Sök

Din sökning på 'yhteistyö' gav 2 060 resultat
  1. 10.10.2024 | Jenny ja Antti Wihurin rahasto on päättänyt myöntää Maanpuolustuskorkeakoulun kolmelle tutkimushankkeelle yhteensä 750 000 euron apurahan. Kyseessä on yksi Maanpuolustuskorkeakoulun historian suurimmista apurahoista. 
    https://puolustusvoimat.fi/-/1951210/mpkk-n-ukraina-venaja-ja-resilienssitutkimus-vahvistuvat-merkittavan-apurahan-myota
  2. 15.10.2023 | Yhdysvaltojen kansalliskaartin komentaja, kenraali Daniel Hokanson vieraili Suomessa 12.-15. lokakuuta 2023. Vierailun isännöi Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen.
    https://puolustusvoimat.fi/-/yhdysvaltojen-kansalliskaartin-komentaja-vieraili-suomessa-1
  3. 6.2.2024 | Puolustusvoimat osallistuu Norjan johtamaan Nordic Response 24 -harjoitukseen, joka järjestetään Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa 4.–15. maaliskuuta 2024. Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa Naton jäsenenä liittokunnan alueiden yhteisen puolustuksen harjoitteluun. Kyseessä on Puolustusvoimien historian suurin osallistuminen kansainväliseen harjoitukseen ulkomailla.
    https://puolustusvoimat.fi/-/puolustusvoimat-harjoittelee-naton-pohjoisen-alueen-puolustamista-yhdessa-liittolaisten-kanssa
  4. 26.4.2023 | Kansallinen koulutusjärjestelmä harmonisoidaan Naton kanssa – harjoitustoiminnan merkitys korostuu 
    https://puolustusvoimat.fi/-/kansallinen-koulutusjarjestelma-harmonisoidaan-naton-kanssa-harjoitustoiminnan-merkitys-korostuu-
  5. 19.4.2024 | Iso-Britannian asevoimien varakomentaja (Vice Chief of Defence Staff), kenraali Gwyn Jenkins vieraili Suomessa 17.-19. huhtikuuta 2024. Vierailua isännöi Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen.
    https://puolustusvoimat.fi/-/iso-britannian-asevoimien-varakomentaja-kenraali-gwyn-jenkins-vieraili-suomessa
  6. 30.10.2024 | Euroopan komission rooli puolustuspolitiikassa on kehittynyt kuluneella kaudella.
    https://ruotuvaki.fi/-/eu-lla-ei-vielakaan-ole-yhta-puhelinnumeroa
  7. 26.7.2024 | II Marine Expeditionary Force-yksiköistä koostuva Yhdysvaltain merijalkaväen (United States Marine Corps) osasto on saapunut Suomeen ja harjoittelee Uudenmaan prikaatin kanssa elokuun loppuun asti. Noin 60 henkilön joukko sijoitetaan Uudenmaan prikaatiin Dragsvikiin ja se toimii pääosin prikaatin harjoitusalueilla.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1951215/yhdysvaltain-merijalkavaki-jatkaa-yhteistyota-uudenmaan-prikaatin-kanssa
  8. 29.11.2023 | Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen osallistuu Berliinin turvallisuuskonferenssiin Saksassa 29.–30.11.2023.
    https://puolustusvoimat.fi/-/puolustusvoimain-komentaja-saksaan-1
  9. 20.9.2023 | Kenraaliluutnantti Vesa Virtanen osallistuu 20.–21.9.2023 Tukholmassa pidettävään pohjoismaisten pääesikuntien päälliköiden kokoukseen.
    https://puolustusvoimat.fi/-/pohjoismaiden-paaesikunnan-paallikot-kokoontuvat-tukholmassa
  10. 27.10.2023 | Kulunut myllerysten vuosi on näyttäytynyt Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa (FINCENT) syventyneissä ja myös täysin uusissa yhteistyökumppanuuksissa. Uusia kurssiyhteistöitä ollaan rakentamassa esimerkiksi Nato-koulun ja Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen kanssa.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1951210/muuttunut-toimintaymparisto-tuo-uusia-yhteistyokumppaneita-puolustusvoimien-kansainvaliselle-keskukselle
  11. 13.12.2024 | Pitkät perinteet omaavaa juhlaa vietettiin haikeissa tunnelmissa.
