Hyppää sisältöön

Kansainvälisen keskuksen johtaja vaihtuu

Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT
Julkaisuajankohta 25.9.2015 15.48
Tiedote

Santahaminassa järjestettiin perjantaina 25. syyskuuta Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen johtajan vaihtotilaisuus. Tehtävän otti vastaan komentaja Jukka-Pekka Schroderus everstiluutnantti Timo Hämäläisen siirtyessä uusiin tehtäviin.

Vuoden vaihteessa Maanpuolustuskorkeakouluun liitetty Puolustusvoimien kansainvälinen keskus saa uuden johtajan 1. lokakuuta alkaen. Uusi johtaja painotti vaihtotilaisuudessa pitämässään puheessa yhteistoiminnan tärkeyttä ja kansainvälisyyden hyötyjä.

─ Nyt on hyvä mahdollisuus säilyttää Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen hyvät käytänteet ja samalla kehittää Maanpuolustuskorkeakoulua muutenkin kuin pelkän organisaatiorakenteen näkökulmasta. Molemmat osapuolet hyötyvät, kun Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen laadukas ja hyvämaineinen toiminta yhdistetään Maanpuolustuskorkeakoulun yliopistostatukseen. Yliopistostatus mahdollistaa korkeatasoisen tutkimuksen hyödyntämisen toiminnassamme. Vastaavasti kansainvälinen toimintamme vahvistaa Maanpuolustuskorkeakoulun asemaa ja avaa lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä yhteistoimintamahdollisuuksia, korosti Schroderus.

Johtajan tehtävän luovuttanut everstiluutnantti Timo Hämäläinen kiitti vaihtotilaisuudessa pitämässään puheessa tukena ollutta, ammattitaitoista henkilökuntaa. Hän myös kiteytti kansainvälisen keskuksen vuoden tärkeimmän tehtävän olleen integroituminen Maanpuolustuskorkeakouluun ja sen tapoihin niiltä osin, kun se on yksikön toiminnan kannalta järkevää ja palvele koulun toimintaa.

─ Toivon, että tavoite saavutetaan täydellisesti ennen vuoden päättymistä. Vain siten luodaan edellytykset kansainvälisen keskuksen toiminnalle tulevinakin vuosina, lausui Hämäläinen.

Takana pitkä ura

Komentajana vuodesta 2007 toimineen Schroderuksen armeijaura alkoi vuonna 1984 aliupseerikurssilla, Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentissä. Tämän jälkeen hän on ehtinyt monipuolisen uransa aikana palvelemaan muuan muassa kadettikurssin ja merisotakoulun opettajana sekä viimeisimpänä Maanpuolustuskorkeakoulun sotilaspedagogiikan pääopettajana. Näiden lisäksi hän on muun muassa toiminut henkilöstöpäällikön ja henkilöstöalan neuvonantajana Afganistanilaisessa Armeijakunnassa (AK) Mazar-i-Sharif:issa

´