Hyppää sisältöön

Uudistetun Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan osaamiskeskuksen perustamisasiakirja allekirjoitettu

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 21.9.2021 15.16
Tiedote

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus (PVKVK), Kriisinhallintakeskus (CMC Finland), Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) sekä Raja- ja merivartiokoulu (RMVK) allekirjoittivat 15.9.2021 uudistetun Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan osaamiskeskuksen perustamisasiakirjan.

Neljä henkilöä seisoo pöytine takana ja esittelee sopimuksia.

Uudistetun perustamisasiakirjan allekirjoittivat Kansallismuseossa RMVK:n rehtori eversti Jaakko Hamunen, Polamk:n rehtori Kimmo Himberg, PVKV:n johtaja everstiluutnantti Niclas von Bonsdorff ja CMC Finlandin johtaja Kirsi Henriksson.   

Osaamiskeskuksen keskeisenä tavoitteena on muun muassa kehittää kokonaisvaltaista kriisinhallintaa konseptina, vahvistaa yhteistyötä eri kriisinhallintatoimijoiden välillä sekä lisätä kansallista kriisinhallintaosaamista.

Osaamiskeskuksen toimintamuotoja ovat kriisinhallintaan liittyvän koulutus- ja harjoitustoiminnan järjestäminen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. Lisäksi Osaamiskeskus järjestää yksin sekä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kriisinhallintaan liittyviä seminaareja ja konferensseja.

Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan osaamiskeskustoiminta ei ole uusi asia, sillä toiminta alkoi Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen ja Kriisinhallintakeskuksen välisenä yhteistyönä jo vuonna 2008.

 

´