Siviilinä Puolustusvoimissa

Tiesitkö, että Puolustusvoimien 12 000 työntekijästä 4 000 on siviilejä? Heitä työskentelee eri yksiköissämme ympäri Suomen. Kolmannes siviileistä on suorittanut korkeakoulututkinnon ja noin puolet heistä on naisia. Eniten siviileitä työskentelee informaatioteknologian, tekniikan ja terveydenhuollon tehtävissä. Haemme myös mm. talous- ja henkilöstöhallinnon sekä viestinnän alan osaajia.

Siviileitä työskentelee erityisesti

  • Pääesikunnassa
  • Logistiikkalaitoksessa
  • Johtamisjärjestelmäkeskuksessa
  • Sotilaslääketieteen keskuksessa
  • Tutkimuslaitoksessa
  • Palvelukeskuksessa ja
  • Tiedustelulaitoksessa.

Toimintaympäristön nopea muutos näkyy asiantuntijatehtävien määrän lisääntymisenä. Erityisesti kouluttavissa yksiköissämme tarvitsemme edelleen myös mm. varastotyöntekijöiden, toimistosihteereiden ja autonkuljettajien työpanosta. Odotamme tehtävään soveltuvaa osaamista ja oikeaa asennetta – emme varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista.

Tarjoamme joustavuutta työaikoihin ja mm. etätyö on useille työntekijöillemme merkittävä työn ja vapaa-ajan yhdistämistä helpottava tekijä. Katso tarkemmin tarjoamistamme eduista.