Radio Kipinä Podcast, kausi 2, jakso 8  - Kemialliset taisteluaineet

HELENA IMMONEN:
Tämä on Radio Kipinä, puhetta puolustuksesta ja Puolustusvoimista. Minä olen Helena Immonen ja tänään puhutaan kemiallisista taisteluaineista. Vieraana meillä on kemiallisen suojelulääketieteen ylilääkäri Kari Innilä sotilaslääketieteen keskuksesta. Tervetuloa!

KARI INNILÄ:
Kiitoksia!

HELENA IMMONEN:
Kari, kerro meille ihan alkuun, että mitä kemiallinen suojelulääketiede oikein on? 

KARI INNILÄ:
No kemiallinen suojelulääketiede pitää sisällään kaikki ne lääketieteelliset hoitoratkaisut ja ennaltaehkäisevät keinot, millä voidaan kemiallisen taisteluaineille altistuneita hoitaa ja tätä altistumista estää. Se ei ole varsinainen virallinen lääketieteen erikoisala, vaan se on hyvä kokoelma erilaisia lääketieteen erikoisaloja. 

HELENA IMMONEN:
Mennään näihin termeihin tässä aluksi, eli kun puhutaan kemiallisista aseista ja kemiallisista taisteluaineista, niin mitä eroa esimerkiksi on kemiallisella aseella ja kemiallisella taisteluaineella?

KARI INNILÄ:
Niin hyvin usein puhutaan kemiallisista aseista silloin, kun tarkoitetaan pelkkää taisteluainetta. Kemiallinen ase sisältää sen itse taisteluaineen lisäksi jonkinlaisen taisteluaineen maaliinsaattamis välineen, oli se sitten tykistökranaatti, lentopommi tai risteilyohjus sekä myös tähän aseenkäyttöön liittyvän doktriinin, koulutuksen ja erilaiset sotilaalliset menetelmät, missä tilanteessa tätä käytetään. Eli tämä kemiallinen ase on hyvin laaja termi, mutta ymmärrän hyvin, että se usein sekoittuu. Mutta kun puhutaan kemiallisista taisteluaineista, niin puhutaan pelkästään näistä kemiallisista yhdisteistä ja vaikutuksista elimistöön.

HELENA IMMONEN:
Minkälaisia kemiallisia taisteluaineita on olemassa?

KARI INNILÄ:
No perinteisesti kemialliset taisteluaineet jaetaan kuuteen eri ryhmään. Hermokaasuihin, syövyttäviin aineisiin, tukahduttaviin aineisiin, yleismyrkyllisiin aineisiin, inkapasitoiviin aineisiin sekä sitten vielä mellakantorjunta aineisiin. 

HELENA IMMONEN:
Eli aika laaja kirjo erilaisia aseita.

KARI INNILÄ:
kyllä. Toki kemiallisten taisteluaineiden historia, joka alkoi silloin laajamittaisesti ensimmäisen maailmansodan aikaan, niin näistä aineita käytetään usein nimitystä ensimmäisen sukupolven taisteluaineet. Käytössä olivat aluksi kloori, fosgeeni ja myöhemmin sinappikaasu. Sen jälkeen oikeastaan kemiallisten taisteluaineiden historia on hermokaasujen kehityshistoriaa. Kun puhutaan toisen sukupolven taisteluaineista, niin silloin puhutaan ennen toista maailmansotaa Saksassa kehitetyistä niin sanotuista G-luokan hermokaasuista, jotka siis kehitettiin tällaisen löydön perusteella, kun pyrittiin kehittämään entistä tehokkaampia kasviensuojelu ja hyönteismyrkkyjä, niin löydettiin vähän sattumaltakin tabuuniksi nimetty aine, joka oli monta kertaluokkaa aikaisempia hyönteismyrkkyjä toksisempaa ja silloin Saksan sodanjohto myös kiinnostui tästä ainesta ja se johdatti sitten kehityssuunnat ja kehityskulut enemmän näihin niin sanottuihin organofosfaatti aineryhmien kehitykseen. Silloin Saksassa kehitettiin useampia näitä G-luokan taisteluaineita. Sittemmin 50-luvulla kehitystyö jatkui myös länsivaltojen puolella ja kehitettiin niin sanotut B-luokan aineet, jotka olivat jälleen taas monta kertaa toksisempia, kuin nämä aikaisemmat G-luokan aineet. Sitten puhutaan vielä neljännestä sukupolvesta eli niin sanotuista Novitsok-ryhmän aineista, jotka olivat jälleen kerran toksisempia kuin aikaisemmat ryhmät. Mutta tämä historia on oikeastaan sitten sen ensimmäisen maailmansodan jälkeen ollut pelkästään tällainen hermokaasujen kehityshistoria.

HELENA IMMONEN:
Jos mennään hetkeksi vielä sinne ensimmäiseen maailmansotaan ja ensimmäisen sukupolven aineisiin, niin minkä tyyppisistä aineista puhutaan ja millaisia vaikutuksia niillä oli tai on ihmisiin?

