Hyppää sisältöön

Tutkimuskatsaus toimitusketjun hallinnan mahdollisuuksista ja haasteista 2035

Puolustusvoimien tutkimuslaitos
Julkaisuajankohta 4.4.2017 15.40
Tiedote

Tutkimuskatsauksessa 3/2017 tarkastellaan toimitusketjun hallinnan trendien vaikutuksia vuoteen 2035 mennessä.

Valtiot, yhteisöt, organisaatiot ja yksittäiset henkilöt toimivat jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Myös toimitusketjut ovat dynaamisia ja kehittyvät ajan myötä. Asiantuntijat arvioivat toimitusketjun hallinnan ja logistiikan kokevan suuria muutoksia seuraavien vuosikymmenien aikana. Muutoksen taustalla vaikuttavat mm. globalisaatio, teknologinen kehitys, vähenevät luonnonvarat ja kiristyvä poliittinen ilmapiiri.

Katsaus perustuu toimitusketjun hallinnan kirjallisuuteen ja Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen joulukuussa 2016-tammikuussa 2017 toteuttamaan kyselyyn 1) Suomen johtaville logistiikan ja toimitusketjun hallinnan tutkijoille, opettajille ja konsulteille sekä 2) Suomen suurimpien teollisuuden, kaupan ja logistiikka-alan yritysten logistiikkapäälliköille. Kyselyyn vastasi 20 opettajaa, tutkijaa tai konsulttia sekä 22 yritysvastaajaa.

Lisätietoja

TkT Sari Uusipaavalniemi (p. 0299 800) on Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen Doktriiniosaston erikoistutkija strategisen analyysin tutkimusalalla.

KTT Sini Laari toimi ma. tutkijana Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen Doktriiniosastolla strategisen analyysin tutkimusalalla. Nykyään hän työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa.

´