Yhteisestä tilannekuvasta nopeaan toimintaan

Karjalan prikaatiMaasotakoulu 4.9.2017 18.16
Tiedote

Paikallispuolustusharjoitus KYMI217 kehittää puolustusvoimien joukkojen ja viranomaisten kykyä toimia yhdessä nopeassa tilannekehityksessä.

Harjoitus on tänään alkanut Kaakonkulmalla joukkojen perustamisella ja yhteisen tilannekuvan rakentamisella.

- Joukkojen perustaminen ja varustaminen on Karjalan prikaatin ja sen aluetoimistojen osalta rutiinia, koska meillä on paljon harjoituksia ja niistä on saatu hyviä kokemuksia. Tänään maanantaina joukot ovat saaneet ensimmäiset keskeiset tehtävänsä ja käskynsä ja ovat siirtymässä ensimmäisiin tehtäviinsä harjoituksen eri osa-alueilla, joita on esim. Pahkajärvellä, Taipalsaarella ja Mikkelin seudulle näin alkuvaiheessa. Siirtymiset harjoitusalueille ovat hyvässä vauhdissa, kertoo harjoituksen johtaja, Karjalan prikaatin apulaiskomentaja, eversti Pertti Kuokkanen.

Kuluvan viikon aikana noin 900 sotilasta ja yli 100 sotilasajoneuvoa liikkuu Mikkelin, Savonlinnan, Joutsenon, Lappeenrannan ja Taipalsaaren alueilla. Harjoituksessa testataan mm. varusmiehistä ja henkilökunnasta muodostettujen valmiusyksiköiden toimintaa erilaisissa, nopeasti kehittyvissä maapuolustuksen taistelu-, suojaus- ja tukitehtävissä sekä virka-aputehtävissä.

- Keskeinen tarkoitus paikallispuolustusharjoituksissa on yhteistoiminta yhteiskunnan eri viranomaisten kanssa kuten esimerkiksi poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa näin meidän näkökulmasta tarkasteltuna. Harjoittelemme asioita, joita tapahtuu kuvitteellisesti ennen varsinaista kriisiä eli nopeita liikkeitä ja johtamissuorituksia joukkojen uudelleenkohdentamiseksi keskeisillä kuvitelluilla yhteistoiminta-alueilla. Tärkeää on, että erilaisissa häiriötilanteissa viranomaisyhteistyö toimii nimenomaan käytännön tasolla. Uutena elementtinä tässä harjoituksessa on valmiusyksiköiden käyttö tämäntyyppisessä toiminnassa, kertoo eversti Kuokkanen.

Paikallispuolustusharjoitus KYMI217 järjestetään 4.-8.9.2017 Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueilla. Harjoituksen johtaa Karjalan prikaati.