    https://ruotuvaki.fi/-/kaunialan-sairaalassa-vietettiin-todennakoisesti-viimeista-kertaa-veteraanien-joulujuhlaa
  12. 6.12.2023 | Maasotakoulun uusi kansainvälinen yhteistyökumppani on ukrainalainen Hetmanni Petro Sahaidachnyin Kansallinen Maavoima-akatemia. Tänä syksynä Maasotakoulun delegaatio johtajanaan eversti Janne Mäkitalo kävi tutustumassa oppilaitokseen paikan päällä. Lue alta tuoreen Maasoturi-lehden artikkeli vierailusta.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/maasotakoulun-kansainvaliset-siteet-vahvistuvat-ukraina-yhteistyon-myota
  13. 28.8.2024 | Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen vieraili Puolassa 26-27. elokuuta 2024. Vierailua isännöi Puolan asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö, kenraalimajuri Karol Dymanowski.
    https://puolustusvoimat.fi/-/paaesikunnan-paallikko-vieraili-puolassa
  14. 8.11.2018 | Merivoimien johtama kansainvälinen Northern Coasts 18 –harjoitus päättyy torstaina 8.11.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1951215/yhteistyo-ja-logistiikka-harjaantuivat-northern-coasts-18-harjoituksessa
  15. 23.8.2022 | Naantalin ja Raision alueelle keskittyvä Porin prikaatin johtama paikallispuolustusharjoitus Naantali-Raisio 22 kokoaa yhteen noin 1 200 henkilön vahvuisen harjoitusjoukon 4.–9. syyskuuta. Harjoitukseen osallistuu Porin prikaatin lisäksi joukko alueen viranomaisia, Naantalin ja Raision kaupungit sekä alueen yrityksiä ja toimijoita.
    https://paikallisturvallisuus.fi/-/1950813/porin-prikaati-harjoittelee-paikallispuolustusta-varsinais-suomen-alueella
  16. 26.1.2024 | Napolin yhteisoperaatiojohtoportaan (Joint Force Command Naples, JFC Naples) komentaja, amiraali Stuart B. Munsch vieraili Suomessa 24.–26. tammikuuta 2024. Amiraali Munsch toimii myös Yhdysvaltojen Euroopan laivastojoukkojen (U.S. Naval Forces Europe and Africa) komentajana. Vierailun isännöi Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen. Vierailuohjelmaan kuului tapaaminen puolustusvoim...
    https://puolustusvoimat.fi/-/napolin-yhteisoperaatiojohtoportaan-komentaja-vieraili-suomessa
  17. 29.9.2023 | Noin kymmenen ulkomaista hävittäjää Isosta-Britanniasta ja Ruotsista harjoitteli tällä viikolla yhdessä Suomen ilmavoimien kanssa.
    https://puolustusvoimat.fi/-/vahvempia-yhdessa-jef-maiden-havittajat-harjoittelivat-yhteistoimintaa-suomessa
  18. 18.9.2023 | Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen osallistuu Puolustusvoimain komentajan sijaisena arktisen alueen komentajiston kokoukseen Oslossa maanantaina 18. syyskuuta 2023.
    https://puolustusvoimat.fi/-/paaesikunnan-paallikko-arktisen-alueen-komentajien-kokoukseen
  19. 30.3.2017 | Ruotsin maavoimien komentaja kenraalimajuri Karl Engelbrektson vieraili Suomessa 28. - 30.3.2017 maavoimien välisiin esikuntaneuvotteluihin liittyen.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/suomen-ja-ruotsin-maavoimien-yhteistyo-vahvistuu
  20. 30.9.2025 | GQA-LAADUNVARMISTUS JA AQAP-JULKAISUT 2025 Pääesikunta Sisältö GQA-LAADUNVARMISTUS JA AQAP-JULKAISUT 1 Julkaisun tarkoitus ja kohderyhmä ................................................................................ 3 2 Tiivistelmä ................
    https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2267766/20250912_GQA_AQAP_v0.2.pdf/91ffb849-2ca6-9e33-931b-f6dff54dab64?t=1759234580572
  21. 13.5.2024 | ADEX Mallet Strike tuo puolivuosittain ilmapuolustajat Lohtajan dyyneille Kokkolan kupeeseen. Kyseessä on ilmatorjunta-aselajin keskeisin harjoitus, joka on kasvanut viime vuosina kansainvälisen mittakaavan koulutustapahtumaksi.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/lohtajalla-kelpaa-isannoida-myos-kansainvalisia-joukkoja
  22. 17.1.2024 | Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen osallistuu Naton sotilaskomitean (Military Committee, MC) kokoukseen Brysselissä 17.–18. tammikuuta 2024. Vierailunsa aikana hän ottaa osaa myös JEF-maiden (Joint Expeditionary Force) asevoimien komentajien tapaamiseen.
