Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko
Fincent

UNMEM-pääopettaja jakaa laajaa kenttäkokemustaan tuleville sotilastarkkailijasukupolville ja pitää kurssinsa alan kehityksen kärjessä

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT 14.5.2020 16.21
Tiedote

Everstiluutnantti (evp) Rolf Kullberg on ollut aktiivisesti mukana FINCENTin henkilöstöpoolissa jo kymmenen vuotta. Hänellä on vankka kokemus Puolustusvoimien kansainvälisistä tehtävistä niin Suomessa kuin ulkomailla. Niistä riittää jaettavaa myös FINCENTin kurssilaisille.

Kullberg nojaa autoon. Hänellä on aurinkolasit, maastopuku ja YK:n sininen baretti yllään.
Suurimman osan työurastaan everstiluutnantti (evp) Rolf Kullberg toimi kansainvälisten asioiden parissa myös kotimaassa ollessaan. Porin Prikaatin Kriisinhallintakeskuksen johtajan tehtävän lisäksi Kullberg työskenteli muun muassa Puolustusministeriön YK-toimistossa ja Pääesikunnan rauhanturvasektorilla. Laaja-alaista operaatiokokemusta Kullbergille on kertynyt viidestä eri operaatiosta. Hän on palvellut niin kansallisessa kontingentissa, kansainvälisessä esikunnassa kuin komentajatehtävässä. Jo palvelusuran aikana FINCENTiä edeltänyt YK-Koulutuskeskus tuli tutuksi pitkäaikaisen yhteistoiminnan myötä ja reserviin siirryttyään Kullberg tiesi haluavansa henkilöstöpooliin töihin.

10 vuotta ja yli 30 eri kurssia

Kullberg on kuulunut henkilöstöpooliin jo kymmenen vuotta ja sinä aikana ehtinyt olla mukana yli 30 erilaisella kurssilla. Suomessa järjestettävien kurssien lisäksi hän on ollut vierailevana opettajana YK-huoltoasioihin liittyen Norjassa ja Serbiassa. FINCENTin Mobile Education and Training Teamin (METT) jäsenenä sekä asiantuntijana Kullberg on matkustanut eri puolilla Afrikkaa, Kazakstania, Meksikoa ja Moldovaa kouluttaen sotilaita ja siviilejä.

Sotilasasiantuntijakurssin, jota tuttavallisesti kutsutaan tarkkailijakurssiksi tai UNMEM-kurssiksi (UN Military Experts on Mission), pääopettajana Kullberg on toiminut kymmenen vuotta. Kurssi järjestetään 1-3 kertaa vuodessa. Pääopettajan tehtäviin kuuluu kurssin opetustoiminnan johtaminen, substanssisisällöstä vastaaminen, uusimman tiedon kerääminen ja analysointi, sekä mahdollinen liittäminen kurssin ohjelmaan eli kurssin päivittäminen. Pääopettaja vastaa lisäksi opettajien perehdyttämisestä ja ohjaamisesta työtehtäviin sekä harjoitusten ja koulutustapahtumien suunnittelusta ja valmistelusta. UNMEM-kurssin opettajatiimi on kansainvälinen, osallistujia on kaikista Pohjoismaista. Kullberg tuntee UNMEM-kurssin perinpohjaisesti. Kullbergin pitkä ja monipuolinen kokemus kriisinhallinnasta tekee aina vaikutuksen oppilaisiin.

Omakohtaiset kokemukset ja niiden jakaminen on tärkeää

Pyydän Kullbergia kertomaan mikä aiempi työkokemus tuo hänen omasta mielestään eniten lisäarvoa nykyiseen tehtävään. Kullbergin vastaus hätkähdyttää.

- Olen palvellut aseettomana sotilastarkkailijana kahdesti keskellä täysimittaista sotaa: Libanonissa vuonna 2006 operaatiossa Observer Group Lebanon, ja vuonna 2012 Syyriassa operaatiossa United Nations Supervision Mission in Syria. Kokemukset massiivisista tuhoista infrastruktuurille, siviiliuhrien määrä ja siviiliväestön kärsiminen, humanitaarinen katastrofi, omien alaisten menettäminen kaatuneina ja haavoittuneina sekä oman hengenlähdön läheisyys antavat tiettyä perspektiiviä siihen, mitä tarvitaan, kun koulutetaan ihmisiä tulemaan toimeen äärimmäisissä olosuhteissa.

Työssään osana FINCENTin henkilöstöpoolia Kullbergia motivoi erityisesti suuri yhteisöllisyys, mikä opettajakunnassa vallitsee.

- Olen aina sanonut UNMEM-kurssin opettajia isoksi perheekseni. Myös toiminnan vapaus sekä riittävät resurssit tehtävien hoitamiseen toimivat suurina motivaattoreina. Esityksiin toiminnan kehittämiseen Ja muutoksiin suhtaudutaan pääsääntöisesti positiivisesti.

Kullberg kannustaa kaikkia kriisinhallintakokemusta omaavia ja kansainvälisestä toiminnasta kiinnostuneita hakeutumaan pooliin.

-Tehtäviä on monenlaisia ja niissä voi hyödyntää omaa kokemustaan ja tietotaitoa, Kullberg kertoo.

Henkilöstöpooliin kuuluu muun muassa opettajia, johtavat harjoituksia ja erilaisia koulutustapahtumia sekä vastaavat substanssiosaamisen tuottamisesta ja sen opettamisesta. Kouluttajat toimivat opettajien apuna eri harjoituksissa opettajien ohjeistuksen mukaisesti. Roolipelaajat (rosvosta ja kauppiaasta ministeriin ja kyläpäällikköön ja kaikkea siltä väliltä) luovat toiminnallaan todenmukaisen toimintaympäristön eri koulutustilaisuuksiin. Tulkit toimivat tärkeässä roolissa opeteltaessa tulkin kanssa toimimista ja kommunikointia esim. kriisialueen paikallisväestön sekä viranomaisten kanssa.

Kullberg toivoo, että myös tulevaisuudessa henkilöstöpoolilaiset olisivat valmiita sitoutumaan toimintaan, kehittämään itseään sekä seuraamaan aktiivisesti kriisinhallintakentän tapahtumia.

-Ennen kaikkea poolilaisten tulisi olla valmiita jakamaan omia kokemuksiaan. Me opimme toinen toisiltamme. Mukaan tarvitaan niin nuoria kuin myös vanhempien rotaatioiden edustajia. Ulkomaisten naissotilaiden määrä kursseilla on kasvanut ja siksi kaipaisin lisää naispuoleisia poolihenkilöitä, Kullberg tiivistää.

FINCENT etsii täydennystä henkilöstöpooliinsa. ZOOM-sovelluksella 10.6.2020 järjestettävään rekrytointitapahtumaan voi ilmoittautua tästä linkistä 3.6. mennessä. Ilmoittautuneille lähetetään kokouslinkki ja ohjeet osallistumiseen.

Lisätietoja tapahtumasta saa kurssinjohtaja majuri Aku Salmelta [email protected] / 0299 540 306 ja tutustumalla nettisivuihin www.fincent.fi

.