KRIHAblogi

 

Niin mieletöntä ja niin jännittävää - ajatuksia ja kokemuksia suomalaisen sotilaslääkärin työstä Irakissa

Julkaisupäivä 18.10.2019 6.59 Blogit

Olen hiljattain valmistunut lääkäri sekä ensimmäistä kertaa operaatiossa ilman varusmiespalvelustaustaa. Helmikuun 20. päivä tänne kuitenkin lennettiin ja nyt on jo seitsemän kuukautta takana operaatiossa – kyllähän se siitä.

Kun minua pyydettin kirjoittamaan KRIHAblogiin ajatuksia ja kokemuksia suomalaisen sotilaslääkärin työstä Irakissa, aloin miettiä punaista lankaa tekstiin, jolla haluan kokemaani kuvata. Lopulta huomasin, että kaikki itselleni merkityksellisimmiksi muodostuneet kokemukset liittyvät yhdessä tekemiseen niiden ihmisten kanssa, joihin olen täällä kuluneiden seitsemän kuukauden aikana saanut tutustua.

Tätä kirjoittaessani lueskelin päiväkirjaani, johon olin kirjoittanut varsin hurjia ennakkokäsityksiäni Irakista ja lääkärin työstä suomalaisessa kriisinhallintaoperaatiossa. Käsitykseni rakentuivat pääasiassa yksittäisiin tarinoihiin, joita olin kuullut aikaisemmin operaatioissa palvelleilta sekä suomalaisen median uutisointiin Irakin turvallisuustilanteesta. ”Minkälainen homma se todella mahtaa olla ja mitenköhän tulen siellä pärjäämään?”. En tiedä rauhoittiko rotaatiokoulutuksen tarjoama Irakin sotahistoria- ja kulttuurikoulutus tai heti ensimmäisinä päivinä alkaneet aseenkäsittelyharjoitukset näitä ajatuksia, mutta seitsemän viikkoa kestäneen rotaatiokoulutuksen aikana sain todellisemman kuvan edessä olevasta operaatiosta kuin mitä erinäiset Google-haut olivat siihen mennessä tarjonneet. Päiväkirjamerkinnöistä ainakin paistaa vahvasti läpi senhetkinen hentoinen jännitys tulevasta.

Operaation toisen ”puolikkaan” alkaessa sain mahdollisuuden päästä mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan paikallisille peshmerga-taistelijoille räätälöityä uutta lääkintäkoulutusta. Kurssi käynnistyi syyskuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina, eli paikallisen työviikon ensimmäisenä päivänä. Paikan päällä oli noin 500 eri kursseille osallistuvaa koulutettavaa sekä parikymmentä koalition kumppanimaiden koulutusjoukkuetta. Koulutettavat jaettiin kursseille, joista meidän lääkintäkurssillemme valikoitui kolmentoista keski-iältään noin 40-vuotiaan peshmerga -taistelijan joukko. Kenelläkään heistä ei ollut aikaisempaa lääkintäkoulutusta ja vain hyvin harvalla oli kokemuksia potilaan tai haavoittuneen hoitamisesta. “Tämän seitsemän viikkoa kestävän kurssin jälkeen teistä pitäisi kehkeytyä omien joukkojenne lääkintämiehiä, joilla on kyky hoitaa ja evakuoida haavoittuneita taistelukentällä, opettaa taistelulääkintää omille miehillenne sekä ylläpitää joukon yleistä kuntoa esimerkiksi hygienian ja infektioiden ehkäisyn merkeissä.” Silmät suurina miehet kuuntelivat esipuhetta ja vielä varsin innokkaan oloisena. En tiedä johtuiko mielenkiinto ja into halusta päästä oppimaan taistelulääkintätaitoja (peshmergat pitävät lääkintää yhtenä tärkeimpänä koalition tarjoamana koulutuksena) vai siksi, että luokan edessä heille puhui nuori, vaaleahiuksinen ja hymyilevä suomalainen naislääkäri.

Kuva, jossa suomalainen rauhanturvaaja seuraa lääkintämieskoulutusta Irakissa.

Paikallisten koulutuksesta tulee mieleen oma rotaatiokoulutukseni Säkylässä. Se, kun ensimmäistä kertaa elämässä harjoittelin täydessä taisteluvarustuksessa talon kulman haltuunottoa, punapistetähtäimen kohdistamista ja käyttöä, 9-linerin lähettämistä potilaan evakuointihelikopterin tilaamiseksi ja kaikkien seitsemän erilaisen viestivälineen käyttöä radioviestinnässä. Polven korkuisessa lumihangessa tarvottiin kaksi numeroa liian isot kumisaappaat jalassa ja valtava lääkintäreppu selässä. Jos vahingossa kompastui ja kaatui kinokseen, niin sinne sitä varusteiden painosta hautautui. Onneksi apukäsiä riitti jokaikinen kerta nostamaan sieltä ylös.