KARI INNILÄ:
Tosiaan alkuvaiheessa käytettiin klooria, joka on tällainen, jota säilytetään nesteytetyssä olomuodossa paineistetussa astiassa ja sitten kun se sieltä päästetään, niin kaasuuntuu ja tämä kaasumainen kloori on ilmaa raskaampaa, eli se pysyy hyvin maapinnan tasalla. Metodina alkuvaiheessa se oli sellainen, että juoksuhautoihin laitetaan rivistöön valtavamäärä kaasupulloja ja odotettiin, kunnes tuuli kääntyi vastustajia kohden ja sitten ne pullot avattiin ja tämä toksinen kloorikaasu pääsi sitten leviämään sinne vastustajan tai vihollisen juoksuhautoihin ja suojabunkkereihin. Koska alkuvaiheessa tällaisesta ei ollut mitään kokemusta, niin se aiheutti paitsi paljon kuolonuhreja ja myös merkittävän paniikin joukon keskuudessa. Koska kloori vaikuttaa pääasiassa hengitysjärjestelmän kautta, niin tältä opittiin varsin pian suojautumaan kehittämällä erilaisia suojanaamareita. Nämä suojanaamarit suojasivat myös fosgeenilta, joka oli seuraava käytetty kemikaali taistelukentällä. Myöhemmin sitten ensimmäisen maailmansodan aikana kehitettiin sinappikaasu, jonka vaikutukset välittyvät myös ihon kautta eli pelkkä suojanaamari ei ollutkaan enää riittävä suojakeino. 

HELENA IMMONEN:
kerroit tuosta miten aineita on kehitetty eteenpäin ja nyt ollaan jo neljännen sukupolven taisteluaineissa, niin miten voidaan verrata näitä keskenään? Näiden tehokkuutta tai vaikuttavuutta ihmiseen?

KARI INNILÄ:
No jos puhutaan ihan kuolemaan johtavasta altisteesta, niin puhutaan useamman tuhannen kertaluokkaa olevasta erosta, jos verrataan esimerkiksi klooria näihin uudempiin hermokaasuihin. Eli kloori on, jos halutaan olla kylmän analyyttisia, niin erittäin tehoton taisteluaine verrattuna näihin hermokaasuihin. 

HELENA IMMONEN:
Minkälaisia oireita hermokaasut sitten aiheuttavat ihmisissä?

KARI INNILÄ:
Niiden aiheuttamat oireet ovat hyvin laaja-alaisia, koska ne vaikuttavat hermoimpulssien kulkuun. Ihmisessä on useita järjestelmiä, joissa hermoimpulssien kulkua välittää asetyylikoliini niminen välittäjäaine ja jotta ei hermoimpulssien kulku keskeytyisi aina uutta seuraavaa signaalia varten, niin tätä uutta välittäjäainetta pitää hajottaa ja sitä hajottaa asetyylikoliiniesteraasi niminen aine tai entsyymi, proteiini siis. Ja nämä hermokaasut sitoutuvat tähän proteiiniin ja tekevät sen toimintakyvyttömäksi, jolloin tätä asetyylikoliinia ei enää päästetä hajoamaan siellä hermovälitystilassa, vaan jatkuva signaali siirtyy eteenpäin, kunnes vievä hermo tai vastesolu väsyy tälle jatkuvalle impulssille ja lopettaa toimintansa. Ja koska tätä asetyylikoliinia on paitsi tahdonalaisen lihaksiston välittäjäaineena, niin myöskin meidän autonomisessa hermostossa, keskushermostossa, niin oireet ovat hyvin laaja-alaiset. Olen käyttänyt sellaista esimerkkiä, että hermokaasulle altistunut kärsii samanaikaisesti osittaisesta sokeutumisesta, vaikeasta astmakohtauksesta, erittäin hankalasta vatsataudista, epilepsiakohtauksista ja etenevästä neliraaja halvauksesta. Ja tämä esimerkki osaltaan kuvastaa sitä, kuinka laaja-alaisesti tämä hermostokaasu elimistössä vaikutta.

HELENA IMMONEN:
Kyllä, hyvin kokonaisvaltaisesti siis. Miten sitten hermokaasuja vastaan voidaan suojautua? 

KARI INNILÄ:
Suojautumiseen tarvitsee käyttää sekä suojanaamaria, joka aktiivihiileen perustuvalla filtterillä eristää tämän mahdollisesti kaasuuntuneen tai aerosolimuodossa olevan hermokaasun pääsemästä sitä hengitysteihin ja sitten koko muu vartalo pitää suojata joko butyylikumilla varustetuilla vaatteilla tai aktiivihiileen perustuvalla aktiivihiilellä varustuksella. Eli tässä puhutaan koko kehon suojauksesta. 

HELENA IMMONEN:
Mites sen jälkeen jos altistus on jo tullut tai saatu, niin mitä sen jälkeen? Miten voidaan hoitaa henkilöä altistuksen jälkeen esimerkiksi juuri hermokaasujen ollessa kyseessä? 

