Hyppää sisältöön

KRIHAblogi

 

KRIHAblogi tarjoaa näkymän operaatioiden arkeen rauhanturvaajien näkökulmasta Afrikasta Lähi-Itään.

Kuulumisia julkaistaan jokaisesta operaatiosta vuorollaan ja kriisinhallinnan arki sekä tunnelmat tulevat tutuiksi lukijoille operaatioiden toimialueilta. Uusimmat tunnelmat välitetään eteenpäin myös Puolustusvoimien sosiaalisen median kanavilla.

 

Blogit

Sotilastarkkailijan normiviikko - Saunan kautta palvelusvapaalle

Julkaisupäivä 29.7.2016 12.13 Blogit Maavoimat

Tänään kenttäasemalla oli koulutuspäivä. Se joka osaa jokin asian paremmin kuin muut, pitää koulutuksen muille. Aiheina olivat GPS:n käyttö, ensiapu, radioiden käyttö sekä toiminta liikenneonnettomuuspaikalla.

Joka toinen sunnuntai on hallinnollinen päivä, jolloin tehdään erilaisia paperitöitä. Esimerkiksi kirjoitetaan raportteja ja valmistellaan määräaikaisilmoituksia. Koulutuspäivinä ja hallinnollisina päivinä on ohjelmassa myös liikuntaa, joko kaikki sotilastarkkailijat liikkuvat yhdessä tai jokainen haluamaansa lajia harrastaen.

Minulla on matka kenttäasemalta Suomi -talolle Istanbuliin (Duty Travel). Suomi -talolla tarkoitetaan suomalaisten sotilastarkkailijoiden vuokraamaa taloa, missä on kahdessa kerroksessa neljä kahden hengen huonetta. Suomalaiset ovat edelleen vuokranneet yhden huoneen kolmelle sveitsiläiselle sotilastarkkailijalle. Talossa on lisäksi olohuone, keittiö, pieni nurkkaus kuntovälineille ja suuri parveke. Talolla säilytetään niitä tavaroita, joita ei välttämättä tarvitse kenttäasemalla tai palvelusvapaalla. Palvelusvapaalle lähdetään ja palvelusvapaalta palataan yleensä Suomi -talon kautta, koska palvelusvapaan jälkeen yleensä siirrytään uudelle kenttäasemalle. Suomi -talolle on palkattu taloudenhoitaja ja yleismies Aslam. Hän hoitaa kaikki taloudenhoitoon kuuluvat asiat eli maksaa laskut, siivoaa, korjaa ja kunnostaa, valmistaa talolle tuleville sotilastarkkailijoille ruuan sekä pesee tarvittaessa jopa pyykit. Lisäksi Suomi-talolle on palkattu vartijat, jotka vartioivat turvallisuutta 24 tuntia vuorokaudessa.

Suomi-talolla on myös luonnollisesti puulämmitteinen sauna. Vartijat on opetettu lämmittämään sauna oikeaoppisesti. Riittää kun vain ilmoitat vuorossa olevalle vartijalle, mihin kellonaikaan sauna halutaan lämpimäksi. Saunan lämmitys tuo vartijoille vaihtelua varsin yksitoikkoiseen arkirutiiniin. Minun tämän päivän suunnitelmiin kuuluu sauna ja tavaroiden pakkaaminen. Huomenna on oltava aikaisin aamulla lentokentällä valmiina lähtemään neljän kuukauden jälkeen ensimmäiselle palvelusvapaalle Suomeen. Matka kestää yhdellä koneen vaihdolla noin 12 tuntia.

Tähän päättyy seitsemän päivän pituinen KRIHAblogi "Sotilastarkkailijan normiviikko". On aika levähtää hetki Suomessa. Viikot jatkuvat samansisältöisinä myös palvelusvapaan jälkeen.

Komentajakapteeni Kari Laakko. Kirjoittaja toimii kenttäaseman päällikkönä UNMOGIP -operaatiossa Kashmirissa.

Blogi Maavoimat UNMOGIP
´