Parasta sotilaslääkärinä olossa SKJI:ssä on ollut yhdessä tekeminen. Päällimmäisenä mieleen tulee niin omalla porukalla kuin myös muiden koalitiomaiden sotilaiden kanssa koetut hetket; saunaillat ”ROLE:n (eli tukikohdan kenttäsairaalan) naisten” kanssa, luontodokumettien katselu sunnuntaiaamuisin tai elokuvaillat ulkoterassilla iltaisin, kovat porukkatreenit salilla, arabian kielen oppitunnit ja hyvin toteutetut ammunnat, joissa joka kerta oppii jotain uutta. Mieleen ovat painuneet myös MASCAL (eli monipotilas) -harjoitukset, missä syke aluksi nousee kattoon, mutta hetken päästä huomaa kuinka mieletöntä on olla mukana isoissa harjoituksissa ja taitavien ihmisten ympäröimänä.

Operaation aikana olen huomannut, että työ on sitä mielekkäämpää ja monipuolisempaa mitä avoimemmin pyrkii tutustumaan koalition muiden jäsenmaiden sotilaisiin. Näiden suhteiden ansiosta on ollut mahdollista suunnitella ja toteuttaa erittäin mielenkiintoisia harjoituksia, kuten syyskuussa UH-60 Black Hawk -koptereilla toteutettu evakuointiharjoitus amerikkalaisen MEDEVAC-lääkintähenkilöstön kanssa. Vastapalveluksena voi aina kutsua ihmisiä saunomaan suomalaisten leiriin ja tarjota suomalaista salmiakkia maisteltavaksi.

Välillä hoidetaan myös oikeita potilaita. Potilaan hoito tosin tuntuu hieman erilaiselta kuin kotona Suomessa. Täällä hoidettavat ovat pääasiassa omaa joukkoa eli suomalaisia rauhanturvaajia, joista osa on rotaatiokoulutuksen ja operaation aikana tullut hyvin läheisiksi ystäviksi sekä työtovereiksi. Soveltaminen on myös sana, joka kuvaa hyvin täällä tehtävää työtä. Pääosin asiat saadaan pohdittua oman lääkintätiimin, eli allekirjoittaneen ja suomalaisten sairaanhoitajien kesken, mutta joskus tukeudutaan myös koalition kenttäsairaalan tarjoamiin kuvantamis- ja laboratoriotutkimusmahdollisuuksiin. Haastavimmissa tilanteissa konsultoin yleensä ensin esimerkiksi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erikoislääkäreitä hoidollisiin asioihin liittyen ja sen jälkeen mietimme yhdessä Puolustusvoimien kansainvälisen ylilääkärin kanssa, miten tilanne hoidetaan operaatio-olosuhteissa sairastuneen rauhanturvaajan vointia ja terveyttä vaarantamatta. Suomen pään seniorilääkärien tuki ja kannustus on onneksi aina taattu. Hiljaisimpina päivinä pitää muistaa sanonta: ”Joukolla on asiat hyvin niin kauan, kun sotilaslääkärillä ei ole töitä”.

Peshmergojen kouluttainen ja heidän kanssaan työskentely on voimistanut entisestään kiinnostusta oppia ja ymmärtää paikallista uskontoa ja kulttuuria, maan kokemia kriisejä ja konflikteja sekä tämänhetkistä tilannetta. Tukikohdan muurien ulkopuolella työskentely on myös selkeyttänyt sitä, miksi suomalaiset osallistuvat tämänkaltaiseen koulutusoperaatioon.

Vaikka täällä ollessa välillä miettii kaikkea sitä, mitä kotiin on täytynyt vuodeksi jättää sitoutuessaan palvelemaan kriisinhallintaoperaatiossa toisella puolella maailmaa, on kokemus ehdottomasti ollut jokaisen uhrauksen ja ennalta jännitetyn hetken arvoinen. Seuraavat viisi kuukautta jatketaan samalla tavalla, ei urakalla, vaan hemmetin hyvällä porukalla. Sitten onkin aika lähteä kotiin pikkaisen viisaampana ja vanhempana. Nauttikaa ruskasta ja Suomen luonnosta.

”Female Doctor from Finland”

Kuva, jossa suomalainen rauhanturvaajanainen on selin kameraan.

Selaa blogin artikkeleita