Hyppää sisältöön

Myös opettaja innostuu motivoituneista oppilaista

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 1.6.2020 15.35
Tiedote

Majuri (evp) Juha Loponen on pitkän kansainvälisen uran tehnyt ja kokenut kriisinhallinnan osaaja FINCENTin henkilöstöpoolissa. Jo virkauransa aikana Loponen työskenteli FINCENTiä edeltäneen YK-koulutuskeskuksen sektorinjohtajana sekä kurssinjohtajana. Aktiivipalveluksen aikana hän palveli kuudessa eri operaatiossa ja mainitseekin yhdeksi vahvuudekseen laaja-alaisen kriisinhallintakokemuksen YK-operaatioista monilta johtamisrakenteen eri tasoilta. Työkokemusta kertyi myös YK:n päämajasta New Yorkissa.

Loponen seisoo luokkahuoneessa jossa on afrikkalaisia kurssilaisia
Juha Loponen kouluttujana Etiopiassa järjestetyllä kurssilla vuonna 2017.

Reserviin siirryttyään Loponen on toiminut FINCENTin kursseilla monissa erilaisissa tehtävissä kuluneen 10 vuoden aikana. FINCENTin omilla kursseilla Loponen on työskennellyt mm. pääopettajana ja opettajana sekä Suomessa että ulkomailla. Tämän lisäksi hän on ollut FINCENTin lähettämänä vierailevana opettajana yhteistyökumppaneiden kursseilla muun muassa Ukrainassa.

Kysyttäessä mikä Loposta poolitoiminnassa eniten innostaa hän vastaa, että motivoituneet oppilaat.

- Olen kokenut olevani etuoikeutettu saadessani työskennellä oppimishaluisten kurssilaisten kanssa. Jo hiukan kriisinhallintakokemusta omaavien oppilaiden kanssa syvemmät keskustelut ja kokemusten jakaminen palkitsevat myös opettajaa, Loponen kertoo.

Kielitaidon puutteeseen keskustelut eivät koskaan kaadu, sillä Loposelle englanti on kuin toinen äidinkieli. Työkokemusta on karttunut kolmelta mantereelta, joten myös kulttuurien moninaisuus on hänelle tuttu. UN Military Experts on Mission- kurssilla on parhaimmillaan ollut osallistujia 24 eri maasta ja sellaisessa porukassa monipuolisesta ulkomaankokemuksesta on hyötyä.

Millaisia ihmisiä kannustaisit hakeutumaan henkilöstöpooliin?

Loponen toivoo, että henkilöstöpoolin hakijoilla olisi kokemusta ja taitoa opettaa aikuisia. Muiden opettamisen lisäksi itsensä kehittäminen sekä oman tietotaidon ylläpitäminen ja päivittäminen on erittäin tärkeää. FINCENTin kursseilla opetuskieli on englanti, joten sujuva englannin kielen taito on pohja kaikelle. Loponen painottaa myös kokemusta kriisinhallintaoperaatioista ja ymmärrystä erilaisista kulttuureista.

FINCENT järjestää henkilöstöpoolin rekrytointitapahtumaan 10.6.2020 klo 10-12. Rekrytointitapahtuma on tarkoitettu sotilaille, reserviläisille (ml. evp), poliiseille ja siviiliasiantuntijoille. Webinaariin voi ilmoittautua tästä linkistä 3.6. mennessä. Ilmoittautuneille lähetetään kokouslinkki ja ohjeet osallistumiseen.

´