Hyppää sisältöön

KRIHAblogi

 

KRIHAblogi tarjoaa näkymän operaatioiden arkeen rauhanturvaajien näkökulmasta Afrikasta Lähi-Itään.

Kuulumisia julkaistaan jokaisesta operaatiosta vuorollaan ja kriisinhallinnan arki sekä tunnelmat tulevat tutuiksi lukijoille operaatioiden toimialueilta. Uusimmat tunnelmat välitetään eteenpäin myös Puolustusvoimien sosiaalisen median kanavilla.

 

Ajatuksia Hermon-vuoren juurelta

Julkaisupäivä 8.4.2022 13.47 Blogit

Siinä se loistaa ylväänä horisontissa, valkea huntu päälaella. Hermon. Vuori Libanonin, Syyrian ja Israelin rajalla. Libanonissa korkein huippu yltää 2814 metrin korkeuteen.

Ensimmäinen tapaaminen vuoren kanssa tapahtui kohdallani 29.04.1986 jolloin syntymäpäivänäni saavuin toimialueelle Golanille Syyrian puolelle YK:n UNDOF-operaatioon. Ajankohta oli mieleenpainuva, sillä juuri lähtöämme ennen 26. hutikuuta 1986 sattui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Operaatioalueella se näkyi lukuisina säteilymittauksina sekä niistä raportointeina.

Alkukesästä -86 sain tehdä lähempää tuttavuutta kyseiseen vuoreen ihan fyysisesti. Suoritin kaksipäiväisen 45 km pituisen AUSBATT- marssin, joka Hermonin huipulle. Tuolloin kohdallani tapahtui Hermonin huiputus. Tällä komennuksella palvelin 16 kuukautta.

1990 joulukuussa tapasimme Hermonin kanssa jälleen. Tuolloin katselin vuorta Israelin puolelta. Palveluspaikkani oli tuolloin Camp Ziouan Esikunta-ja Huoltokomppaniassa. Tuolloin palvelustani varjosti 17. tammikuuta 1991, eli vajaa kuukausi palveluksen aloittamisesta, syttynyt Persianlahden sota. Tällä komennuksella palvelin 12 kuukautta.

Seuraavaan tapaamiseen Hermon vuoren kanssa kului reilu kaksi vuotta. Välissä olin käynyt UNPROFOR-operaatiossa entisen Jugoslavian hajoamiseen liittyviin tapahtumiin. Kyseinen komennus kohdallani kesti 6 kuukautta. Helmikuussa 1994 sain jälleen mahdollisuuden ihastella tuota paljon nähnyttä ja kokenutta vuorta. Tällä kertaa Libanonin puolelta UNIFIL-operaatiossa. Tällä kertaa palvelukseni kesti 10 kuukautta. Historiaan kirjattiin tuolloin surullinen matkustaja- autolautta Estonian uppoaminen 28. syyskuuta 1994. Kun uutisia tapahtumasta tarkentui. Olin juuri itse "pykälässä", eli vartiovuorossa aamuyöllä 03-06. Joulukuussa -94 Hermon jäi seuraamaan mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Minä vilkuttelin koneesta matkalla kohti koti-suomea jälleen yksi kokemus rikkaampana.

Olisiko se sitten siinä, työ rauhanturvaajana? No eipä ollut. Tämän jälkeen kävin Bosnian, Kosovon ja Afganistanin operaatioissa. Nämä, sekä kaksi osallistumista EUBG-taisteluosastoon antoivat pohjaa tulevalle.

Vuonna 2014, kaksikymmentä vuotta edellisestä kohtaamisesta, tapasin Hermonin jälleen. Tällä kertaa kauempana horisontissa. Paljon oli vettä Litan-joessa virrannut. Paljon oli muuttunut. Minä oli saanut viran Puolustusvoimissa 44-vuotiaana. Pitkälti kokemus eri operaatioissa auttoi. Vuonna 2014 toimin huoltojoukkueen johtajana UNIFIL-operaatiossa kuusi kuukautta. Suomalaisten vastuualue oli aivan uudella paikalla.

Vuonna 2018 palasin jälleen Libanoniin, tällä kertaa jääkärikomppanian vääpelinä. Palveluspaikkana tuttu asema UNP 9-1, joka silloin 1994 oli suomalaisen pataljoonan Esikunta- ja huoltokomppanian tukikohta. Kukas muukaan kuin Hermon jälleen tervehtii horisontissa.

Vuoden 2020 vietin KFOR-operaatiossa Kosovossa. Covid-19 pandemia alkoi ja jatkuu edelleen.

