Hyppää sisältöön

Puola ja Venäjä suunnistivat viestikultaan

Julkaisuajankohta 15.6.2017 16.30
Tiedote
Ihmiset juoksevat metsässä

Puola ja Venäjä olivat suunnistuksen sotilaiden MM-kilpailujen päätösmatkan parhaat Haminassa torstaina.

Naisten viestikilpailussa puolalaistrio Agata Stankiewicz, Hanna Wisniewska ja Aleksandra Hornik yllätti kaikki voittamalla kultaa ennen Venäjää.

Puola siirtyi viestin johtoon ankkuriosuudella, kun Hornik ohitti kisaa viimeisessä vaihdossa johtaneen Viron. Ennakolta ylivoimaiseksi suosikiksi arvioitu Venäjä teki suuren virheen toisella osuudella ja oli viimeisessä vaihdossa lähes kaksi minuuttia Puolan perässä.

Puolan ensimmäisenä maaliviivan yli tuonut ankkuri Aleksandra Hornik tiesi, että joukkueella on mitalimahdollisuudet joukkuekilpailun kakkossijan perusteella. Hän kuitenkin uskoi Venäjän olevan mahdoton voitettava.

- Etukäteen pidin hyvänä suorituksena sitä, että olisimme kaksi minuuttia Venäjän perässä kahden osuuden jälkeen, mutta olimmekin kaksi minuuttia edellä! Olin aika hermostunut, mutta onnistuin suoriutumaan hyvin, kertoi Hornik osuudestaan.

Venäjä johti viestiä avausosuuden jälkeen selvästi, mutta Puola, Viro ja Liettua ohittivat suosikin toisella osuudella.

- En nähnyt Venäjää missään vaiheessa maastossa, joten en tiennyt, että olisimme hänen edellään, kertoi toista osuutta viestissä vienyt Wisniewska.

Hornikin joukkuetovereilla oli jännittävät hetket heidän odottaessaan ankkuria maaliin.

- Me tärisimme jännityksestä! Aleksandra on tietenkin kova suunnistaja, mutta hän on vielä nuori. Ihan mitä vain olisi voinut tapahtua, kertoivat Wisniewska ja Stankiewicz seurattuaan ankkuriosuutta.

Henkilökohtaisten matkojen tuplamestari Svetlana Mironova nosti Venäjän ankkuriosuudella hopealle ennen pronssijoukkue Liettuaa.
Kolme naista urheilee kilpailussa

Novikov karkasi hajonnoilla

Miesten jännittävässä viestissä ankkuriosuudelle pääsivät yhtä aikaa Puola, Viro ja Venäjä. Kultamitali ratkesi ankkuriosuuden hajonnoilla, jossa Viro ja Puola tekivät pienet virheet. Venäjän Leonid Novikovilla oli lyhin hajonta, ja hän hallitsi suunnistuksen parhaiten tuoden venäläiset kultaan.

Voittaja-ankkuri kuvaili osuutta taktiseksi. Radan alkupuolella kukaan ei halunnut vetää joukkoa kärjessä ja vauhti oli hidasta.

- Kun huomasin, että minulla on lyhin hajonta aloin juosta täysillä. Sen jälkeen yritin vain pitää vauhtia loppuun asti. Lopussa tein pieniä virheitä, mutta etumatka riitti kultamitalin varmistamiseksi, Novikov kertoi.

Vielä aivan osuuden lopussa venäläinen koki jännittäviä hetkiä.

Joukkuekaverit olivat kertoneet ennen ankkuriosuutta, että toiseksi viimeinen rasti on vaikea.

- Näin Timo Sildin takanani, joten minulla ei ollut aikaa hidastaa vauhtia ja varmistella. Löysin rastin kuitenkin ongelmitta, Novikov kertasi loppua.

Aiempien kisapäivien tuplamestari Timo Sild toi Viron maaliin hopealle.

Sen sijaan hajonnoilla kaksikon kyydistä pudonnut Puola antoi useammalle joukkueelle mahdollisuuden tulla mukaan mitalikamppailuun.

Vielä viimeiselle rastille asti pronssista kilpailivat Puola, Suomi ja Itävalta. Puolalaisten ankkuri Wojciech Kowalski oli kuitenkin lopussa juoksuvoimaisin pitäen takanaan Suomen Miika Kirmulan ja Itävallan Gernot Kerschbaumerin. Näin Puola sai kisojen neljännen mitalinsa. Suomi oli neljäs ja Itävalta viides.

Kaikkiaan miesten ja naisten viestikilpailuihin starttasi 60 joukkuetta.

Viestin tulokset

Mies urheilee kilpailussa

´