Suomi voitti meri-5-ottelussa Ruotsia vastaan
Rannikkoprikaati isännöi meri-5-ottelua Kirkkonummen Upinniemessä 24.-28.6.2026.
Suomen voitokkaan joukkueen paras, Leo Kuusela, sai myös parhaat henkilökohtaiset pisteet. Linnea Saarikangas oli uusi tulokas. Hän sai naisten sarjan parhaat pisteet.
Uudet säännöt käyttöön
Kisan järjestäjä, Rannikkoprikaatin liikuntakasvatusupseeri Ville Kima kertoo, että sääntömuutosten takia kilpailun kokonaispistemäärä laski aikaisemmista kisoista.
Kilpailun lajit ovat säilyneet samoina vuosikaudet, mutta vuoden alusta sääntöjä on muutettu. Esimerkiksi naisten sarjan sääntöjä on muutettu yhtenäisemmiksi miesten sarjan sääntöjen kanssa, amfibiojuoksussa kivääri on korvattu laserpistoolilla ja merimiestaito-osuuden jolla on korvattu kajakilla.
— Odottamattomat sääntömuutokset ovat hankalia tällaisille maille kuin Suomi ja Ruotsi, joissa urheillaan niin sanotusti oman toimen ohella. Meillä ei ole tarpeeksi aikaa harjoitella uusien sääntöjen mukaisesti, toteaa Jouni Ilomäki, valmennuksen johtaja pääesikunnasta.
Sääntömuutoksista huolimatta Suomen joukkueen jokainen jäsen teki henkilökohtaisia ennätyksiä yksittäisissä lajeissa.
Kilpailun osalajit ovat esterata, pelastusuinti, esteuinti, merimiestaito ja amfibiojuoksu.
Tyytyväiset kilpailijat ja järjestäjät
Upinniemessä järjestettyä meri-5-ottelua pidettiin erittäin onnistuneena tapahtumana, joka kehittää ja pitää yllä Suomen ja Ruotsin välistä yhteistyötä myös sotilasurheilussa.
— Ruotsalaiset olivat erittäin tyytyväisiä järjestelyistä ja kilpailusta, jossa pääsivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan sääntöuudistusten vaikutusta lajeihin, Kima toteaa.
Ensi vuonna kisat järjestää Ruotsi.
Suomen meri-5-ottelujoukkue tähtää vuoden 2027 kesän Military World Games -kisaan, jonka järjestäjämaa on Yhdysvallat.
Kisan tulokset
Henkilökohtainen sijoitus, miehet
1. Leo Kuusela (FIN), 5 586 pistettä
2. Petter Lindahl (SWE), 5 480
3. Alex Barta (FIN), 5 344
4. Niko Korhonen (FIN), 5 155
5. Erik Storberg (SWE), 5 082
6. Joel Sundman (SWE), 4 733
7. Hampus Pernkrans (SWE), 4696
Henkilökohtainen sijoitus, naiset
1. Linnea Saarikangas (FIN), 5 089 pistettä
2. Heidi Winberg (SWE), 4 842
3. Essi Lillman (FIN), 4 716
4. Jonna Krohn (SWE), 3 759
5. Viktoria Nylund (SWE), 3 466
6. Justina Lundberg (SWE), 1 567
Joukkuekisa, miehet, yhteispistemäärä
Suomi: 16 085
Ruotsi: 15 295
Joukkuekisa, naiset, yhteispistemäärä
Suomi: 9 805
Ruotsi: 8 601