Matkani rauhanturvaajaksi alkoi noin vuosi sitten, kun sain tiedon valinnasta tehtävään UNIFIL-operaatiossa SKJL:n joukoissa. Henkinen valmistautuminen rauhanturvaoperaatioon oli kuitenkin alkanut jo monia vuosia aikaisemmin, kun haave sotilaallisesta kriisinhallinnasta muotoutui selkeäksi päämääräksi ja tavoitteeksi. Haave ei olisi kuitenkaan koskaan muuttunut todeksi ilman puolisoni, ystävien sekä perheen ymmärrystä ja tukea – kiitokseni mahdollisuudesta kokea rauhanturvaajan arkea sekä kirjoittaa tätä tekstiä kuuluu läheisilleni.
Saavuin kansainväliseen palvelukseen ja ensimmäiseen rauhanturvaoperaatiooni vahvalla reserviläistaustalla. Vaikka varusmiespalveluksesta on kulunut aikaa jo 15 vuotta, niin olen usean vuoden ajan toiminut vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä sekä tutkimus- ja koulutusyhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Olen ammatiltani terveydenhuollon ammattihenkilö sekä työskentelen yliopistotutkijana ja -opettajana.
Siviili-sotilasyhteistyötä
UNIFIL-operaatiossa ja Suomalaisessa kriisinhallintajoukossa Libanonissa toimin CIMIC-aliupseerin tehtävässä. CIMIC (Civil-Military Coordination) tarkoittaa siviili-sotilasyhteistyötä, joka on käytännössä yhdessä toimimista sotilasyhteisön sekä paikallisen siviiliväestön ja paikallisviranomaisten kanssa. CIMIC-toiminnalla ylläpidetään turvallista toimintaympäristöä, kehitetään sotilasjoukon omasuojaa sekä tuetaan paikallista väestöä ja yhteiskuntaa (sotilaallisia tehtäviä ja tavoitteita kuitenkaan unohtamatta). SKJL:ssa teemme CIMIC-työtä yhdessä suomalaisen CIMIC-upseerin kanssa. Pataljoonamme, eli tässä tapauksessa FCR:n (Force Commander Reserve), tasolla kuulumme osaksi ranskalaista CIMIC-yksikköä. Päivittäinen työ suunnitellaan ja koordinoidaan ranskalais-suomalaisessa toimistossa. Suomalaisittain ensimmäinen monikansallisen yhteistyön taso toteutuu siis jo omassa tukikohdassa ranskalaisten vastinpariemme kanssa.
CIMIC-aliupseerin tehtävä on ollut erinomainen näköalapaikka paikalliseen väestöön, kulttuuriin ja ympäristöön. Päivä- ja viikkokalenteri täyttyy lähes huomaamatta lukuisista tapaamisista, kokouksista, palavereista ja yhteistyötapaamista. Suurimman osan ajasta olemme liikkeessä tukikohdan ulkopuolella. Osana reservipataljoonaa myös CIMIC-toiminta kattaa koko operaatioalueen. Siinä missä muiden pataljoonien CIMIC-kollegamme vastaavat oman pataljoonansa alueesta, niin FCR:n toiminta-alue kattaa koko operaatioalueen lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Voikin sanoa, että jo operaatioalueella liikkuminen sekä ajantasaisen kokonais- ja tilannekuvan ylläpitäminen ovat yksi tärkeimmistä tehtävistä. Erilaisten tuki- ja hankintaprojektien läpivieminen on toinen näkyvä osa CIMIC-työtä. Tyypilliseen työviikkoon kuuluu projektimahdollisuuksien kartoittamista, projektien suunnittelua, toteuttamista, arviointia sekä valvontaa. Ohjaus suomalaisten projektien painopisteistä tulee suoraan ulkoministeriöstä. Terveydenhuollon, infrastruktuurin sekä sivistystoimen projektit ovat olleet etusijalla.