    https://puolustusvoimat.fi/-/puolustusvoimain-komentaja-brysseliin-2
  23. 7.2.2024 | Norfolkin yhteisoperaatiojohtoportaan (Joint Force Command Norfolk, JFC Norfolk) apulaiskomentaja, kontra-amiraali Tim Henry vieraili Suomessa 5.–6. helmikuuta 2024. Ohjelmaan sisältyivät vierailut Pääesikunnassa sekä Maavoimien esikunnassa. Pääesikunnassa vierailua isännöi Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen, ja Maavoimien esikunnassa isäntänä toimi Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Pasi Välimäki.
    https://puolustusvoimat.fi/-/norfolkin-yhteisoperaatiojohtoportaan-apulaiskomentaja-vieraili-suomessa
  24. 14.6.2024 | Itämeri on Kontra-amiraalin mukaan Nato-yhteistyön myötä hyvissä käsissä.
    https://ruotuvaki.fi/-/merivoimien-komentaja-tiilikainen-suomi-tuo-natoon-erityisosaamista-saaristo-ja-miinasodankaynnista
  25. 8.11.2018 | Merivoimien johtama kansainvälinen Northern Coasts 18 –harjoitus päättyy torstaina 8.11.
    https://merivoimat.fi/-/yhteistyo-ja-logistiikka-harjaantuivat-northern-coasts-18-harjoituksessa
  26. 9.2.2024 | Suomen ja Ruotsin maavoimien yhteistyö toi Ruotsin maavoimien komentajan, kenraalimajuri, Jonny Lindfors Jääkäriprikaatiin 8.-9.2.2024. Vierailua isännöi Suomen maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Pasi Välimäki.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/ruotsin-maavoimien-komentaja-kenraalimajuri-jonny-lindfors-tyovierailulla-jaakariprikaatissa
  27. 7.9.2023 | CBRN-tiedusteluharjoitus Reccex 23 päättyy perjantaina 8. syyskuuta, kun harjoitukseen osallistuneet reserviläiset kotiutetaan ja pohjoismaiset joukot suuntaavat paluumarsseille. Kaksiviikkoisen harjoituksen aiheena oli kemiallisten, biologisten, radiologisten, ydinperäisten ja räjähtävien uhkien (CBRNE-uhat) torjuminen sekä niiden rajoittaminen kansainvälisessä kehyksessä.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/reccex-23-paattyy-perjantaina
  28. 23.2.2024 | Panssariprikaati johtaa Keski-Suomi 24-paikallispuolustusharjoituksen Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen alueella 4.-8.3.2024. Harjoitukseen osallistuu Panssariprikaatin joukkojen lisäksi Keski-Suomen ja Pirkanmaan aluetoimistot, joukkoja Ilmavoimista sekä eri viranomais- ja yhteistyötahoja. Harjoitustoiminta keskittyy Hattulan, Hämeenlinnan ja Jyväskylän alueelle. Pääosa noin 300 henkilön harjoitusjoukosta on varusmiehiä.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/panssariprikaati-harjoittelee-paikallispuolustusta-keski-suomen-ja-kanta-hameen-alueella
  29. 4.12.2024 | MTS:n kyselystä selviää, että suomalaisten maanpuolustustahto pysyy korkealla tasolla, mutta luottamus ulkopolitiikan hoitoon on laskenut.
    https://ruotuvaki.fi/-/hieman-yli-puolet-suomalaisista-korottaisi-puolustusmaararahoja
  30. 20.9.2023 | Informaatioteknologian kehittyminen ja yhteiskunnan digitalisoituminen ovat muuttaneet uhkaympäristöä. Uhkien määrä on kasvanut kybertoimintaympäristössä tapahtuvan kansainvälisen kehityksen myötä, ja kansainvälisen yhteistyön merkitys on korostunut entisestään. Kyberoperoinnin monikansallista yhteistyötä vahvistettiin Suomessa järjestetyssä suunnittelu- ja harjoitustilaisuudessa 11.–15. syyskuuta 2023.
