Hyppää sisältöön

Tutkija (tohtorikoulutettava) Maanpuolustuskorkeakoululle

Maanpuolustuskorkeakoulu
Julkaisuajankohta 4.2.2019 15.33
Tiedote

Sotataidon laitoksen Venäjä-ryhmä on avannut haun koskien tohtorikoulutettavan (siviili) tehtävään 2 + 2 vuodeksi.

Sotataidon laitos on Maanpuolustuskorkeakoulun suurin ainelaitos, jonka oppiaineita ovat sotahistoria, strategia sekä taktiikka ja operaatiotaito. Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-tutkimuksen vahvistamiseksi Sotataidon laitokselle perustettiin vuoden 2017 alussa Venäjä-tutkimukseen keskittyvä ryhmä. Ryhmään kuuluu kaksi professuuria, joista toinen on yhteisprofessuuri Helsingin yliopiston kanssa. Monitieteisen tutkimusryhmän tavoitteena on uuden tiedon tuottaminen suomalaisten viranomaisten ja yhteiskunnan tarpeisiin Venäjän turvallisuuspolitiikasta, asevoimista ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä.

Venäjä-ryhmä etsii vahvistusta toimintaansa tohtorikoulutettavasta ja hänen väitöskirjatutkimuksesta. Tähän on varattu rahoitus neljälle vuodelle (2 + 2 -periaatteella). Sopiva hakija voi olla opiskelijana Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden tohtorikoulutusohjelmassa tai jatko-opiskelija toisella yliopistolla. Hakijalla on oltava opinto-oikeus kyseisiin opintoihin ennen määräaikaiseen virkaan nimittämistä.

Keskeisiä valintakriteerejä ovat tutkimuksen sopivuus Venäjä-ryhmän tavoitteisiin ja sen toteutettavuus sekä hakijan venäjän kielen taito ja motivaatio tehtävään. Esimerkkejä hakijalta toivottavista tutkimusteemoista ovat asevoimat ja asevoimien doktriinit, informaatio- ja kybervaikuttaminen, sodankuvat, turvallisuuspolitiikka, Venäjän valtiollisten hankkeiden (esim. digitalisointi, innovaatiot, puolustusteollisuuden kehittäminen) vaikutukset Venäjän 2030-luvun turvallisuuspolitiikkaan sekä poliittisen järjestelmän muutos ja sen vaikutus Venäjän 2020-luvun turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Työssä tarvitaan hyvä venäjän kielen taito.

Katso koko hakuilmoitus Valtiolle.fi.

´