KARI INNILÄ:
No ensinnäkin tämä altistus pitää kyetä mahdollisimman nopeasti pysytä keskeyttämään eli altistunut henkilö pitää pystyä toimittamaan niin sanotulle puhtaalle alueelle, missä tätä lisäaltistusta ei enää tapahdu. Sen jälkeen välittömästi pitää saada tämä henkilö puhdistettua, varsinkin jos hän on altistunut nestemäisille taisteluaineille. Vähintäänkin vesipesulla, mieluummin saippuapesulla tai sitten voidaan käyttää tällaisia hypokloriittipohjaisia puhdistusaineita, jotka neutraloivat tämän taisteluaineen ja estetään koska välttämättä kaikki taisteluaine ei ole ehtinyt vielä iholta imeytymään, niin estetään se lisäaltistuminen tätä kautta, että tehdään hoidollisia ratkaisuja erilaisilla lääkkeillä ja hoitotoimenpiteillä, joilla pyritään altistunut pitämään hengissä. 

HELENA IMMONEN:
Kun taisteluaineille altistunut henkilö on päässyt hoitoon, niin mitä kaikkea hänen hoidon eteen voidaan tehdä?

KARI INNILÄ:
Toki tietyille taisteluaineille on olemassa niin sanottuja vastalääkkeitä, joilla pyritään näitä taisteluaineen vaikutuksia lieventämään tai poistamaan. Kaikille taisteluaineille ei kuitenkaan ole olemassa erityisiä vasta-aineita, vaan joudutaan hoitamaan potilasta niin sanotusti oireenmukaisesti eli lievittämään hänellä esiintyviä oireita ja joskus joudutaan sitten käyttämään myös muita ratkaisuja, kuten esimerkiksi hengitystä voidaan joutua tukemaan hengityskoneella, jolloin potilas on tehohoidon piirissä ja tällä voidaan myös hänen verenkiertoaan tukea myös tämän hengityksen tukemisen ohella. Ja varsinkin näihin vakaviin hermokaasualtistuksiin on liittynyt potilaan pitkäaikaista tajuttomuutta ja hengityslihaksiston halvaantumista, samoin kun hengityskeskuksen salpaantumista, jolloin on täysin elintärkeää, että potilaan hengityksestä huolehditaan koneellisesti. Tämän koneellisen hoidon kesto sitten riippuu siitä altisteen määrästä ja toipumisennusteesta. Myös potilaalla esiintyvää epileptistä purkauksellisuutta aivoissa voidaan erilaisilla lääkkeillä pyrkiä hillitsemään ja joskus tämä potilaan altistuksen jälkeinen tajuttomuus johtuukin siitä, että sitä vain pidetään näillä tietyillä lääkkeillä unessa, mikä vähentää tällaista purkauksellista toimintaa keskushermostossa ja aivoissa, mikä on osoitettu varsin haitalliseksi potilaan jatkoennusteen kannalta. Tietyillä aineilla taas oirekuva, esimerkiksi sinappikaasuilla, tapahtuu tuntien jopa päivien kuluessa ja hoito tänä aikana on paitsi elintoimintoja tukevaa, mutta myös oireita lievittävää ja sitten varsinaiset isommat hoitoratkaisut, esimerkiksi kirurgiset toimenpiteet tulevat sitten vasta viikkojen kuluttua. 

HELENA IMMONEN:
Eli onko niin, että tehohoidolla ikään kuin autetaan ihmistä ylläpitämään tiettyjä elintoimintoja ja odotetaan, että aineen vaikutus hälvenee?

KARI INNILÄ:
juuri näin. Tällä ostetaan aikaa sille aineen, paitsi spontaanille häviämiselle, mutta myös erilaisten lääkkeellisten ratkaisuiden tuoman tehon lisäämiseksi. 

HELENA IMMONEN: 
Eli onko olemassa suoraa vastalääkettä taisteluaineisiin?

KARI INNILÄ:
No oikeastaan hermokaasuille on olemassa kolmen eri lääkeaineryhmän lääkkeitä, joita käytetään, atropiinia tai muita tällaisia niin sanottuja antikolinergeja, jotka salpaavat tiettyjä reseptoreita elimistössä, jolloin tämä ylimääräinen asetyylikoliini välittäjäaine ei pääse vaikuttamaan niin vahvasti. Sitten toinen lääkeryhmä on oksiinit, jotka toimivat näiden asetyylikoliinia hajottavien esteraasien reaktovaattoreina, eli ne erällä tavalla saavat nämä esteraasit sitten palautettua jälleen toimintaansa, vapauttaen näistä esteraaseista tämän hermokaasumolekyylin. Ongelma näiden oksiimien osalta on se, että oksiimit reagoivat eri hermokaasuille erilaisella intensiteetillä, eikä ole olemassa sellaista universaalia oksimia, joka toimisi yhdenmukaisesti kaikkiin hermokaasuihin, jolloin oleelliseksi tiedoksi nouseekin, että varsin pian saataisiin tietää, että mistä hermokaasualtistumisesta on kyse, koska oirekuvan perusteella sitä ei voida erotella, mutta hoidollisesti saattaa olla ratkaisevaa, että tieto saadaan mahdollisimman nopeasti, että mistä hermokaasusta on kyse, jolloin voidaan tämä lääketieteellinen valinta sitten suunnata tähän tiettyyn hermokaasuun. Mainitsemani kolmas hermokaasu on sitten nämä niin sanotut bentsodiatsepiinit keskushermoston toimintaa eräällä tavalla salpaavat lääkkeet, joissa pyritään ehkäisemään näitä keskushermostoon kohdistuvia purkauksellisia ilmiöitä, jotka saattavat potilaissa esiintyä epileptisenä oireiluna. 

