Hyppää sisältöön

Suomalaiset rauhanturvaajat liikenneonnettomuudessa Libanonissa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 17.6.2022 13.46
Tiedote

Perjantaina 17.6.2022 kello kahden jälkeen aamuyöllä tapahtui liikenneonnettomuus Beirutin eteläpuolella, jossa oli osallisena kaksi suomalaisen kriisinhallintajoukon Libanonissa (SKJL) ajoneuvoa. Suomalaiset rauhanturvaajat eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.

Neljä suomalaista rauhanturvaajaa oli suorittamassa annettua tehtävää ja liikkuivat käsketyllä reitillä, kun paikallinen siviiliajoneuvo törmäsi rauhanturvaajien ajoneuvopartioon. Törmäyksen seurauksena paikallisia siviilihenkilöitä loukkaantui ja suomalaiset rauhanturvaajat antoivat heille tapahtumapaikalla välitöntä ensiapua. Loukkaantuneet toimitettiin jatkohoitoon. Yhteen suomalaisen kriisinhallintajoukon ajoneuvoon tuli tilanteessa pieniä pintavaurioita.     

Suomi on osallistunut YK:n johtamaan UNIFIL-operaatioon vuodesta 1982 lähtien. Operaation tavoitteena on saavuttaa tilanne, jossa vastuu Etelä-Libanonin turvallisuudesta voidaan kokonaan luovuttaa Libanonin turvallisuusviranomaisille. Suomi osallistuu operaatioon noin 200 rauhanturvaajalla.