Suorituskykyisempinä kotivaruskuntiin

Jääkäriprikaati 21.11.2018 11.20
Uutinen

Valtakunnallisella ilmapuolustusharjoituksella on merkittävä rooli ilmapuolustuksen kokonaissuorituskyvyn kehittämisen näkökulmasta. Lohtajan ympäristö antaa mahdollisuuden kouluttaa ja harjoittaa kaikkia ilmapuolustuksen elementtejä eri skenaarioissa, jota muualla ei ole mahdollista tehdä. Ilmapuolustusharjoituksessa 2/2018 oli edustettuina maavoimat ja ilmavoimat.

Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella 21.11.2018 päättyvän ilmapuolustusharjoituksen päätavoitteena oli kehittää asevelvollisten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan eri tehtävissä sekä harjoittaa ja kehittää ilmapuolustuksen eri toimijoiden sodan ajan suorituskykyä yksilötasolta yhteistoiminnassa toteutetun nykyaikaisen ilmauhkan torjumiseen.

Harjoituksen ensimmäinen vaihe, kovapanosammunnat, päättyivät perjantaina 15.11.2018. Tulokset olivat erinomaiset, varsinkin reserviläisten osalta, ja kokonaisuudelle asetetut tavoitteet saavutettiin selkeästi.

Kovapanosammuntojen jälkeen ilmapuolustusharjoituksen taisteluvaihe käynnistyi ja painopiste siirtyi taistelutekniikoiden harjoittamiseen. Taisteluvaiheessa päästiin oikeasti punnitsemaan taistelijoiden taitoja ja osittain myös kestävyyttä. Joukkojen johtaminen sekä ase- ja johtamisjärjestelmien käyttö erilaisissa vaativissa tilanteissa haastoivat toimijat. Järjestetyt palautetilaisuudet mahdollistivat toiminnan analyysin ja ymmärryksen yksittäisen toimijan merkityksestä laajemmassa kokonaisuudessa.

Joukko-osastojen antama nousujohteinen ja korkeatasoinen ilmatorjuntakoulutus näkyi osaavien ja motivoituneiden varusmiehien ja reserviläisien määrätietoisessa toiminnassa ja tavoitteiden saavuttamisessa harjoituksessa. Tavoitteiden saavuttamista tuki kantahenkilökunnan vahva sitoutuminen harjoitukseen ja harjoituksen erinomaiset tukitoiminnot.

Harjoituksen johtaja, ilmatorjunnan tarkastaja eversti Sami-Antti Takamaa on tyytyväinen aselajinsa ja muiden ilmapuolustukseen osallistuvien joukkojen toimintaan harjoituksessa. Ilmapuolustuksen valmius vastata poikkeusolojen tehtäviin on kasvanut entisestään harjoituksen aikana.

– On ollut hieno seurata ammattilaisten työskentelyä sekä ampuma- että nyt taisteluvaiheessa. Henkilökunta rinta rinnan asevelvollisten kanssa -malli osoittaa Suomen yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan mallin tehokkuuden. Henkilökunta on onnistuneesti kouluttanut miehiä ja naisia omiin joukkoihin – ja aidosti ollut osa tätä joukkoa. Harjoitukseen osallistuneet 18. eri Puolustusvoimien hallintoyksikköä ovat jällen luoneet jotain ainutlaatuista, mikä on vienyt koko ilmapuolustuksen suorituskykyä eteenpäin. Kiitokset kaikille siitä! Järjestelyorganisaatiota ja harjoitukseen liittyviä valmistelua ei voi kyllin kehua, siihen ovat osallistuneet henkilöitä monesta joukosta, mutta päävastuun ovat tällä kertaa kantaneet Ilmasotakoulu ja Jääkäriprikaati.

Everstiluutnantti Johan Anttila

Ampuma- ja harjoitusalue Harjoitukset ja ammunnat