meillä on jo järjestelmä olemassa sitä varten, että me saadaan se paristohuolto tehtyä. Itseasiassa nuo nykyiset punapistetähtäimet ovat sellaisia, että jos meidän varusmies joka palvelee 11,5 kuukautta, saisi ensimmäisenä päivänä punapistetähtäimellä varustetun rynnäkkökiväärin, hän pistää sen punapistetähtäimen päälle silloin ensimmäisenä palveluspäivänään ja hän voi rauhassa sammuttaa sen viimeisenä palveluspäivänään jo patteri ei ole vielä edes kulunut loppuun. Eli virrankulutus on näissä nykyisissä punapistetähtäimissä niin pientä, että en minä siitä huolta kanna.

TOMMI KANGASMAA: 
Mites sitten ne olosuhteet, toimiiko se 40 asteen pakkasessa Sodankylässä?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Toimii.

TOMMI KANGASMAA:
 Se on testattu?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
On.

TOMMI KANGASMAA:
Mitä muuta siihen 62M-malliin tulee kuin punapistetähtäin ja teleskooppiperä?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Itse asiassa se mikä eniten tuotti hankaluutta meille siinä kehitysvaiheessa, se käden suojaus, että miten se kiinnitetään siten, että se suojus pysyy paikallaan, kun rynnäkkökivääri 62:n omiin näihin vanhoihin käden suojaukseen kiinnikkeisiin ei pystynyt luottamaan. Meillä oli kokemuksia siitä jo silloin kun tehtiin 95:sta. Jos muistat semmoisen Picatinnyn, jota käytettiin jossain vaiheessa ja pistettiin siihen esimerkiksi laserosoitin ja kohdistettiin laser ja ammuttiin muutama lippainen, niin jonka jälkeen se rupesi heilumaan niin paljon, että siitä laserista ei olisi ollut mitään hyötyä enää, että se ei pitänyt kohdistuksiaan. Meillä oli tavoitteena sellainen kärjen suojus, joka pitää kohdistuksensa ja joka ei liiku.  Loppujen lopuksi sitten onnistuttiin kohtalaisen hyvin siinä, että tämäkin oli suomalaisen insinöörin oivallus, miten se voidaan laittaa kiinni, ja sieltä lähettiin sitten rakentamaan sitä. Meillä oli parikin mallia siihen. Toinen mitä vielä laitettiin, mikä tuli M2 versioon, oli uusi liekinsammutin, johon voidaan laittaa sitten murtojarru, jolla me voidaan sitten katkaista esimerkiksi harjateräksiä ampumalla.

TOMMI KANGASMAA:
Miten tämmöinen murtojarru toimii?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Laitetaan murtojarruissa oleva lovi tuohon harjateräksen kiinni, painetaan liipaisinta ja sitten se patruuna käytännössä ampuu sen poikki.

TOMMI KANGASMAA:
Aika hurjalta tuntuu. Siitäkö ei lähde mitään sirpaleita joka suuntaan ympärille?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Lähtee kyllä, mutta eteenpäin.

TOMMI KANGASMAA:
Eteenpäin kuitenkin. Onko se siis kaikissa näissä rynnäkkökivääreissä se murtojarru päässä? 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
M2 -malliin pystytään kiinnittää murtojarru tai äänenvaimennin. Samoin näihin M3 -malleihin. M1 mallissa ei ole laitettu liekinsammutinta.

