Hyppää sisältöön

Ilmavoimien komentajan puhe puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraatissa

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 4.6.2019 14.05
Tiedote

Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Pasi Jokisen puhe puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Rovaniemellä 4. kesäkuuta 2019.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, sotilaat, arvoisa paraatiyleisö!

Vietämme tänään Puolustusvoimain Lippujuhlan päivää ja Suomen Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivää Rovaniemellä, arktisen alueen reunamilla. Arktisen alueen merkitys on ollut korostetusti esillä viime vuosina kotimaisilla ja kansainvälisillä foorumeilla. Ilmasto- ja ympäristökysymysten sekä taloudellisten kysymysten lisäksi esillä on ollut myös turvallisuusnäkökulma. Sotilaallinen varustautuminen ja toiminta on kasvanut pohjoisilla lähialueillamme. Tämä alleviivaa puolustusvoimien tehtävää puolustaa koko maata. On tärkeää, että alueellamme ei ole turvallisuusvajetta. Puolustusvoimat operoi maan joka kolkassa, myös Pohjois-Suomessa. Koko maan puolustuskyky ja toimintakyky vaativissa olosuhteissa toteutetaan laajalla ja hyvin koulutetulla reservillä, jota tuotetaan Suomen mallin mukaisesti yleisen asevelvollisuuden turvin.

Yleinen asevelvollisuus, puolustusratkaisumme perusfundamentti, täyttää tänä vuonna sata vuotta. Asevelvollisuusjärjestelmä on sodan ajan joukkojemme kulmakivi ja se on ollut osa suomalaista yhteiskuntaa koko itsenäisyytemme ajan. Aikanaan varsin yleisestä sotilaallisen voiman muodostamisen keinosta, on jalostunut Suomessa maailmanlaajuisesti tunnustettu, kustannustehokas ja suorituskykyinen tapa toteuttaa maamme itsenäisyyden turvaava puolustus.

Ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, että voimme viettää tämän laajuisena toteutettavan asevelvollisuuden merkkivuotta. Asevelvollisuudesta sen eri muodoissaan luovuttiin useassa Euroopan maassa kylmän sodan päätyttyä, mutta pysyviksi luonnehditut muutokset Euroopan lähialueiden turvallisuustilanteessa ovat haastaneet nämä luopumispäätökset viime vuosina eri maissa.  Me suomalaiset voimme olla perustellusti tyytyväisiä sitkeydestämme ja tahdostamme yleisen asevelvollisuuden säilyttämiseksi.

Asevelvollisuusjärjestelmämme on karaistunut raskaissa sodissa. Kunnioitetut sotiemme veteraanit, teidän uhrauksenne ja asettamanne esimerkki ei ole unohtunut, eikä se saa unohtua. Tämän lupauksen pitäminen on meille suomalaisille kunnia-asia.

Asevelvollisuusjärjestelmää on ylläpidetty ja kehitetty pitkäjänteisellä poliittisella ja yhteiskunnallisella yhteisymmärryksellä. Tämän yhteisymmärryksen pohjalla on suomalaisten poikkeuksellisen vahva maanpuolustustahto, joka on vahvassa vuorovaikutuksessa asevelvollisuusjärjestelmän ja kokonaismaanpuolustuksen kanssa.

Maanpuolustustahto antaa lujan mandaatin yleiselle asevelvollisuudelle, ja yleinen asevelvollisuus puolestaan hyvin toteutettuna ylläpitää maanpuolustustahtoa. Puolustusvoimien vastuullisena tehtävänä onkin toteuttaa asevelvollisten koulutus paitsi tinkimättömästi myös ajanmukaisesti. Puolustusvoimat seuraa aikaansa ja asevelvollisuutta kehitetään jatkossakin maanpuolustuksen ja yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti lakien asettamissa raameissa.  Tämän edellä mainitun kehittämistyön yhtenä esimerkkinä on tuore Koulutus 2020-ohjelma, jonka myötä varusmies- ja reserviläiskoulutusta nykyaikaistetaan - sekä teknologian kehittymisen, että muuttuvan yhteiskunnan ja ympäristömme asettamien haasteiden mukaisesti.

