Vaikka edellisenä iltana uni ei meinannut millään tulla, heräsin aamulla pirteämpänä kuin koskaan. Oli jokaisen varusmiehen odotetuin päivä – tj 0. Kavereiden kanssa nousimme vielä kerran meidän viimeiseen päiväämme varusmiehinä. Täysin tietämättömänä tulevasta luulin, että sinä päivänä kävelisin viimeistä kertaa Porin prikaatin Huovinrinteen varuskunnan porteista ulos.

Jo ennen varusmiespalvelusta minua olivat kiinnostaneet kriisinhallintatehtävät, joten päätin hakea Suomen kansainvälisiin valmiusjoukkoihin. Pian valintakokeiden jälkeen sainkin sähköpostia, että minut oli valittu Porin prikaatissa järjestettävään SKVJ-koulutukseen saapumiserässä 1/22. SKVJ:n monista eri koulutusvaihtoehdoista pääsin haluamaani tehtävään ja vietin palvelukseni 1. pioneerikomppaniassa taistelupioneerijoukkueessa.

Ajantasaista koulutusta vanhojen kavereiden kanssa

Palveluksen aikana meille kerrottiin uudesta operaatiomaasta sekä mahdollisesta taistelupioneerijoukkueesta, joka sijoitettaisiin KFOR-operaatioon, Kosovoon. Meitä alettiin rekrytoimaan tammikuussa lähtevään rotaatioon, johon suurin osa joukkueestamme olikin halukkaita lähtemään.

Koulutuksesta kotiutumisen jälkeen ei ehtinyt montaa päivää mennä, kun Porin prikaatin Kriisinhallintakeskuksesta soitettiin ja tarjottiin minulle paikkaa Kosovoon lähtevässä taistelupioneerijoukkueessa. Noin kuukauden päästä kotiutumisesta löysinkin itseni sekä suuren osan vanhasta Porin prikaatin varusmiesajan joukkueesta erillisestä koulutus- ja valintatilaisuudesta.
Tilaisuudessa, eli erkovassa tutustuimme tarkemmin toimialueeseen sekä kertasimme kriisinhallinnan perusteita, jotka olivat SKVJ-koulutuksen kautta jo tuttuja. Koulutustilaisuudesta viikko eteenpäin sama porukka olikin jo Helsinki-Vantaalla, suunta kohti Kosovon pääkaupunkia, Pristinaa.

Ennen saapumista en jotenkin käsittänyt olevani oikeasti lähdössä operaatioon. Koulutustilaisuus oli tuntunut varusmiespalveluksen jatkeelta, kun melkein samat kaveritkin olivat paikalla. Lentokoneessa matkustaminenkin oli kuin mikä tahansa muu matka. Vasta Pristinaan saavuttua sen tajusi, että mihin on lähdetty. Saapumispäivältä on mieleen jäänyt sveitsiläisen kuljetuskomppanian bussimatka, jossa tutun kaverin kanssa fiilisteltiin tulevaa reissua.

Ryhmähenkeä suomalaisten ja kansainvälisten kumppaneiden kesken

Täällä kentällä Kosovossa on hienoa, kun pääsee tekemään todella monipuolisesti asioita eri kansallisuuksien kanssa. Mieleeni tulee hyvä harjoitus yhdysvaltalaisen lääkintähelikopterin kanssa. Harjoittelimme koko joukkueen voimin pahinta mahdollista tilannetta: mitä tehdään, jos joku loukkaantuu.

Itse olin harjoituksessa potilaana, joka tarkoitti, että pääsin lentämään kierroksen helikopterilla. Kun harjoituksen osalta tärkeät toimenpiteet oli tehty ja olimme laskeutumassa takaisin, vaihdoimme vielä yhdysvaltalaisen lentäjän kanssa joukkueidemme omat patchit, eli osastotunnukset.

Operaatiossa ehdottomasti parasta on monikansallinen ympäristö, jossa toimitaan joka päivä. Oli kyse sitten työtehtävistä, kuten saattueesta puolalaisen suojausjoukkueen kanssa tai harjoittelusta yhdysvaltalaisten lääkintähelikopterien kanssa.

Yhteistoiminta ei lopu työntekoon. Esimerkiksi rotaation alussa sveitsiläinen pioneerijoukkue kutsui meidät grillijuhliin, joissa pääsimme tutustumaan toisiimme maukkaiden ruokien äärellä. Meillä on myös erityisen hyvä suhde leirin tanskalaisiin. Kevään aikana kävimme heidän kanssaan pelaamassa jalkapalloa ja myöhemmin katsomassa Suomi-Tanska EM-karsintaottelua.

Töitä tehdään usein suomalaisten kesken. Mieleenpainuvin kokemus operaatiolta tähän mennessä on partiotehtävä Pohjois-Kosovossa. Partiossa erikoista oli se, että mukana oli vain omasta varusmiesajan tuvasta tuttuja kavereita. Suoritimme ajoneuvopartiota vuoristoisessa maisemassa ja päätimme pysähtyä lounastauolle parhaimmalle näköalapaikalle, mitä vuorenrinteeltä löytyi. Siinä sitten porukalla tuumimme, kuinka hieno kokemus koko operaatio on. Vielä pari kuukautta sitten olimme varusmiehiä nukkumassa samassa tuvassa ja nyt olemme rauhanturvaajina Kosovossa, partioimassa samalla porukalla.

Mikä sen parempaa, kuin lähteä tekemään oikeasti merkittäviä asioita ja saamaan hienoja kokemuksia suurimmaksi osaksi jo tutun porukan kanssa.  On ollut palkitsevaa saada pitkäaikainen unelmani rauhanturvaamisesta toteutettua, enkä malta odottaa, mitä rotaation loppupalvelus tuo tullessaan. 

Kersantti Jesse