Radio Kipinä Podcast kausi 2, jakso 9 - Sotilaallinen kriisinhallinta

HELENA IMMONEN:
Tämä on Radio Kipinä. Puhetta puolustuksesta ja puolustusvoimista. Minä olen Helena Immonen ja tänään puhutaan sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Vieraana meillä on kriisinhallintakeskuksen johtaja, everstiluutnantti Pasi Autio sekä rauhanturvaajana Libanonissa palvellut Benjam Grönmark. Tervetuloa!

PASI AUTIO:
Kiitoksia!

BENJAM GRÖNMARK:
Kiitos!

HELENA IMMONEN:
Sotilaallinen kriisinhallinta on Puolustusvoimien 4. lakisääteinen tehtävä ja Puolustusvoimat onkin mukana useissa eri operaatioissa. Pasi, kerrotko alkuun, että missä kaikissa operaatioissa Suomi on tällä hetkellä mukana?

PASI AUTIO:
Suurimmat operaatiot, joissa ollaan mukana on tällä hetkellä Libanonissa YK:n UNIFIL-operaatio eteläisessä Libanonissa. Tällä hetkellä vielä siellä palvelee sellainen 350 henkilöä. Vuodenvaihteen jälkeen operaatio supistuu noin 200 henkilöön, tästä on poliittinen päätös tehty tuossa jonkin aikaa sitten. Tämän lisäksi isoja kokonaisuuksia meillä on Irakissa OIR-operaatio, Yhdysvaltojen johtaman liittouman operaatio, jossa tällä hetkellä suomalaisia on satakunta henkilöä ja vuodenvaihteen jälkeen noin 80 henkilöä. Sitten kolmantena näistä suuremmista on Afganistanin RS-operaatio, jossa tällä hetkellä on reilu 30 henkilöä ja vuodenvaihteen jälkeen reilu 60. Sitten meillä on pienempiä operaatioita, Balkanilla NATO-johtoinen operaatio, jossa noin 20 henkilöä ja Afrikassa EU:n koulutusoperaatioita Malissa ja Somaliassa vajaa 10 henkilöä. Sitten Malissa on myös YK:n MINUSMA-operaatio, jossa on muutamia suomalaisia. Näiden maavoimien operaatioiden lisäksi merivoimat johtaa EU:n operaatiota tuossa Välimerellä, jossa pyritään auttamaan Afrikasta Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia. 

HELENA IMMONEN:
Joo, jos keskitytään tässä vielä näihin meidän isoimpiin operaatioihin eli mitkä mainitsitkin, Afganistanissa, Irakissa ja Libanonissa, niin miten  nämä operaatiot eroavat toisistaan ja minkä tyyppisiä tehtäviä suomalaiset siellä hoitaa?

PASI AUTIO:
UNIFIL-operaatio, jossa se 350 tällä hetkellä, niin tällä hetkellä meillä on irlantilaisessa pataljoonassa komppania. Sitten meillä on ranskalaisten kanssa yhteistyössä toimiva komppania, joka on osa koko tämän UNIFIL-operaation komentajan reservipataljoonaa, on siis ranskalaisjohtoinen. Ja yksi yksikkö pataljoonasta on suomalainen jääkärikomppania. Jääkärikomppania valmistautuu toimimaan hyvinkin erilaisissa tilanteissa koko tuon eteläisen Libanonin alueella. Silloin kun ei ole mitään vaativampaa tai erityistä käynnissä, niin toimii samankaltaisissa tehtävissä kuin tuo irlantilaisen pataljoonan osana toimiva komppania. Eli liikkuu ja partio siellä paikallisten joukossa ja yrittää sitä kautta luoda sinne eteläisen Libanonin alueelle parempaa turvallisuustilannetta. Sitten tämä Irakissa oleva OIR-operaatiossa meillä on oikeastaan kahdenlaisia tehtäviä. Osa henkilöstöstä kouluttaa Irakin asevoimien sotilaita, niitä perustaitoja, karkeasti ottaen tällaisia, mitä meillä Puolustusvoimissa opetetaan peruskoulutuskaudella. Ja siihen liittyen myös johtajakoulutusta, asekäsittelyä, taisteluammuntoja, asutustaistelua ja sen kaltaista. 

Karkeasti ottaen toinen puolisko siitä OIR-operaatioon osallistuvasta suomalaisjoukosta suojaa koulutustoimintaa tai suojaa operaation tukikohtia. Afganistanissa RS-operaatiossa meillä on kouluttajia ja suojamiehiä sekä sitten jonkun verran operaation esikunnassa esikuntatehtävissä. Vuoden vaihteen jälkeen tämä tulee painottumaan enenevissä määrin Pohjois-Afganistanissa suojaustehtäviin sekä tukikohtien, kuljetusten ja niiden kouluttajien liikkumisen suojaamiseen.

HELENA IMMONEN:
jos mietitään tavallisen reserviläisen näkökulmasta, niin minkälaisia tehtäviä on reserviläisille tarjolla?

PASI AUTIO:
Reserviläisille, jos on ensimmäistä kertaa lähdössä operaatioon, eikä ole jotakin erityisosaamista esimerkiksi ensihoidon tai työtaustaa poliisilta, niin suositeltava ensimmäinen tehtävä on UNIFIL-operaatiossa ja sitten reserviläisen osaamiseen liittyen niin niitä tehtäviä on siitä perussotilaan tehtävästä esimerkiksi talouspuolen osaamiseen, hankintoihin, ostoihin, sähkönmiehiä ja putkimiehiä tukikohtien ylläpitämiseksi sekä sitten erilaisia sairaanhoidon ja ensihoidon tehtäviin, niin siinä on niitä erikoisia tai erityisempiä osaamisvaatimuksia reserviläisten osalta. Mutta reserviläisten osalta UNIFIL-operaatio on lähtökohtaisesti ensimmäinen operaatio, johon lähdetään, nykyisen turvallisuustilanteen ollessa siellä kohtuullisen hyvä. Sitten näihin Irakin ja Afganistanin operaatioihin reserviläisiltä edellytetään aikaisempaa operaatiokokemusta, koska turvallisuustilanne näissä operaatioissa on huonompi. Ja samankaltaista erityisosaamista ihan miehistötasolta yksittäisen suojamiehen tehtävästä sitten sellaisiin tehtäviin, esimerkiksi ensihoidon tehtäviin, joita tuolla myös Libanonin operaatiossa tarvitaan, niin tarvitaan myös Irakissa ja Afganistanissa.

HELENA IMMONEN:
Onko joitakin eritysosaamista, jota voisi nostaa esille, että mitä erityisesti tarvitaan?

PASI AUTIO:
Kaikissa operaatioissa reserviläisten osalta nämä sairaanhoidon ja ensihoidon tehtävät ovat sellaisia, joihin on kohtuullisen vaikea rekrytoida. Sekä sitten ammatilliselta taustaltaan vaativat sähkömiehen tehtävät ja tällainen taloushallinto ja hankintaan liittyvät tehtävät. Kuten tuossa aikaisemmin totesin, niin näistä on aina puutetta. 

HELENA IMMONEN:
Yksi kysymys vielä liittyen UNIFIL:n ennen kuin siirrytään eteenpäin. UNIFIL on ollut suurimpia operaatioita pitkään ja kuka on reserviläisenä siellä palvellut, niin on tullut tutuksi tämä irlantilais-suomalainen pataljoona, niin kuten mainitsit, niin tästä pataljoonasta Suomi vetäytyy. Miten se vaikuttaa nyt Suomen tehtäviin tai reserviläisen kannalta muuttuvatko tehtävät?
PASI AUTIO:
Perustehtävä ei merkittävältä osalta muutu, mutta alkaen -17 vuoden alusta, kun meillä on ollut kaksi komppaniaa siellä, niin näitä ensikertalaisten miehistötason tehtäviä on ollut kahdessa yksikössä ja nyt tulevaisuudessa yhdessä yksikössä. Eli niitä on ollut vähän vähemmän tarjolla. Lähtökohtaisesti se perusosaaminen, mitä niihin vaaditaan, on samankaltainen. 

