Hyppää sisältöön

Vartioparaati: Kaartin soittokunta

Perjantai 29.7.2022 klo 12.30

Vartioparaati: Kaartin soittokunta

Tervetuloa mukaan Suomen vanhimpaan yleisötapahtumaan! Kesällä 2022 Helsingin varuskunnassa järjestetään jälleen vartioparaateja perinteiseen tapaan.

Nykyisen kaltaisia vartioparaateja ryhdyttiin järjestämään 2000-luvun puolessa välissä, mutta niiden historia ulottuu paljon pidemmälle, aina 1700-luvun puoliväliin asti. Vuodesta 1919 lähtien vartioparaateja ja niihin liittyviä puistokonsertteja on järjestetty näihin päiviin asti lähes katkeamatta.


Kesän 2022 vartioparaatikulkueet lähtevät liikkeelle Senaatintorilta klo 12.30 ja etenevät Kauppatorin kautta päävartioon, sekä sieltä takaisin Esplanadia pitkin Kasarmitorille.


Tapahtumaan on vapaa pääsy.
 

Kohderyhmät: media, kansalaiset