Hyppää sisältöön

Afganistan kehittyy hitaasti

Maavoimien esikunta
Julkaisuajankohta 30.10.2018 11.59
Uutinen

Yleistilanne Afganistanissa ei ole merkittävästi parantunut kuluvan vuoden aikana ja konfliktin aiheuttamat siviilitappiot ovat olleet edelleen merkittäviä. Neljän vuoden aikana siviilien kokonaistappioissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia.

Kuitenkin myös positiivista kehitystä on ollut näkyvissä ja Resolute Support -operaation toiminta on jatkunut vuoden 2018 ilman suurempia muutoksia. Koko operaation painopiste on ollut edelleen Afganistanin turvallisuusviranomaisten toiminnan tukemisessa neuvonantotoiminnalla pääasiassa ministeriö- ja armeijakuntatasolla. Kansainvälisen yhteisön tuki ja tarve pitkäjänteiseen sitoutumiseen Afganistanin turvallisuuden edistämiseksi on edelleen välttämätöntä.

YK:n valtuuttama monikansallinen kriisinhallintaoperaatio tukee Afganistanin hallitusta ja paikallisviranomaisia turvallisen toimintaympäristön ylläpitämisessä ja demokraattisten rakenteiden vahvistamisessa.

Historiallinen tulitauko

Muslimien paastokuukauden loppupuolella 11.6.2018 ennen Ramadanin päätösjuhlaa Afganistanin presidentti julisti yksipuolisen tulitauon tarkemmin määrittelemättömäksi ajaksi. Tuolloin Afganistanin turvallisuusjoukot lopettivat taistelutoiminnan jääden käskyn mukaisesti niihin asemiin, joissa olivat tulitauon julistamisen alkaessa. Tulitauko oli aluksi yksipuolinen ja kapinalliset käyttivät tilaisuutta hyväkseen siirtämällä ja ryhmittämällä joukkojaan. Tulitauon alettua Taleban-liike ilmoitti osallistuvansa tulitaukoon kolmipäiväisen juhlan ajaksi.

Juhlan alkaessa Taleban lopetti kaiken taistelutoiminnan turvallisuusjoukkoja vastaan. Talebanin joukkoja saapui kaupunkeihin juhlimaan yhdessä turvallisuusjoukkojen ja sukulaistensa kanssa. Aseet luovutettiin tarkastuspisteille siirryttäessä kaupunkialueille. Juhlan päätyttyä taistelutoiminta Afganistanin turvallisuusjoukkoja kohtaan jatkui. Hallitus jatkoi yksipuolisesti tulitaukoa vielä 30.6.2018 asti.

Kokonaisuutena tulitauko oli historiallinen. Koskaan aikaisemmin Taleban-liike ei ole osallistunut näin laajamittaisesti hallituksen ehdottamiin tulitaukoihin. Kesän tulitauko saanee jatkoa, toivottavasti vielä vuoden 2018 aikana. Resolute Support- operaatio tuki tulitaukoa vähentämällä näkyvyyttään muun muassa minimoimalla siirtymistä edellyttävän neuvonantotoimintansa.

Parlamenttivaalit kansainvälisen mielenkiinnon kohteena

Afganistanin parlamenttivaalit järjestettiin 20.10.2018. Vaaleissa valitaan 249 edustajaa Afganistanin parlamentin alahuoneeseen. Ehdokkaita oli yli 2 500. Viranomaiset ovat luvanneet vaaleista alustavia tuloksia vasta 10. marraskuuta ja lopullisia tuloksia 20. joulukuuta.

Afganistanin turvallisuusviranomaisten ja Resolute Support -operaation tavoitteena oli mahdollistaa vaalien turvallinen ja uskottava toteuttaminen. Äänestäjien rekisteröinti alkoi jo keväällä ja vaalipäivänä rekisteröityjä äänestäjiä oli hieman yli yhdeksän miljoonaa. Se on noin 50 prosenttia maan äänioikeutettujen määrästä. Rekisteröinti ei sujunut täysin ilman epäselvyyksiä, haasteita oli esimerkiksi väärennettyjen henkilötodistusten käytössä sekä rekisteröintipaikkojen, äänestäjien sekä ehdokkaiden turvallisuuden takaamisessa.

Kansainvälisen yhteisö seurasi mielenkiinnolla vaalien onnistumisessa. Vaalien onnistumisella niin järjestelyiden kuin turvallisuuden kannalta on merkittävää vaikutusta vuoden 2019 aikana järjestettävien presidentinvaalien toteutumiseen.

Äänestyspäivänä 20.10. äänestys sujui takkuillen. Suurin osa Afganistanin 21 000 äänestyspaikasta avasi ovensa myöhässä, ja jonotusajat olivat pitkiä. Haasteita oli muun muassa äänestäjien henkilöllisyyden tarkistamisessa biometrisen tunnistusjärjestelmän ongelmien vuoksi. Keskusvaalilautakunta päättikin jatkaa äänestysaikaa noin 250 äänestyspaikalla sunnuntaille. Kaikki jatkoajan saaneet äänestyspaikat eivät kuitenkaan 21.10. avautuneet turvallisuussyistä.

Vaalien järjestäminen oli ponnistus Afganistanin kansalaisyhteiskunnalle. Taleban ja muut kapinalliset ryhmittymät pyrkivät estämään vaalien järjestämisen, mutta vaikutusten voidaan katsoa jääneen pieniksi. Kansalliset turvallisuusviranomaiset onnistuivat turvallisuusjärjestelyissä hyvin, vaikka äänestyspäivän iskuilta ja uhreilta ei vältytty. Arvioiden mukaan väkivaltaisuuksissa varsinaisena vaalipäivän menehtyi noin 3oo henkilöä.

Äänestysvilkkaus oli suurin pääkaupungissa Kabulissa, jossa poliittinen aktiivisuus on suurinta. Arvioiden mukaan noin 4 miljoonaa äänestäjää kävi äänestämässä.

Suomalaisten toiminnan painopiste keskitetään Pohjois-Afganistaniin

Suomi on osallistunut Resolute Support -operaatioon sen perustamisesta vuodesta 2015 lähtien. Suomalainen osasto Afganistanissa keskittyy neuvonantotoimintaan sekä pohjoisella komentoalueella (TAAC-N) että Kabulin alueella. Lisäksi Suomalainen osasto tukee operaatioesikuntaa (RSHQ) toteuttamalla neuvonantajien suojaustehtäviä Kabulin alueella.

Maavoimat valmistelee suojaustoiminnan ja neuvonantotoiminnan painopisteen keskittämistä pohjoiselle komentoalueelle Mazar-el-Sharifiin 2019 alkaen.

´