Hyppää sisältöön

Kurssinjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä henkilöstöpoolin kanssa

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 4.6.2020 10.41
Tiedote

Kapteeni Sippo Juures on palvellut Santahaminassa vuodesta 2017 lähtien. Ensin hän työskenteli Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksella. Siirto FINCENTille tarkoitti työpisteen vaihtumista pihan toiselle puolelle ja suomalaisten oppilaiden vaihtumista hyvin kansainväliseen joukkoon. Juuresta motivoi työssään toiminnan kehittäminen ja uudet projektit.

Juures nojaa rennosti lasikaiteeseen toinen käsi kaiteella maastopuku päällä

Juureksen aiemmat kansalliset ja kansainväliset tehtävät ovat luoneet hyvää pohjaa toimia FINCENTin kansainvälisten kriisinhallintaan liittyvien kurssien parissa. Juures aloitti sotilasuransa vuonna 2005 pioneeriaselajissa Porin prikaatissa. Ennen siirtymistään Maanpuolustuskorkeakoululle vuonna 2017 Juures toimi Porin prikaatissa varapäällikkönä ja päällikkönä varusmiesten saapumiserille, jotka koulutettiin kansainvälisen valmiusjoukon koulutusohjelmalla ja arvioitiin OCC- menetelmillä Nato yhteensopiviksi. Kriisinhallintakokemusta hänelle on kertynyt Libanonista, jossa hän palveli varapäällikkönä vuonna 2014. Operatiivisten tehtävien lisäksi hän vastasi yksikön täydennyskoulutuksen suunnittelusta ja toimeenpanosta.

- Hakeuduin itse aktiivisesti kurssinjohtajan tehtävään, kun tutustuin FINCENTin toimintaan OCC -arviointien myötä Porin prikaatissa, Juures kertoo.

FINCENT tuli Juurekselle myös tutuksi hänen ollessaan Maanpuolustuskorkeakoululla Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksella Kokonaisvaltainen kriisihallinta -opintojakson johtajana vuonna 2017. Juures suoritti esiupseerikurssin ennen kuin aloitti FINCENTillä kurssinjohtajana syksyllä 2019.

Kurssinjohtajana Juures tekee tiivistä yhteistyötä poolihenkilöstön kanssa. Hän vastaa kurssien suunnittelusta, valmistelusta ja toimeenpanosta yhdessä pooliopettajien ja asiantuntijoiden kanssa. Tällä hetkellä Juureksen vastuulla on neljä erilaista kurssia eri poolihenkilöstön kanssa. Kurssien viitekehyksinä toimivat NORDEFCO, YK ja NATO.

Nykyisessä työssään Juuresta motivoi eniten uudet projektit ja toiminnan kehittäminen. Kansainvälinen ympäristö ja maailman tilanne asettavat jatkuvasti vaatimuksia oppia ja omaksua uusia asioita, tietoja ja taitoja. Juures kokee, että hänen työssään on rajattomat mahdollisuudet kehittää itseään muiden ammattilaisten keskellä ja mukana.

Juureksen mielestä poolihenkilöstöön soveltuu erinomaisesti ammattitaitoiset ja motivoituneet osaajat, jotka pitävät aikuisten opettamisesta ja mentoroinnista kansainvälisessä ympäristössä.

- Avoin ja yhteistyökykyinen sekä kehityshakuinen tiimin jäsen viihtyy näissä hommissa varmasti, tiivistää Juures.

OCC = Operational Capabiliies Concept
NORDEFCO= Nordic Defence Cooperation
´