Hyppää sisältöön

Malin vaativa toimintaympäristö asettaa haasteita kriisinhallintaoperaatioille

Maavoimien esikunta
Julkaisuajankohta 1.11.2019 15.16
Tiedote

Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Petri Hulkko tarkasti maavoimien johdossa olevat Malin operaatiot 28.10.-1.11.2019.

Tarkastusmatkansa aikana Maavoimien komentaja tapasi operaatioiden johtoa ja suomalaisia rauhanturvaajia sekä siviilikriisinhallinnan puolella toimivia suomalaisia poliiseja. Lisäksi Hulkko tutustui EUTM Malin koulutustoimintaan Koulikoron koulutuskeskuksessa.

Suomalaisia osallistuu Malissa kahteen erilliseen operaatioon, YK:n alaiseen MINUSMA -operaatioon (The United Nations Multidimensional Integrated Stabilization Mission in Mali) sekä EU:n johtamaan koulutusoperaatioon EUTM Maliin (EU Training Mission, Mali). Tällä hetkellä kahdeksan suomalaista rauhanturvaajaa palvelee Malissa.

- Malin turvallisuusympäristö on vaikea. Erityisesti maan pohjoisosa on ollut operaation alusta asti turvallisuudeltaan heikko ja levottomuudet ovat aika ajoin levinneet myös maan keskiosaan. MINUSMA- operaatio on tällä hetkellä YK:n johtamista operaatioista kaikkein haastavin, Hulkko toteaa.

MINUSMA -operaation johdon kanssa käydyissä keskusteluissa keskityttiin operaation tavoitteisiin, tulevaisuuden näkymään ja mahdollisiin muutoksiin.

- Toistaiseksi suomalaiset jatkavat osallistumistaan operaatioon esikuntatehtävissä sekä ruotsalaisen joukon tukena Timbuktussa palvelevilla suomalaisilla erikoislääkäreillä. Lääkärit ovat ampuma- ja räjähdevammojen hoitoon erikoistuneita ja heitä palvelee operaatiossa kerrallaan 1-2 muutaman kuukauden rotaatioissa, Hulkko kertaa.

EUTM Mali koulutusoperaatiossa kolme suomalaista kouluttajaa toimivat eri tehtävissä. Koulikoron koulutuskeskuksessa eurooppalaiset kouluttajat antavat hyvin kokonaisvaltaista koulutusta Malin asevoimille niin yksittäisten taistelijoiden tasolla kuin ylemmällä komppanian johtamistasolla.

- Eurooppalaiset kouluttajat ja suomalaiset osana heitä tekevät Malissa erittäin hyvää työtä ja sillä saavutetaan tuloksia. Tätä ei tule tarpeeksi korostettua, Hulkko toteaa.

Operaatio kouluttaa yksittäisen sotilaan taitoja muun muassa jalkaväen, lääkinnän, improvisoitujen räjähteiden torjunnan ja viestijärjestelmien osalta. Joukoille järjestetään myös erikoisempia ajoneuvoasentaja-, varastotyöntekijä- ja helikopterityöskentelykursseja. Komppanian komentaja -kurssit keskittyvät komppanian päälliköihin ja ylempiin upseereihin, joiden kanssa käydään perusteita aina johtamisesta ihmisoikeuksien suojeluun. Koulutusoperaatio on pyrkinyt muuttamaan painopistettään enemmän liikkuvien kouluttajaosastojen suuntaan.

- Tarkoituksena on ollut siirtää kokonaisia kouluttajaosastoja lähemmäs Malin asevoimia ympäri maata Koulikoron koulutuskeskuksen lisäksi, jotta koulutukseen saataisiin lisää tehoa. Turvallisuustilanteen heikkeneminen tämän vuoden aikana on aiheuttanut sen, että liikkuvan koulutuksen määrästä on valitettavasti jouduttu tinkimään, Hulkko sanoo.

- Tarkastusmatkani aikana sain kuulla erinomaisia analyysejä maan tulevaisuuden kehityksestä monesta näkökulmasta. Matkan aikana vahvistui myös käsitykseni siitä, että Mali on tulevaisuudessa yksi kansainvälisen yhteisön toiminnan painopisteistä, Hulkko päättää.

Perustiedot operaatioista:

MINUSMA: Operaation tehtävänä on tukea Malin laillista hallintoa saavuttamaan ja ylläpitämään turvallisen toimintaympäristön maan jälleenrakentamiseksi. Operaation tehtäviin kuuluu siviilien suojelun, ihmisoikeuksien valvonnan, humanitaarisen avun ja paluumuuton mahdollisuuksien tukeminen, valtiohallinnon vaikutuksen laajentaminen sekä vaalien järjestämisen tukeminen.

Operaation toiminta painottuu alueellisesti Malin suurimpiin väestökeskuksiin Pohjois- ja Keski-Malissa. Suomalaiset rauhanturvaajat toimivat esikuntatehtävissä Bamakossa ja ruotsalaisen joukon osana Timbuktussa, jota tuetaan suomalaisilla lääkintäkyvyllä. Lisäksi MINUSMA-operaatioon osallistuu suomalaisia poliiseja siviilikriisinhallintatehtävissä.

Suomi on osallistunut operaatioon vuodesta 2013 lähtien.

EUTM Mali: Vuonna 2013 perustetun operaation tehtävä on puolestaan koulutuksella ja neuvonnalla tukea Malin asevoimia (MAF). Tavoitteena on, että Malin asevoimat kykenisivät huolehtimaan maan alueellisesta koskemattomuudesta ja saamaan Pohjois-Malin paremmin hallituksen hallintaan.

Operaatio pyrkii vastaamaan Malin asevoimien operatiivisiin tarpeisiin kouluttamalla sotilasyksiköitä sekä kehittämällä komento- ja logistiikkaketjujen toimintaa. Koulutukseen kuuluu myös tietouden lisääminen siviilien suojelusta ja ihmisoikeuksista.

Operaation toiminta rajoittuu Etelä-Malin alueelle ja sen esikunta sijaitsee Bamakossa. Koulutustukikohta sijaitsee Koulikorossa noin 60 kilometrin päässä pääkaupungista. Osa koulutuksesta annetaan tukikohdan ulkopuolella maasto-oloissa. Suomalaisten kouluttajien tehtävänä on erityisesti jalkaväkikoulutus.

Suomi on osallistunut operaatioon sen perustamisesta lähtien.

Julkaisun kuvat:EUTM Mali

 

EUTM Mali MINUSMA
´