HELENA IMMONEN:
Miten paljon henkilön toipumiseen vaikuttavat sitten esimerkiksi henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten ikä tai muu terveydentila?

KARI INNILÄ:
Luonnollisesti näillä on merkittävä vaikutus, että lapset ja taas vanhukset ovat tässäkin asiassa herkempiä, kuin muut ihmiset. Potilaan muut perussairaudet ovat siellä taustalla aina ja myös tietyt yksilöidyt ominaisuudet, joista kaikkia ei välttämättä osata edes tunnistaa vielä, mutta vaikuttavat siihen, miten potilas esimerkiksi toipuu hermokaasun altistumisesta. 

HELENA IMMONEN:
Minkälaiset selviytymismahdollisuudet altistuneella henkilöllä sitten on?

KARI INNILÄ:
No se riippuu täysin siitä altisteen määrästä, eli kuinka isolle altisteelle ja miten kauan hän on ollut sen altisteen piirissä ollut ja miten pian nämä puhdistustoimenpiteet ja lääketieteelliset hoitotoimenpiteet päästään aloittamaan.

HELENA IMMONEN:
Meillä on äskettäin ollut Euroopassakin esimerkkikin Novitshok-aineen käytöstä, puhuit Novitshok-aineesta tuossa hetki sitten, eli maaliskuussa Iso-Britanniassa Sergei Skripal, venäläinen entinen kaksoisagentti, sai altistuksen  ja ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kyseessä on juuri ollut tällainen Novitshok-hermokaasu. Millaisesta aineesta on kyse nyt kun puhutaan nimenomaan tästä Novitshokista?

KARI INNILÄ:
Näistä niin sanotuista Novitshok-ryhmän aineistahan ei ole hirveän paljon tietoa julkisuuteen tihkunut. Ne kehitettiin aikanaan Neuvostoliitossa 70-luvulla alkaneen niin sanotun Foliant-ohjelman pohjalta, kun pyrittiin kehittämään entistä tehokkaampia ja toisaalta taas ehkä itselle turvallisempia hermokaasuryhmiä. Ja tämän kehitystyön tuloksena tulivat sitten nämä niin sanotut Novitshok-ryhmän aineet ja useimmat niistä on ilmeisesti pystytty tekemään binääriaineiksi eli ovat vähän kuin kaksi komponenttiliimaa eli kahdella tällaisella lähes vaarattomia kemikaaleja yhdistämällä, saadaan aikaiseksi niin sanottu Novitshok-ryhmän hermokaasu, joka sitten tekee sen, että käyttäjälle se on hyvin turvallista, koska aineet voidaan varastoida näissä niin sanotuissa vähän vaarattomissa olomuodoissa ja vasta käyttöhetkellä yhdistää nämä aineet ja silloin saadaan tehokas taisteluaine. Julkisuudessa liikkui myöhemmin tietoja henkilöiltä, jotka olivat olleet osana tätä projektia ja heidän tietojensa perusteella on arvioitu, että nämä Novitshok-ryhmän aineet ovat lähes 10 kertaa tehokkaampia kuin edellisen sukupolven B-ryhmän aineet, kun taas B-ryhmän aineesta tiedetään, että niitä riittää tällainen nuppineulan pään kokoinen pisara terveellä iholla aiheuttamaan jo kuolemaan johtavan myrkytystilan, niin puhutaan erittäin tehokkaista aineista. 

HELENA IMMONEN:
Puhut pisarasta iholla, vaikka puhutaan hermokaasuista, niin onko kuitenkin niin, että nämä hermokaasut ovat usein nestemäisessä muodossa vai missä muodossa näitä voidaan käyttää?

KARI INNILÄ:
Kyllä tämä on vähän harhaanjohtava termikin, joka juontuu sieltä ensimmäisen maailmansodan ajalta, jolloin ensimmäiset taisteluaineet olivat kaasumaisessa olomuodossa. Sen jälkeen on ehkä jäänyt tällainen kaasuase termi voimaan suomenkielisessä kirjallisuudessa, mutta kuten mainitsit, niin useat, tai lähes kaikki, tunnetut hermokaasut ovat normaaliolosuhteissa nesteitä ja kaasuuntuvat tietysti oman höyrypaineensa eli tämän ominaisuutensa perusteella jossakin määrin. Sitten taas taistelutilanteessa tai sotatilanteessa näitä voidaan saattaa niin sanottuun aerosoli-muotoon, jolloin ne muodostavat eräänlaisen kaasumaisen olotilan tai olomuodon, jolloin ne aiheuttavat tämän hengitystiealtistuksen helpommin. Sama vääränlainen termistö pätee myös sinappikaasuun, joka myös on tällainen öljymäinen neste normaali olosuhteissa, eikä kaasu ollenkaan. 

