Skip to content

Uusin Ruotuväki valottaa puolustusyhteistyötä

Public Information Division
Julkaisuajankohta 19.11.2020 9.55
Tiedote

Uusin Ruotuväki-lehti valottaa Suomen harjoittaman puolustusyhteistyön nykytilaa ja tulevaisuudennäkymiä. Mukana on myös reportaasi merivartijakoulutuksesta ja jalkaväen uusien pimeännäkölaitteiden esittely.

Suomessa vierailulla käynyt Ruotsin puolustusvoimien komentaja kenraali Micael Bydén painottaa haastattelussa, että pohjoismainen puolustusyhteistyö Nordefco on tärkeä pohja yhteistyön syvemmälle kehittämiselle.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Euroopassa on lisääntyvää kysyntää puolustusyhteistyölle. Suomella ei ole kuitenkaan Kaikkosen mielestä tarvetta uusiin aloitteisiin liittymiseen.

Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruuden pääosaston johtaja Timo Pesonen kertoo näkemyksiään uudesta EU:n puolustusrahastosta ja puolustusasioista EU-komissaarina vastannut Sitran yliasiamies Jyrki Katainen arvioi, että korona-aika lisää tarvetta eurooppalaiseen puolustus- ja turvallisuusyhteistyöhön.

Vuoden 2020 ensimmäisellä saapumiserällä aloitetun Rannikkoprikaatin merivartiolinjan kohokohtiin lukeutuu linjan kaksipäiväinen tutkinto, jota Ruotuväki oli seuraamassa.

Uudet pimeänäkö- ja maalinpaikannuslaitteet nostavat jalkaväen suorituskyvyn uudelle tasolle. 

Lue uusin Ruotuväki tästä linkistä.

´