TOMMI KANGASMAA:
No nyt kun puhutaan M1, M2 ja M3 -malleista ensimmäisen kerran tässä, niin voitko vähän avata mitä nämä ovat ja ovatko kaikki mallit käytössä?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
M1 -malli on se perusmalli tästä modernisoidusta rynnäkkökivääristä. Siinä on uudistettu perä ja sitten siinä on optisen tähtäimen jalka ja käytännössä taktinen hihna, mutta varsinaisesti sitä käden suojusta ja liekinsammutinta ei ole muutettu. Siihen on lisätty lisälaite adapteri, saman tyyppinen kuin rynnäkkökivääri 95:ssa, joka on kiinteästi siinä paikalla. M2 -mallia on tehty vähemmän, mutta se on meidän tavoitemallimme, jota meillä varusmiehet tuolla Santahaminan saarella käyttää. Ja siihen on näiden perään ja optisen tähtäimen jalan lisäksi laitettu vielä tuo uusi käden suojaus, johon voidaan kiinnittää lisälaitteita ja lisäksi siihen on vaihdettu suujarru, siihen käy vanha entinen 62:n sysäyksen vahvistin, mutta siihen pystytään kierteillä kiinnittämään sitten murtojarru. Sitten M3 -malliin on vielä ostettu äänenvaimentimia. M2 ja M3 -mallin ero on ainoastaan se, että M3 -mallia on tehty vain muutamia, kokeilumielessä ja niin ne on värjätty vihreäksi sellaisella päällysteellä, jolla sitten kokeillaan, että onko muitakin vaihtoehtoja päällystää kuin vanha fosfatointi.

TOMMI KANGASMAA:
Koska puhuit Kaartin jääkärirykmentistä, jaetaanko näitä M2 -mallin rynnäkkökivääreitä koulutukseen tuolla Kainuun prikaatissa ja Porin prikaatissa ja niiden edelleen?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
M2:a on käsittääkseni jaossa vain Porin prikaatissa ja Kaartin jääkäriprikaatissa. 

TOMMI KANGASMAA:
Onko tarkoitus, että niitä pannaan yleisempään jakoon sitten koulutukseen?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
En tiedä, en pysty sanomaan.

TOMMI KANGASMAA:
Miten sellaiset asiat, kuten esimerkiksi etujalka, jotta se ase voisi vakaasti olla jossain pintatasolla tai muuta. Tällaisiakin on tietysti rynnäkkökivääreissä myös maailmalla. Tutkitteko tämmöisiä vaihtoetoja?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Joo, kyllä. Käytännössä nyt tähän M2 -malliin pystyttäisiin kiinnittämään etujalka ilman, että se vaikutta osumaan. Meillä on paljon edelleen liikkeellä sellaisia kuvia, joissa rynnäkkökivääri 95:ssa on tämmöinen pihtimallinen etujalka, joka tulee piippuun kiinni.  Ja silloin 2000-luvun alussa oli kenttäkokeissa saatu havaintoja, että käytännössä sellainen pihti mallinen etujalka heittää osumat 150:lla 15-30 senttiä väärään paikkaan. Se vaikuttaa siihen aseen osumiseen heti kun kiinnitetään piippuun jotakin, niin se vaikuttaa osumaan. Käytännössä se etujalka ei tavalliselle jalkaväkitaistelijalle ei ole välttämätön. Taistelijalle, joka toimii tukiampujana, elikkä hänellä on kivääri, kaukoputki ja suurentava optiikka, niin tämmöiselle taistelijalle siitä olisi hyötyä. Ja ehkä tulevaisuudessa. Mahdollisuus on olemassa.

TOMMI KANGASMAA:
Voisiko se korvata jotain lyhyen tai keskimatkan tarkkuusammunta aseita vai?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Sitä varten tämä tukiampuja on juuri siinä omassa ryhmässään, että hän pystyy näkemään pidemmälle ja hän pystyy ampumaan pidemmälle kuin tavallinen taistelija.