HELENA IMMONEN:
Miten altistukseen tai saatuihin oireisiin vaikuttaa se, että onko tämä esimerkiksi Novitshok-tyypin aine saatu nesteenä iholle tai kaasuna hengitettynä tai mahdollisesti jopa ruoan tai juoman mukana otettuna?

KARI INNILÄ:
Lopputuloshan on melko samanlainen, jos altistemäärä on sama, mutta toki se, että mitä reittiä pitkin tämä aine on elimistöön saatu, niin vaikuttaa siihen, miten nopeasti nämä oireet kehittyvät. Hengitysteiden kautta se taisteluaine pääsee välittömästi keuhkorakkuloiden kautta verenkiertoon ja leviää todella nopeasti elimistössä kaikkiin kohdepaikkoihin ja oireet voivat alkaa ihan muutamissa sekunneissa. Sitten taas se iho kuitenkin estää aineiden läpäisyä ja tällöin puhutaan, että oireet alkavat kehittyä minuuttien kuluessa aikaisintaan. Ruoansulatuskanava on se hitain reitti ja silloin voidaan puhua jopa tunneista. 

HELENA IMMONEN:
Onko tällä altistustavalla, ihon kautta tai hengitettynä, niin vaikutusta sitten ensiapuun tai hoitoon, mitä annetaan?

KARI INNILÄ:
Eipä oikeastaan, että se potilaan oirekuva määrittelee sen hoidon intensiteetin ja laadun. Toki jos tämä altistuminen on tapahtunut ihon kautta, niin silloin puhdistustoimenpiteillä voidaan vähentää sitä kokonaisaltistumista, eli potilas pitää välittömästi puhdistaa, jos on tiedossa, että altiste on tapahtunut ihon kautta. 

HELENA IMMONEN:
Tässä Skripalin tapauksessa nyt uusimpien tutkimustietojen mukaan näyttää siltä, että tämä altistus hänelle ja hänen tyttärelleen tapahtui kotioven kahvasta, eli tätä Novitshok-ainetta olisi laitettu siihen kahvaan, niin miten kauan esimerkiksi Novitshok voi säilyä tällaisella pinnalla ja aiheuttaa altistusta henkilöille?

KARI INNILÄ:
Tästähän meillä ei ole vielä tarkkaa tietoa, ei tästä altistustavastakaan eikä siitä, miten nämä Novitshok-aineet käyttäytyvät pinnoilla, mutta esimerkiksi edellisen sukupolven nämä B-aineet ovat niin sanottuja pysyviä aineita, eli jos niitä levitetään taistelukentälle, niin ne saattavat optimaalisissa olosuhteissa säilyä taistelukentällä useita päiviä, jopa viikkoja. Eli helposti voidaan ajatella, että tässäkin saattaa olla niin, että aine säilyy toksisena useitakin päiviä, riippuen toki siitä ainemäärästä. 

HELENA IMMONEN:
Mitä sitten voidaan tehdä sen jälkeen, kun on tieto siitä, että jossain alueella on tällaista ainetta, niin miten se alue saadaan puhtaaksi? 

KARI INNILÄ:
No tämä menee jo enemmän sotilastaktiikkaan, mutta alueella voidaan toimia, jos toimitaan täysin suojautuneena, aluetta voidaan myös puhdistaa esimerkiksi myös vedellä ja näillä hypokloriittiliuoksilla. Se, että miten tarpeellista se missäkin tilanteessa on, jos kyseessä on esimerkiksi lentokenttä, niin varmasti on tarpeellista suorittaa puhdistustoimenpiteitä, jos kyseessä on taas metsämäinen alue, niin silloin voidaan odottaa sitä, että tämä aine itsestään pikkuhiljaa häviää, koska laajojen alueiden puhdistaminen on erittäin työvoimaa vaativaa ja välineistöä vaativaa. Sellaiseen ryhdytään vain siinä tapauksessa, että se on lähestulkoon elintärkeää sen alueen puhdistaminen toiminnan jatkamiseksi. Toimintaa toki voidaan jatkaa alueella, kun pysytään vain hyvin suojautuneena. 

HELENA IMMONEN:
Sergei Skripalin tytär Julia on jo päässyt sairaalasta ja ainakin julkisuudessa olevien tietojen mukaan. Millaisia jälkiseurauksia tai vaikutuksia voi sitten jäädä henkilölle, joka kuitenkin toipuu tällaisesta altistuksesta? 

