Hyppää sisältöön

Kovapanosammunnat alkavat maanantaina Rovajärvellä
Bold Quest syventää Maasotakoulun valmiutta järjestää kansainvälisiä tapahtumia

Maavoimat
Julkaisuajankohta 19.5.2019 11.18
Uutinen
Kolme varusmiestä kävelee Rovajärven harjoitusalueella.

Maasotakoulun johtama ampumaharjoitus Rovajärvellä tukee Bold Quest 19.1 -tapahtumaa kovapanosammuntojen järjestämisellä. Harjoituksen kovapanosammunnat alkavat maanantaina 20. toukokuuta. Ampumaharjoitusta johtaa Maasotakoulun johtaja, eversti Kari Pietiläinen.

Maavoimilla ja myös Maasotakoululla on vankka kokemus suurten kansallisten ja kansainvälistenkin harjoitusten järjestämisestä.

– Maasotakoulun tehtäviin kuuluu nykyisin suurten kansallisten harjoitusten suunnittelu- ja johtovastuu, joten henkilöstömme on tottunut järjestämään isoja tapahtumia onnistuneesti ja ammattitaidolla. Aiemmat harjoitukset ovat antaneet Maasotakoululle hyviä kokemuksia ja kehittäneet osaamista siihen, että kansainvälisten joukkojen vastaanotto harjoituksiimme onnistuu. Rovajärven ampumaharjoitus syventää osaamistamme edelleen, Pietiläinen kertoo.

Maasotakoulun johtaja, eversti Kari Pietiläinen Rovajärvellä vaaran laella.

Bold Quest 19.1:ssä Rovajärvellä kehitetään eri kansallisuuksien tilannetieto-, johtamis- ja tulenkäyttöjärjestelmien yhteensopivuutta. Keskiössä ovat digitaalinen yhteensopivuus, verkostoavusteinen operointi, monikansallisen tulenkäytön ketjun toimivuus ja eri puolustushaarojen välinen tulenkäyttö. Merkittävin testaus- ja tutkimuskohde Rovajärvellä on Puolustusvoimien yhteinen tulenkäyttö. Testaukseen osallistuu useiden maiden tykistön, tiedustelun, tulenkäytön ja johtamisen yksiköitä ja suorituskykyjä.

Rovajärven alueen harjoituksen päävalmistelijana toimii majuri Ville Hukkanen Tykistökoulusta.

– Suomalaisten lisäksi ampuvia joukkoja on Ruotsista ja Belgiasta. Lisäksi tulenjohtoryhmiä tai muita osia ovat asettaneet Kanada, Hollanti, Yhdysvallat ja Tanska sekä Ranska.

– Suuri monikansallinen tapahtuma edellyttää valmistelua kaikilla tasoilla Pääesikunnasta alkaen. Rovajärven ampumaharjoituksen johtovastuu käskettiin Maasotakoululle noin kymmenen kuukautta ennen tapahtumaa, minkä jälkeen valmistelut aloitettiin, majuri Hukkanen kertoo.

Bold Quest 19.1:n testaus- ja todentamistoiminnan integroiminen Rovajärven ampumaharjoitukseen tekee tapahtumasta ja harjoituksesta kustannustehokkaita: samalla kertaa voidaan niin toimia yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa kovapanosammunnoissa kuin saada Bold Quest 19.1 -tapahtuman testauksesta kokemuksia oman toiminnan ja omien järjestelmiemme kehittämiseen. Lisäksi varusmiehillemme tämä toimii yhtenä sotaharjoituksena ja kehittää heidän osaamistaan. Ampumaharjoitukseen osallistuu joukkoja Porin prikaatista ja Kainuun prikaatista.

Rovajärven ampumaharjoitus päättyy 24. toukokuuta 2019.

Lue lisää Maavoimien tiedotteesta.

´