    https://puolustusvoimat.fi/-/kyberoperoinnin-kansainvalista-yhteistyokykya-vahvistettiin-suomessa
  31. 8.9.2022 | Viranomaiset tyytyväisiä paikallispuolustusharjoitukseen: ”Tosielämässä voi tulla yllättäviäkin tilanteita, jossa yhteistyötä tarvitaan.” Porin prikaatin johtama paikallispuolustusharjoitus Naantali-Raisio 22 on koostunut kahdesta osakokonaisuudesta; Säkylässä toteutetusta ampumaharjoitusvaiheesta 2.–4.9.2022 ja käynnissä olevasta toimeenpanovaiheesta 5.–9.9.2022, joka painottuu Varsinais-Suomen alueelle Naantaliin ja Raisioon. 
    https://paikallisturvallisuus.fi/-/1950813/viranomaisyhteistyo-kehittyy-harjoittelemalla
  32. 21.8.2023 | Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Rami Saari isännöi 23.-24. elokuuta Pohjoismaiden puolustusvoimien henkilöstöpäälliköiden tapaamista Tuusulassa.
    https://puolustusvoimat.fi/-/pohjoismaiden-puolustusvoimien-henkilostopaallikot-tapaavat-tuusulassa
  33. 12.3.2024 | Norjan pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Ingrid Gjerde ja Ruotsin pääesikunnan toteutusyksikön päällikkö kenraalimajuri Michael Cherinet vierailivat Rovaniemellä Nordic Response 24 -harjoituksessa 11. maaliskuuta 2024. Kenraalimajuri Cherinet sijaisti Ruotsin pääesikunnan päällikköä, kenraaliluutnantti Michael Claessonia, joka osallistui samanaikaisesti Ruotsin Nato-jäsenyysseremonioihin. Vierailua harjoituksessa isännöi Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen.
    https://puolustusvoimat.fi/-/norjan-paaesikunnan-paallikko-ingrid-gjerde-ja-kenraalimajuri-michael-cherinet-ruotsin-paaesikunnasta-vierailivat-suomessa
  34. 14.9.2023 | Suomen ja Ruotsin puolustusvoimat toteuttivat 13. syyskuuta pohjoisen Itämeren alueella yhteisen harjoituksen, johon osallistui yksiköitä molempien maiden meri- ja ilmavoimista. Harjoitusjoukot suorittivat pintamaalien torjuntatehtävän, joka toteutettiin lyhyellä varoitusajalla. 
    https://puolustusvoimat.fi/-/suomi-ja-ruotsi-harjoittelivat-itamerella-uhka-merelta-torjuttiin-yhdessa
  35. 2.9.2024 | Suomen maantieteellisen sijainnin vuoksi toimiva infrastruktuuri Itämerellä on elinehto turvallisuuden ja huoltovarmuuden takaamiseksi.
    https://ruotuvaki.fi/-/ei-ole-asianmukaista-puhua-naton-sisameresta
  36. 19.8.2024 | Ilmavoimat järjestää 19.‒22.8.2024 koulutustapahtuman, jossa tutkitaan ja kehitetään liittolaisten F-35-hävittäjien yhteistoimintakykyä Maa- ja Merivoimien asejärjestelmien kanssa.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1951206/yhdysvaltain-ja-norjan-f-35-havittajat-osallistuvat-koulutustapahtumaan-suomessa
  37. 23.11.2023 | Suomalaissotilaat osallistuivat kansainvälisen harjoituksen suunnittelutilaisuuteen Yhdysvalloissa lokakuussa 2023.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/vaikuttava-nato-jasenyys
  38. 23.8.2023 | Reccex 23 -harjoitus alkaa Säkylän Huovinrinteellä maanantaina 28. elokuuta. Harjoitukseen liittyvät moottorimarssit voivat vaikuttaa liikenteeseen jo edeltävänä viikonloppuna.
    https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/reccex-23-harjoituksen-joukkoja-liikenteessa
  39. 8.9.2022 | Työntekijät saattavat päätyä Puolustusvoimien sodanajan joukkoihin, jos työnantaja ei ole varannut henkilöstöään. 
    https://paikallisturvallisuus.fi/-/1950813/omalla-tyopanoksella-voi-turvata-yhteiskuntaa-poikkeusoloissa-
  40. 25.8.2023 | Ranskan maavoimien komentaja, kenraali Pierre Schill vieraili Suomessa torstaina 24. elokuuta.
    https://maavoimat.fi/-/ranskan-maavoimien-komentaja-tutustui-maavoimien-toimintaan