Sök
- Fess-sök
Visar 113-116 av 319 resultat.
-
29.3.2017 | Vuosi vuodelta naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakevien määrä kasvaa. Se aiheuttaa paineita muuttaa totuttuja toimintatapoja.https://ruotuvaki.fi/-/kutsunnat-ja-majoitus-uusiksi-sotiakin-pitaisi-yhdessa-
-
23.6.2016 | Suomen suurimman sotakoulun, lähes 600 henkilön ja viidellä paikkakunnalla toimivan Maasotakoulun sotilaspapin, sotilaspastori Jukka Seppäsen lisensiaattityön julkaisutilaisuus järjestettiin Lappeenrannassa 21.6.2016. Seppäsen tutkimus on tehty Jyväskylän yliopiston Humanistisen tiedekunnan Musiikin laitokselle ja se on julkaistu Maasotakoulun julkaisusarjassa.https://maavoimat.fi/-/hatatilanteiden-aanihavainnot-ja-toimintakyky-tutkimus-julkaistu
-
12.7.2019 | Itämerellä kulkee joka hetki noin 2500 alusta, joista noin 140 alusta kulkee Suomen aluevesillä tai niiden läheisyydessä. Tehtäviensä täyttämiseksi merivoimat tunnistaa alueella liikkuvat kohteet yhdessä muiden puolustushaarojen sekä Rajavartiolaitoksen kanssa. Tunnistettua meritilannekuvaa täydentää kansainvälisen merivalvontayhteistyön kautta saatu tieto.https://puolustusvoimat.fi/-/1951215/merivoimat-valvoo-vuorokauden-jokaisena-hetkena
-
27.10.2016 | Puolustusvoimien nykyiset fyysisen toimintakyvyn vaatimukset eivät huomioi henkilön työtehtävän fyysisyyden tasoa. Joissain ulkomaisissa asevoimissa kuntotestausjärjestelmiä on jo muutettu.https://ruotuvaki.fi/-/ponnistus-kohti-uusia-kuntovaatimuksia