Kutsunnat

Olet kutsunnanalainen eli velvollinen osallistumaan kutsuntoihin sinä vuonna, kun täytät 18 vuotta.

Kutsunnat pidetään vuosittain elo-joulukuussa. Kutsunnoissa saat tietoa varusmiespalveluksesta, ja kutsuntoihin kannattaa varata koko päivä. Kutsunnat perustuvat asevelvollisuuslakiin.

Kutsuntatilaisuudessa tarkistetaan henkilötietosi, terveydentilasi ja kuullaan varusmiespalvelusta koskevat toiveesi. Kutsunnoissa käytettävissä olevien tietojen pohjalta määritetään sopivuutesi varusmiespalvelukseen eli palveluskelpoisuus. Lisäksi kutsunnoissa päätetään palvelusajankohtasi ja -paikkasi tai palveluksesta vapauttaminen.

Kutsuntoihin kannattaa valmistautua tutustumalla eri palvelustehtäviin. Parhaiten pääset itsellesi mieluisiin tehtäviin, jos osaat jo kutsunnoissa toivoa tiettyä palveluspaikkaa tai -tehtävää.

Kutsunnoissa sinut määrätään palvelukseen, jos sinut todetaan terveystarkastuksessa palvelukseen sopivaksi. Lääkäri määrittää palveluskelpoisuutesi voimassa olevien lakien ja Puolustusvoimien terveystarkastusohjeen perusteella.

Huom! Kutsuntatilaisuuteen on osallistuttava henkilökohtaisesti. Luvan kutsunnoista poisjäämiseen voi antaa vain aluetoimisto. Jos olet estynyt osallistumaan kutsuntakuulutuksen mukaiseen kutsuntatilaisuuteen, ota yhteys omaan aluetoimistoosi. Poisjäänti kutsunnasta ilman laillista estettä (esim. vakava sairaus) on asevelvollisuuslain mukaan rangaistava teko. Lisätietoja läsnäolovelvollisuudesta kutsunnassa saat kutsuntakuulutuksestasi ja aluetoimistostasi.

Ota mukaan kutsuntoihin:

  • Ajokortti, passi tai poliisin myöntämä henkilöllisyystodistus
  • Lääkärintodistus mikäli terveydentilassasi on tapahtunut palveluskelpoisuuteen vaikuttavia muutoksia terveystarkastuksen jälkeen

Saat kutsuntapostin

Sinulle lähetetään postitse kutsuntakuulutus hyvissä ajoin ennen kutsuntapäivää kutsuntavuoden alkupuolella. Kuulutuksesta selviää kutsuntapäivämäärä ja -paikka. Samalla saat kyselylomakkeen varusmiespalvelusta ja terveydentilan tutkimista varten ja ohjeet terveystarkastuksesta sekä varusmiesoppaan. Pidä kutsuntakuulutus tallessa, jotta muistat oman kutsuntapäiväsi!

Täytä kyselylomake

"Kyselylomake varusmiespalvelusta ja terveydentilan tutkimista varten" vaikuttaa palveluskelpoisuuden sekä palveluspaikan ja -tehtävän määrittämiseen. Täytä kyselylomake huolellisesti ja ota se mukaan ennakkoterveystarkastukseen. Tietojasi käsittelevät viranomaiset ovat vaitiolovelvollisia. Kyselylomakkeen saat kutsuntapostin mukana tai täältä.

Käy terveystarkastuksessa

Ennen syksyn kutsuntoja käyt terveystarkastuksessa. Terveystarkastukset järjestetään oman kunnan terveydenhuollossa. Tarkemmat tiedot terveystarkastuksista toimitetaan kutsuntapostin mukana kotiosoitteeseesi. Nuorison terveystodistus ei vapauta ennakkoterveystarkastuksesta.

Ota mukaan terveystarkastukseen:

  • täyttämäsi "Kyselylomake palvelusta ja terveydentilan tutkimista varten"
  • ajokortti, passi tai poliisin myöntämä henkilöllisyystodistus
  • Kela-kortti
  • mahdolliset aikaisemmat lääkärinlausunnot ja -todistukset (ml. nuorison terveystodistus), röntgenkuvat, rokotustodistukset, silmälasimääräykset, näkö- ja/tai kuulotarkastuslausunnot

Pohdi sopiva palvelusajankohta

Yleisiä palveluksen aloittamisaikoja on kaksi vuodessa tammi- ja heinäkuussa. Varusmiespalvelus kannattaa aloittaa mahdollisimman pian koulun päättämisen jälkeen, ennen perheen perustamista ja pitkäaikaisten opiskelujen aloittamista. Palveluksen aloittamisajankohtaa voidaan muuttaa hakemuksella "Palveluksenaloittamisajan/palveluspaikan muutoshakemus".

Tutustu joukko-osastoihin ja tehtäviin

Sinut määrätään palvelukseen yleensä kotipaikkakuntasi lähellä sijaitseviin joukko-osastoihin. Tavoitteena on, että sotilaskoulutus ja palvelustehtävä vastaavat siviilikoulutustasi, ammattiasi, tulevaisuuden suunnitelmiasi, taitojasi sekä harrastuksiasi.

Pyri selkiyttämään aselaji- ja koulutustoiveesi ennen kutsuntoja. Missä tehtävissä voisit hyödyntää siviilitietojasi ja -taitojasi ja mistä sotilaskoulutuksesta sinulle olisi eniten hyötyä tulevaisuudessa? Ilmoita toiveesi kutsuntalautakunnalle!

Tutustu eri palvelustehtäviin.

Kutsuntakuulutukset

Alla on tietoa oman maakuntasi alueella järjestettävistä kutsuntatilaisuuksista. Oman tilaisuutesi löydät kotipaikkakuntasi ja sukunimesi alkukirjainten perusteella. Klikkaa maakunnan nimeä.

Yleiset palveluksen aloittamis- ja kotiuttamisajat

Varusmiespalvelus Maavoimien, Merivoimien, Ilmavoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoissa alkaa ja päättyy seuraavan taulukon mukaisina päivinä.

Saapumiserä

Palveluksen aloittaminen
(klo 16 mennessä)

Kotiutuminen

165 pv

255 pv

347 pv

1/2018

8.1.2018

21.6.2018

19.9.2018

20.12.2018

2/2018

9.7.2018

20.12.2018

20.3.2019

20.6.2019

1/2019

7.1.2019

20.6.2019

18.9.2019

19.12.2019

2/2019

8.7.2019

19.12.2019

18.3.2020

18.6.2020

1/2020

6.1.2020

18.6.2020

16.9.2020

17.12.2020

2/2020

6.7.2020

17.12.2020

17.3.2021

17.6.2021

1/2021

4.1.2021

17.6.2021

15.9.2021

16.12.2021

2/2021

5.7.2021

16.12.2021

16.3.2022

16.6.2022

1/2022

3.1.2022

16.6.2022

14.9.2022

15.12.2022

2/2022

4.7.2022

15.12.2022

15.3.2023

15.6.2023