Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien tutkimuksen ajankohtaista

Ajankohtaista

Julkaisu erikoisjoukkosotilaan toimintakyvyn kehittämisestä, ylläpidosta ja palauttamisesta

Haralan, Ojasen ja Aallon julkaisu on julkinen lyhennelmä erikoisjoukkosotilaan kokonaisvaltaisen toimintakyvyn kehittämishankkeen loppuraportista.

Julkaisun tavoitteena on antaa lukijalle kokonaiskuva siitä, mistä elementeistä suomalaisen ammattioperaattorin toimintakyvyn koulutus muodostuu. Toimintakyvyllä tarkoitetaan Puolustusvoimissa henkilön kykyä toimia tehtävässään. Kyse on siis yksittäisen henkilön, tässä tapauksessa erikoisjoukkosotilaan toimintakyvystä. Toimintakykyinen henkilöstö muodostaa osan sotilasjoukon kokonaissuorituskyvystä ja toimintakyvyn kehittämisellä, ylläpidolla ja palauttamisella pyritään optimoimaan - kestävällä tavalla - sotilaasta saatava teho osana hänen joukkoaan.

Lue lisää tiedotteesta.

Puolustusvoimien tutkimusjohtaja Jyri Kosola Aalto-yliopiston kunniatohtoriksi

Puolustusvoimien tutkimusjohtaja, insinöörieversti Jyri Kosola nimitettiin 16.6.2023 Aalto-yliopiston tekniikan kunniatohtoriksi.

Kosola on rakentanut suomalaista yhteistyöverkostoa puolustusteknologioiden alueella. Hän on pitkäjänteisesti tuonut esiin tietotekniikan kehityksen mahdollisuuksia ja haasteita Suomen puolustukselle. Kosolan laaja julkaisutuotannolla on ollut merkittävä vaikutus mm. tietotekniikan alalle ja hän on julkaissut alan opetusmateriaalia jo 1990-luvun alkupuolelta asti. Kosola on käynnistänyt laajoja tutkimusohjelmia keskeisten ICT-teknologioiden kehittämiseksi puolustus- ja kaupalliseen käyttöön.  

Aalto-yliopiston tiedotteessa lisää tekniikan kunniatohtoreiden nimityksestä.

Tohtori Mikko Kiviharju Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta Aalto-yliopistoon työelämäprofessoriksi

Aalto-yliopisto on nimittänyt tekniikan tohtori Mikko Kiviharjun kyberturvallisuuden työelämäprofessorin viisivuotiseen tehtävään. Kiviharju aloittaa tehtävässä toukokuun alusta lähtien.

Työelämäprofessori toteuttaa ja kehittää kyberturvallisuuden opetusta Xamkissa; puolet työajasta kohdennetaan yhteistyöhön Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) ja Kymenlaakson alueen yritysten kanssa.

Kiviharju on toiminut vuodesta 2003 lähtien kyberturvallisuuden ja tietoturvallisuuden tekniikoiden parissa Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen informaatiotekniikkaosastolla, viimeisimmät vuodet salausjärjestelmien tutkimusalajohtajana. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2016 Aalto-yliopistossa.

Lue lisää Xamkin tiedotteesta.

 

Tuoreimmat julkaisut

Tutustu puolustustutkimuksen julkaisuihin tällä sivulla.

´