KARI INNILÄ:
Tällaiset lääketieteelliset tapausselostukset sellaisista henkilöistä, jotka ovat altistuneet Novitshokille ja jääneet henkiin, niin niitä ei käytännössä katsoen ole. Toki jotain tietoja on tihkunut silloin näiden Novitshokien kehitysvaiheessa tapahtuneista laboratorio onnettomuuksista, jossa henkilö on altistunut Novitshokille ja on kuvattu, että näillä henkilöillä on esiintynyt esimerkiksi, paitsi masennusta, mutta myös tällaisia kognitiivisia toiminnan häiriöitä: muistihäiriöitä ja keskittymiskyvyn häiriöitä, epileptisiä oireita sekä ihan lihasten heikkoutta. Tällaisia aikaisemman sukupolven hermokaasuja on sitten kuvattu enemmänkin ja täytyy myös muistaa, että maailmalla käytetään näitä samanlaisia organofosfaatteihin kuuluvia hyönteismyrkkyjä edelleenkin, varsinkin kehitysmaissa varsin laaja-alaisesti ja WHO:n arvioiden mukaan jopa kolme miljoonaa ihmistä altistuu näille hyönteismyrkyille ja heistä tietysti kertyy aika paljonkin tietoa, että millaisia tällaiset pitkäaikaisvaikutukset ovat. Toki ei voida aivan suoraan yhtälöidä hermokaasujen kanssa, mutta kuitenkin samasta kemiallisten aineryhmästä on kyse. 

HELENA IMMONEN:
Muta käytännössä siis sellaista selkeää ennustetta on täysin mahdotonta antaa, vaan se toipuminen on yksilöllistä?

KARI INNILÄ:
Tässä kyseisessä tilanteessa täysin mahdotonta, että se miten hän haastattelussa käyttäytyi ja liikkui, niin oli tietysti ilahduttavaa, että hän oli niinkin hyvin toipunut. Pitää muistaa myöskin, että henkilöt, jotka ovat altistuneet mille tahansa taisteluaineelle, niin se on valtava psyykkinen stressi ja varmasti aiheuttaa jälkikäteen tällaista posttraumaattista stressireaktiota, johon voi liittyä monenlaisia oireita. 

HELENA IMMONEN:
Sitten kun puhutaan kemiallisista taisteluaineista, nimenomaan siellä taistelukentillä ja taistelutilanteissa, niin millainen elementti taisteluaine on siellä? Miten se vaikuttaa sotilaan suorituskykyyn?

KARI INNILÄ:
Tokihan se vaikuttaa merkittävästi, mikäli sotilas kyseiselle taisteluaineelle altistuu, mutta toki nykyään on erittäin kehittyneitä detektio- tai analyysivälineitä, joilla pyritään siihen, että tällaisia taisteluainetta ei pääse kukaan kylvämään huomaamatta taistelukentälle, vaan että siitä saadaan jo ilmaisu varhaisessa vaiheessa ja osataan sitten joukkoja varoittaa. Joukot sitten välittömästi ohjeidensa mukaan suojautuvat sitten riittävällä tasolla, ettei pääse tällaista altistumista tapahtumaan. Tehtävää pyritään toki aina jatkamaan, mutta onhan se selvää, että suojautuneena se taistelukyky ei ole aivan samaan luokkaa, kun esimerkiksi ilman suojanaamaria ja suoja-asua.

HELENA IMMONEN:
Varusmieskoulutuksessa varusmiehille on tuttua suojeluhälytys esimerkiksi, jossa sitten tietyssä ajassa pyritään pukemaan tämä suojeluvarustus päälle ja varusmiehillä siihen kuuluu sadeasu, kumisaappaat, suojanaamari ja käsineet. Kerro esimerkiksi vähän tämän suojanaamarin toiminnasta, mihin se perustuu?

KARI INNILÄ:
Suojanaamarissa pyritään sisään hengitettävä ilma neutralisoimaan näistä taisteluaineista, suojausteho perustuu suojanaamarissa olevaan suodattimeen, jonka aktiivihiileen tämä taisteluaine jää kiinni, eikä pääse sitten hengitysteihin. Toki muilta osiltaan siinä on butyylikumia, joka sitten omalta osaltaan estää sen, että taisteluaine ei pääse naamarin läpi, esimerkiksi kasvojen iholle tai silmiin. 

HELENA IMMONEN:
Miten sitten varusmiehien ja sotilaiden käyttämä sadeasun ja saappaiden suojauskyky perustuu?

KARI INNILÄ:
No kumisaappaat estää jossain määrin taisteluaineiden läpimenoa, ainakin tietyn ajan ja samoin toimii sadeasu. Tokikaan sadeasu ei ole 100% suoja nestemäisille taisteluaineille, vaan silloin käytetään sitten aktiivihiileen perustuvia suojavarusteita. 

HELENA IMMONEN: 
Niin puhutaan aktiivihiiliasuista. Kerro vähän, millainen varuste on aktiivihiiliasu?

KARI INNILÄ:
Se on tällaisesta kankaasta ommeltu taisteluasu, jossa kankaan materiaalina on aktiivihiiltä, joka sitten estää tämän taisteluaineen kosketuksen iholla. Sinänsä päällä se ei kovinkaan paljoa eroa normaalista maastoasusta eli sen kanssa toimiminen on varsin helppoa. 

