Kun haastattelin muita, niin yksi yhdistävä teema monen palvelukseen hakemisen syissä oli epävarma elämäntilanne. Monien vastauksissa toistuivat ajatukset siitä, kuinka halusi vaihtelua monotoniseen siviilityöhönsä, ei ollut varma mihin lähtisi opiskelemaan, halusi muuta ajateltavaa kariutuneen parisuhteen jäljiltä ja ehkä haluaisi vaihtaa siviilityönsä. Toisilla taas oli kyse puhtaasti kokemuksen hankkimisesta ja uuden kokemisesta. Jopa vähän vanhemmilla, joilla oli jo pidempi työura takana ja varma työpaikka, niin kriisinhallintapalvelus näyttäytyi kutsuvana vaihtoehtona ja mielekkäänä työpaikkana. Moni koki, että tämä reissu tarjoaisi hengähdystauon ja ikään kuin tavan nollata oma elämäntilanteensa sekä nähdä samalla maailmaa. Ja miksipä ei.
Aika moni ikään katsomatta voi tunnistaa nuo ajatukset itsessään, oli rauhanturvaaja tai ei. Nuorin meistä on 19-vuotias ja vanhin 33-vuotias. Taustoista muutamia mainitakseni niin täällä palvelee sairaanhoitajia, kaupan kassoja, vartijoita, poliiseja, insinöörejä, lääkäri, opettajia, opiskelijoita ja niin edes päin. Kirjo on siis laaja, mutta niin on myös työyhteisöä rikastuttavien ideoiden määrä. Itse toimin jääkäriryhmän taistelupelastajana ja siviilissä toimenkuvaani liittymättömät opiskelut todennäköisesti jatkuvat ensi syksynä.
Itselle mielenkiintoisin seikka olikin, että miksi ihmiset hakevat rauhanturvaajaksi? Mitä työ täällä antaa, mitä siviilistä ei saa? Moni vastasikin, että työn luonne on vastakohta rutiininomaiselle itseään toistavalla siviilityölle. Ehkäpä armeija kurinalaisuuteen ja hierarkioihin painottavana instituutiona on työpaikkana myös jotain, mikä tarjoaa selkeyttä ja järjestystä sellaista etsivälle. Ehkä tämä on kokemuksena niin ainutlaatuinen, että on sen vuoksi valmis ahtautumaan pieniin körmyihin, eli kontteihin jotka on muutettu asuintiloiksi, kolmen muun henkilön kanssa neljäksi kuukaudeksi. Iso osa vastaajista olikin sitä mieltä, että täällä saa perspektiiviä, kun kokee asioita eri kulttuurissa elävien ihmisten kannalta, tutustuu ihmisiin joihin ei siviilissä välttämättä tutustuisi ja näkee mitä elämä on vaikeammissa olosuhteissa.
Eräs sanoi, että oli kyllästynyt Suomessa ihmisten kiittämättömyyteen ja rauhanturvapalvelus tietyllä tapaa on tuonut hänelle uutta näkemystä siihen, miten hyvin asiat meillä kotona ovatkaan. Kyllä siinä äkkiä alkaa arvostaa esimerkiksi suomalaista liikennekulttuuria, kun tukikohdan ulkopuolella liikkuessa katselee millaisia vaaratilanteita paikalliset aiheuttavat ohittelemalla toisiaan kapeilla tienpätkillä suurilla tilannenopeuksilla pienten kylien keskellä. Samaten alkaa arvostaa suomalaisen rakennusalan turvallisuusmääräyksiä, kun katsoo miten paikalliset rakennusmiehet hitsaavat ilman suojalaseja tai asentavat palkkeja 10 metrin korkeuteen ilman turvavaljaita seisoen nosturin päällä.
Aika moni myös sanoi, että täällä koettu yhteisöllisyys on jotain mitä ei siviilissä koe. Ehkä palomiehillä on jotain vastaavaa, mutta hekään tuskin viettävät kaikkea vapaa-aikaansa yhdessä. Täällä yhdessä toimiminen ei rajoitu pelkästään työskentelyyn ja ruokailuihin. Työskentelyn ohella vapaa-aikaa vietetään pelaten viikoittain pallopelejä, katsomalla leffoja Suomitalolla ja käyden silloin tällöin porukalla saunomassa. Ranskalaiset myös järjestävät aika ajoin urheilukisoja, jossa suomalaiset ryhmänä kisaavat muita ranskalaisia joukkueita vastaan. Mainittakoon, että heti rotaatiomme alussa suomalaiset voittivat ranskalaiset heidän itse valitsemissa lajeissaan kuten köydenvedossa ja renkaanpyörityksessä. Suomalainen, pääosin reserviläisistä koostuva joukko, tuli ja vei pokaalin ranskalaisten ammattisotilasjoukkojen nenän edestä. Helppoa se on, kun sen osaa.
Näin tiivisti elävässä yhteisössä porukka hitsautuu pakostakin yhteen ja edellä mainitut ajanvietteet ovat oiva keino kuluttaa aikaa ja luoda yhteisöllisyyden tunnetta. Jos vapaus ja oma rauha ovat sinulle siviilissä itsestäänselvyyksiä, joudut rauhanturvapalveluksen jälkeen ajattelemaan yhteisöllisyydestä ja sen tarpeesta ehkä hieman eri tavalla. Täällä yhteisöllisyys on lähes elinehto.
Markus
