Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien Kansainväliselle Keskukselle Vuoden koulutusteko 2016 -palkinto

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 13.9.2016 16.03
Tiedote

Pitkäaikainen, korkeatasoinen ja kansainvälisestikin arvostettu kriisinhallintakoulutus toi tunnustuksen Puolustusvoimien Kansainväliselle Keskukselle (PVKVK). Vaka-säätiön myöntämän stipendin avulla tuetaan Rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlallisuuksia.

PVKVK on vakiinnuttanut asemansa kansainvälisessä kriisinhallintakoulutuksen toimintakentässä järjestämällä kriisinhallintakoulutusta vuodesta 1969 lähtien. Oppilaita on koulutettu PVKVK:lla yli 10 000, joista puolet on koulutettu sotilastarkkailijan tehtäviin ja loput neuvonantaja- ja yhteysupseerintehtäviin sekä muihin kriisinhallintaan liittyviin johto- ja erityistehtäviin. PVKVK on myös Yhdistyneiden Kansakuntien ensimmäinen kriisinhallintakoulutuskeskus.

Vuoden 2016 alussa PVKVK nimettiin Naton ja kumppanuusmaiden kriisinhallintakoulutuksen koordinaattoriksi. Kumppanuuden myötä PVKVK on mukana arvioimassa, analysoimassa ja kehittämässä Naton ja kumppanuusmaiden kriisinhallintakoulutusta.

Vuoden koulutusteko 2016 -stipendillä on vaikutusta myös valtakunnallisesti.

- Palkinto on merkittävä tunnustus Suomelle, Suomen Puolustusvoimille ja suomalaiselle rauhanturvakoulutukselle sekä rauhanturvaajien tekemälle työlle kriisialueilla, kertoo Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen johtaja Jukka-Pekka Schroderus.

Vuoden koulutusteko 2016 -palkinto on Puolustusvoimien koulutustoimialan kannuste, joka myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle henkilölle tai yhdelle koulutusorganisaatiolle merkittävän koulutusteon perusteella. Palkinto jaettiin koulutustoimialan vuosiseminaarissa Helsingin Musiikkitalolla 1.9.

´