HELENA IMMONEN:
Millaista kemiallisten taisteluaineiden osaamista puolustusvoimilla yleisesti on?

KARI INNILÄ:
Puolustusvoimilla on vuosikymmenten kokemus näiltä aineilta suojautumisessa ja pidän Suomen kykyä erittäin korkeatasoisena verrattuna muihin länsivaltoihin. Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esiin suojelun erikoisosasto, joka on tällainen korkean valmiuden erikoisyksikkö, joka pystyy korkeatasoiseen niin sanottuun tiedusteluun ja myös analysoimaan näitä mahdollisia erilaisia taisteluaineita. Suojelun erikoisosastoa, tai sen osia, käytettiin myös Syyrian kemiallisen aseen hävittämisoperaatiossa 2013 ja Suomi sai omasta kontribuutiostaan laaja-alaisesti kiitosta. 

HELENA IMMONEN:
Niin kemiallisia taisteluaineita on pyritty jo pitkään hävittämään ja niiden käyttöä rajoittamaan ja kemiallisten aseiden kieltojärjestöön kuuluu suurin osa maailman valtioista. Millä lailla kemiallisia taisteluaineita voidaan hävittää?

KARI INNILÄ:
Kemiallisten aseiden kieltosopimus allekirjoitettiin vuonna 1993 ja ratifiointiin 1997.  Sen jälkeen siihen ovat liittyneet lähes kaikki valtiot ja tätä nykyään taitaa olla ainoastaan kolme valtiota, jotka uupuvat. Tämä on ehkä kaikkein laaja-alaisin kieltosopimus noin niin kuin allekirjoittajien suhteen. Tässä vaiheessa, kun maa on liittynyt kemiallisten aineiden kieltosopimuksen piiriin, niin maa tekee oman ilmoituksensa alueella mahdollisesti olevista taisteluaineista, niiden varastoista ja tuotantolaitoksista ja sitten antaa oman ilmoituksensa sen mukaan, että missä aikataulussa näitä ruvetaan hävittämään. Jokainen valtio sitoutuu siihen, että niiden maaperällä ei ole kemiallisia taistelulaitoksia, ei niiden tuotantolaitoksia tai kehitystyötä eikä tällaisia asejärjestelmiä, joilla näitä kemiallisia taisteluaineita käytettäisiin. Maat sitoutuvat myös siihen, että he eivät näitä aineita säilytä myöskään toisen valtion alueella. Kemiallisten aseiden kieltosopimukseen kuuluu myös tätä kieltosopimusta valvova järjestö OPCW (Organisation for the Prohibition of Chemical Weapons), joka tekee tarkastuskäyntejä näihin jäsenmaihin ja varmistaa, että ilmoitusten mukainen aseiden hävittäminen on käynnissä ja/tai tehty eikä mitään uutta toimintaa ole olemassa. OPCW sai Nobelin rauhanpalkinnon 2013 tekemästään työstä ja tätä nykyä tietääkseni lähes kaikki sopimuksen piirissä olevat valtiot ovat jo hävittäneet aikaisemmat varastonsa. Suurvalloillahan oli mittavat varastot kemiallisia taisteluaineita kylmän sodan aikaan.

HELENA IMMONEN:
Näitä taisteluaineitahan myös tutkitaan ja jos jossain tällainen taisteluaineen käyttöepäily on, niin kun esimerkiksi Syyriassa olemme nähneet näitä tapauksia, niin pystyvätkö tutkijat esimerkiksi selvittämään, että mistä se taisteluaine on peräisin?

KARI INNILÄ:
No tämä menee jo vähän kemian puolelle tämä kysymys. Käsittääkseni joistakin sidosaineista ja muista voidaan saada jonkinnäköistä osviittaa siitä, että mistä aine saattaisi olla lähtöisin. Myös aineen puhtausaste kertoo jotakin asiaan perehtyneille, mutta valitettavasti en ole tämän asian asiantuntija. Mitään sellaista välttämättä mitään selkeää sormenjälkeä ei aineessa ole olemassa, että jäljet johdattaisi heti johonkin tiettyyn tuotantolaitokseen tai edes valtioon.

HELENA IMMONEN:
Mutta aine itsessään kyetään kuitenkin ilmeisesti tunnistamaan aika hyvällä todennäköisyydellä, että mistä aineesta on ollut kyse?

KARI INNILÄ:
Kyllä, varsin hyvin varsinkin jos päästään suhteellisen pian alueelle. Toki ne aineet alkavat hajoamaan, mutta näistä hajoamistuotteista voidaan tehdä sitten omia päätelmiä, vaikka sitä varsinaista taisteluainetta ei olisi enää puhtaana jäljellä. Myös erilaiset asejärjestelmät jättää sirpaleita ja muita, josta voidaan tehdä omia päätelmiä myös.

HELENA IMMONEN:
No miten esimerkiksi lääkäri, joka saa hoidettavakseen tällaisen altistuneen henkilön, niin miten pitkälle oireista voi päätellä sen, että mitä ainetta henkilö on saanut, jos muuta tietoa ei aineesta ole?