HELENA IMMONEN:
Rauhanturvaajaksi voi hakeutua kuka tahansa, joka on varusmiespalveluksen suorittanut. Miten rauhanturvaajaksi haetaan ja miten hakuprosessi etenee?

PASI AUTIO:
Reserviläisten osalta, lähestymällä Porin prikaatia Puolustusvoimien verkkosivujen kautta ja täyttämällä siellä olevat asiakirjat. Hakeutumiseen vaaditaan tosiaan varusmiespalveluksen suorittaminen, Suomen kansalaisuus ja riittävä terveys. Painoindeksi alle 30 lähtökohtaisesti, ei saa olla pysyviä lääkeainekäyttöjä eikä erityisen hankalia allergioita. Mutta yksinkertaisuudessaan täyttämällä hakemus netissä ja lähettämälle sen Porin prikaatiin, niin voi ilmoittaa kiinnostuksensa rauhanturvaajaksi tai kriisinhallintaoperaatioon lähteväksi. 
HELENA IMMONEN:
No Benjam, sinä olet suorittanut varusmiespalvelusi  Panssariprikaatissa panssariviestikomppaniassa heinäkuun 2014 saapumiserässä ja käynyt reserviupseerikurssin myöskin. 
BENJAM GRÖNMARK:
Juu 245 panssari RUK.
HELENA IMMONEN:
Mikä sai sinut hakemaan rauhanturvatehtäviin?

BENJAM GRÖNMARK:
Se oli kyllä ihan rakkaudesta lajiin, että aika pian kotiutumisen jälkeen MPK:n vapaaehtoisiin tehtäviin hakeuduin ja sitten olin vuoden ollut yliopistossa. Ja toisen yliopistovuoden aikana ajattelin, että mitenhän pääsisi vähäksi aikaa sieltä tauolle ja siinä vaiheessa tuli aika nopeasti. Siellä komppaniassa, kun aikanaan oltiin, niin jotkut kertoivat, että olivat jo nuoruudesta asti halunneet rauhanturvaajaksi, mutta minulla se tuli aika yhtäkkiä, että kun muuten tykkäsi Puolustusvoimista ja siellä olosta. Ja siellä vapaaehtoisessa reserviläistoiminnassa keksi, että ”ainiin meillä on rauhanturvaoperaatioita” ja avasin juuri verkkosivut ja täytin toimintavalmiushakemuksen silloin joskus loka-marraskuussa 2016, niin siitä se sitten lähti. Rakkaudesta lajiin.
HELENA IMMONEN:
Miten se hakemusprosessi sitten sinun kohdalla eteni, että milloin tuli kutsu?

BENJAM GRÖNMARK:
Se valmius alkoi mulla tammikuun alussa 2017, kun olin sen siinä marraskuussa postittanut. Maaliskuun lopussa tuli tekstiviesti sieltä rekrytoinnista, että olisi kiireellistä sähköpostia, että käyhän katsomassa. Se oli tietysti ilon ja onnen päivä, että ei siinä hirveän kauan mennyt siinä rekrytoinnissa. 
HELENA IMMONEN:
Eli mainitsit tuossa, että olit valmiudessa. Mitä se Pasi tarkoittaa, kun ollaan valmiudessa?
PASI AUTIO:
No se yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että reserviläinen, joka on hakeutunut ulkomaan tehtäviin ja kun hänen paperinsa ja taustansa on tarkistettu, niin henkilö on hyväksytty siihen joukkoon, josta se rekrytointi suoritetaan. Reserviläinen voi ilmoittaa siinä toimintavalmiuteensa liittyen, että hakee jotain tiettyä operaatiota tai tehtävää tai sitten yleisesti, että kakki käy. Ja tuo toimintavalmius on voimassa vuoden kerrallaan ja tuo rekrytointisektori tuolta Porin prikaatin esikunnan henkilöstöosastolta sitten lähestyy, kun sopivia tehtäviä reserviläisten halukkuuden mukaan on tuleviin operaatioihin aukeamassa. Eli yksinkertaistetusti se toimintavalmius tarkoittaa sitä, että reserviläisen hakemus on hyväksytty ja hänelle pyritään löytämään mieleinen tehtävä sitten seuraavan vuoden aikana kriisinhallintaoperaatioista. 
HELENA IMMONEN:
Ja sen jälkeen kun reserviläinen on hyväksytty ja kutsuttu koulutukseen, josta kohta puhutaan, niin onko sen jälkeen homma selvä vai voiko olla joitakin karsivia tekijöitä?
PASI AUTIO:
On karsivia. Kaikki rekrytoidut testataan aluksi, eli kun koulutustilaisuus alkaa, oli henkilö sitten lähdössä, vaikka sinne Libanoniin, niin koko joukko käsketään Porin prikaatiin koulutukseen, joka alkaa lääkärintarkastuksella ja erilaisten lääkärin todistuksien tarkastamisella. Tähän liittyen on pitänyt ennakkoon ennen lääkärintarkastusta käydä hammaslääkärissä ja sitten, jos on jotain erityisiä vanhoja vaivoja, niin erikoislääkäriltä pitää olla lausunto, että vanha vaiva, esimerkiksi vanha luumurtuma kädessä on parantunut. Lisäksi tähän ensimmäisen päivän karsivaan valintaan lääkärintarkastuksen lisäksi liittyy 12 minuutin juoksutesti. Operatiivisiin tehtäviin eli ulkotöihin, jos näin vähän yksinkertaistetaan, niin vaaditaan siinä 12 minuutissa 2500 metrin juoksutulos ja sitten muihin esikunta-, valvonta- ja tukitehtäviin 2300 metriä. Tämän jälkeen, jos lääkäri on todennut, että henkilö on riittävän terve ja kelvollinen, hän on tuon fyysisen tekstin läpäissyt, niin sitten joukolla alkaa koulutus välittömästi sinä samaisena päivänä iltapäivästä sitten. 
HELENA IMMONEN:
Mites Benjam sinulla meni tämä Cooper-juoksutesti?

BENJAM GRÖNMARK:
Kyllähän se ihan hyvin meni. Tulin yötä aikaisemmin KRIHAK:n ja nukuttiin siellä, niin hieman huonosti nukuin, vaikka tiesin, että kaikki on kunnossa, niin kyllähän se silti hieman jännitti. Ei se paras tulos ollut, mutta 2700 metriä silloin juoksin. 
HELENA IMMONEN:
No sehän riittää kirkkaasti. 
BENJAM GRÖNMARK:
Riittää kirkkaasti, kyllä siellä useimmat näytti sitä 2500 olevan nimenomaan reserviläisellä, että piti jonkinlaisessa kunnossa olla, mutta kun kevyttä lenkkeilyä ja muuta itsensä kunnossapitoa harrastaa, niin ihan hyvä. Jos sanotaan, että toimintavalmiuteen hakee ja mikäli kutsun saa, niin valmistautumisessa hammashoito on sellainen, joka kannattaa ajoissa aloittaa. Itse aloitin sen silloin ja onneksi aloitinkin heti kun valmiuspaperin laitoin sisään, kun ei ollut lukion jälkeen hirveästi hammashoidossa käynyt, niin siellä oli niin sanotusti jonkin verran paikattavaa.

