Hyppää sisältöön

KRIHAblogi

 

KRIHAblogi tarjoaa näkymän operaatioiden arkeen rauhanturvaajien näkökulmasta Afrikasta Lähi-Itään.

Kuulumisia julkaistaan jokaisesta operaatiosta vuorollaan ja kriisinhallinnan arki sekä tunnelmat tulevat tutuiksi lukijoille operaatioiden toimialueilta. Uusimmat tunnelmat välitetään eteenpäin myös Puolustusvoimien sosiaalisen median kanavilla.

 

Blogit

Eräs päivä Somaliassa

Julkaisupäivä 11.7.2018 8.28 Blogit Maavoimat

 

Vuonna 2010 perustetun EUTM Somalia -operaation tavoitteena on koulutuksella ja neuvonannolla tukea Somalian turvallisuusjoukkojen kehittämistä. Lue operaatiossa toimivan suomalaisen kouluttajan kertomus koulutuspäivästä.

Kello lyö varttia yli kuusi. Päivä lähtee käyntiin Matti Eskon säestämänä.

Astuessani ulos huoneesta vastassa odottavat pihalle unohtuneet märät vaatteet. Eletään sadekauden alkua ja yön aikana on jälleen satanut kaatamalla vettä. Tiedossa on kuuman kostea koulutuspäivä.

Aamupalan jälkeen ehdin vielä tarkastaa, että kaikki päivän aikana tarvittava materiaali lähtee varmasti mukaan koulutuskeskukselle. Taisteluvarustuksen päälle pukemisen jälkeen on aika siirtyä bunkkeriin käskynantoa varten.

Käskynannossa kerrataan edellisen päivän turvallisuustapahtumat sekä annetaan viimeiset ohjeet koulutuskeskukseen siirtymistä varten. Tällä kertaa arpaonni ei ole suosinut suomalaisia. Löydämme kaikki itsemme vanhemmasta Mamba -henkilökuljetusajoneuvosta, jonka ilmastointi on rikki.

Koulutuskeskukselle saavuttuamme aloitamme päivän koulutuksessa tarvittavan materiaalin kokoon haalimisen ja tarkistamisen. Sitten odotellaan, että koulutettavat saadaan tarkastettua ennen heidän pääsyään koulutuskeskukseen.

Päivän koulutusaiheena on tänään komppanian päätösjuhlan harjoittelu. Aamun ilmoituksen jälkeen joukkueet siirtyvät aloituspaikoilleen odottamaan komppanian päällikön lupaa aloittaa harjoittelu. Kokonaisuus alkaa näyttää jo tyydyttävältä. Kyseessä on kolmas päivä, kun joukko harjoittelee juhlaa varten. Hyvä siitä vielä tulee.

Koulutuspäivän päätteeksi joukot kerätään yhteiselle lippukentälle, jossa he laulavat Somalian kansallislaulun. Sama toistuu jokaisena koulutuspäivänä, joten sanat ovat jo kouluttajillekin tutut. Mukana saa halutessaan laulaa.

Yhteisen päätöksen jälkeen koulutettavat poistuvat takaisin omiin oloihinsa ja kouluttajilla alkaa tuskallinen paluumatka takaisin kotitukikohtaan. Tilannetta ei auta ajatus siitä, että ajoneuvossa ei ole toimivaa ilmastointia.

Tukikohdassa on vuorossa lounas ja siesta. Osa käyttää ajan lepäämiseen, toiset treenaamiseen tai yhteydenpitoon kotijoukkoihin.

Iltapäivän toimistotunnit alkavat yleensä päivän koulutusraportin laatimisella sekä koulutettavien läsnäolojen kirjaamisella. Tämän jälkeen tiedossa on seuraavan päivän koulutuksen valmistelut sekä työsähköposteihin reagoiminen. Iltapäivän työt päättyvät, kun kouluttajien vanhin palaa takaisin koulutusosaston päivän palaverista. Espanjalainen kapteeni kertoo palaverissa puhutuista tulevista tapahtumista sekä mahdollisista muutoksista tuleviin koulutuksiin.

Ennen päivällistä on hyvin aikaa urheilla. Tänään vuorossa on kouluttajien suosima tabata-treeni, jonka vetäjänä toimii unkarilainen toimiupseeri logistiikkaosastolta. Päivällisen jälkeen alkaa enemmän tai vähemmän "vapaa-aika".

Koulutuksen menestyksellisen onnistumisen kannalta on hyvä pitää mielessä edellisen koulutusosaston johtajan sanat: "Be positive, proactive, flexible and mostly patient".

Kirjoittaja palvelee kouluttajana EUTM Somalia -operaatiossa.

´