Te, paraatijoukon varusmiehet, edustatte täällä näkyvimmin asevelvollisuusjärjestelmäämme ja te edustatte tuoreinta lenkkiä yleisen asevelvollisuuden satavuotisessa ketjussa.

Bästa åhörare,

Finlands militära säkerhet garanteras genom allmän värnplikt, som i år fyller hundra år. I Finland har den allmänna värnplikten utvecklats till ett globalt erkänt, högkvalitativt och kostnadseffektivt sätt att realisera landets militära försvar. Försvarsmakten följer med sin tid och omgivningen när värnpliktssystemet och prestationsförmågan utvecklas. Målet är att bygga upp en trovärdig försvarsförmåga för att värna om veteranernas arv och trygga landets självständighet.

Hyvä juhlayleisö,

Puolustusvoimat on tänä päivänä hyvässä kunnossa, mutta emme saa tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Toimintaympäristömme on jatkuvassa muutoksessa ja uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ympäristöömme nähden vaatii Puolustusvoimilta jatkuvaa kehittämistä ja ajanmukaisia suorituskykyjä hallituksen selontekojen suuntaviivojen mukaisesti.  Täällä Rovaniemellä, jossa Ilmavoimat on vahvasti läsnä, on erityisen perusteltua muistuttaa siitä, että koko Suomen puolustaminen ja ennaltaehkäisevän puolustuskyvyn ylläpitäminen edellyttävät Ilmavoimien Hornet-kaluston korvaamista suorituskykyisillä monitoimihävittäjillä ensi vuosikymmenen puolivälistä alkaen. HX-hävittäjähankkeessa on kyse koko puolustusvoimien ennaltaehkäisy- ja taistelukyvystä. Kuten nykyinen Hornet-hävittäjä, tulee myös uusi monitoimihävittäjä olemaan Ilmavoimien taistelukyvyn selkäranka, jolla ilmapuolustuksen lisäksi tuetaan maa-ja merivoimien operaatioita. Uuden hallituksen sitoutuminen Hornet-kaluston suorituskyvyn täysimääräiseen korvaamiseen onkin maanpuolustuksen näkökulmasta erinomainen päätös.

Puolustusvoimien päätehtävä on uskottavan puolustuskyvyn luominen, jolla muodostetaan ennaltaehkäisevä pidäke kenelle tahansa sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan suunnittelevalle taholle. Harjoitustoiminnalla koulutamme henkilöstöä, vertaamme osaamistamme ja osoitamme puolustuskykyä. Täällä Pohjois-Suomessa on viime viikkoina näkynyt paljon kansainvälisiä kumppaneita. Heidän kanssaan harjoitellessamme olemme voineet jälleen todeta, että suomalainen puolustusratkaisu toimii. Suomalainen sotilas - varusmies, reserviläinen tai henkilökuntaan kuuluva - pärjää erinomaisesti ammattiarmeijoiden joukossa. Tämä seikka vahvistaa puolustuksemme uskottavuutta, eikä jää huomaamatta rajojemme ulkopuolella. Ammattitaitoiset sotilaat ja Suomeen soveltuvat suorituskyvyt muodostavat puolustuskyvyn perustan, mutta puolustuskyvyn uskottavuuteen tarvitaan konkreettisen laadukkaan toiminnan näytön lisäksi myös hyvää tilannekuvaa ja korkeaa valmiutta. Puolustusvoimien valmiutta onkin kehitetty viime vuosien aikana määrätietoisesti ja tuloksekkaasti vastaamaan uskottavasti ympäristömme vaatimuksia. Valmiutta ei kuitenkaan voi rakentaa kerralla valmiiksi, vaan sen ylläpitäminen vaatii riittävien toimintaan kohdennettujen resurssien lisäksi jatkuvaa työtä - valmius on ennen kaikkea myös asennekysymys. Valmius rakentuu pienistä päivittäisistä asioista isoksi kokonaisuudeksi ja meidän kaikkien vastuulla onkin huolehtia omasta osuudestamme.

Hyvä paraatiyleisö, voitte luottaa siihen, että puolustusvoimat pitää jatkossakin itsensä tarkasti kartalla ja katseen valppaana horisontissa turvaten isänmaata ulkoisilta uhkilta.

Sotilaat,
Kohottakaamme kolminkertainen eläköön-huuto itsenäiselle isänmaalle!

´