HELENA IMMONEN:
Eli se on hyvä joka tapauksessa käydä vaikka ajattelisi, että omat hampaat ovat kunnossa, niin tarkastuksessa ja varmistaa se asia. Mistä se muuten johtuu, että tämä hammashoito on näin tärkeä asia tai voi olla jopa karsiva asia?
PASI AUTIO:
Tuolla, riippuen operaatioista, niin se hammashoitoon pääseminen voi olla työn takana ja sitten hampaiden terveys, niin kuin tiedetään, vaikuttaa myös yleiseen terveyteen. Huonot hampaat saattavat altistaa muun elimistön erilaisille tulehdussairauksille, jotka altistavat muun elimistön tuollaisissa operaatioin olosuhteissa, joissa se hygienia saattaa olla huonompi, niin altistaa sitten kyseisen sotilaan vakavammille sairauksille. Lähtökohta on että, kun hampaat on käyty tarkastamassa, niin ajatusmaailma on se, että Suomessa on hampaat todettu kunnossa oleviksi, niin seuraavan vuoden aikana ei tarvitse hammashoitoon tuon kyseisen henkilön hakeutua. 
HELENA IMMONEN:
Rauhanturvaaja, tosiaan ennen kuin operaatioon lähtee, niin osallistuu operaatiokoulutukseen, joka järjestetään yleensä Porin prikaatissa Säkylässä. Mitä tähän koulutukseen kuuluu ja miten kauan se kestää esimerkiksi?
PASI AUTIO:
Systeemihän toimii sillä tavalla, että kaikki sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin ja rauhanturvatehtäviin lähtevät suomalaiset sotilaat koulutetaan yhdessä paikassa Säkylässä Porin prikaatissa. Osalle henkilöstöstä tähän koulutukseen liittyy muuta koulutusta ennen tai jälkeen tämän Säkylä vaiheen, joko kotimaassa tai ulkomailla, mutta suurin osa on koulutuksessa vain Säkylässä. Riippuen tehtävästä ja operaatiosta, niin se koulutusaika vaihtelee, mutta se kestää sellaisen reilun kuukauden kaikille. Tämän lisäksi on erityisosaamista vaativaa koulutusta, joka toteutetaan ennen tätä kuukauden pätkää. Ääripäässä tässä on B-ajokortin omaava henkilö, joka on lähdössä Libanoniin ajamaan panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa. Hänen pitää käydä ensimmäisenä Puolustusvoimien c-ajokortti ja sitten operaatioissa käytössä oleviin vaunuihin hankkia pätevyydet, niin hän on koulutuksessa kymmenisen viikkoa. Reserviläisten osalta meitä rajoittaa tässä asevelvollisuuslaki, joka mahdollistaa tai rajoittaa tuon koulutusajan maksimissaan 45 päivään. Sitten se koulutus, ne ketkä tarvitsevat korttia, niin heillä on kuljettajakoulutusta viikosta viiteen viikkoon ja sitten osa henkilöstöstä on viikosta kahteen, puhutaan tällaisesta tehtäväkohtaisesta, eli jos tehtävässä pitää osata ampua vaikkapa kranaatinheittimellä tai Pst-ohjuksella tai pitää hallita jokin tietojärjestelmä esimerkiksi kirjanpitoon liittyen, niin tällainen tehtäväkohtainen viikko, tai vähän reilu, jossa siihen tehtävään spesifit taidot kerrataan tai opetetaan. Sitten tämän jälkeen alkaa tämä neljän viikon varsinainen yhteinen koulutus, josta parina ensimmäisenä viikkona kaikille jääkäristä everstiin, koulutetaan perustaidot. Ammutaan, ollaan miinoitteessa, tehdään sitä peruspartiointia, miten tullaan ajoneuvosta ulos, mitä on päällä, minkälaisiin tilanteisiin kaikkien pitää kyetä vastaamaan. Paljon myös lääkintäkoulutusta. Sitten kun ollaan koulutettu sotilaan perustaidot kaikille, niin aloitetaan harjoittelemaa joukolla ja sitten se päättyy koko joukkona käytävään sovellettuun vaiheeseen, jossa joukkoa koulutetaan pahimman varalle, koska operaatioissa sitä koulutusta joukkona ei pystytä enää toteuttamaan.
HELENA IMMONEN:
Benjam, sinä osallistuit tähän rotaatiokoulutukseen syksyllä 2017 vähän ennen kun lähdit operaatioon, niin kerro vähän, että millainen kokemus se oli ja millaisia asioita sinulle siellä koulutettiin?
BENJAM GRÖNMARK:
Se oli vastaavanlainen kokemus ehkä vähän, kun RUK:sta tuli takaisin perusyksikköön. Tiiviisti samanlaisella sapluunalla se meni, kun meillä ensin oli tosiaan tällaisia koko komppanialle teoriaa ja paikallisiin asioihin tutustumista ja sen jälkeen edettiin sotilaan perustaitoihin. Koko ajan edettiin osasuorituksesta kokonaissuoritukseen eli siihen operaatioon liittyvää. Sapluuna oli tuttu varusmiesajalta, että minkälainen se oli, että sellainen aika selkeä paketti. Kyllä sieltä kaiken tarpeellisen sai. Käytännössä sitten miltä se tuntui heti kun ensimmäisen päivän testit olivat ohitse, niin minä olin viestikoulutuksessa viikkoa etukäteen ja minulla oli muutama mies siinä, olin ryhmänjohtaja siinä samassa paletissa. Siinä oli ensimmäinen viikko, kun oli tätä aselajikohtaista koulutusta, joka oli myös vähän rennompaa, siellä opetettiin näitä teknisiä asioita ja sai samalla tutustua myös niihin tuleviin työkavereihin, myös niihin, jotka eivät välttämättä sitten alueella olleet niin tuttuja. Sitten kun viikon päästä alkoi koko komppanian yhteinen koulutus, niin se oli sitten, ja samalla omakin ryhmä tuli paikalle, niin se oli sillä tavalla, että ryhmä haltuun ja vähän niin kuin olisi tullut RUK:sta just e-kaudelle ja saa sen sodanajanjoukon johtoonsa ja sitten ruvetaan pyörittelemään pikkuhiljaa yksittäisten sapluunoiden kautta koko joukon taitoon asti.  
HELENA IMMONEN:
Miten intensiivistä tämä koulutus oli? Eli oliko pitkiä päiviä esimerkiksi?
BENJAM GRÖNMARK:
Joo kyllä se tiukkaa tekemistä oli, että jokainen joka tulee rotaatiokoulutukseen tällaiseen isompaan porukkaan, niin pääsee tutustumaan varmasti sellaiseen hauskaan laitokseen kuin Camp Mauri. Ensimmäisellä viikolla paljon luentoja, jotka olivat sen 12 tuntia päivässä ja sitten siinä vaiheessa, kun siirryttiin yksittäisen sotilaan taitoihin, niin oltiin koko päivä pihalla tekemässä erilaisia temppuja niin, että kuudelta aamulla ylös ja siitä sitten kuuteen asti tehtiin. Sitten oli muutama tunti aikaa levätä ja käytännössä siinä vaiheessa oli myös tarpeen saada vähän omaa ryhmää kokoon sen muutaman lepotunnin aikana ennen kuin kymmeneltä meni nukkumaan. Kyllä se tiukkaa tekemistä oli. 
HELENA IMMONEN:
Kuulijoille voisi vähän avata, että mikä on tämä Camp Mauri, johon viittasit.

PASI AUTIO:
Se on harjoitustukikohta, joka meillä on tuolla Säkylässä Porin prikaatissa ampumaratojen kupeessa. Eli siellä on vastaavanlainen tukikohta, missä suomalaisia sitten palvelee maailmalla. Eli joukko muuttaa muureilla ympäröityyn konttikylään ja asuvat siellä tiiviisti, neljä henkilöä kontissa lähtökohtaisesti. Tukikohdan alueelta löytyy helikopterikenttä, ruokala, pesutupa, kalustovarasto ja sairastupa, vessa- ja suihkukontit, sirpalesuojat eli tämän kaltainen tukikohta, jossa he sitten tulevat asumaan ja toimimaan tulevassa operaatiossa.