TOMMI KANGASMAA:
 no sitten tuolla reserviläissivujen keskusteluissa, kun vähän asiaan perehdyin, niin muun muassa pohdittiin sitä, että miksi aseen vaihdinta eli sitä osaa, jolla säädellään tulinopeutta tai varmistetaan ase, niin ei ole siinä aseen vasemmalla puolella, missä peukalolla voisi kätevästi sitä vaihtaa, vaan se on edelleen oikealla puolella. Miksi se jätettiin sinne oikealle?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Siksi, että olisi menty aserakenteisiin niin syvälle, että me olisi jouduttu muuttaa asetta todella kalliisti. Se ei maksa vaivaa. Se ei ole tuossa Puolustusvoimissa itseasiassa ollut ongelma varmaan useampaan pariinkymmeneen vuoteen se, että vaihdin onkin oikealla puolella. Me ollaan koulutuksella pystytty saavuttamaan se tilanne, että me saadaan sitä käytettyä hyvin. Nyt tässä modernisointivaiheessa alun perin tuolla Kaartin Jääkärirykmentissä, tai silloisessa Etelä-Suomen huoltorykmentin korjaamolla palvelleet herra Pellinen ja Pelia Vauhkonen tekivät sitten semmoisen muutostyön, että kun kokeiltiin erilaisia vaihimia, niin kokeiltiin muun muassa sitä, että tarvitseeko vaihtimen olla sellainen, että me saadaan se luisti, eli niin sanotut liikkuvat, taka-asentoon sen vaihtaminen avulla, mutta me todettiin että ei tarvitse. Me halusimme kuitenkin sellaisen ominaisuuden vaihtimeen, että me pystytään liipaisinsormella käyttämään vaihdinta. Siihen paluu alun perin tehtiin holkista ja popniitista kokeilukappale, joka sitten jalostui nykyiseksi ylimääräiseksi, voisiko sanoa, lipareeksi siihen vaihtimeen, jotta me pystytään käyttämään sitä vaihdinta huolettomasti liipaisinsormella. 

TOMMI KANGASMAA:
No liipaisinsormi varmaan tässä projektissa myös kului. Tässä tuli mieleen, että kun oli punapistetähtäintä, etujalkaa, teleskooppiperää ja vaikka mitä modifiointi ja kokeilussa. Montako laukausta tuli ammuttua tämän projektin aikana näillä eri vaihtoehdoilla?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Minä itse olen varmaan ampunut tuhansia ja kyllä nämä meidän kouluttajat, joilla nämä kyseiset kokeilukappaleet ovat, niin ne oli juuri niitä ihmisiä ja niitä sotilaita, jotka haluaa treenata, haluaa omaa ammattitaitoa paremmaksi, jonka jälkeen ne sitten ampuu myöskin. Että kyllä siellä tuhansia ja tuhansia laukauksia on ammuttu.

TOMMI KANGASMAA:
Vietiinkö nämä aseet tässä kenttä testivaiheessa erilaisiin toimintaympäristöihin pohjoisessa Afganistanissa ja niin edelleen?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Ei, tämä oli ihan alkuvaiheessa, ennen 62M -projektin syntymistä, niin puhtaasti vaan rakennetun alueen taisteluun. Tämä oli meidän Santahaminan saarella tehty.

TOMMI KANGASMAA:
Onko tässä taustalla sinun mielestä se ajatus siitä, että niitä on jo testattu näissä olosuhteissa vai ihan puhtaasti projektin sisäinen ratkaisu?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tuossa yhdessä vaiheessa meille tuli semmoinen pieni erä peräkokeiluun, mitä tehtiin sitten Jääkäriprikaatissa ja Karjalan prikaatissa ja meillä Kaartin jääkärirykmentissä. Tällä haluttiin kokeilla ennen kaikkea juuri, niin kuin sanoit, ilmasto-olosuhteiden vaikutusta erilaisissa paikoissa, mutta sen muovisen perän osalta. Että toimiiko ja kestääkö se muovinen perä. Osoittautui, että kestää ja pystyttiin jatkamaan siitä. Sellainen välivaihe tässä oli.

TOMMI KANGASMAA:
Jos nyt muistelen vähän, niin meille on myös hankittu erä kiinalaisia ja DDR:sia AK:ita. Oliko ne tässä verrokkina missään vaiheessa mukana, vai oliko teillä puhtaasti jo tieto siitä, että nuo syrjään? Tai en tarkoita, että syrjään mutta siis vertasitteko te suorituskykyä näillä modifioinneille, että voitte todeta, että on sen verran parempi kuin tuo AK47. Oliko tässä mitään tällaista vertailua mukana?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
No henkilökohtaisesti minun mielestäni 62:n perusmallia ei voi verrata oikeastaan kovinkaan moneen ulkomailla tehtyyn AK:n. Eli meidän ei tarvinnut verrata siinä mielessä. Tiedetään että niitä on ja ne varmaan odottavat pahaa päivää sitten jossain. 

