Hyppää sisältöön

UNIFIL:n komentajan reservin ensimmäisestä rotaatiosta hyvät kokemukset

Maavoimat
Julkaisuajankohta 23.8.2017 16.55
Tiedote
Kaksi sotilasta harjoittelee rakennetulla alueella

UNIFIL:n komentajan reservi (Force Commander’s Reserve, FCR) operoi koko UNIFIL:n toimialueella Etelä-Libanonissa ja pystyy toimimaan rauhanturvajoukon kaikkien osastojen tukena. Kevääseen 2017 asti FCR koostui pelkästään ranskalaisista sotilaista. Suomalainen komppania aloitti FCR:ssä huhtikuussa 2017.

Vuoden 2015 Pariisin terrori-iskujen jälkeen Ranska pyysi EU:n turvatakuiden käyttöönottoa saadakseen apua muilta jäsenmailta. Tarkoituksena oli lisätä Ranskan sisäistä turvallisuutta. Vastauksena tähän Suomi tarjoutui vapauttamaan komppanian verran ranskalaisia sotilaita UNIFIL:n komentajan reservistä, jotta Ranska pystyisi lisäämään kotimaan joukkojaan.

FCR:n suomalaisen komppanian pääjoukko saapui toimialueelle maaliskuun lopulla 2017 ja aloitti operatiivisen toiminnan huhtikuun alussa. Ranskalaiset vaihtoivat omaa henkilöstöään samoihin aikoihin ja aloittivat oman neljän kuukauden rotaationsa yhdessä suomalaisten kanssa. FCR:n suomalaiseen kokoonpanoon kuuluu noin 150 sotilaan jääkärikomppania, esikuntaupseereita sekä tukiosa.

Sotilaita muodossa, yhdellä kädessään Suomen kielekkeinen valtiolippu

FCR:n tehtäviin kuuluu partiointia, vartiointia, tarkkailua ja suojaustoimintaa koko UNIFIL:n toimialueella. FCR:llä on jatkuvasti joukkueen verran miehiä aina viikon kerrallaan asettuneena UNIFIL:n esikuntaan ja Itäisen sektorin esikuntaan. Lisäksi yksi joukkue lähetetään säännöllisesti perehtymään UNIFIL:n muihin pataljooniin. Näiden vierailujen aikana tutustutaan alueeseen ja sen erityispiirteisiin sekä osallistutaan harjoituksiin. Ylipäätään FCR harjoittelee paljon erityistehtävänsä takia. Libanonin armeija (Lebanese Armed Forces, LAF) on kiinteässä yhteistyössä FCR:n kanssa siten, että LAF:n sotilaat osallistuvat lähes kaikkiin partioihin ja heille järjestetään koulutusta vaihtelevista aiheista, kuten lääkintä, taistelupelastus, huolto ja kunnossapito tai taistelutoiminta.

– Suomalainen rauhallinen ja päättäväinen asenne sopii hyvin rauhanturvatyöhön. Tämän huomasi kun tapasimme paikallisia, jotka arkisissa kohtaamisissamme osoittivat kiitollisuutensa Libanonissa aikaisemmin palvelleiden kollegoidemme työtä kohtaan, suomalaisten ensimmäisessä FCR-rotaatiossa palvellut rauhanturvaaja, alikersantti Eero Löytökorpi pohtii.

Sotilaat tarkastelevat karttaa

– Näiden suomalaisten nuorten kanssa oli hyvä työskennellä. Heillä on hyvä asenne ja paljon energiaa toimia. Koulutus Suomessa tosin ehkä suuntasi hieman kovempiin olosuhteisiin, kuin mikä on todellisuus. Jatkoharjoittelu täällä toimialueella korjasi tämän, ensimmäisen suomalaisen komppanian päällikkö, majuri Mikko Hyttinen kertoo.

FCR:n suomalaisen komppanian avainhenkilöstö tutustui ranskalaisten toimintaan ennen Libanoniin tuloa. Tämä koettiin erittäin positiivisena asiana. Libanoniin keskittämisen jälkeen väistyvä ranskalainen komppania koulutti suomalaisia hieman yli kolmen viikon ajan hyvin suunnitellun ohjelman mukaisesti. Tämän koulutuksen perusteella toiminta pystyttiin aloittamaan tehokkaasti.

– Suomalaisilla on suomalaisten tavat toimia ja ranskalaisilla ranskalaisten. Niitä ei neljässä kuukaudessa muuteta, mutta on tärkeää ymmärtää toisten toimintatavat jo ennen toiminnan alkamista. Tämä edesauttaa operatiivisen valmiuden saavuttamista, FCR:n komentaja, eversti Loïc Girard toteaa.

Rotaationsa aikana suomalainen komppania kehitti ranskalaisilta perittyjä toimintatapoja oman mallinsa mukaiseksi. Ranskalaisten asenne suomalaisia kohtaan oli alusta asti hyvin positiivinen ajoittaisista kielihaasteista huolimatta.

Sotilaat vetävät köyttä, ympärillä kannustavia sotilaita

– Yhteistyö ranskalaisten kanssa sujui jo valmisteluvaiheesta lähtien erinomaisesti. Molemmilla tahoilla oli alusta lähtien voimakas pyrkimys saada muodostettua yksi yhtenäinen joukko. Tämä näkyi muun muassa urheilutapahtumissa, joissa kisasivat ranskalais-suomalaiset sekajoukkueet. Integraatio onnistui mielestäni hyvin ja jatkoa seuraa, Libanonin suomalaisen kriisinhallintajoukon komentaja, everstiluutnantti Harri Uusitalo kiittelee.

´