BENJAM GRÖNMARK:
Viihtyisä paikka.

HELENA IMMONEN:
Benjam, käytiinkö teillä läpi paikallista kulttuuria ja olosuhteita sieltä minne olitte menossa?

BENJAM GRÖNMARK:
Joo kyllä ja tällaisella johdonmukaisella tavalla, että ensimmäisenä teoriassa pidettiin luentoja aiheesta, erilaiset henkilöt, joilla on itsellään kokemusta Libanonista alueena. Kun teoriassa oltiin käyty, niin yksittäistaitoja käytiin tämän jälkeen. Ja kun ruvettiin soveltamaan, niin esimerkiksi partioharjoituksia sitten runsaasti siinä koulutuskuukauden loppupuolella, niin siellä maaliosasto pyrki käyttäytymään, sillä lailla, kuin tavallaan alueen väestö on. Ja sitten harjoiteltiin muun muassa yhteispartioita paikallisarmeijan kanssa ja paikallisarmeijaa ei ollut sieltä Libanonista rahdattu, vaan ne olivat varusmiehiä, mutta siinä pyrittiin simuloimaan sitä. Siinä niin, kun alussa sai sellaista teoreettista kuvaa viikon verran siitä, että minkälainen kulttuuri ja miten toimia. Sellaisia perusasioita, kun lähdetään liikkeelle partiona vaikka, niin pyrittiin tuomaan esille sinä koulutuksen loppuvaiheessa.
HELENA IMMONEN:
Miten hyvin tämä koulutus mielestäsi valmisti siihen oikeaan operaatioon?

BENJAM GRÖNMARK:
Niin hyvin mielestäni, kun sellainen simuloitu koulutus vaan voi valmistaa. Se oli johdonmukainen ja sitten oli aika tiivistä, mutta edettiin ihan perustaidoista, että itsekin olin panssariviestikomppaniassa varusmiehenä, ei en kansainvälisissä valmiusjoukoissa ja siksi monet tuollaiset rauhanturvaamiseen liittyvä toiminta ja perustaistelumenetelmät olivat vieraita. Niin kyllä opetettiin ihan alusta alkaen ensin ja sitten kun oltiin opeteltu, niin ruvettiin soveltamaan, partioimaan ja muuta, että kyllä sitä koki aika valmiina menevänsä. Ja tosiaan pahimman mukaanhan lopussa sitten skenaariot olivat, että vielä virtuaalisesti kuulat lentelivät, vaikka paikan päällä sitten oli kuitenkin onneksemme aika rauhallista.

HELENA IMMONEN:
Miten tiukka tämä koulutus on siinä mielessä, että jos esimerkiksi reserviläinen on työsuhteessa ja jotain työtehtäviä olisi tämän koulutuksen aikana, joita pitäisi hoitaa. Eli onko siinä joustovaraa vai tiukasti vaan, että jos ollaan koulutuksessa, niin ollaan siellä. 

PASI AUTIO:
Lähtökohtaisesti niin silloin kun ollaan koulutuksessa, niin ollaan koulutuksessa. Lakihan Suomessa edellyttää työnantajia antamaan sitten virkavapaata sekä koulutuksen että operaation ajaksi, että on mahdollisuus sitten palata siihen työtehtävään, josta on lähtenyt. Tässä on tietysti joitain poikkeuksia, satunnainen päivä siellä ja toinen täällä, niin on mahdollista olla pois koulutuksesta, mutta tuo koulutuspaketti on hyvin tiivis, sen kokonaisuuden hallinnan kannalta tällaiset yksittäiset poissaolot, jos ne kestävät sanotaanko useamman päivän, niin on hyvinkin hankalia. Lisäksi meillä on lain ja Puolustusvoimien toimintaa ohjaajien normien mukaan tietyt velvollisuudet kouluttaa tietyt koulutuskokonaisuudet kaikille lähtijöille. Näin ollen osasta koulutustapahtumista ei voi olla pois, koska ne ovat ainutkertaisia ja Puolustusvoimia ohjaava lainsäädäntö vaatii, että tietyt kokonaisuudet on oltava koulutettu ennen, kun sotilas tai joukko lähtee ulkomaille. 
HELENA IMMONEN:
No sen jälkeen kun tämä  koulutus on suoritettu, niin sitten joukko siirtyy sinne operaatioon. Kerro vähän Benjam, millaisia ajatuksia sinulla oli kun ensimmäisen kerran saavuit Libanoniin?

BENJAM GRÖNMARK:
Kyllähän se oli ensimmäinen vaikutelma, että tosiaan olenko minä nyt täällä. Alun perin, kun ajatteli, että kun ei ole SKVJ-taustaa, että on reservin upseerina suhteellisen pienet mahdollisuudet päästä paikan päälle ja sitten kuitenkin kutsu tuli, koulutus meni hyvin ja paikan päälle tulin. Siinä ihmetteli, että täällä sitä ollaan. Siinä ensimmäisellä viikolla olin ryhmänjohtaja, niin oltiin komppanian johtohenkilöiden kesken ja siellä oli edellinen rotaatio paikalla ja meillä oli tilaisuus oppia heiltä, että miten asiat ovat tähän mennessä toiminut ja tutustua myös paikkoihin, niin että kun meidän oma miehistö tuli viikkoa myöhemmin paikalle, niin pystyttiin heti näyttämään heille, että mistä löytyy mitäkin, kun vanhat olivat siinä vaiheessa lähteneet jo pois.

HELENA IMMONEN:
Mainitsit tuossa, että reservin upseerina oli hieman vaikea löytää tehtäviä. Eikö reservin upseereille ole 
rauhanturvatehtäviä vai mitä tämä tarkoittaa?

PASI AUTIO:
Ihmisillä ja varusmiehillä, jotka eivät palvele Porin prikaatissa, niin on jostain muodostunut sellainen käsitys, että jos ei ole tässä Porin prikaatissa koulutettavassa kansainvälisessä valmiusjoukossa varusmiehenä koulutuksessa, niin ei olisi mahdollista hakeutua ulkomaan tehtäviin - ja tämä on väärin. Kaikki varusmiespalveluksen missä tahansa suorittaneet pystyvät hakemaan kriisinhallinta- tai rauhanturvatehtäviin. On totta, että tiettyjä johtajatehtäviä, jos on vaikka ryhmä, kun siinä on yksi johtaja, joka voi olla, vaikka reservin upseeri tai aliupseeri riittävällä kokemuksella ja sitten on niitä miehistön tehtäviä siinä alaisuudessa 5-10 välistä, niin onhan niitä miehistön tehtäviä enemmän tarjolla, kun niitä johtajatehtäviä, niin tässä on myös sellainen. Mutta fakta reserviläisten rekrytoinnin osalta on se, että viime vuonna, ja tänä vuonna se numero tulee olemaa samaa luokkaa, niin hakeutuneita on sellainen reilu 1700, joista paperien tarkistuksen jälkeen kelvollisia, joiden kanssa toimintavalmius sitoumus voidaan laatia, niin on ehkä 1400. Siellä on erilaisia terveydellisiä syitä tai epäselvyyksiä poliisin kanssa, niin kaikki eivät ole kelvollisia. Ja tänä vuonna me koulutetaan ulkomaille karvan alle 1200 sotilasta, joista noin 200 on palkattua henkilöstöä ja se 1000 on reserviläisiä. Ja tästä kun lähtee sitten pohtimaan, että jos on tänä vuonna halukkaita ja vaatimukset täyttäviä reserviläisiä joku 1300-1400 ja heitä lähtee 1000, niin pikkuisen kärjistäen, niin jokainen kelvollinen halukas löytää itsensä vuoden sisällä operaatiosta. 