TOMMI KANGASMAA:
Mennään sitten tulevaisuuteen. Olet ollut tässä projektissa, kuinka monta vuotta tämä kestikään? Vähän alle kymmenen vuotta?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kahdeksan ja puoli vuotta on nyt tämän vuoden lopussa täynnä. 

TOMMI KANGASMAA:
Sinulla on aikamoinen syvä näkemys tähän taistelijan perustyökaluun, mutta miltä se näyttää vuonna 2030?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Rynnäkkökivääri ei välttämättä tule hirveästi muuttumaan. Ei tässä mitään merkkejä ole ilmassa siitä, että mitään radikaalia tulisi tapahtumaan. USA:n asevoimat on tiettävästi laittanut kyselyn teollisuudelle, missä yritetään saada 6,8 mm rynnäkkökiväärin kaliiperia ja jos se realisoituu, että se muuttuu todelliseksi aseeksi, heidän omalla isollakin armeijallaan, niin sitten siinä vaiheessa muuttuu ehkä tämä 5,56x45 kaliiperin asema, mikä on se NATO-maiden rynnäkkökivääri. Meillä ollut kaksi suurta kaliiperia tällä hetkellä, mitkä hallinnoivat. Toinen on tämä mitä me käytetään 762x 39 tämä neuvostoliittolaista valmistetta oleva kaliiberi ja sitten on tämä 5,56:nen ja kyllä sen näiden kahden kaliiperin ympärillä pyörii maailmassa nämä aseet.

TOMMI KANGASMAA:
Voitko vähän avata tätä kaliiperien eroa. Mitä ihmeen merkitystä sillä on, onko se 762, 556 tai 6,8. 

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Sillä on eroa sen verran, että jos mulla on 7,62 paksuudeltaan olevan luoti, niin se on todennäköisesti aika painava, joten se aiheuttaisi tiettyjä asioita siinä vaiheessa, kun sillä osutaan. 5,56 luodilla on tietyllä tavalla omat hyvät puolensa ja NATO-maissa käytetään vielä terässydämistä 5,56 kaliiperista luotia. 5,56:n painaa arviolta 3,6 grammaa, meidän oma luoti painaa 8 grammaa. Ja kun sitten pannaan jonoon paperille plussia ja miinuksia eri kaliipereista, niin viivan alle tulee jotakin, mitä halutaan painottaa. Sen perusteella sitten valitaan se kaliiperi ja minä itse näen sen henkilökohtaisesti niin, että kaliiperin valinta on se ensimmäinen juttu, mitä pitää tehdä, jotta me saadaan toimiva rynnäkkökivääri rakennettu. Aseen ja patruunan yhdistelmä pitää sopia yhteen hyvin, ettei voida vaan ottaa kaupasta, että otetaan tämmöinen, kun tämä ja tämä joukko käyttää sitä tai että väri on miellyttävää, otetaan tämä.  Me joudutaan aloittaa se ihan toisesta päästä ja ase rakentuu sen kaliiperin ja patruunan ympärille, minun mielestä.

TOMMI KANGASMAA:
No minkä takia sitten Yhdysvalloissa ollaan pohtimassa tätä 6,8 kaliiperia?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tiettyjä kokemuksia on kohta 20 vuotta sotiessa saanut, 5,56 kaliiperilla ei ole ihan sellaista tehoa välttämättä, mitä siellä halutaan. Se on toimiva hyvä kaliiperi edelleen, se on huomattavasti kevyempi, sillähän sitä perustellaan muun muassa. Että patruunan painaa huomattavasti vähemmän kuin tämä meidän kaliiperimme patruuna. Heillä on tavoite saada siitä mahdollisesti tietyllä tavalla tehokkaampi.

