Hyppää sisältöön

Tehtävät henkilöstöpoolissa vaihtuvat kokemuksen lisääntyessä

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 28.5.2020 13.06
Tiedote

Riina Markkula on reservin kapteeni ja toimii siviilissä julkisella sektorilla IT-järjestelmäpäällikkönä. Hän on palvellut Afganistanista ja Lähi-idässä. Muutaman viikon vuodesta hän toimii henkilöstöpoolin kouluttajana ja työskentelee monenlaisten kriisinhallinnan ammattilaisten parissa.

Kaksi naista seisoo vierekkäin vuoren huipulla YK-varusteissa
Riina Markkula ja bhutanilainen sotilastarkkailija Ugyen Wangmo Hermon-vuoren päällä Syyriassa.

Muutaman vuoden aikana FINCENTin järjestämä UN Military Experts on Missions- kurssi (UNMEM) on tullut Riina Markkulalle hyvin tutuksi. Aluksi hän toimi useammalla sotilasasiantuntija-kurssilla tulkin ja roolipelaajan tehtävissä. Sen jälkeen hän osallistui kurssille oppilaana ennen lähtöään tarkkailijaksi Lähi-itään. Operaatiosta palattuaan hän on jatkanut saman kurssin parissa, mutta vaativammissa tehtävissä eli kouluttanut pääasiassa partiointia ja raportointia.

- Pystyn osallistumaan kursseille yleensä kerran tai maksimissaan kaksi kertaa vuodessa oman siviilityöni vuoksi. Olen tykännyt sekä saamistani työtehtävistä että porukasta, Markkula kertoo.

Markkula palveli CIMIC-upseerina Afganistanissa ja sotilastarkkailijana UNTSO-operaatiossa Lähi-idässä. Molemmissa operaatioissa hän on ollut paikallisen väestön kanssa tekemisissä, mikä antaa valmiuksia myös UNMEM-kurssin kouluttajan tehtäviin.

-Kokemus UNTSO-operaatiosta antaa mielestäni erittäin hyvän pohjan uusien sotilastarkkailijoiden kouluttamiselle, koska kurssilla opetetaan juuri sitä käytännön työtä, mitä operaatiossa tein. Lisäksi tietoni alueelta ovat vielä verrattain tuoreita, sillä palasin operaatiosta vasta 2019 syksyllä.

Mikä Fincentin työtehtävissä motivoi sinua?

- Kursseilla tapaa hyvin eritaustaisia, kokeneita ammattilaisia, joilla kuitenkin kaikilla on sama päämäärä. Tämä on ehdottomasti paras puoli näillä kursseilla. Tämän lisäksi kurssit tuovat täysin erilaista vaihtelua normaaliin työarkeen, Markkula kertoo.

Markkula toivoisi uusien henkilöstöpoolilaisten olevan avarakatseisia, elämään, haasteisiin ja yllättäviin tilanteisiin positiivisesti suhtautuvia ihmisiä. Henkilö, jolla on kokemusta kansainvälisistä tehtävistä ja monikulttuurisessa työympäristössä toimimisesta ymmärtää helpommin sen, että eteen tuleviin haasteisiin voi löytyä useampi oikea ratkaisutapa.

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT järjestää henkilöstöpoolin rekrytointitapahtuman keskiviikkona 10.6.2020 klo 10.00-12.00. Webinaariin voi ilmoittautua linkistä https://www.lyyti.fi/reg/2020-pooliwebinaari 3.6. mennessä. Ilmoittautuneille lähetetään kokouslinkki ja ohjeet osallistumiseen.

Lisätietoja tapahtumasta saa kurssinjohtaja majuri Aku Salmelta [email protected] / 0299 540 306 ja tutustumalla nettisivuihin www.fincent.fi

UNTSO= United Nations Truce Supervision Organization
CIMIC= Civil Military Cooperation
´