BENJAM GRÖNMARK:
Tornihuhut on hyviä antamaan esteitä tielle, mutta tornihuhuja ei aina kannata uskoa. 
HELENA IMMONEN:
Ai kuulitko jotakin huhuja etukäteen, että miten vaikeuksia  voi olla päästä?

BENJAM GRÖNMARK:
MPK kaverit olivat vähän sitä mieltä, ilmeisesti aiempien kokemuksien mukaan, että on suhteellisen vaikeata, mutta näin se kyllä on laskennallisesti, että pitää nimenomaan paikkansa.
HELENA IMMONEN:
Eli kannattaa laittaa hakemusta sisään jos yhtään kiinnostaa nämä tehtävät. 

BENJAM GRÖNMARK:
Näinhän se on. 

HELENA IMMONEN:
Suomesta puhutaan usein kriisinhallinnan suurvaltana, mitä se käytännössä tarkoittaa tai onko tämä väite edes totta? Mitä mieltä olet Pasi?
PASI AUTIO:
Tässä kriisinhallinnan tai rauhanturvaamisen suurvaltana, niin tässä on tällainen historian havina 80- ja 90-luvuilta, jolloin meillä oli ulkona toista tuhatta sotilasta. Nykyään meillä on se 500 kerrallaan, niin tämä on ehkä sellainen aikansa elänyt, ainakin jos puhutaan tästä lukumäärästä. Eli meidän nykyiset volyymit ovat pienempiä kuin ne olivat silloin. Mutta jos muutetaan näkökulmaa siihen, miten suomalaiset pärjäävät operaatioissa ja miten meihin suhtaudutaan, niin silloin tämä on perusteltua, sillä meillä on hyvä koulutusjärjestelmä. Nyt puhun siis alkaen peruskoulusta. Suomalaisten osaamistaso ja koulutustaso ovat korkeata luokkaa verrattuna muihin kansakuntiin, meidän asevelvollisuusjärjestelmä tuottaa paljon osaamista, jota sitten täydennetään tällä operaatioon valmistavalla rotaatiokoulutuksella, eli meillä on myös korkealla tasolla nämä perus sotilaantaidot. Ja sitten meillä on tuolla konfliktialueella eduksi oleva tällainen suomalainen maltillinen luonteenlaatu, joka helpottaa sitä hommaa. Eli olkoonkin, että lukumäärällisesti meitä on vähemmän kuin silloin 80- ja 90-luvuilla operaatioissa, niin tämä suurvalta slogan on ehkä lanseerattu, niin se miten meitä tuolla operaatioissa arvostetaan ja miten me pärjätään, niin se kompensoi tavallaan tätä joukon pienenemistä tuolta muutaman kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta. Eli Suomessa on hyvä koulujärjestelmä, joka tuottaa monipuolista osamaista, meillä on asevelvollisuusjärjestelmä joka tuottaa sotilaan perustaidot hyvälle tasolle ja jota täydennetään, sillä meidän rotaatiokoulutuksella ja sitten tämmöinen suomalainen luonteenlaatu, koitetaan ottaa asioita rauhallisesta ja päästä asioissa eteenpäin ensimmäisenä puhumalla: ei aloiteta ensimmäisenä ampumalla. Tämä on sellainen kombinaatio, jolla saavutetaan hyviä tuloksia noissa kriisinhallintaoperaatioissa. 

BENJAM GRÖNMARK:
Tämä näkyy ihan yksittäiselle rauhanturvaajalle paikan päällä. Libanonissahan on pitkä historia tietysti suomalaisilla rauhanturvaajilla, mutta useimpienkin paikallisten kanssa, jos sattuu esimeriksi olemaan partiolla kylässä, niin muistan esimerkiksi, kun oltiin paikassa, jossa ei oltu aikaisemmin oltu ollenkaan ja ilmeisesti YK-miehet eivät tässä kylässä olleet käynyt pitkään aikaan muutenkaan, että se oli vähän tausta-alueella. Siinä pysähdyttiin sitten ostamaan Coca-Colaa ja paikallisia ruokatuotteita, niin saatiin paljon mielenkiintoa ja katsojia ja eräs meidän sotilaille oli sitten sanottu, että kun olette suomalaisia, niin kiva kun olette täällä, että kohtelette meitä niin kuin ihmisiä kohdellaan normaalisti. Että kaikki eivät välttämättä niin tee, mikä on vähän meidän mielestä hassua, mutta niin se ilmeisesti on. Sanotaankin, että siellä oli ranskalaisten ammattiarmeija, joiden kanssa palveltiin, niin ei missään asiassa näkynyt, että oltaisiin pärjätty huonommin. Ei sotilaan perustaidoissa tai puhumattakaan sellaisissa asioissa, kuten päätöksenteko joissakin tilanteissa tai partioinnissa ja muussa sellaisessa, että maalaisjärki auttaa aika paljon. Ja nimenomaa maalaisjärki ja maalaisjärki, joka tulee sitten isommassa kaavassa siitä, että koulutusjärjestelmässä ja varusmiesjärjestelmässä suositaan sellaista ajattelua ja myös niin kuin alemman tason johtajista ja yksittäisen miehistön jäsenestä oletetaan, että he käyttävät myös itse päätään erilaisissa tilanteissa, niin se auttaa aika paljon.
HELENA IMMONEN:
Niin Benjam sinä olit tässä reserviläiskomppaniassa, jossa palvellaan yhdessä ranskalaisten kanssa. kerro vähän millaisia ne päivät olivat, mitä sinun tehtävään siellä kuului?

BENJAM GRÖNMARK:
Päivät olivat sellaisia, että yksikään päivä ei oikeastaan ollut samanlainen tässä yksikössä varmaan kenelläkään. Itselläni oli sellainen, että minulla oli komentoryhmä, jossa viesti- ja tulenjohtomiehiä siinä ja oli tiettyjä erikoistehtäviä siinä olla. Kaikki tietysti partioi ja vartioi ja jos ei näitä kahta tehty, niin sitten harjoiteltiin. Ja jos ei partiointia, vartiointia ja harjoittelua tehty, niin silloin nukuttiin ja syötiin. Sinänsä ihan sotilaallista arkea noin muuten. 

HELENA IMMONEN:
Minkälainen porukka sinulla siellä oli? Tuliko teille tiivis yhteishenki?

BENJAM GRÖNMARK:
Mulla oli 10 ukkoa, tai 9 ukkoa ja 1 nainen, eri puolelta Etelä-Suomea ja kyllä siinä loppua kohden tule ihan tiivis. Tosi tiiviisti siellä tehtiin työtä ja vielä lisäksi, kun oli tällainen pikkuisen erikoistehtävällä oleva ryhmä, niin siinä oli monta rinnakkaista tehtävää ja siinä oli kaikille jotakin vastuuta, että kyllä se oli kokemus sinänsä, että niin tiivistä yhteistyötä en ole siviilissä tehnyt missään. 

HELENA IMMONEN:
Pasi, sinä olet palvellut Afganistanissa. Kerrotko vähän millaista kriisinhallinta-arki on Afganistanissa?