KARI INNILÄ:
No tämä ei olekaan aina varsin helppoa, koska vaikka kuvailin tuossa hermokaasualtistuneen oireita, niin välttämättä kaikilla potilailla ei ihan tätä koko palettia ole havaittavissa ainakaan alkuvaiheessa. Eli tiettyjä tunnusmerkkejä on tietyillä taisteluaneilla, mitkä ovat niin kuin eräällä tavalla sellaisia sormenjälkiä, mutta ei välttämättä. Eli alkuvaiheessa saattaa olla epätietoisuutta käytetystä aineesta, mutta melko selkeä se kuitenkin on. 

HELENA IMMONEN:
Tuossa aikaisemmin hieman puhuttiin siitä, että millainen elementti taisteluaine on taistelukentällä ja miten se vaikuttaa sotilaan taistelukykyyn. Mitä sitten, jos meillä on sotilaita, jotka ovat sen suojavarustuksen jo ehtineet pukea ja sen jälkeen altistuneet, niin mikä on toimenpide sitten altistuksen jälkeen?

KARI INNILÄ:
Jos sotilaat ovat ehtineet jo suojautua, niin heillä ei periaatteessa ole silloin hätää eli he jatkavat tehtäväänsä ja silloin tilanteen niin mahdollistaessa, suorittavat puhdistuksen suojavarustukselleen tai vaihtavat sen tilaisuuden tullen.

HELENA IMMONEN:
Mitä se puhdistus käytännössä tarkoittaa eli miten suoritetaan puhdistus varustukselle? 

KARI INNILÄ:
No jos puhutaan ihan henkilökohtaisesta varustuksesta, niin yleensä sitten varusteita ei sinänsä paikanpäällä puhdisteta, vaan ne riisutaan puhtaalla puolella ja sitten henkilö menee vielä varmuudenvuoksi suihkuun sen jälkeen, vaikka ei ehkä oireita olisikaan. Sen jälkeen hänet varustetaan uudella varustuksella ja erilaiset muut sotavarusteet, kuten aseet ja ajoneuvot pitää sitten puhdistaa vesisuihkulla tai näillä niin sanotuilla hypokloriittiliuoksilla, jolla neutraloidaan tämä mahdollinen taisteluaine, jota näissä pinnoilla vielä on.

HELENA IMMONEN:
Miten hyvin vesi neutraloi taisteluainetta? Riittääkö pelkkä vesi?

KARI INNILÄ:
Yksittäin vesi ei ole kaikkein paras mahdollinen, mutta sitä on helpommin saatavilla varsinkin sulan maan aikaan ja kyllä riittävällä vesihuuhtelullakin saadaan nämä taisteluaineetkin neutraloitua ja mekaanisesti samalla poistettua ajoneuvojen pinnoilta. Mutta toki tällaiset erilaiset puhdistusemulsiot ja muut ovat huomattavan paljon tehokkaampia, mutta niiden saanti ihan nopeasti ei ole aina mahdollista.

HELENA IMMONEN:
Suomikin ylläpitää osaamista ja kykyä suojautua kemiallisia taisteluaineita vastaan, mutta yleinen tahtotila maailmalla on ollut, niin kun puhuttiin, että näitä kemiallisia taisteluaineita saataisiin vähennettyä tai jopa poistettua kokonaan maailmasta, niin miltä nyt näyttää kemiallisten taisteluaineiden tulevaisuus? Voimmeko olla positiivisin mielin vai pitääkö edelleen varautua niihinkin?

KARI INNILÄ:
No kyllä mielestäni nämä viimeaikaiset tapahtumat edellyttävät sitä, että näiltäkin aineilta pitää varautua suojautumaan eli kyllä nämä Syyrian jatkuvat kaasuiskut, lähinnä kloorilla, mutta muutaman kerran myös hermokaasulla, ovat erittäin huolestuttavia ja tähänkään ei ole saatu loppua. Ja sitten julkisuudessa on esiintynyt nämä salamurhat ja salamurhayritykset erilaisilla hermokaasuilla, jotka ovat nekin huolestuttavia merkkejä siitä, että kieltosopimuksista huolimatta kemiallisten taisteluaineiden käyttökynnys on turhan matala. 

HELENA IMMONEN:
Eli jatkossakin varusmiehet saavat harjoitella suojeluhälytystä varusmieskoulutuksessa?
KARI INNILÄ:
Aivan varmasti.

HELENA IMMONEN:
Selvä, kiitoksia. No sitten loppuun vielä vakiokysymys kaikille haastateltaville, eli mitä kuuluu seuraavaan kahteen työviikkoosi?

KARI INNILÄ:
No nyt ollaan jo viimeisen työviikon äärellä ennen kesälomaa, eli tässä koitetaan kovasti puhdistaa työpöytää, että voisi rentoutunein mielin sitten olla lomalla. 

HELENA IMMONEN:
Kiitoksia haastattelusta Kari Innilä ja oikein hyvää kesälomaa! 

KARI INNILÄ:
Kiitos samoin.