Vielä alkuvuoden aikana koronapandemia rajoitti mahdollisuuksia toteuttaa siviiliväestön ja paikallisviranomaisten kanssa toimimista, mutta keväästä alkaen toimintamahdollisuudet ovat olleet vapaampia. Kuluvan vuoden aikana olemme tavanneet kaupunginjohtajia, kylien pormestareita, viranomaisia kuten lääkintä- ja pelastusalan edustajia, koulujen ja oppilaitosten rehtoreita, sivistystoimien johtajia, paikallisia järjestöjä jne. Tämän lisäksi kokonaan oma lukunsa on MIMIC eli sotilas-sotilasyhteistyö (Military-Military Coordination), jossa yhteistyötä tehdään Libanonin asevoimien kanssa. Lisäksi olemme lähes päivittäisessä yhteydessä UNIFIL:n muihin toimijoihin. CIMIC-työ paikallisväestön suuntaan on toteutunut tukiprojektein, materiaalihankinnoin ja -lahjoituksin sekä yhteisin tapahtumin ja koulutuksin. Kasvokkain ja paikan päällä tapaamiset ovat olleet tehtävän suurinta antia. Myös UNIFIL:n tasolla koronarajoitteet ovat viime aikoina lieventyneet. Kesään saakka moni UNIFIL:n sisäisistä kokouksista toteutettiin vielä kokonaan etäyhteyksin, mutta kesästä alkaen on jälleen pidetty yhteisiä tapaamisia ja palavereja kasvokkain. Vaikka terveydenhuollon ammattilaisena näen koronapandemian rajoitusten ja suositusten tärkeyden, niin tosiasia myös on, että aito ja konkreettinen läsnäolo ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on korvaamatonta. Osallistuimme taannoin UNIFIL:n siviili-sotilasyhteistyön koordinointikokoukseen niin operaatioalueen läntisessä kuin itäisessä sektorissa. Kokouksissa oli paikalla edustajia UNIFIL:n jokaisesta yhdeksästä pataljoonasta sekä erillisistä CIMIC-työn yksiköistä – läsnä oli yhteensä toistakymmentä eri kansallisuutta. Tällaisen monikansallisen osaamisen, tuntemuksen ja kokemuksen saattaminen kirjaimellisesti saman pöydän ääreen sekä yhteisin tavoittein oli vaikuttava kokemus.
Sisäistä kasvua ja kehittymistä
Rauhanturvaaminen on ensisijassa ulospäin näkyvää toimintaa ja vaikuttamista. Uskon kuitenkin, että todellinen kasvu, kehitys ja muutos tapahtuvat yksilöllisesti ja sisällä päin. Kokemus rauhanturvaamisesta ja sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävistä yhdistyy ihmisen aikaisempiin kokemuksiin, elämänhistoriaan sekä yksilölliseen elämänkatsomukseen. Parhaassa tapauksessa nämä integroituvat eli yhdistyvät ehyeksi kokonaisuudeksi ja elämänhallinnan tunteeksi, jossa menneisyys, nykyhetki ja tuleva ovat osa minuutta. Minulle itselleni osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan ja siviili-sotilasyhteistyöhön on ollut juuri tämänkaltaista kokemusta. Monikansallisessa ympäristössä toimiminen, paikallisen väestön ja paikallisten elämän kohtaaminen ovat hetkiä, jotka kasvattavat ja kehittävät sisäisesti. Yhteisen kielen ja kulttuurin puuttuessa voi kohtaamisissa siltikin aistia jotakin ainutlaatuista yhteistä, jotakin samanlaista ja jotakin ihmisyyttä olennaisesti määrittävää – tunteet sekä tarpeet ovat yhteisiä.
Erään tunnetun yhdysvaltalaisen psykologin mukaan ihmisten välisen yhteistyön ja yhteistoiminnan edellytykset perustuvat kolmeen asiaan: kunnioitukseen, johdonmukaisuuteen sekä kykyyn tavoittaa toisen ihmisen näkökulma. Mielestäni tämä tiivistää erinomaisesti, mistä koko siviili-sotilasyhteistyössä on kyse. Toimiva yhteistyö edellyttää aitoa kunnioitusta ja mielenkiintoa muita ihmisiä sekä kulttuureja kohtaan. Lisäksi etenkin sotilasjoukon tulee olla toiminnassaan selkeä ja johdonmukainen, mikä puolestaan mahdollistaa tavoitteellisen toiminnan ja luottamuksen. Tärkeimpänä kuitenkin näen, että sujuva yhteistyö vaatii ymmärrystä siitä, miksi ihminen toimii kuten toimii, toista tarpeettomasti tuomitsematta tai arvostelematta. Vaikkemme jakaisi samanlaisia ajattelu- ja käyttäytymistapoja, niin voimme pyrkiä ymmärtämään toisen ihmisen sisäisiä ja ulkoisia motiiveja tai jopa pakotteita. Hädän ja turvattomuuden keskellä ihminen tukeutuu epätoivoisiin ratkaisuihin. Pitkän konfliktin keskellä epänormaalista tulee normaali ja kaaokseen alkaa muotoutua järjestys – vaikkei se olisikaan yksilön tai yhteiskunnan kannalta optimaalista.
En usko olevani kovin väärässä todetessani, että edellä olevia periaatteita voi soveltaa myös suhtautumisessa omaan itseen, elämään ja arkeen: kunnioitus, tavoitteellisuus ja ymmärrys. Yhteistyö ja yhteistoiminta muiden ihmisten kanssa on peili itseesi. Kokemus sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävistä ja rauhanturvaamisesta valaisee mieltä. Olen kiitollinen saadessani kokea ja oppia uutta – ja jos tehtävässäni pystyn luomaan paikalliseen ympäristöön turvaa, vakautta sekä uskoa valoisampaan huomiseen, niin olen tyytyväinen.
Ylikersantti Carlos