PASI AUTIO:
Se on tuota mielenkiintoista ja silloin kun minä olin siellä, niin minä olin tiedusteluryhmän johtajana. Silloin puhuttiin tällaisista moteista, jotka siellä liikkuivat kohtuullisen vapaasti erittäin laajalla alueella ja keräsi erilaista tietoa. Paljon oltiin paikallisten kanssa tekemisissä. Ja minä tosiaan ennen sitä lähtöä olin täällä kotimaassa yksikön päällikkönä ja siitä tehtävästä lähdin Afganistaniin ryhmän johtajaksi. Minulla oli ryhmän kokoonpanossa varajohtajana opistoupseeri ja neljä reserviläistä ja paikallistulkki. Meillä se arki muodostui aika pitkälti liikkeistä, koska se vastuualue oli erittäin laaja. Auton mittariin tuli viikossa aika tarkkaan 1000 kilometriä niitä paikallisia kärrypolkuja ja 9 kuukauden kohdalla piti vaihtaa varsikengät, kun ensimmäiset oli kävelty puhki. Siihen aikaan, kun olin siellä, niin tosiaan pääsi kohtuullisen vapaasti liikkumaan, että minä olin esimerkiksi, kun se tontti oli iso ja reissut olivat pitkiä, niin saatettiin olla esimerkiksi 5 vuorokautta reissussa eli lähdettiin tukikohdasta täyttämään tehtävää ja keräämään erilaista tietoa erilaisista paikoista. Hyvinkin tällaisia perinteisiä tiedusteluryhmän tehtäviä, ei ollaan piilossa, seurataan mitä ympärillä tapahtuu ja kuka menee minnekin, tai sitten seurataan paikallisia. Minä esimerkiksi kerkesin olemaan sen reilun vuoden aikana ehkä 75 yötä Afganistanin aavikolla naamioverkon alla, katsomassa pimeää tähtitaivasta tai sitten maisemaa valovahvistimen ja tähtäin kaukoputken läpi. Eli hyvin sellainen itsenäinen tehtävä ja paljon tietysti vastuuta, mutta paljon myös vapautta.

HELENA IMMONEN:
No mitä tällainen tehtävä opettaa ammattisotilaalle?

PASI AUTIO:
Ensiksi se opetti ihmisten johtamista, koska se joukko oli hyvin tiivis ja me asuttiin ahtaasti, meillä oli kaksi huonetta siinä tukikohdassa, missä oltiin. Pieni joukkueen tukikohta, kaksi ruotsalaista ja yksi suomalainen. Yhdessä huoneessa oli johtaja ja varajohtaja ja kalustevarasto ja toisessa huoneessa oli neljä ryhmän jäsentä. Ja jos olimme liikkeellä 27 tai 28 päivää kuukaudesta ja sitten niitä öitä yhdessä siellä aavikolla, enemmän tai vähemmän piilossa, niin siitä joukostahan muodostuu tiivis ja se on raskasta. Sitten kun siinä pääsee näkemään, että oman ikäinen reservin aliupseeri luokanopettaja jostain Keski-Suomesta, kun sitä alkaa väsyttää ja harmittaa, niin miten siinä sitten mennään eteenpäin joukkona, täytetään tehtävä ja pidetään toisista huolta, niin se opetti ainakin minulle jäätävän määrän sitä ihmisten johtamista. Sitten tietysti Afganistan vaativana toimintaympäristönä: hirvittävä määrä aseita ja räjähteitä, paikkoja ja erilaisia vihamielisiä ihmisryhmiä, niin kyllä se opetti myös sitten paljon sotilaan perustaitoja ja sitten sitä päätöksentekoa sillä hetkellä, kun uhka kohdistuu joukkoon ja painetta lyödään liivin alle, niin kyllä se myös näitä sotilaallisia taitoja opetti paljon.

HELENA IMMONEN:
Miten tuollaisissa olosuhteissa sitten huolehditaan toimintakyvystä ja varsinkin henkisestä jaksamisesta?

PASI AUTIO:
Silloin kun on mahdollisuus, niin huilataan, turistaan niiden siellä olevien läheisten kanssa, soitellaan kotiin kun pystyy. Ja tuota välillä sitten rauhoittumalla johonkin käymällä vaikka jumpalla, pressukatoksen alla punttisalilla, niin sillä tavalla, että siitä pääsee eroon hetkeksi. Mutta sellainen niin kuin oman ryhmän ja myös sitten, kun siinä oli samassa tukikohdassa ne kaksi ruotsalaista ryhmää, joiden kanssa yhteistyö sujui mainiosti, niin sitten aina ja kaikista asioista ei ehkä ollut tarvetta sen oman ryhmän kanssa turista, niin sitten istuttiin alas ruotsalaisten ryhmänjohtajien kanssa ja turistiin siinä yhdessä johtajien murheita. Eli siis puhumalla ehkä tiivistetysti siitä selviää. 

HELENA IMMONEN:
Eli ennemmin kannattaa puhua kuin vaieta, jos joku asia vaivaa.

PASI AUTIO:
Kyllä.

HELENA IMMONEN:
No Benjam sinäkin varmasti opit johtamista omassa tehtävässäsi Libanonissa. Mitä tuo tehtävä ja palveleminen Libanonissa sinulle opetti?

BENJAM GRÖNMARK:
Pasi vei kyllä silla lailla sanat suustani, että tosiaan ehkä suurin asia mitä oppi, niin oli ihmisten johtaminen ja nimenomaan tuollaisesta näkökulmasta. Libanonin ympäristö oli toki kevyempi, mutta se tekeminen oli tiivistä ja oli paljon tehtäviä ja se tekeminen oli koko ajan päällä ja kaikki piti tehdä totta kai hyvin. Ja 10 miestä josta itse olen siinä ryhmänjohtaja ja mulla oli varajohtajana vänrikki hänkin ja tulenjohtaja siinä, että vastuuta sai jaettua. Mutta sanotaankin niin, että just jos sitä 22-vuotiasta vaunukuljettajaa Naantalista alkaa ottaa päähän viestihuoneessa istuminen ja samalla itseään väsyttää jatkuva tekeminen, niin siinä täytyy oppia itsensä kanssa toimimaan jaa jotenkin onnistua siinä pääsemään eteenpäin sellaisissa ristiriitatilanteissa, joita eteen voi tulla, kun yksinkertaisesti väsyttää. Ihmisten johtaminen oli se isoin juttu, mitä siinä oppi.

HELENA IMMONEN:
Monestihan varusmiespalveluksesta sanotaan, että siellä intissä oppii myös tuntemaan itsestään ja omia rajojaan. Voiko samaa soveltaa myös tähän, eli oppiko myös tuntemaan itseään hieman paremmin siellä? 

BENJAM GRÖNMARK:
Joo kyllä ehdottomasti. Siviilielämässä on helpompaa päästää itsensä jonkin verran helpolla, että vaikka itsellä on ollut aina hyvä lukupää ja pärjännyt koulussa tosi hyvin, että harvoin on tullut vastaan tilanteita, että pitäisi korjata jotain omissa koulutehtävissä, että on tehnyt jotakin väärin tai oppinut jotain väärin, mutta sitten tuolla paikan päällä ihmisten kanssa tulee joka päivä vastaan tilanteita, joissa joutuu miettimään, että olisinko voinut tehdä asioita toisin ja joutuu miettimään ja tekemään sillä lailla. Jos nyt lähtisin ryhmänjohtajatehtäviin uudestaan, niin aika monta asia tekisin toisella tavalla ja kokisin, että olisin parempi siinä hommassa kuin aikaisemmin, vaikka nytkin se meni aika hyvin. Nimenomaan itsestään oppii ja tykkäsinkin varusmiespalveluksesta ja nyt teen MPK-juttuja ja tuonne kriha palvelukseen hain, että se on mielekästäkin, että joutuu itsensä kanssa vähän peilin eteen siinä tehtävän myötä. 

HELENA IMMONEN:
Millainen tällainen kansainvälinen ympäristö ja monikulttuurinen ympäristö sitten on olla operaatiossa ja työskennellä? Miten se vaikuttaa siihen toimintaan?

