Tulevan sodan totaalisuus ennen ja nyt
Järjestyksessään kolmastoista Suomalaisen sotataidon klassikot -teos, ”Tuleva sota” (1948), on julkaistu.
Vuoden 2025 suomalaisen sotataidon klassikko on kapteeni (myöh. eversti) Leevi Välimaan vuonna 1948 valmistunut ja aiemmin julkaisematon Sotakorkeakoulun diplomityö Tuleva sota, jossa hän arvioi millaiseksi mahdollinen uusi sota Suomen näkökulmasta seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä voisi muodostua.
Nyt vajaa kahdeksan vuosikymmentä Välimaan diplomityön valmistumisen jälkeen eri puolilla maailmaa soditaan eikä sotien loppuminen näy horisontissa. Moni Välimaan tutkimuksessaan esiin nostama seikka mahdollisen tulevan sodan tunnuspiirteistä on yhä ajankohtainen. Välimaan diplomityö ansaitsee paikkansa suomalaisen sotataidon klassikoiden joukossa.
Teoksen toimittanut sotahistorian apulaisprofessori Mikko Karjalainen toteaa, että kerran vuodessa julkaistavaksi klassikkoteokseksi pyritään valitsemaan julkaisematon, laadukas ja aiemmin vähän tunnettu tutkimus tai tekstikokonaisuus.
Tutkimusartikkelit täydentävät alkuperäistekstiä
Välimaan alkuperäistekstiä selittää ja täydentää kolme kirjan alkuun liitettyä erillistä tutkimusartikkelia. Ensimmäisessä tutkimusartikkeleissa Karjalainen raottaa Välimaan toimintaa nuoren kadettiupseerin eri tehtävissä sotavuosina. Sodista saadut kokemukset muovasivat väistämättä Välimaan ajatuksia tulevan sodan kuvasta.
Sotahistorian professori, eversti evp. Petteri Jouko arvioi Välimaan osuutta alueellisen puolustuksen kehittäjänä kylmän sodan aikana. Joukon mukaan Pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkönä toimineella Välimaalla oli merkittävä rooli uusittaessa Puolustusvoimien aluejakoa sekä siihen nivoutuvaa operatiivista suunnitelmaa 1960-luvun puolivälissä.
Apulaissotilasprofessori, majuri Jussi Pajunen pohtii tutkimusartikkelissaan Välimaan hengessä tulevan sodan keskeisiä käsitteitä operatiivinen ja taktinen. Pajusen mukaan Välimaalla oli olennainen osa suomalaisen sotataidon käsitteellisessä jaottelutyössä 1950-luvulla. Monet hänen näkökulmistaan kumpusivat nyt julkaistavan diplomityön tuloksista.
Välimaan Tuleva sota -teoksen voi ladata Doria-julkaisuarkistosta sekä ostaa rajattuna painoksena Puolustusvoimien julkaisujen verkkokaupasta viikosta 5 alkaen.