Kansainvälinen kriisinhallinta

Kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuminen on Puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä.

Osallistumista määrittää laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (kriisinhallintalaki), jonka mukaan Suomi voi osallistua kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ylläpitävään tai palauttavaan sekä humanitaariseen ja siviiliväestön suojaamiseen tähtäävään sotilaalliseen kriisinhallintaan. Lain mukaan suomalaisia voi palvella kriisinhallintatehtävissä kerralla enintään 2 000.

Rauhanturvaajaksi voi hakea kuka tahansa varusmiespalveluksen suorittanut mies tai nainen ympäri vuoden. Vain joihinkin erityistehtäviin (esim. lääkärit ja tulkit) voi hakeutua ilman varusmiespalveluksen suorittamista. Hakemukset jätetään Porin prikaatiin tai Merivoimien esikuntaan. Lisätietoa ja hakuohjeet löydät Rauhanturvaajaksi-sivulta.

KRIHAblogi

Yliopiston luennoilta kriisinhallintaoperaatioon

Julkaisupäivä 5.8.2020 13.00 Blogit Maavoimat


Kriisinhallintapalvelukseen haetaan eri elämänvaiheissa, eri ikäisinä ja monenlaisilla koulutustaustoilla, reservistä tai Puolustusvoimien palveluksesta. Yhden taustaryhmän muodostavat opiskelijat. 

Toimin Libanonin UNIFIL-operaatiossa tiedotusupseerina sekä suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan avustajana Oma taustani oli hieman erilainen kuin isolla osalla muuta SKJL:a. Olin operaatioon lähtiessäni opintojeni puolessa välissä oleva korkeakouluopiskelija. Rauhanturvaajaksi päädyin Puolustusvoimissa tekemäni korkeakouluharjoittelijan pestin jälkeen, kun minulle selvisi miten monenlaisia tehtäviä kriisinhallintaoperaatioissa on tarjolla. Koska elämäntilanne sekä motivaatio hakeutumiselle olivat suotuisat, tein päätöksen hakeutumisesta toimintavalmiuteen.

Opiskelun ja kriisinhallintaoperaation yhteensovittaminen onnistui kohdallani hyvin; ilmoittauduin puoleksi vuodeksi poissaolevaksi opiskelijaksi ja jatkoin opintoja palattuani Suomeen. Nyt operaatiosta palattuani voin todeta, että opinnot ja kriisinhallintakokemus todellakin palvelivat toinen toisiaan. Yhteiskuntatieteiden opinnot auttoivat ennakkoon hahmottamaan Lähi-Idän monimutkaisia poliittisia ja uskonnollisia jakolinjoja, mutta laajemmin niiden merkityksen ymmärsi vasta alueella ihmisten keskuudessa liikuttuaan. Tehdyt havainnot sekä keskustelut paikallisten kanssa taas antoivat konkretiaa pohtia Libanonin yhteiskunnan kehitystä ja muutosprosesseja ruohonjuuritasolta käsin. Maailma näyttää erilaiselta, kun sitä katsoo eri paikoista.

Vertasin opintojani ja kriisinhallintapalvelustani opiskelijavaihtoon. Yhtäläisyyksiä on useita: puoli vuotta vaihtelua tavalliseen opiskelija-arkeen, kansainvälistä työkokemusta, kielitaidon kartuttamista, uusia ihmisiä ja kulttuureja. Kaiken lisäksi rauhanturvaajana minulle maksettiin palkkaa ja päivärahaa, vaihto-opiskelijana tulojen ja menojen suhde on yleensä toisenlainen.

Näkoalapaikalla

Tehtävääni tiedotusupseerina ja komentajan avustajana voisi kuvailla näköalapaikkana, josta kriisinhallintaoperaation koki monelta tasolta. Niin kansainvälisen esikuntatyön, paikallisen sidosryhmäyhteistyön, kotimaasta tulevan tuen ja ohjauksen kuin rauhanturvaajan perusarjen näkökulmasta.

Työnkuva sisälsi töitä operaation viestinnän parissa niin kotimaahan kuin toimialueellekin; mediaseurantaa, kuvaamista, kirjoittamista sekä oppitunteja median ja viestinnän piirteistä muille rauhanturvaajille. Toisena osa-alueena taas komentajan menojen ja tapaamisten järjestelyjä, paraateja niin kotimaisin kuin YK:n askelmerkein sekä vierailu- ja tarkastusmatkojen valmistelemista.

Työni ei kuitenkaan lokeroitunut vain edellä mainittuihin tehtäviin. Kriisinhallintajoukossa jokaisella on oma tehtävänsä, mutta tarpeen vaatiessa kaikki tekevät kaikkea ja auttavat muita. Omassa työssäni, tavanomaisten esikuntaupseerin tehtävien lisäksi, liikuin paljon SKJL:n komentajan matkassa, kävin partioimassa, toimin suojamiehenä ajoneuvosaattueissa tai tein järjestelyjä alueelle Suomesta suuntautuvia tarkastusmatkoja varten.

