Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat on ryhtynyt koronaviruksen vastatoimiin

Huvudstaben
Julkaisuajankohta 5.3.2020 12.23
Tiedote

Puolustusvoimissa on ryhdytty Pääesikunnan käskystä toimenpiteisiin koronavirus COVID-19 leviämisen rajaamiseksi.

Puolustusvoimat on ohjeistanut, että mikäli Puolustusvoimien työntekijä, varusmies, naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittava henkilö tai kertausharjoitukseen käsketty reserviläinen on 18.2.2020 jälkeen palannut tai palaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittämiltä epidemia-alueilta, välilaskut huomioiden, hänen tulee pysyä poissa palvelus- tai työpaikalta 14 vuorokautta Suomeen palaamiseen jälkeen.

Lähtökohtaisesti epidemia-alueelta palanneelle työntekijälle suositellaan etätyötä tai vuosiloman jatkamista kyseisten 14 vuorokauden ajaksi.

Epidemia-alueilta matkalta palaavat varusmiehet tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat naiset ilmoittavat paluustaan puhelimella omaan perusyksikköönsä, eivätkä 14 vuorokauteen palaa palvelukseen. Palatessaan perusyksikköönsä on varusmiehen todistettava olleensa kyseessä olevana ajankohtana epidemia-alueella.

Kertausharjoitukseen käsketyn reserviläisen osalta matkustaminen epidemia-alueille kyseisenä aikana on peruste lykkäyksen myöntämiselle tai kertausharjoituksen perumiselle.

Palveluksessa oleville varusmiehille koulutetaan oireiden tunnistaminen sekä hoitoon hakeutuminen.

Kriisinhallintatehtävissä ja muissa kansainvälisissä tehtävissä palvelevat toimivat saman ohjeistuksen mukaisesti, ellei organisaatio, jossa he toimivat, ole asettanut tiukempaa ohjeistusta asiasta.

Kansainvälisiin harjoituksiin osallistutaan suunnitelmien mukaan, mutta tilannetta seurataan ja tarvittaessa osallistumista harkitaan uudelleen.

Puolustusvoimien henkilöstö ei toistaiseksi toteuta virkamatkoja THL:n määrittämille epidemia-alueille tai niiden läheisyyteen.

Lisäksi Puolustusvoimissa aloitetaan määräaikainen kättelykielto ja kokouksissa käytetään pääosin etäyhteyksiä.

Puolustusvoimat jatkaa tilanteen aktiivista seurantaa ja ryhtyy tarvittaessa lisätoimenpiteisiin.

 

´