Hyppää sisältöön

Välikohtaus suomalaisrauhanturvaajien partiointitehtävässä Libanonissa - ei henkilövahinkoja

Maavoimat
Julkaisuajankohta 26.5.2020 13.31
Tiedote

UNIFIL-operaatioon osallistuvat suomalaiset rauhanturvaajat olivat maanantaina 25. toukokuuta suorittamassa partiointitehtävää toimialueellaan Etelä-Libanonissa, kun paikallinen väkijoukko pysäytti partion etenemisen noin kello 18.30.

Partion liike estettiin sulkemalla tie ajoneuvoilla. Paikallinen väkijoukko käyttäytyi partiota kohtaan uhkaavasti heittäen kiviä ajoneuvoja kohti ja rikkoen ajoneuvojen sivupeilejä. Havaintojen perusteella väkijoukossa ammuttiin myös muutamia laukauksia käsiaseella. Laukauksista yksi osui suomalaisen partion ajoneuvoon. 

Suomalaiset pääsivät irtaantumaan tilanteesta työntämällä panssaroiduilla partioajoneuvoilla tien sulkeneet autot pois ajoväylältä. Tilanteessa rauhanturvaajat eivät poistuneet ajoneuvoista, eivätkä he käyttäneet aseellista voimaa paikallista väkijoukkoa kohtaan.

Partio siirtyi tilanteesta irtaantumisen jälkeen läheiselle UNIFIL:n tarkkailupisteelle. Myös tarkkailupisteen ulkopuolelle kerääntyi uhkaavasti käyttäytyvää väkijoukkoa. Tilanne rauhoittui ja paikallinen väkijoukko hajaantui Libanonin armeijan joukon (Lebanese Armed Forces, LAF) saavuttua paikalle. Suomalainen partio palasi kotitukikohtaansa LAF:n saattamana maanantai-iltana noin kello 22.00.

Kahdentoista henkilön vahvuinen suomalaispartio oli liikkeellä kolmella panssaroidulla ajoneuvolla. Partiointitehtävään ei osallistunut muiden kansallisuuksien rauhanturvaajia. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja suomalaiselle partiolle eikä liikkeen estäneelle joukolle, mutta kummankin osapuolen ajoneuvot kärsivät lieviä vahinkoja. Syytä välikohtaukselle ei tiedetä.

Suomi osallistuu YK:n monikansalliseen UNIFIL-operaatioon (United Nations Interim Force In Lebanon, UNIFIL) osana ranskalaista komentajan reservipataljoonaa (Force Commander Reserve, FCR).

UNIFIL-operaatio on perustettu 1978. Suomi on osallistunut operaatioon neljällä vuosikymmenellä; 1982–2001, 2006–2007 ja vuodesta 2012 lähtien. Tällä hetkellä operaatiossa palvelee noin 200 suomalaista.

´