Seppeleenlaskutilaisuus kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen ja kolmen muun vuonna 2006 UNTSO-operaatiossa menehtyneen rauhanturvaajan muistomerkillä

Rauhanturvaajana toimiminen tarjosi vaihtelua, kansainvälisiä kontakteja sekä työskentelyä kiireisessäkin ympäristössä. Omat vastinparini operaation esikunnissa tai muissa osallistujavaltioissa olivat lähtökohtaisesti ulkomaisia ammattisotilaita, usein majurin merkkisiä tai korkeampia. Kun yhtälöön lisäsi kielellisten, kulttuuristen ja kansallisten toimintamallien yhteensovittamisen, joutui suomalainen reservin luutnantti välillä näissä tilanteissa selvitäkseen soveltamaan.

UNIFIL-operaatiossa kulttuurit todella yhdistyvät, sillä operaatioon osallistuvia valtioita on yli 40. Laskin palvelukseni ajan keskustelleeni 21 eri kansallisuuden kanssa. Suomalaisissa kouluissa opiskeltava, varsin hienoja lauserakenteita ja vivahteita sisältävä englanti ei näissä keskusteluissa päässyt aina oikeuksiinsa; ymmärretyksi tulemisen avaimetbolivat elekieli, käsimerkit sekä vahva tahto.

Kuusi maanantaita ja yksi sunnuntai

Vaikka työtehtävät vaihtelivat paljon, ehti kuuden kuukauden aikana syntyä myös tukku rutiineja. Aamupalat ja -lenkit samaan aikaan samalla porukalla, tikanheittoa, lentopalloa, sarjojen katselua ja muuta ajanvietettä. Porukoita muodostuikin helposti juuri yhteisen tekemisen perusteella. Jokainen muodosti omat rutiininsa, joilla töiden ja unen väliin jääneen vapaa-ajan kulutti. Minulle tärkeä osa yhteishengen muovautumisen kannalta olivat urheilukilpailut. Niitä odotettiin paljon, treenattiin, valmistauduttiin ja spekuloitiin etukäteen. Ranskalaiset järjestivät kosolti kilpailuja ja yksiköiden välisen kilvoittelun lisäksi lajeissa oli aina pieni maaottelun tunne.
Operaatiossa viikonpäivät sekoittuvat työtehtävien puitteissa tasaiseksi massaksi. Sanonta kuuluu, että viikossa on kuusi maanantaita ja yksi sunnuntain kaltainen päivä. Kiintopisteet ajan kulumiselle löytyivät muualta, kuten ruokailemisesta ja urheilusta. Viikon huomasi kuluneen, kun lauantai-iltaisin ruokalan ollessa suljettu syötiin tukikohdan paikallisravintoloissa. Kuukauden mittayksikkö taas oli kerran kuussa ilmennyt taistelumuonapäivä.

Elämisen ja olemisen kannalta pienet asiat ovat kriisinhallintaoperaatiossa tärkeitä. Tervehtiminen yksi tärkeimmistä. Meihin iskostettiin jo rotaatiokoulutuksessa ajatus, että tukikohdassa tervehditään aina ja kaikkia. Oli kyse sitten tapaamisesta ruokajonossa, saunanlauteilla tai pisulaarilla kahdelta yöllä. Yhtä lailla tervehdyksiä vaihdettiin ranskalaisten sekä libanonilaisten paikallistyöntekijöiden kanssa. Oma kielitaitonikin kehittyi matkan varrella siten, että bonjour-tervehdykseni tunnistettiin ranskaksi, eikä siihen enää vastattu englanniksi.

Rauhanturvaaminen yhdistää 

Kuten millään elämän osa-alueella, kaikki ei rauhanturvaoperaatioissakaan ole vain sitä mitä kuvissa näkyy. Taakse kätkeytyy aina paljon muuta, arkista työtä ja askareita, joustamista ja sopeutumista sekä haasteita niin omassa elämässä kuin isomman ryhmän toiminnassa. Ryhmässä toimiminen, sosiaaliset taidot, itsetuntemus ja ymmärrys vieraasta kulttuurista ovat taitoja, jotka karttuvat operaatiossa ja auttavat eteenpäin myös siviilielämässä. Myös maailmankuva avartuu. Omat huolet ja murheet tuntuvat pieniltä, kun näkee millaisten ongelmien kanssa ihmiset operaatioalueilla painivat. 

Jokaisella on operaatioissa oma taustansa ja omat työtehtävänsä. Osan palveluskumppaneista on tavannut rotaatiokoulutuksessa ja loput vasta lentokentällä ennen lähtöä. Silti alueelle saavuttaessa töitä aletaan tehdä heti yhdessä saman asian eteen ja yhteishenki tiivistyy hämmentävän nopeasti. Kenties se, että asiat ja ympäristö ovat uusia itsesi lisäksi muillekin, yhdistää parhaiten.

Oman kokemukseni mukaan niin puheenaiheet, ilonaiheet kuin haasteetkin muotoutuvat rauhanturvaajien keskuudessa samanlaisiksi. Onko aamiaisella puuroa tai kananmunia? Jättikö viimeisen kupin juonut uudet kahvit keittämättä? Milloin on saunavuoro ja mahtuuko lauteille? Katsotaanko tänään porukalla urheilua vai leffaa? Yhteisöllisyys syntyy pienistä asioista.

Luutnantti Eetu
 

instagram