TOMMI KANGASMAA:
Liittyykö se jotenkin siihen poikkeamaan, että jos se osuu johonkin, niin se poikkeaa helpommin 5,56:n kuin raskaampien luoti, vai mikä tässä se tehon merkitys sitten on?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tämä on yksi niistä tarinoista 5,56:n ympärillä, että jos se osuu heinään, niin se lähtee vaihtaa suuntaa. Se ei ehkä välttämättä ihan niin radikaali ole se ero, kuten sanoin 5,56 on hyvä kaliiperi, ihan toimiva kuitenkin. Paremmuuksia on vaikea sanoa. Siellä on tiettyjä asioita mitä Yhdysvaltojen asevoimat haluaa painottaa ja sieltä sitten rupeaa tulemaan niitä vaatimuksia siihen patruunalle ja kaliiperille sitä mukaan.

TOMMI KANGASMAA: 
Mitäs lisävarusteita näet muutosta lähitulevaisuudessa?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Oikeastaan ne lisävarusteet, mitkä tällä hetkellä ovat maailmalla, niin ne rupeavat olemaan jo tuossa. Ainoa mikä ehkä tulee rynnäkkökiväärinkin jossakin vaiheessa, niin on nämä niin sanotut fuusiolaitteet, missä on lämpötähtäin ja valovahvistin samassa. Mutta tavallisella kenttäarmeijalla, tai no veikkaan, että millään armeijalla ei ole varaa ostaa uusia laitteita jokaiselle taistelijalle. Se, että meillä on varaa ostaa kärkijalkaväkitaistelijalle punapistetähtäin, on jo tosi kova.

TOMMI KANGASMAA:
Entä valovahvistimet. Eikö sellaisia ole ollenkaan?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
On meillä valovahvistimia, mutta me varmaan ruvetaan kohtapuoleen ajattele asiaa niin, että se valonvahvistin on enemmänkin pääkiinnitteinen, että me nähdään sillä valovahvistimella ja sitten käytetään sitä asetta erikseen. Että me ei enää niin orjallisesti kiinnitetä sitä valonvahvistinta aseeseen välttämättä. Tässä on tapahtunut pieni käänne tuossa meidän taistelutekniikassa.

TOMMI KANGASMAA:
Eli maavoimilla on siis kehitysprojekteja varmasti sitten liittyen tähänkin taistelijan kypärään ja niihin liittyviin lisälaitteisiin. Ehkä niistä tehdään sitten oma podcast asiantuntijoiden kanssa. Onko jotain muuta mitä näkisit vielä tulevaisuuden taistelijan perusaseessa? Pitääkö sen keskustella jonkun kanssa? Onko se verkottunut ase?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Itse en näe sitä välttämättä tarpeellisena. Meillä on kuitenkin johtamisjärjestelmiä suunnitelmissa, missä sitten saadaan sitä tietoa leviämään. Se, että onko se ase juuri se, jonka pitää olla osa sitä johtamisjärjestelmää, niin ei välttämättä. Se yksittäisen taistelijan työ on varmaan aika lailla samanlaista, mitä se on ollut vuosikymmeniä ehkä vuosisatoja. Yksittäinen jalkaväkimies, niin se on aika yksinkertaista se, mitä se mies tekee, että aikaa ei hirveästi siinä pahimmassa tilanteessa välttämättä ole millekään muulle. 

TOMMI KANGASMAA:
Hyvä. Mitä tekee kapteeni Määttänen nyt seuraavan kahden viikon aikana töissä? Miltä näyttää kalenteri tällä viikolla?

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Tällä viikolla aika aikalailla menee muutamien kenttäkokeiden valmistelussa ja ensi lauantaina lähdetään sitten Kaartin jääkärirykmentin harjoitukseen tuonne Kvarniin Ruotsin viikoksi. Siellä minä toimin kouluttajana. Toivottavasti kerkeän vähän treenata itsekin tarkka-ammuntaa muutaman kouluttajan kanssa.

TOMMI KANGASMAA:
Mahtavaa! Kiitoksia haastattelusta Pekka.

PEKKA MÄÄTTÄNEN:
Kiitos.