BENJAM GRÖNMARK:
No kielimuuri on se käytännössä ehkä yksinkertaisin. Siinä kun oltiin ranskalaisen pataljoonan osana ja ranskalaiset ei tunnetusti puhu englantia ja jonkin verran hyvää tahtoa pitää olla, että saa joskus viestit perille ja myös paikallisten kanssa. Ei se ehkä, sanotaan että aika jouhevasti se meni, että enemmänkin tämä kansainvälinen ympäristö, kun näki sellaisen paikan, jossa lippujen väri vaihtui joka kylässä ja siitä sitten näkee, että mitä mieltä nämä ihmiset ovat. Että se on tosi erilaista kuin Suomessa, kun siinä ehti näkemään, kuinka erilaista maailmassa voi meininki olla, että meillä on täällä Suomessa joitain asioita todella hyvin verrattuna siihen, mitä jossain muualla on. Sitä ei siinä viidessä kuukaudessa oppinut täysin ymmärtämään todellakaan, että mikä homman nimi on, vaikka Etelä-Libanonissa ja siitä jäi sellainen kipinä päähän, että ihan mielenkiintoista ajatella, että mikä johtaa sellaiseen. 

HELENA IMMONEN:
Minkä tyyppisiä kohtaamisia teillä oli, esimerkiksi paikallisten kanssa?

BENJAM GRÖNMARK:
Paikallisten kanssa kohtaamiset liittyivät yleensä ruokaan, koska partiolla se kohokohta oli yleensä sitten partion jälkeen jonkinlainen manussitauko. Manussi oli sellainen juustopiirakka, mitä Libanonissa syötiin ja niitä ostettiin sitten paikallisilta liikkeiltä, että kyllähän niistä jäi mieleen. Ehkä enemmän meillä CR:ssa, eli siellä reserviläisyksikössä, kun partioitiin aina paikallisen armeijan kanssa, niin heidän kanssaan oli enemmän paikallista tekemistä, niin kun näiden paikallisten sotilaiden kanssa. Se oli kyllä mielenkiintoista porukkaa ja sielläkin oli laidasta laitaan väkeä, totta kai niin kuin meilläkin reserviläisympäristössä on, että oli vanhoja toimistoaliupseereja, jotka oli komennettu partiolle ja joilla oli ehkä pistooli mukana ja ne oli nähnyt vuoden 2006 sodan. Sitten oli sellaisia nuoria kavereita, samanlaisia kuin vaikkapa minä, mutta tietysti erinäköisiä ja puhui kieltä, jota ei itse ymmärtänyt, mutta muuten vaikutti, että ihan samanlaiset jutut siellä ovat. Mitenköhän sen summaisia, mielenkiintoista ja toivoisin vielä pääseväni uudestaan, että ymmärtäisin sitä kuviota vielä enemmän.

HELENA IMMONEN:
Mites Afganistanissa?

PASI AUTIO:
Kohtaamisia paikallisten kanssa oli päivittäin, näin voisi sanoa. Ne olivat hyvin erilaisia, paljon oli sopuisaa jutustelua ihan tavallisten ihmisten tai paikallisten viranomaisten kanssa, mutta sitten oli myös erittäin aggressiivisia kohtaamisia, jossa meitä uhattiin varsin väkivaltaisestikin. Ja tähän väliin mahtuu sitten kaikennäköisiä. Minä en itse joutunut ampumaan, tai ei meidän ryhmää suoraan ammuttu kertaakaan, muutaman kerran tuli vähän sinne päin. Muutaman varoituslaukauksen olen ampunut ja muutaman kerran tukikohdasta meinasi tulla portti sisään, kun paikalliset olivat jostakin hermostuneet. Eli voimankäyttöön jouduttiin muutaman kerran varautumaan ihan viimeiseen ratkaisuvaihtoehtoon asti, eli muutaman kerran olen määrittänyt tulenavaustason, jonka jälkeen kuolettavan voimankäyttö on sallittu omille miehilleni. Sitten tämä paikallisten kohtaaminen ja Afganistanissa, vähän niin, kun Benjaminkin tuossa viittasi, niin näiden kylien väliset erot ovat isot. Etelä-Libanonissa on muslimikylä, kristittykylä, sekakylä ja se näkyy siinä katukylässä, samoten Afganistanissa riippuen kylän etnisyydestä, onko se arabi, uzbekki vai tadsikkikylä ja minkälainen sillä alueella on historia jo tuosta Mujahidin sodasta alkaen, niin se näkyy siinä kylässä kohtuullisen helposti ja nopeasti. Minä olin paikallisten kanssa tulkin välityksellä tekemisissä lähtökohtaisesti päivittäin ja minulla meni sellainen 3 kuukautta, kun aloin saada kiinni siitä darin kielestä, sillä tavalla, että erotti puheesta ensimmäisenä ihmisten nimet, sitten paikkojen nimet ja yleisimmät ilmaukset ja sitä keskustelua pystyi jollakin tavalla seuraamaan, kun sille altistui päivittäin, niin sitten tavallaan se mielialan ja kulttuurin ymmärtäminen helpottui. Sen lisäksi, kun lähdin sinne, niin luin Koraanin kahdesti heti kättelyssä, tai siis sen Jaakko Häme-Anttilan tekemän Koraanin suomennoksen, joka on erittäin helppolukuinen, se on runomittaan kirjoitettu ja paljon kevyempi lukea, kuin meidän Raamattu tai Uusi Testamentti. Sen runomittaisen vajaa 500 sivua lukee melkein yhdeltä istumalta ja sitä kautta pääsee esimerkiksi jollakin tavalla kiinni siihen kulttuuriin, että mistä kaikki johtuu ja sen jälkeen on helpompi myös sitten kohdata niitä paikallisia ja ymmärtää mistä ne erilaiset asiat johtuvat tai saattavat johtua. 

HELENA IMMONEN:
No kun eletään tällaisissa olosuhteissa ja tällaista arkea, joka on aivan erilaista Suomessa olevasta normaalista arjesta ja varsinkin Afganistanissa vielä tiukemmat olosuhteet, mutta myös Libanonissa, niin eletään tiukempaa arkea. Miten sitten paluu omaan normaaliin elämään ja arkeen? Miten se sitten tapahtuu?

PASI AUTIO:
Jos kaikki asiat, lähinnä työ, perhe ja tämän kaltaiset asiat ovat kunnossa, kun sinne lähtee, niin se varmasti helpottaa sitä palaamista. Mutta jos kotimaasta on lähtenyt pakoon jotakin murhetta, niin se ei varmasti helpota sitä kotiinpaluuta. Minä kun palasin reissulta, niin kun kävi niin, kun lähdin helmikuun puolen välin paikkeilla ja lähdin maaliskuussa pois, niin minulla oli edellisen vuoden kaikki vuosilomat pitämättä, niin polttelin niitä pois ja otin sitä kautta sitten rennosti kotona. Mutta siinä meni noin kuukausi sopeutuessa takaisin. Olin kuukauden todella kireänä, silloinen tyttöystäväni ja nykyinen vaimoni voi tämän varmaan allekirjoittaa. Eli minulla meni kuukauden verran, olin erittäin kireällä ja sitten vaikka sen kuukauden aikana, kun käytiin ulkomailla, Barcelonassa, ja siellä sellainen kataloonilauma tulee päälle ja jotka ei puhu suomea, englantia ruotsia eikä myöskään espanjaa ja siitä ei saa mitään selvää, ja kun tunkevat metrossa päälle, niin oli kyllä hermo piukassa. Mutta se meni ohi siitä sitten, että olin kuukauden kiukkuinen ja siitä se sitten tasoittui. 

HELENA IMMONEN:
Mites Benjam sinulla tämä sopeutuminen meni?

