Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen perinnejoukko-osasto kokoontui Santahaminassa

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 29.5.2019 14.29
Tiedote

Suomen ensimmäiset rauhanturvaajat muodostavat Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen perinnejoukko-osasto. Perinnejoukon kevätkokous pidettiin kansainvälisenä YK:n rauhanturvaajien päivänä.

Suomi lähetti maailmalle ensimmäisen rauhanturvajoukkonsa vuonna 1956. Yhdistyneiden kansakuntien Suomen komppania, YKSK, suuntasi Suezille. YK:n Suomen komppania 1-2 joukoista tuli vuonna 2010 itseoikeutetusti Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen perinnejoukko-osasto. Perinnejoukko kokoontuu keskuksen tiloissa kahdesti vuodessa. Vuoden ensimmäinen kokous osui rauhanturvaajien päivälle.

Perinnejoukon miehet ryhmäkuvassa
Perinnekillan kevätkokoukseen saapui neljätoista kriisinhallintaveteraania.

Operaatiokohtainen koulutusta puuttui ensimmäisiltä rauhanturvaajilta

Kun Yhdistyneiden kansakuntien Suomen komppania lähti maailmalle yli kuusikymmentä vuotta sitten joukon kasaaminen ja koulutus kesti alle kuukauden. Kenraaliluutnantti Ilkka Halosen sanoin matkaan lähdettiin ajatuksella "suomalaisen sotilaskoulutuksen saanut joukko pärjää missä vain". Operaatiokohtaista koulutusta oli erittäin vähän. Nykyään predeploiment-koulutus ennen operaatioalueelle lähtöä on erittäin perusteellinen. Mukaan otettavien varusteiden määrä on myös monikertaistunut. Tänä päivänä suomalaisten rauhanturvaajien varusteet ovat huippuluokkaa. 60 vuotta sitten maailmalle lähdettiin sarkapuvussa.

Suomalaisia rauhanturvaajia Gazassa 1956
Suomalaisia rauhanturvaajia Gazassa 1956.

Suoraan varusmiespalveluksesta Suezille

Olavi Alanko, perinnenjoukon jäsen, kertoo, että hänelle näytettiin varusmiespalveluksen viimeisinä päivinä Helsingin Sanomien ilmoitus rauhanturvaoperaatioon hakeutumisesta. Komppaniasta luvattiin lähettää kiinnostuneiden hakemukset kootusti eteenpäin, joka innosti Alankoa kokeilemaan onneaan. Alangon hakemus hyväksyttiin ja jo kuukauden kuluttua hän oli ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneessa ja matkalla kauemmas kuin koskaan aiemmin.


Olavi Alanko saapui Turusta killan kokoukseen.

Kriisinhallintakoulutus jo 50 vuotta - juhlaseminaari lokakuussa

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus, joka maailmalla tunnetaan nimellä Fincent (the Finnish Defence Forces International Centre) täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuosi otetaan vastaan hyvin erilaisessa ympäristössä ja turvallisuustilanteessa kuin 50 vuotta sitten. Rauhanturvaamisesta on siirrytty kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan. Rauhanturvaamisen tulevaisuuden haasteet ovat PVKVK:n 50 -vuotisjuhlaseminaarin aiheena. Seminaari järjestetään lokakuun 23. päivänä Santahaminassa.

Kansainvälinen YK:n rauhanturvaajien päivä

Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaajat ovat toimineet vuodesta 1948 eri konfliktitilanteissa kansainvälisen yhteisön keinona selvittää kansainvälisiä kriisejä, jotka uhkaavat rauhaa ja turvallisuutta.

Kansainvälistä YK:n rauhanturvaajien päivää vietetään joka vuosi 29. toukokuuta, jolloin muistetaan niitä yli 115 000 rauhanturvaajaa, jotka toimivat viidessätoista YK:n rauhanturvaoperaatiossa maailman hauraimmilla ja epävakaimmilla alueilla.

Päivän aikana osoitetaan kunnioitusta myös niille yli 3 100 "sinikypärälle", jotka ovat kuolleet tätä rauhantyötä tehdessään. Ilman heidän ammattimaisuuttaan, omistautumistaan ja rohkeuttaan työssään, tuntemiamme rauhanturvaoperaatioita ei oltaisi pystytty koskaan toteuttamaan.

Lainaus Suomen YK-litton sivuilta.

´