Vuonna 2021 alkukeväästä tuli viesti. "Olisi paikka Libanonissa, kiinnostaako?" Hetken miettimisen jälkeen anoin myönteisen vastauksen. 27. marraskuuta 2021 olen jälleen täällä. Karanteenin väistötiloista näkyy mikäs muu kuin Hermon. Uljaana horisontissa. Hiljaiseksi menee. Paljon on muistoja.

Mitä kaikkea mahtuu tähän viidellä eri vuosikymmenellä saatuun kokemukseen palveluksesta rauhanturvaajana? Onko rauhanturvaaminen muuttunut?

On. Ei ole enää pelkästään sinistä barettia. On muitakin värejä. Nykyisellään media ja sosiaalinen media tuovat tapahtumat eteen välittömästi ja välillä ilman oikeaksi tarkistettua tietoa. Väärinkäytettynä, tahallaan tai tahtomatta, se saattaa aiheuttaa suurtakin vahinkoa. On tullut lisää huomioon otetavia asioita päivittäiseen perustoimintaan.

Joukkojen omasuoja on parantunut huomattavasti. Kriisinhallinta- ja operaatiokohtaistakoulutusta saadaan ja annetaan aivan eri tavalla kuin taipaleeni alkuvaiheilla. Olen sanonut, vaikka jälkikäteen ei saisi viisastella, niin ennen lähdettiin vähän kuin" hirvimettälle", ase olalla. Mutta silloinkin osattiin toimia oikein ja harkiten, sen ajan mukaisesti ja saadulla koulutuksella.

Nuoria oltiin silloin kun palvelusta aloitettiin, nuoria ovat nykyisinkin ensikertalaiset. Samalla tavalla näkyy innostus tehtävän suorittamiseen. Lähtökohta nykyisin on kuitenkin erilainen. Vaikea on panssaroidusta ajoneuvosta käsin saada kosketuspintaa paikalliseen väestöön siinä määrin kuin se ennen oli mahdollista. Enää ei ole mahdollista kulkea kylissä ja poiketa taloon teelle tai kahville. 

Vielä on alueella tuttuja jotka muistavat minutkin, sieltä omalta ensimmäiseltä Libanonin komennukselta. Myös he kertovat, että on harmillista, kun tilanne muuttunut niin, että tutustuminen paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin tapahtuu ohimennen panssarilasin takaa.

Onko sinibaretin merkitys muuttunut? Sitä väliin tulee ajatelleeksi niinkin. Aikanaan edes ajoneuvossa ei barettia saanut riisua silla se oli merkki, että ajoneuvo oli kaapattu.

En tarkoita, että eikö sitä kannettaisi yhtä ylpeästi. Kyllä kannetaan. Tuntuu vain väliin siltä, että erinäinen varustelu ajaa ohi sinibaretin entisen merkityksen. Merkityksen rauhan ja vakauden tuojana. Osataanko sitä nähdä enää siinä alkuperäisessä merkityksessä? Hukkuuko sinibaretti kuvainnollisesti kaiken uuden teknisen varustelun alle mitä nykyinen omasuoja vaati. Osataanko nähdä minkälaisen suojan antaa hyvät suhteet paikalliseen väestöön?

Kaikesta tästä huolimatta on ilo katsoa miten omistautuvasti nykyiset rauhanturvaajat suorittavat palvelustaan. Ei sitä sovi kieltää, että ennen alkoholi näytteli suurtakin roolia vapaa-aikana. Nykyisin nuoret hakevat saman rentoutumisen ja yhdessäolon eri kuntoilumuotoja käyttäen. Hienoa katsoa, kun porukalla väännetään rautaa mutkalle ja samalla käydään läpi päivän tapahtumia. Saunaakaan unohtamatta. Tulee myös muistaa ja muistuttaa, miten tärkeää on tuki kotimaasta läheisiltä. Omalta osaltani minun perheeni, vaimo ja lapset ovat mahdollistaneet minulle kaiken tämän. Ilman heidän tukeaan ja uhrauksiaan en olisi kaikkea tätä saanut kokea.

Ei suomalainen rauhanturvaosaaminen ole minnekään hävinnyt. Se on ajan mukaisesti jalostunut nykypäivään niiden reunaehtojen mukaiseksi, mitä kukin operaatio erikseen määrittää. On rehellisesti syytä olla ylpeä suomalaisen rauhanturvaajan ammattitaidosta, sitä arvostetaan maailmalla laajasti.

36 vuotta meidän ensitapaamisesta Hermon on ja pysyy. Se tulee vielä näkemään maailmassa monenlaista. Kirjoituksen julkaisuajankohtana on selvää, että Hermon todistaa jälleen historiallista tapahtumaa maailmassa.

Jaska, Hermonin juurelta