BENJAM GRÖNMARK:
Se oli sunnilleen kuukausi tai puolitoista kuukautta meni itsellänikin aikaa. Siellä Libanonissa tosiaan uhkataso on sellainen, että saatiin aika rauhassa olla, toki se on sellainen paikka ja sen takia siellä ollaankin, että saattaa yhtäkkiä rauhallisesta ympäristöstä lähteä kaaos leviämään, jos jotakin käy. No tosiaan meille ei mitään käynyt niin, että enemmänkin se mikä vaikutti ja minkä selvästi näki, oli se, että on ollut valmiudessa ja hyvin tiiviissä yhteistyössä tiiviissä ryhmässä ja ryhmässä, jossa oli paljon tehtävää joka päivä. Siinä vaiheessa, kun tuli tosiaan kotiin ja nämä tehtävät olivat loppuneet, että nyt ei kyllä hirveästi jaksa tehdä mitään. Tietysti olin onneksi opiskelijastatuksella ja lukuvuosi oli siinä vaiheessa, kun tulin maalis-huhtikuun taitteessa kotiin, niin oli aika lailla lusittu, niin en sitten mennyt yliopistolle ja kesätyöt alkoivat kesäkuun alussa, niin siinä ehti sitten ottaa rennosti ennen töiden alkua. Se tekeminen näkyy kyllä sitten jälkikäteen, sanotaan, että rauhanturvaajan palkka on tällaiselle 23-vuotiaalle reserviläiselle tosi hyvä, niin sitä työtä saa kyllä tosiaan tehdä sitten sen palkan eteen. 

HELENA IMMONEN:
Rauhanturvaajille kuuluu operaation jälkeen myös tällainen kotiuttamiskoulutus. Mitä tähän koulutukseen sisältyy?

PASI AUTIO:
Se koulutus kestää pari päivää ja se on Säkylässä. Se pääjuttu mikä siinä on, niin 2009 alkaen silloin Afganistanin operaatiosta kotiutuvalla väellä oli tällaista jännittyneisyyttä ja stressiä, niin todettiin, että tämän kaltainen jonkinnäköinen purkutapahtuma pitäisi järjestää ja sitten niitä onkin järjestetty. Eli kotiutumiskoulutus kestää kaksi päivää ja siinä on keskustelua ammattilaisten kanssa ryhmässä ja yksin. Ryhmäkeskustelut pyritään rakentamaan sillä tavalla, että samassa operaatiossa mahdollisimman tuttujen kanssa keskustellaan niistä kokemuksista, joita ollaan kohdattu operaatioissa ja miten se kotiinpaluu on onnistunut. Keskusteluryhmien ohjaajat ovat tällaisen psykososiaalisen tuen ammattilaisia, joita haalitaan Säkylään pitkin poikin Suomea muutamaksi päiväksi ja sitten näiden ryhmäkeskusteluiden jälkeen on yksilökeskusteluita. Näillä pyritään kartoittamaan niitä henkilöitä, jotka saattaisivat olla avun tarpeessa. Karkeasti ottaen, jos meillä on kotiutumistilanteessa sellainen 200 henkilöä, niin sieltä muutama löydöstä tulee, joista ammattilaiset toteavat, että tällä henkilöllä saattaisi olla tarvetta hankkia jonkin kaltaista lisäapua, jotta takaisin kotiin sopeutuminen sujuisi kivuttomammin.

HELENA IMMONEN:
Jos tällaista lisäapua tarvitsee, niin Puolustusvoimatko sen tarjoa vai miten se käytäntö menee?

PASI AUTIO:
Se on kunnallisen, siis yleisen terveydenhuollon kautta, mutta siinä tilaisuudessa, kun siellä on nämä ammatti-ihmiset paikalla pitämässä näitä purkukeskusteluita, niin sieltä osataan sitten ohjata ja tukea. Puolustusvoimat tukee myös tämän oikeanlaisen avun löytämisessä omasta kotipaikastaan. 

HELENA IMMONEN:
Miten Benjam sinä koit tämän keskustelutilaisuuden tämän operaation jälkeen?

BENJAM GRÖNMARK:
Se oli mielekäs. Esimerkiksi tämä keskusteluvaihe tosiaan oli niin, että sinä oli meidän oma ryhmä ja siinä oli myös joukkueen varajohtaja tässä samassa pöydässä, jossa oli ammattilainen sekä lisäksi monta reissua tehnyt rauhanturvaaja, joka oli siinä ammattilaisen kanssa keskustelua johtamassa. Siinä sai vähän käydä läpi, että mitä tuli nähtyä ja jäikö jotakin hampaankoloon ja siinä sai puhuttua vähän ilmoille niitä, niin se oli siinä mielessä oikein järkevää. Meillä oli tosiaan aika rauhallista tuossa meidän rotaatiolla, niin kun välttämättä sen tasoisia asioita ei ollut, mutta sitten joka tapauksessa, kun on olleet ankarat olosuhteet tekemisen johdosta olla paikan päällä, että sitä menemistä on ollut koko ajan ja kun samojen naamojen kanssa oli. Siinä kun oli kuukausi tai puolitoista kuukautta väliä kotiutumisesta tähän kotiuttamiskoulutukseen, niin sitten kun oli kuukauden-puolitoista kuukautta hieronut mielessään niitä muistoja, mitä sieltä paikanpäältä jäi ja sitten näki ne samat kaverit uudestaan, niin siinä ehkä vielä helpottuneempana lähti sitten sieltä pois ja osasi ehkä katsoa uudestaan asioita toisesta näkökulmasta. Onhan tuo rauhanturvaaminen sellainen kokemus, että sitä miettii vielä pitkän ajan jälkeen, että mitä kaikkea siellä oppi, mitä oppi niistä tehtävistä ja alueesta, ihmisistä, itsestään ja vaikka johtamisesta ja niin ikään. Se oli itselleen yksi vaihe tässä oppimisprosessissa se kotiuttamiskoulutuksen keskustelu, että siitä oli sellainen hyöty.

HELENA IMMONEN:
Sinulla on nyt noin puoli vuotta tai vähän reilu siitä, kun kotiuduit. Joko olet laittanut uuden hakemuksen vetämään?

BENJAM GRÖNMARK:
Juu toki, lokakuun alussa alkoi valmius.

HELENA IMMONEN:
Noniin, kutsua odotellessa sitten. 

BENJAM GRÖNMARK:
Näinhän se on.

HELENA IMMONEN:
Selvä, kiitoksia ja tähän loppuun meidän Radio Kipinän vakiokysymys, eli mitä teillä on seuraavan kahden viikon aikana kalenterissa?

BENJAM GRÖNMARK:
No minulla on yliopisto-opiskeluita tässä tämän viikon ja ensi viikolla olen tuolla sapeli-harjoituksessa MPK:n kautta tukena paikallispataljoonassa, ollaan kahden miehen viestikomppaniassa siellä paikan päällä, että varsin puolustusvoimallista menoa. 

PASI AUTIO:
Mulla toi keskittyy varmaankin ensi vuoden rotaatiokoulutusten suunnitteluun sekä koulutustapahtumien toteuttamiseen ja sitten siihen liittyen oman henkilöstön käyttöä näihin koulutustapahtumiin liittyen. Näissä koulutustapahtumissa, jos nyt vaikka otetaan tällainen yksi FCR-komppania, jossa Benjamkin on ollut, niin siinä kun 170-180 henkilö koulutetaan, niin sen reilu kuukauden koulutusrupeamaan osallistuu noin 150 kouluttajaa. Joku on siellä kolme tuntia ja joku karrikoidusti syöksyy siellä niiden kanssa kolme viikkoa - ja kaikkea siltä väliltä. Eli se on aikamoista projektinhallintaa ja siihen on sen verran niitä liikkuvia osia, kun sitä kouluttajavoimaa hankitaan kaikista maavoimien joukko-osastoista, vähän myös merivoimista ja ilmavoimista, sitten reservistä ja joskus jopa ulkomailta, niin se ensi vuoden koulutuksen suunnittelu on tässä lähiviikkoina se suurin homma. 

HELENA IMMONEN:
Selvä. Kiitoksia haastattelusta!

PASI AUTIO:
Kiitos.

BENJAM GRÖNMARK:
Kiitos.